Tapasimme

Kerro oman kokemuksen.
Tapasin nykyisen avomieheni siis täällä viime heinäkuussa.
Laitoin seuranhakuilmoituksen ja hän vastasi siihen.
En aluksi tiennyt hänestä mitään enkä myöskään tiennyt sitä että ollaan ennestään jo puolituttuja =)
Aluksi tekstailtiin siinä niitä näitä.
Sitten kun tuli muutkin asiat selville niin saimme tietää että tiedämme toisemme. Olemme olleet samassa koulussa aikoinaan mutta eri aikaan ja olemme samalta paikkakunnalta kotoisin =)

Seuraavana päivänä hän tulikin minun luokseni kahville koska minulla ei ollut mitään pelättävää hänen suhteen koska tunsin jo hänet läpikotaisin =)
No ei mennyt kuin muutama päivä niin alettiin seurustelemaan.
Nyt yhteistä taivalta ollut jo yli puoli vuotta =)
Asumme yhdessä ja kihloistakin ollaan puhuttu.

Olen tosi onnellinen hänen kanssaan.
Muistan kun hän kertoi jo eka seurustelupäivänä että hän toivoisi että tämä suhde kestäisi sinne loppuun asti ja haluaisi ikuisesti olla vain minun.

Sattumaa vai kohtalo? ken tietää =)
1825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...löytyi täältä. Chattailin ihan ajankulukseni kunnes eräs mies ihan yks kaks halusi kahvitella. Koskaan aiemmin en ollut suostunut kenellekkään paljastamaan henkilöllisyyttäni yms. mutta jostain syystä tein poikkeuksen. Enkä ole joutunut katumaan. Kohtaloako, onneako...en tiedä mitä mutta hitsin hyvä että poikkesin omista säännöistäni. Nyt on asuttu yhdessä puolisen vuotta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tällä näin.. kirjoitti:

Kerro oman kokemuksen.
Tapasin nykyisen avomieheni siis täällä viime heinäkuussa.
Laitoin seuranhakuilmoituksen ja hän vastasi siihen.
En aluksi tiennyt hänestä mitään enkä myöskään tiennyt sitä että ollaan ennestään jo puolituttuja =)
Aluksi tekstailtiin siinä niitä näitä.
Sitten kun tuli muutkin asiat selville niin saimme tietää että tiedämme toisemme. Olemme olleet samassa koulussa aikoinaan mutta eri aikaan ja olemme samalta paikkakunnalta kotoisin =)

Seuraavana päivänä hän tulikin minun luokseni kahville koska minulla ei ollut mitään pelättävää hänen suhteen koska tunsin jo hänet läpikotaisin =)
No ei mennyt kuin muutama päivä niin alettiin seurustelemaan.
Nyt yhteistä taivalta ollut jo yli puoli vuotta =)
Asumme yhdessä ja kihloistakin ollaan puhuttu.

Olen tosi onnellinen hänen kanssaan.
Muistan kun hän kertoi jo eka seurustelupäivänä että hän toivoisi että tämä suhde kestäisi sinne loppuun asti ja haluaisi ikuisesti olla vain minun.

Sattumaa vai kohtalo? ken tietää =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu