Perintö

Erohakemus jätetty ja ositus melkein selvä. Oikeastaan ainoa epäselvä asia on, että asunto (omistus 80/20%) on rahoitettu siten, että vaimo maksoi käsirahan 20% perinnöllä, joka on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Loppu 80% on lainaa yksinomaan miehen nimissä. Lienee niin, että tuota 20% ei oteta huomioon vaimon omaisuutena (?), vaikka se hieman kummalliselta kuulostaakin. Vielä enemmän kummastuttaa vaimon vaatimus, että hän on oikeutettu tasingon lisäksi saamaan takaisin aikanaan käsirahana maksamansa rahasumman, koska kyse on hänen perinnöstään, joka ei kuulu avio-oikeuden piiriin. Mistään lakitekstistä en tälle väittämälle ole löytänyt perustetta ja asianajanani on juuri tällä hetkellä matkoilla, joten hänen näkemyksensä kuulen vasta myöhemmin.

Onko jollakulla ollut vastaavanlainen tilanne käsissään ja sitä myötä kokemusta, miten tilanne oikeasti ratkaistaan?
201216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Siis näin (luvut hatusta temmattuja):
Miehen netto-om: 100ke
naisen netto-om: 50ke
netto-om. yht. 150ke

150ke / 2 = 75ke

mies maksaa naiselle tasinkoa 25ke.

Ja tämän lisäksi nainen on sitä mieltä, että hänelle kuuluu hänen aikanaan perinnöstään maksamansa 20% käsiraha asunnosta, sanotaan että tuo summa olisi ollut silloin vuonna 199x vaikka 30ke.

Eli yhteensä mies maksaisi 25ke + 30ke = 55ke? Eihän se näin voi mennä?

Äänestä
  • Jos ja kun tuo perintö ja sillä hankittu "osuus" asunnosta on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten se määrä ei kuulu pesään ja thäts-it.

    Asunnnon hinnasta siis otetaan tuo summa, esimerkkisi mukaan 30ke, pois ja loppu 80% on avio-oikeuden alaista omaisuutta. Oletetaan, että arvonnousua ei ole tapahtunut, niin asunnon arvo on kokonaan 150.000 euroa, jolloin:
    -20% eli 30.000 euroa on avioehdolla rajattu pois.
    -80% eli 120.000 euroa kuuluu avio-oikeuden piiriin.
    Yhteistä asuntolainaa on vaikkapa 60.000 euroa, jolloin puolisoiden nettovarallisuudeksi saadaan (120ke-60ke)/2 = 30.000 euroa.

    Jos ja kun mies haluaa "ostaa ulos" naisen asunnosta, niin naiselle pitää lyödä lapaseen 30ke+30ke = 60.000 euroa.

    Lukuja muuttaa luonnollisesti asunnon arvonnousu, sekä mahdollinen muu omaisuus. Jos on vaikkapa kesämökki joka osituksessa siirtyy naisen omistukseen, niin tasinkolukemat muuttuvat heti toisenmoisiksi.

    No se perintö on sitten tarkkaan syynättävä: koskeeko avio-oikeuden ulkopuolelle jättäminen vain suoraan sitä perintöä, vai myöskin sillä hankittua omaisuutta?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Jos ja kun tuo perintö ja sillä hankittu "osuus" asunnosta on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten se määrä ei kuulu pesään ja thäts-it.

    Asunnnon hinnasta siis otetaan tuo summa, esimerkkisi mukaan 30ke, pois ja loppu 80% on avio-oikeuden alaista omaisuutta. Oletetaan, että arvonnousua ei ole tapahtunut, niin asunnon arvo on kokonaan 150.000 euroa, jolloin:
    -20% eli 30.000 euroa on avioehdolla rajattu pois.
    -80% eli 120.000 euroa kuuluu avio-oikeuden piiriin.
    Yhteistä asuntolainaa on vaikkapa 60.000 euroa, jolloin puolisoiden nettovarallisuudeksi saadaan (120ke-60ke)/2 = 30.000 euroa.

    Jos ja kun mies haluaa "ostaa ulos" naisen asunnosta, niin naiselle pitää lyödä lapaseen 30ke+30ke = 60.000 euroa.

    Lukuja muuttaa luonnollisesti asunnon arvonnousu, sekä mahdollinen muu omaisuus. Jos on vaikkapa kesämökki joka osituksessa siirtyy naisen omistukseen, niin tasinkolukemat muuttuvat heti toisenmoisiksi.

    No se perintö on sitten tarkkaan syynättävä: koskeeko avio-oikeuden ulkopuolelle jättäminen vain suoraan sitä perintöä, vai myöskin sillä hankittua omaisuutta?

    Yhteistä asuntolainaa ei ole, vaan asuntolaina on kokonaisuudessaan miehen nimissä, kuten jo ensimmäisessä viestissä lukee. Tosin sitä asuntolainaa ei ole jäljellä kuin muutama tonni, joten se on tässä suhteessa jokseenkin merkityksetön lukema. Muut lainat ja omaisuus on kyllä selvitetty eikä niiden suhteen ole epäselvyyksiä.

    Oletetaan, että asunnon ostohetkellä nainen käytti perintörahojaan 30ke ja oletetaan myös, että tällä hetkellä asunnon arvo olisi 200ke. Kuuluuko hänelle siis se 30ke, jonka hän on perintörahojaan sijoittanut? Vai 40ke? Ei voi olla.

    Mun kaupunkilaisjärkeni mukaan hän on rahansa käyttänyt ja saa etua jo siitä, että hänen netto-omaisuudestaan vähennetään 20% asunnon arvosta. En mä näe mitään järjellistä syytä miksi hänen pitäisi saada vielä ylimääräinen 20% asunnon arvosta. Oletetaan, että hän olisi ostanut perinnöllään auton, joka olisi jo aikoja sitten paalattu tai käyttänyt sen ulkomaanmatkoihin? Rahat olisi käytetty ja that's it. Niin myös tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • Ex-puolisosi hahmottaa asian hieman väärin. Eipä hätiä. Homma lasketaan käyttämilläsi luvuilla näin:

    Miehen netto-omaisuus on 100 k€.
    Naisen netto-omaisuus on 50 k€.

    Naisen netto-omaisuudesta 30 k€ kuuluu ilmeisesti riidattomasti avio-oikeuden ulkopuolelle, jos siten on testamentilla määrätty tai olette niin avioehdolla sopineet.

    Siispä sen jälkeen avio-oikeuden alainen netto-omaisuus onkin tämä:

    Miehen netto-omaisuus on 100 k€.
    Naisen netto-omaisuus on 20 k€.

    Tuosta on helppo laskea, että osituksessa sinä maksat tasinkoa 40 k€. Eli jaossa sinulle jää 60 k€.

    Jos tulevan ex-puolisosi hyväksi tehtyyn testamenttiin tai tekemäänne avioehtosopimukseen on asiallisesti kirjattu, että myös avio-oikeuden ulkopuolisen omaisuuden tuottu kuuluu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten laskelmassa ei käytetä perinnön vanhaa arvoa vaan nykyarvoa. Eli jos puolisosi on ostanut perinnöllään 20% asunnosta, niin silloin hän ottaa sen ensin pois ja lopun jaatte tasan. Juristisi osaa katsoa tämän osan.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Yhteistä asuntolainaa ei ole, vaan asuntolaina on kokonaisuudessaan miehen nimissä, kuten jo ensimmäisessä viestissä lukee. Tosin sitä asuntolainaa ei ole jäljellä kuin muutama tonni, joten se on tässä suhteessa jokseenkin merkityksetön lukema. Muut lainat ja omaisuus on kyllä selvitetty eikä niiden suhteen ole epäselvyyksiä.

    Oletetaan, että asunnon ostohetkellä nainen käytti perintörahojaan 30ke ja oletetaan myös, että tällä hetkellä asunnon arvo olisi 200ke. Kuuluuko hänelle siis se 30ke, jonka hän on perintörahojaan sijoittanut? Vai 40ke? Ei voi olla.

    Mun kaupunkilaisjärkeni mukaan hän on rahansa käyttänyt ja saa etua jo siitä, että hänen netto-omaisuudestaan vähennetään 20% asunnon arvosta. En mä näe mitään järjellistä syytä miksi hänen pitäisi saada vielä ylimääräinen 20% asunnon arvosta. Oletetaan, että hän olisi ostanut perinnöllään auton, joka olisi jo aikoja sitten paalattu tai käyttänyt sen ulkomaanmatkoihin? Rahat olisi käytetty ja that's it. Niin myös tässä tapauksessa.

    Maalaisjärki kannattaa unohtaa tämmöisissä jutuissa, eli pelataan faktoilla.

    Vertailun vuoksi kuvitellaan tilanne, jossa tätä perintöä ei olisi. Eli koko asunto on avio-oikeuden alaista omaisuutta, käytännössä myös velaton. Tällöin jos mies haluaa "ostaa ulos" naisen ao. asunnosta (ja muuta omaisuutta ei ole) niin hänen on lyötävä naisen käteen puolet asunnon arvosta tasinkona, eli 200ke asunnosta riihikuivaa rahaa 100.000 euroa.

    Nyt jos ja kun tämä omistusosuus on 20% ja oletettavasti avio-oikeuden ulkopuolella, niin silloin se tekee 40ke. Toki hän olisi voinut sijoittaa rahansa tyhmemminkin eli vaikka juoda sen kurkusta alas, mutta tässätapauksessa sijoitus on tehty fiksusti ja sijoitus on kasvattanut arvoa 33%.

    Nyt jäljelle jäävä avio-oikeuden alainen omaisuus on 80% eli 160ke. Puolet siitä pitää maksaa tasinkona = 80.000 eur.

    Toisinsanoen rahaa pitää lyödä naisen räpylään 40ke+80ke = 120.000 euroa. Siis vain/jopa 20ke enemmän kuin vertailun vuoksi lasketussa tapauksessa.

    Äänestä

  • zzz. kirjoitti:

    Ex-puolisosi hahmottaa asian hieman väärin. Eipä hätiä. Homma lasketaan käyttämilläsi luvuilla näin:

    Miehen netto-omaisuus on 100 k€.
    Naisen netto-omaisuus on 50 k€.

    Naisen netto-omaisuudesta 30 k€ kuuluu ilmeisesti riidattomasti avio-oikeuden ulkopuolelle, jos siten on testamentilla määrätty tai olette niin avioehdolla sopineet.

    Siispä sen jälkeen avio-oikeuden alainen netto-omaisuus onkin tämä:

    Miehen netto-omaisuus on 100 k€.
    Naisen netto-omaisuus on 20 k€.

    Tuosta on helppo laskea, että osituksessa sinä maksat tasinkoa 40 k€. Eli jaossa sinulle jää 60 k€.

    Jos tulevan ex-puolisosi hyväksi tehtyyn testamenttiin tai tekemäänne avioehtosopimukseen on asiallisesti kirjattu, että myös avio-oikeuden ulkopuolisen omaisuuden tuottu kuuluu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten laskelmassa ei käytetä perinnön vanhaa arvoa vaan nykyarvoa. Eli jos puolisosi on ostanut perinnöllään 20% asunnosta, niin silloin hän ottaa sen ensin pois ja lopun jaatte tasan. Juristisi osaa katsoa tämän osan.

    >>Jos tulevan ex-puolisosi hyväksi tehtyyn testamenttiin tai tekemäänne avioehtosopimukseen on asiallisesti kirjattu, että myös avio-oikeuden ulkopuolisen omaisuuden tuottu kuuluu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten laskelmassa ei käytetä perinnön vanhaa arvoa vaan nykyarvoa. Eli jos puolisosi on ostanut perinnöllään 20% asunnosta, niin silloin hän ottaa sen ensin pois ja lopun jaatte tasan.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Ojennan samalla huomattavan määrän rautalankaa kun kysyn, että mitä tuo vaimon 20% osuuden arvonnousu sitten oikein on, jos ei tuottoa?

    Laskemillasi esimerkkiluvuilla sijoittamalla perintörahat yhteiseen asuntoon, on saanut tuottona tuplattua sijoituksensa 20ke->40ke. Saman olisi voinut tehdä onnistuneella osakesijoittamisella.

    Tietty toisinkinpäin voi "tuottoa" sijoituksesta tulla, esim ostamalla peritörahoilla auton, jonka arvo sitten olisikin tällä hetkellä riippuvainen kahdesta tekijästä: paljonko tankissa on bensaa ja paljonko leimaa on vielä jäljellä....

    Kysymys on avioliittolaissa tarkoitetusta omaisuuden tuotosta. Tällöin tuotolla tarkoitetetaan pääoman tuottamaa tuloa, kuten korkoa tai vuokratuloa.

    Itse omaisuuden arvon muutos ei vaikuta sen kohteluun avio-oikeuden näkökannalta. Jos siis avioehtoa tehtäessä puolison omistaman asunnon arvo on ollut 100 000 ja kymmenen vuotta myöhemmin se on 190 000, niin kyllä ositettaessa edelleen koko asunto (arvoltaan 190 000) on avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, vaikka tuotosta ei olisi mitään mainittu.

    Väärän tulkinnan mukaan vain 100 000 olisi avio-oikeudesta vapaata ja loppuosa (muka tuottona!) olisikin avio-oikeuden alaista. Näin ei asia siis ole.

    Esimerkki muun laisesta arvonnoususta/tuotosta.

    Sijoitusrahastoissa on kahta lajia: toisissa tuotto maksetaan sitä mukaa osuudenomistajille, kun sitä kertyy. Toisissa taas tuotto lisätään pääomaan. Edellisen tyyppisissä rahasto-osuuden arvon muutos on "puhdasta" ja kokonaan avio-oikeudesta vapaata. Jälkimmäisissä taas tulee arvon noususta erottaa siihen sisältyvän tuoton osuus, joka on avio-oikeuden alaista. - Näin siis siinä tapauksessa, että pääoma on avio-oikeudesta vapaata, mutta tuotto avio-oikeuden alaista.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Jos tulevan ex-puolisosi hyväksi tehtyyn testamenttiin tai tekemäänne avioehtosopimukseen on asiallisesti kirjattu, että myös avio-oikeuden ulkopuolisen omaisuuden tuottu kuuluu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin sitten laskelmassa ei käytetä perinnön vanhaa arvoa vaan nykyarvoa. Eli jos puolisosi on ostanut perinnöllään 20% asunnosta, niin silloin hän ottaa sen ensin pois ja lopun jaatte tasan.

    Ymmärsin tilanteen niin, että vaimo on saanut perintönä käteistä. Se on avio-oikeuden ulkopuolella. Käteisellä hän on ostanut osuuden kämpästä. Eli se olisi sitten sijaan tullutta omaisuutta. Ja tuon arvonnousuko olisi sitten ilman muuta avio-oikeuden ulkopuolella?

    >>Ymmärsin tilanteen niin, että vaimo on saanut perintönä käteistä. Se on avio-oikeuden ulkopuolella. Käteisellä hän on ostanut osuuden kämpästä. Eli se olisi sitten sijaan tullutta omaisuutta.>Ja tuon arvonnousuko olisi sitten ilman muuta avio-oikeuden ulkopuolella?>tarkistan>>

    Sopii tarkistaa. Kerrotko täällä, miten tarkistit?

    Tarkistaminen kävi helposti eli lukemalla avioliittolain 35 §. Siinä taas hämmensi, että miksi jo lakiin sisältyvä määräys kirjataan usein vielä uudestaan testamentteihin tai avioehtosopimuksiin. Koska se ei ole loogista, tuli mieleen että olen saattanut ymmärtää jotain väärin.

    Sitten hain vielä Rostin ja Litmalan OPTL-julkaisun, jonka mukaan näin tehdään varmuuden vuoksi. Höh.

    Äänestä

Keksinpä omat lukuni... yksinkertaistamiseksi oletetaan ettei muuta omaisuutta tai velkoja ole.

A ja B ostivat 1998 talon, se maksoi 100.000 EUR (eli 600.000 "mummoa"). Asunnosta A maksoi 20.000 EUR perinnöllään, B otti 80.000 EUR lainaa yksin omiin nimiinsä. Talo omistetaan myös suhteissa 20/80.

Kun ositusperuste syntyi, varallisuudet olivat:

A omistaa 80% talosta jonka arvo tänään on 200.000 EUR. Velkaa A:lla ei ole. B:llä avio-oikeus 80%:iin A:n omistamasta talosta
B omistaa 20% talosta jonka arvo tänään on 200.000 EUR. Velkaa B:llä ei ole. A:lla ei avio-oikeutta tuohon 20%:iin

Sitten määritetään nettovarallisuudet joihin avio-oikeus kummallakin on.
A:n nettovarallisuus on: 200 x 0,8 = 160.000 EUR
B:n nettovarallisuus on: 0 EUR

Eli, A joutuu maksamaan B:lle tasinkoa 80.000 EUR. Hän saa itse päättää millä omaisuudellaan sen suorittaa.
Sen jälkeen kummallakin on nettovarallisuutta 80.000 EUR, joka avio-oikeuden alaista

Mutta miltäpä ne "todelliset" varallisuudet näyttävät...

A: 200 x 0,8 - 80 (tasinko) = 80.000 EUR
B: 200 x 0,2 + 80 (tasinko) = 120.000 EUR

Äänestä
  • Se on selvä, että ex-eukolla on oikeus tasinkoon. Sitä en ole missään vaiheessa epäillytkään. Se vaan ei mene mun oikeustajuun, että sen lisäksi että hänen perinnöllään rahoittamansa 20% jää pois omaisuuslaskelmasta niin hän vielä nettoaisi 20% kämpän nykyarvosta ja näin ollen hänen omaisuutensa arvo eron jälkeen olisi selvästi suurempi kuin mulla. Varsinkin kun hän ei ole senttiäkään osallistunut lainan tai tönön muiden kulujen maksamiseen vuosien varrella ("ilman mun perintörahojani ei olisi koko taloa", no ei sitä olisi ilman mun ottamaa lainaakaan...)

    No, juristini saa tämän selvittää lopullisesti ja niin, että eron jälkeen viivan molemmilla puolin on saman verran rahaa. Sanokoon laki mitä tahansa.

    Äänestä

  • Yksi Eroava

    ????? kirjoitti:

    Se on selvä, että ex-eukolla on oikeus tasinkoon. Sitä en ole missään vaiheessa epäillytkään. Se vaan ei mene mun oikeustajuun, että sen lisäksi että hänen perinnöllään rahoittamansa 20% jää pois omaisuuslaskelmasta niin hän vielä nettoaisi 20% kämpän nykyarvosta ja näin ollen hänen omaisuutensa arvo eron jälkeen olisi selvästi suurempi kuin mulla. Varsinkin kun hän ei ole senttiäkään osallistunut lainan tai tönön muiden kulujen maksamiseen vuosien varrella ("ilman mun perintörahojani ei olisi koko taloa", no ei sitä olisi ilman mun ottamaa lainaakaan...)

    Avio-oikeuden ulkopuolinen omaisuus eli se 20% jää laskelmasta pois. Loppu menee tasan.

    Vaimollesi jää siis enemmän kuin sinulle, mutta ei hän tietenkään voi kuitata sitä kahtakymmentä prosenttiaan kahteen kertaan.

    >> Avio-oikeuden ulkopuolinen omaisuus eli se 20% jää laskelmasta pois. Loppu menee tasan.

    >

    Tämän tosiasian tunnustamisesta on hyvä jatkaa. Jos teillä olisi ollut avioehto, ei tasinkoa tosin tarvitsi maksaa.
    Tasinko määritetään ositusperusteen syntyhetken tilanteen mukaan. Pääsääntöisesti historialla ei merkitystä, jos olet elättänyt vaimosi ja maksanut yksin talosi (josta omistat 80%) kulut niin ... voi voi... oma valinta. Perustuu myös avioliittolakiin, jossa pykälä puolioiden elatusvelvollisuudesta.

    >

    Noinhan siinä käy, KOSKA hänellä on avio-oikeus sinun osuuteesi talosta, sinulla ei ole hänen osuuteensa. Se miksi aikanaan tuohon suostuit... ei mahdu minun tajuntaani. Hieman myöhäistä rypistää nyt kun on housissa...

    Tietenkin hänen sijoituksensa on %-osuus talosta jonka arvo noussut, eikä xxxx EUR jonka sijoittanut vuonna "jotakin". Asia on nähtävä hänen tekemänä sijoituksena, jonka arvo noussut. Vastaavasti jos talon arvo olisi laskenut... hän olisi menettänyt sijoitustaan (tai ostanut auton perinnöllään).

    >

    Uskosi tuon ammattikunnan edustajien kaikkivoipaisuuteen on mykistävä.... luulen että tulet pettymään, mutta onnea ja menestystä.
    Oikeasti asia nyt vain on niin, ettei "näkemyksesi" tule toteutumaan ellei puolisosi tahdo niin SOVITELLA ja luopua tasingostaan, se tietenkin aivan mahdollista.

    1. erä on tasinko... sinulla enemmän avio-oikeuden alaista omaisuuttaa (ei avioehtoa) kuin hänellä => vaimosi saa sen vuoksi tasinkoa. Tämä osuus ei liity hänen perintöönsä millään tavalla. Jos vaimollasi olisi paljon muuta omaisuutta mihin sinulla OLISI avio-oikeus, voisi olla että vaimosi maksaisi sinulle tasinkoa.

    2. erä on vaimosi omistama 20% talosta, siihen sinulla ei ole avio-oikeutta (se testamentti) ... ja tuo 20% sinun sitten lunastettava vaimoltasi käypään (tai sovittavaan) hintaan, tai talo myyntiin ja hän saa myyntihinnasta 20% ja sinä 80%

    Eikä tämä ole mitenkään ristiriidassa zzz:n vastausten kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    >

    Tämän tosiasian tunnustamisesta on hyvä jatkaa. Jos teillä olisi ollut avioehto, ei tasinkoa tosin tarvitsi maksaa.
    Tasinko määritetään ositusperusteen syntyhetken tilanteen mukaan. Pääsääntöisesti historialla ei merkitystä, jos olet elättänyt vaimosi ja maksanut yksin talosi (josta omistat 80%) kulut niin ... voi voi... oma valinta. Perustuu myös avioliittolakiin, jossa pykälä puolioiden elatusvelvollisuudesta.

    >

    Noinhan siinä käy, KOSKA hänellä on avio-oikeus sinun osuuteesi talosta, sinulla ei ole hänen osuuteensa. Se miksi aikanaan tuohon suostuit... ei mahdu minun tajuntaani. Hieman myöhäistä rypistää nyt kun on housissa...

    Tietenkin hänen sijoituksensa on %-osuus talosta jonka arvo noussut, eikä xxxx EUR jonka sijoittanut vuonna "jotakin". Asia on nähtävä hänen tekemänä sijoituksena, jonka arvo noussut. Vastaavasti jos talon arvo olisi laskenut... hän olisi menettänyt sijoitustaan (tai ostanut auton perinnöllään).

    >

    Uskosi tuon ammattikunnan edustajien kaikkivoipaisuuteen on mykistävä.... luulen että tulet pettymään, mutta onnea ja menestystä.
    Oikeasti asia nyt vain on niin, ettei "näkemyksesi" tule toteutumaan ellei puolisosi tahdo niin SOVITELLA ja luopua tasingostaan, se tietenkin aivan mahdollista.

    >> >

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

????? kirjoitti:

Erohakemus jätetty ja ositus melkein selvä. Oikeastaan ainoa epäselvä asia on, että asunto (omistus 80/20%) on rahoitettu siten, että vaimo maksoi käsirahan 20% perinnöllä, joka on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Loppu 80% on lainaa yksinomaan miehen nimissä. Lienee niin, että tuota 20% ei oteta huomioon vaimon omaisuutena (?), vaikka se hieman kummalliselta kuulostaakin. Vielä enemmän kummastuttaa vaimon vaatimus, että hän on oikeutettu tasingon lisäksi saamaan takaisin aikanaan käsirahana maksamansa rahasumman, koska kyse on hänen perinnöstään, joka ei kuulu avio-oikeuden piiriin. Mistään lakitekstistä en tälle väittämälle ole löytänyt perustetta ja asianajanani on juuri tällä hetkellä matkoilla, joten hänen näkemyksensä kuulen vasta myöhemmin.

Onko jollakulla ollut vastaavanlainen tilanne käsissään ja sitä myötä kokemusta, miten tilanne oikeasti ratkaistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu