eivät voi vaan hoitaa työpaikalla omaa työtään? Miksi käytetään energiaan kiusaamiseen? Ei voi ymmärtää.. Ja se on totta, ettei vain tietyn tyyppisiä ihmisiä kiusata ja ihmiset kokevat asiat erilailla. Jotkut reagoivat kiusaamiseen herkemmin kuin toiset. Ja toki joissakin tapauksissa kiusatulla on oma osuuteeensa siihen, että tulee kiusatuksi työpaikalla (oikeasti hankala ihminen, tekee asioita oman mielensä mukaan...). Tietenkin tämäntyyppinen tilanne tulisi ratkaista keskustelemalla eikä "hankalan tyypin" kiusaamisella. Toinenkin puoli on siinä,että kiusattu leimataan hankalaksi ilman mitään syytä. Eli niin ihmisistä kiinni työpaikan yhteishenki ja se, miten ristiriitoihin puututaan.
Miksi
ihmiset
5374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi kysymykseen ei löydy yhtään sen syvällisempää vastausta kuin "siksi". Siksi, että jotkut nauttivat siitä, siksi että se on hauskaa, viihdyttävää, jännittävää. Siksi, että se on mahdollista.
Kysymys pitäisi kuulua: MITEN on mahdollista, että työpaikalla (tai missään muuallakaan) saavat jotkut mellastaa omien kierojen taipumustensa mukaan ja tehdä vahinkoa toisille ihmisille tai työyhteisölle?
Tähän kysymykseen on yksi oikea vastaus: koska se sallitaan. Kiusaaminen hyväksytään normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluvana ilmiönä, voimankäyttäjää ja väärintekijää pelätään, joskus jopa ihannoidaan.
Työntekijöiden (ihmisten) solidaarisuus toisiaan kohtaan on ainoa keino vapautua häiriintyneistä hyväksikäyttäjistä ja alistajista. Ja sen toteutumisesta olemme kaikki vastuussa. Pitää uskaltaa vastustaa vääryyttä ja puolustaa toisia.
Minä jouduin itse kiusatuksi, koska puolustin muita ja vastustin yrityksessä käytössä ollutta "syntipukkijärjestelmää". Johto hyväksyi kiusaamiseni, koska olin hankala työntekijä, siksi että vaadin asiallisia ja inhimillisiä työoloja ja työrauhaa. Minut yritettiin saada kiusaamalla "ruotuun", alistettua hiljaiseksi ja nöyräksi. Koska en vähällä alistunut kiusatun rooliin, keinoja kovennettiin, kunnes työssäkäyntini muuttui täysin mahdottomaksi.
Kaiken läpikäymäni jälkeen olen silti ja edelleen sitä mieltä, että jokaisen on kannettava vastuunsa, puututtava huonoon kohteluun ja tuettava toisia ihmisiä. Kiusaajat ja pahat ihmiset kuuluvat pieneen vähemmistöön, jolla on omat vaikeutensa. Kyllä me todellisen (vaikka hiljaisen) enemmistön edustajat voisimme puolustaa itseämme ja toisiamme paljon nykyistä tehokkaammin.
Keskustelua voi käydä niiden kanssa, jotka kykenevät siihen. Muihin kohdistetaan vain tarpeellisia toimenpiteitä.
Kun täälläkin on joku kertonut,että on tullut kiusatuksi jopa 3 kertaa,kaikki siis eri työpaikoissa. Missä on silloin vika?
sinulla on tuohon kysymykseesi vastaus itselläsi. Voisitko vielä ystävällisesti kertoa meille sen?
En uskalla edes arvailla, koska en tiedä miten haluat, että tästä asiasta keskustellaan, että se menee tällä kertaa varmasti oikein.
Ihan vain kiusaamisen yleisyydestä, ja puskaradiohan on tässä maassa äärettömän tehokkaassa käytössä. Suomessa lienee maailman pisin tuulitunneli, eli ykkösiä ollaan jälleen kerran!
siksi,jos kerron työkaverille mitä eräälle asialle pitäisi tehdä,niin nämä eivät VIITSISI tehdä ko.asiaa ja tästä johtuen ovat vmaisia.mieluummin istuisivat kuin liikkeellä.onnex pomo kävi vähän pompottamassa lökäpöksyisiä vetelyksiä!!minun mielestä ei voi puhua(oikeasti hankalasta ihmisestä).on vain persoonallisia ihmisiä.hyvää kevättä,niin aamu- kuin iltavirkuille!