Näin 50v on

etsiä uutta suhdetta..Olen menettänyt kaiken uskoni miehiin,,elämäni aikana.
Erottuamme 7v liiton jälkeen, aluksi kolahti ja rajusti. Emme pystyneet pitämään näppejä erossa toisistamme.Kuitenkin aikaa kului ja elämämme arkistui.
Erosimme pari v sitten ja tapasimme eilen, hän halusi tarjota minulle kahvit. En päässyt selvyyteen mitä hän halusi, hänellä on tyttöystävä sama kuin erotessamme. Onko hän kyllästynyt nyt häneen ja haluaisi, että alkaisin nyt pettämään hänen tyttöystäväänsä minun kanssani? Enhän siihen ala.
Hän kehui minua ja kertoi, että kaikki voi alkaa uudelleen ja alusta...sanoin ettei voi.
Istuimme kahvilla puolisen tuntia ja hän oli jotenkin uupunut. Ei kertonut rakastavansa minua edelleen eikä muutakaan, emme myöskään puhuneet mistään vanhoista jutuista. Joimme vain kahvia ja katselimme toisiamme. Hän kertoi olevansa yksin ( ei ole )valehteli, sanoin,ettei enää tarvitse valehdella minulle...
Erotessamme menimme hänen autonsa ohi ja hän antoi minulle kukkakimpun...ja kysyi voiko hän soitella..sanoin,että voit.

Haluaisin löytää Kunnon Suomalaisen Miehen. En mitään pelimiestä..mistä heitä löytää?? Olen kyllästynyt olemaan yksin..
Mutta mitä hän haluaa vielä minusta ? Rakastajaako?
2771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On Sinulla kohtalon tovereita, et ole yksin. Täällä kunnon mies, ei mikään renttu, ikää tosin jo 60w, tuntuu että naisellista vapaata tasapainoista liikunnallista 50-60 vuotiasta naista mahdoton löytää.

Äänestä
  • Kanssakulkija. Olen jo 53v ja niin yksinäinen ja yksin on niin yksinäistä. Asustelen täällä Satakunnassa ja tämä kone ja teevee seurassani...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvin vaikeaa kirjoitti:

etsiä uutta suhdetta..Olen menettänyt kaiken uskoni miehiin,,elämäni aikana.
Erottuamme 7v liiton jälkeen, aluksi kolahti ja rajusti. Emme pystyneet pitämään näppejä erossa toisistamme.Kuitenkin aikaa kului ja elämämme arkistui.
Erosimme pari v sitten ja tapasimme eilen, hän halusi tarjota minulle kahvit. En päässyt selvyyteen mitä hän halusi, hänellä on tyttöystävä sama kuin erotessamme. Onko hän kyllästynyt nyt häneen ja haluaisi, että alkaisin nyt pettämään hänen tyttöystäväänsä minun kanssani? Enhän siihen ala.
Hän kehui minua ja kertoi, että kaikki voi alkaa uudelleen ja alusta...sanoin ettei voi.
Istuimme kahvilla puolisen tuntia ja hän oli jotenkin uupunut. Ei kertonut rakastavansa minua edelleen eikä muutakaan, emme myöskään puhuneet mistään vanhoista jutuista. Joimme vain kahvia ja katselimme toisiamme. Hän kertoi olevansa yksin ( ei ole )valehteli, sanoin,ettei enää tarvitse valehdella minulle...
Erotessamme menimme hänen autonsa ohi ja hän antoi minulle kukkakimpun...ja kysyi voiko hän soitella..sanoin,että voit.

Haluaisin löytää Kunnon Suomalaisen Miehen. En mitään pelimiestä..mistä heitä löytää?? Olen kyllästynyt olemaan yksin..
Mutta mitä hän haluaa vielä minusta ? Rakastajaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu