Meillä on töissä Suomessa ulkomankomennuksella oleva mies. Hän hakeutuu juttusilleni aina minut nähdessään. Tuntuu, että hän on enemmän kiinnostunut minusta, kuin töihin liittyvitä asioista. Hän kiusoittelee minua usein leikkimielisesti ja nauramme yhdessä paljon. Minusta ihana jutella hänen kanssaan ja tuntuu että meidän välillä olisi jokin syvempi yhteys.
Kuulin hänen olevan varattu ja se jotenkin lamaannutti minut. Olenkin tällä viikolla vältellyt häntä. Luulen hänenkin sen huomanneen. En vain tiedä miten päin hänen kanssaan olisin, koska minulla on tunteita häntä kohtaan ja se että flirttaan jonkun toisen miehen kanssa ei ole oikein. En halua aiheuttaa kenellekään harmia. Toisaalta jokin sisälläni sanoo, että pitäisi vain jatkaa samaa mallia ja katsoa millaiset miehen tunteet todella ovat, mutta ei tietysti mennä liian pitkälle. Mies lähtee jo toukokuussa. Mitä minä teen? Koitanko unohtaa hänet vai annanko tunteiden viedä? Tämä on minulle hankala tilanne. Harvoin tapaan tuollaisia miehiä, jotka jollain sanattomalla tavalla kaikin puolin sykähdyttävät. Valitettavasti hän sattuu olemaan varattu. Sormuksia ei ole sormissa, mutta jonkin sortin suhde hänella on meneillään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Flirttaat sen kanssa mihin aivoriiheltäsi päädyt. Kyllä huomaa että olet sen verran viisas,että kykenet tekemään parhaan mahdollisen valinnan.Luota itseesi.
Sanot, että harvoin tapaa tuollaisia miehiä.....
Niinpä, siksi hän onkin varattu. Jos on?
Mies lähtee toukokuussa ja sen jälkeen on taas uudet flirtit toisessa paikassa.
Antaa palaa vaan. Hänhän lähtee jo toukokuussa, siinä sopivasti aikaa nauttia mukavasta miehestä kaikin mahdollisin keinoin. Mutta silti pääset siitä kuitenkin eroon kevääseen mennessä, eikä jää roikkumaan perääsi. Sitten saattaa jo tulla uusi komennusmies taloon, ja uusi kierros saa alkaa.