Joudun työni vuoksi silloin tällöin tekemisiin karaokelaulajien kanssa. Lähes kaikki yliarvioivat laujankykynsä. Tässä yksi esimerkki muutaman vuoden takaa:
Nainen soitti minulle ja sanoi tulevansa laulamaan tuttavan vihkimiseen. Hän sanoi, että hänellä on matala ääni ja hän laulaisi vähän matalammasta sävellajista. Erikseen vielä hän kehui selvää ylpeyttä äänessään kuinka voimakas hänen äänensä on. Sovimme tapaamisen. Laulu oli Nousee päivä, laskee päivä. Normaali, jo suht koht matala sävellaji on e-molli kyseisessä laulussa, mutta ajattelin d tai c mollin olevan hänelle riittävä pudotus. Mitä vielä, melodian tavoittaessa yksiviivaisen geen, laulajan ääni meni aivan tukkoon. Lopulta a-mollista löysin sävellajin, josta hän pystyi laulun laulamaan. Suntio huuteli alakerrasta, että naisen laulu ei kuulu mihinkään. Mikrofoni piti otaa käyttöön vaikka laulaja jo puhelun aikana kehui ääntään voimakkaaksi. Onko teillä karaokelaulajat vähän liian suuret käsitykset itsestänne?
Nainen soitti minulle ja sanoi tulevansa laulamaan tuttavan vihkimiseen. Hän sanoi, että hänellä on matala ääni ja hän laulaisi vähän matalammasta sävellajista. Erikseen vielä hän kehui selvää ylpeyttä äänessään kuinka voimakas hänen äänensä on. Sovimme tapaamisen. Laulu oli Nousee päivä, laskee päivä. Normaali, jo suht koht matala sävellaji on e-molli kyseisessä laulussa, mutta ajattelin d tai c mollin olevan hänelle riittävä pudotus. Mitä vielä, melodian tavoittaessa yksiviivaisen geen, laulajan ääni meni aivan tukkoon. Lopulta a-mollista löysin sävellajin, josta hän pystyi laulun laulamaan. Suntio huuteli alakerrasta, että naisen laulu ei kuulu mihinkään. Mikrofoni piti otaa käyttöön vaikka laulaja jo puhelun aikana kehui ääntään voimakkaaksi. Onko teillä karaokelaulajat vähän liian suuret käsitykset itsestänne?
Vastaukset 11
Vanhimmat
DOUBLE THE NICK...
Kun et osaa kirjoittaa oikein?
taas elämän valoheila pääsi säveltämään ! minulla kävi pitkään laulamassa eräs kivaääninen tyttö . oli jonkin aikaa poissa . tuli takaisin . hänen äänensä oli nyt kovaääninen .------ sinunlaisesi kanttoore oli pilannut hänen äänensä !! HARMI .
vain faktoja=)
Kyllähän porukkaan aina mahtuu, niitäkin, jotka itsestään liikoja luulevat?Mutta semmoistahan se on monella muullakin sektorilla, ei vain armaassa karaokessa.
Voisihan sitä asian esittää hienovaraisesti, toisaalta, jos joku haluaa ystävänsä häissä laulaa, mikä kukaan on silloin ketään arvostelemaan?
Kaunis ele, ja itse kuvittelisin pitäväni asiasta, vaikkei ääni korkeuksiin yltäisikään, vaatii paljon rohkeutta, ja on osoitus tosiystävyydestä.
En aina nojaa kuuntelemaan ääntä, huonollakin laulajalla on oma tarinansa kerrottavana.
Ei ne kanttorit kaikki niin paljoa aina kovaa ääntä painota, korkeitten äänten löytymistä kylläkin, mutta harjoittelun kautta, melkein jokainen voi ylittää rimansa.
Suurimmalla osalla karaokelaulajista on epärealistinen kuva omasta kyvystään. Pahimmat on sitten näitä jotka haukkuvat tuomarit lyttyyn kun ovat mielestään niin hyviä mutta eivät silti sijoitu.
Oon asiantilaa miettiny että mistä se voi johtua. Muuten järkevänoloinen ihminen puhuu puutaheinää kun on kyse hänen laulukyvyistään. Oon päätyny seuraavanlaisiin johtopäätöksiin:
Laulajan päässä soi loistava saundi ja hieno tulkinta. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä suusta ulos tulee. Vaikka hän itse on vakuuttunut mielikuvansa vastaavan kuultavaa lopputulosta.
Tämä taas johtuu siitä että hän ei ole koskaan tutustunut tuohon karuun todellisuuteen äänittämällä lauluaan. Ja joillakin mielikuva ylittää omin korvin kuullunkin ettei edes äänittäminen auta. Tietysti jos ei laulaessa pysy äänessä niin ei se korva ilmeisesti vireongelmaa huomaa kuuntelussakaan.
KARAOKE
on
JUURI
SITÄ
Jokainen saa tulkíta tuntojansa,
raakkukoon vaikka harakkaa komeammin,
se on KARAOKEA
Keksikää uusi formaatti, jossa ei saa esiintyä, kuin hyvät, olisko vaikka:
ANTIKARAOKE
Totesin vain mihin oon pähkylöinnilläni päätyny. En mä sen kummemmin kritisoinu. Oon muuten ihan samaa mieltä että omat kiksit on jopa toivottavia karaokessa. Paitsi että jos kilpailee eikä tulos tyydytä niin on syytä katsoa peiliin.
aktiivisesti karaookkkea laulaneena tiedän miten helppoa on tuudittautua siihen uskoon,että olen tosi hyvä laulaja.
Jokaisessa karaookkekuppilassa on niitä selkään taputtajia ja kehujia ja kun aikansa sitä kehua kuuntelee alkaa todella itsekkin uskomaan kykyihinsä.
Olenkin kieltänyt kavereita enää haukkumasta loistavaksi laulajaksi,koska aloin itsessäni huomaata tämän seikan,että aloin paukuttelemaan henkseitä ja pissi alkoi kivuta väärään päähän.
Onneksi minulle on kertynyt kuitenkin sen verran ikää ja järkeä,että ymmärsin hypätä korokkeelta alas ja nöyrtyä.
Aloitin yksityiset laulutunnit, jossa laulunopettajani yrittää nyt saada minusta kohtalaista laulajaa.
Minäkin lauloin tyttäreni häissä kirkon parvelta iki ihanan kappaleen Romanssi.
Olen jälkikäteen kuunnellut laulun useaan kertaan ja todennut,että kirkon akustiikka on niin hyvä,että ääneni kuului ilman mikkiä.
Tämä oli tämä pieni omakehu, joka salittakoon.
Tuntuu olevan vähän arka aihe? Minulle on sattunut näitä "karaokelaulajia", jotka eivät ihan parhaasta päästä ole olleet. Itse luulen syyn omien kykyjen yliarviointiin olevaan siinä, että karaokepaikoissa käytetään mikrofonia, joka vahvistaa ääntä tajuttomasti. Pieni kuiskauskin kuuluu. Toinen seikka on tämä kuulijaporukka, joka hyvin vähän laulamisesta tietävänä kehuu kovasti laulaajaa suurin ylisanoin. Me ihmiset vielä olemme sellaisia, että haluamme uskoa mitä hyvää meistä sanotaan. Olen muuten ihan hyvä kirjoittaja. Pari kirjoittajakilpailun voittoakin on tullut. Rumpalipojalle: Yhtään ääntä en ole pilannut.
en tarkoittanut sinua henkilonä , joka on pilannut toisen äänen , vaan sinunlaistasi , eli toista kanttoria . ( vaikka enhän minä voi tietää vaikka se olisitkin ollut sinä ) ? rumpalipojan saa piiskata .
ihan totta on,että monilla karaokea harrastavilla on ihan oikeasti väärä kuvitelma omasta äänestään,sen riittävyydestä jne.
Ja sitä kuvitelmaa me kuuntelijat ylläpidetään kehua retostelemalla jokaista laulajaa. On totta että karaoken tarkoitus ei ole se että vain hyvät ja taitavat laulajat saavat esiintyä,vaan se että KAIKKI saa laulaa,osaa tahi ei.Mutta sen sijaan olis vähintäänkin kohtuullista kertoa totuus,jos joku sitä kysyy.Jos joku kysyy "miltä kuulosti" tms,niin jos ei todellakaan kuulostanu hyvältä,niin kyllä sen mun mielestä voi sanoa.En nyt tarkota,että ketään pitäis ryhtyä haukkumalla haukkumaan,mutta voi asian ilmasta kauniistikin.Jos aina vaan kehutaan vaik kuulostas kuinka pahalta,alkaa ko. hlö itsekin uskoa siihen ja sitten onkin kurjaa,kun suuntaa tiensä johonkin esiintymään ilman mikrofonia tahi johonkin Idols-formaatin kaltaiseen kilpailuun,jossa sit yrittää epätoivon vimmalla todistella:" mä OSAAN laulaa,kaikki on sanonu niin"...