aikoinaan käytettävissä, niin Hitlerin vertaaminen siihen olisi tottakai vienyt silloinkin toimittajan vankilaan.
Kyllä Hitleriä pidettiin aikoinaan suurena kansanjohtajana ja suurmiehenä. Saksan kansa tietenkin piti häntä "hyvänä yksinvaltiaana" joten eroa ei tainnut olla juurikaan. Suomessakin aikanaan pidettiin Hitleriä ihan upeana tyyppinä.
Ero tosin on siinä että silloin suomessa Hitleristä ei tiedetty juurikaan muuta kuin mitä sen ajan fasismimyönteinen media antoi ymmärtää.
0Äänestä
on valtaan
mieltynyt sairas MUSIKKA!
0Äänestä
näin on
Jos muutenkin kovaotteiset Putinin verikoirat eivät olisi moisesta vertauksesta välittäneet, niin silloin tietysti Putinia oltaisiin vähintäänkin syytetty natsiksi tai Hitlerin rikosten vähättelijäksi. Olisihan se nimittäin outoa, ettei autoritäärinen johtaja puutu moiseen. Sehän olisi tietysti tulkittu siten, että Putin on mielissään vertauksesta.
Siis niin tai näin, aina Putin tekee väärinpäin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat