meikkauksesta...

Pohjustus
1.Meikkivoide
2.Peitepuikko/valokynä }tässä järjestyksessä
3.Puuteri

Päätä ensin millaista peittävyyttä haet:läpikuultavuutta, puolipeittävää vai hyvin peittävää. Ota kuitenkin huomioon, että mitä peittävämmän lopputuloksen haluat, sitä paksumpi meikki myös yleensä on, jolloin luonnollisuudesta tingitään.
Kun olet löytänyt hyvältä tuntuvan meikkivoidemerkin, on edessä oikean sävyn valinta. Kokeile meikkivoidetta leukaluuhun ja kaulaan, korvan eteen. Oikea sävy sulautuu, eikä näy. Älä pelästy vaikkei täysin oikea sävy löydy, sillä kaulan iho on vaaleampi kuin kasvojen. Valitse mieluummin vaaleampi ja kaulan ihoon sulautuva meikkivoide. Ota huomioon myös voiteen punaisuus/keltaisuusaste. Jos oikea sävy ei millään löydy, sekoita niitä keskenään. On olemassa myös punaisuuden neutralisoijia, jotka tulevat meikkivoiteen alle tai käytetään yksinään.
Seuraavaksi on meikkivoiteen levitys. Riippuen taas siitä, millaisen peittävyyden haluat valitse levitysvälineeksi sormet, sieni tai sivellin. Sormilla saat luonnollisimman ja läpikuultavimman tuloksen, siveltimellä todellisen maskin. Muista hygienia! Pese kädet ennen meikkausta ja välineet aina heti sen jälkeen, jotta ne ovat puhtaita ja kuivia kun taas meikkaat. Lisäksi kertakäyttösienet kannattaa vaihtaa mahdollisimman usein, jos kukkaro kestää joka kerralla uusi kehiin.
Sormin levitettäessä meikkivoide lämpeää ja on helposti käsiteltävää. Levitä mieluummin osissa kuin isona läjänä kerralla. Sienellä levitys kannattaa tehdä tuputtelemalla, ei vedoin. Näin tuloksesta tulee luonnollisempi. Siveltimellä, kuten arvata saattaa, maalataan väri kasvoille.
Häivytä meikkivoide hyvin hiusrajaan, korviin ja meikkaa myös kaulaa niin pitkälle kuin tuntuu hyvältä. Itse suosin kaulan keskiosaa, mutta sävyn on oltava todella kaulaansulautuva ja häivytys on todella tärkeää! Mitä alemmas meikkaat, sitä todennäköisemmin tuhrit vaatteitasi.

Peitepuikkoa laitetaan meikivoiteen levityksen jälkeen, silloin vältytään peittämästä ihon pikku virheitä, jotka meikkivoide piilottaa. Peitepuikon käytössäkin tärkeä on häivytys ja kohtuus. Finni näyttää vain pahemmalta jos sen päällä on iso kökkö peiteväriä. Valokynä on todella hyvä piirteiden korostamiseen ja varjojen karkottamiseen. Mutta jos et todella osaa käyttää sitä, jätä se meikkipussin pohjalle, sillä väärinkäyttö korostaa ikävästi huonoja piirteitäsi. Esimerkiksi mustat silmänaluset vaativat erityistä tarkkuutta.

Puuteria on monenlaisia helmiä ja irtopuuteria, sekä tavallista kivipuuteria. Irtopuuteri ja helmet levittyvät huiskulla. Ylimääräinen puuteri kannattaa varistella pois ennen kasvoille laittamista. Tuloksena on kevyt puuterointi. Jos haluat peittävämpää jälkeä käytä kivipuuteria ja puuterivippaa. Taputtele puuteri iholle kuten meikkivoidekin, älä vedä.

Älä käytä meikkivoidetta turhaan! Jos sinulla on kaunis heleä iho, älä peitä sitä. Luonnollisuus on kaunista! Jos kuitenkin käytät meikkivoidetta, käytä myös puuteria, sillä se kiinnittää meikin.


Em pohjustus jättää ihon kovin tasaiseksi, jopa hieman elottoman näköiseksi. Korostaaksesi piirteitäsi ja elävöittääksesi kasvojasi, käytä poskipunaa ja korostusvärejä.
Jokapäiväisessä meikissä ei välttämättä tarvita muuta kuin poskipunaa, jota voi sipaista vaikka vain hieman poskipäihin. Jos kuitenkin haluat näyttävämmän meikin:
1.Varjostus
2.Korostus
3.Poskipuna

Varjostuksella pystytään häivyttämään monia piirteitä sekä hieman huijaamaan. Jokaisella on erilainen kasvojen luusto. Seuraa luonnollisia rajojasi. Jos halaut poskesi "lommoille" vedä ne sisään ja liu'uta väriä korvasta suuta kohti. Aloita hyvin pienellä määrällä väriä. On yllättävää kuinka paljon pieni sipaisu tekee poskille. Työstä kumpaakin poskea samaan aikaan, jotta saat aikaan symmetriset piirteet. Kokeile miten saat erilaisilla varjoilla muokattua kasvojasi. Älä kuitenkaan mene liiallisuuksiin vaan pyri luonnollisuuteen!
Vaaleaa korostusväriä kannattaa käyttää erityisesti iltameikissä tuomaan hohtoa. Lisää sitä posken korkeimpaan kohtaan ja häivytä. Näin saat kauniin kuullon poskille.
Poskipuna tulee sitten varjostuksen ja korostuksen väliin. Valitse mieleisesi sävy: yleisimmin myydään persikan ja vaaleanpunaisen sävyjä. Persikka korostaa erittäin kauniisti ruskettunutta ihoa (voit jättää vaikka kaiken muun meikin pois ja sipaista sitä aurinkopuuterin kaveriksi!) Levitä poskipuna hiusrajasta nenää kohti ja aloita taas pienellä määrällä väriä ja lisää jos tarpeellista.
Jo mainittu aurinkopuuteri ei yleensä kaipaa kaverikseen näitä muita, mutta esimerkiksi korostusväri toimii sen kanssa hyvin. Käytä aurinkopuuteria kuin poskipunaa.

Käytä poskipunaa ja aurinkopuuteria! Suomalaiset ovat arkoja niitä käyttämään vaikka juuri me kaipaamme kasvoillemme väriä.


Yleistä: Meikkivoiteet, peitevärit ja puuterit ovat hyvin henkilökohtaisia valintoja väreineen ja koostumuksineen. Sen sijaan esimerkiksi poskipunat toimivat kaikilla samaan tapaan. Itse suosin voidemaista poskipunaa ja sen voi vielä kiinnittää tavallisella. Pidän erityisesti Make up storen hieman kalliista, mutta laadukkaista ja riittoisista poskipunista sekä muista korostusväreistä. Jos et halua rynnätä kauppaan tai tuhlata rahaa, sävellä. Itse olen käyttänyt mm vaaleanpunaista luomiväriä poskipunana,ruskeaa varjostukseen ja valkoinen toimii korostusvärinä. Ostan uusia tuotteita vain hemmotellakseni itseäni ja tottakai ne tekevät meikkaamisen helpommaksi.

Muista ennen pohjustusta pestä kasvosi ja levittää kosteusvoidetta kunnolla joka puolelle kasvoja. Odota noin 20 min ennen meikin laittoa. Harjoittele uusia juttuja ennen kuin on tosi kyseessä, ettet mene tärkeille päivällisille puolukkaposkisena ja nenäsi häivyttäneenä.

Palaute on tervetullutta, kirjoitusvirheistä on turha huomauttaa. Kaikki on kokemuksen kautta todettu, mutta korjatkaa jos joku on mielestänne väärin.
4612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihanaa että jollakin on aikaa ja halua tehdä tällaisia! kiitos! tuo auttoi yllättävän paljon. :) oletko joku maskeeraaja? voinko kysyä ikääsi? :>

Äänestä

"Peitepuikkoa laitetaan meikivoiteen levityksen jälkeen, silloin vältytään peittämästä ihon pikku virheitä, jotka meikkivoide piilottaa."

Mielestäni tuo lause on epäjohdonmukainen. 'Vältytään peittämästä virheitä'? Tarkoitit varmaan jotain muuta...?

Äänestä
  • Todella hienosti osasit kertoa meikkaamisesta :) selvennän yhden asian...
    eli ensimmäiseksi kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen laiton jälkeen laitetaan meikkivoide niin kuin kerrot sen jälkeen katsotaan mitä meikkivoide peitti? Tarvitaanko peiteainetta tai valokynää jne. Ja toinen asia on se, että jos laitat valokynän meikkivoiteen alle peitän valon :)
    Meikkipohja kiinnitetään irtopuuterilla vipan avulla.
    Jos haluaa käyttää voidemaista poskipunaa se laitetaan meikkivoiteen päälle ei puuterin päälle...ja puuterimainen poskipuna laitetaan puuterin päälle.
    Jos haluaa käyttää meikinpohjusvoiteita laitetaan ne meikkivoiteiden alle.

    Äänestä

Huomasin itsekin tökerön ilmaisun en vain saanut muotoiltua sitä paremmin :)
Eli meikkivoide kannattaa levittää ensin, sillä se peittää monia pikkuvirheitä, joita ei sitten tarvitse käydä peitepuikon kanssa läpi.

18 vuotta löytyy ikää enkä ole maskeeraaja, kiitos kuitenkin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MakeUp kirjoitti:

Pohjustus
1.Meikkivoide
2.Peitepuikko/valokynä }tässä järjestyksessä
3.Puuteri

Päätä ensin millaista peittävyyttä haet:läpikuultavuutta, puolipeittävää vai hyvin peittävää. Ota kuitenkin huomioon, että mitä peittävämmän lopputuloksen haluat, sitä paksumpi meikki myös yleensä on, jolloin luonnollisuudesta tingitään.
Kun olet löytänyt hyvältä tuntuvan meikkivoidemerkin, on edessä oikean sävyn valinta. Kokeile meikkivoidetta leukaluuhun ja kaulaan, korvan eteen. Oikea sävy sulautuu, eikä näy. Älä pelästy vaikkei täysin oikea sävy löydy, sillä kaulan iho on vaaleampi kuin kasvojen. Valitse mieluummin vaaleampi ja kaulan ihoon sulautuva meikkivoide. Ota huomioon myös voiteen punaisuus/keltaisuusaste. Jos oikea sävy ei millään löydy, sekoita niitä keskenään. On olemassa myös punaisuuden neutralisoijia, jotka tulevat meikkivoiteen alle tai käytetään yksinään.
Seuraavaksi on meikkivoiteen levitys. Riippuen taas siitä, millaisen peittävyyden haluat valitse levitysvälineeksi sormet, sieni tai sivellin. Sormilla saat luonnollisimman ja läpikuultavimman tuloksen, siveltimellä todellisen maskin. Muista hygienia! Pese kädet ennen meikkausta ja välineet aina heti sen jälkeen, jotta ne ovat puhtaita ja kuivia kun taas meikkaat. Lisäksi kertakäyttösienet kannattaa vaihtaa mahdollisimman usein, jos kukkaro kestää joka kerralla uusi kehiin.
Sormin levitettäessä meikkivoide lämpeää ja on helposti käsiteltävää. Levitä mieluummin osissa kuin isona läjänä kerralla. Sienellä levitys kannattaa tehdä tuputtelemalla, ei vedoin. Näin tuloksesta tulee luonnollisempi. Siveltimellä, kuten arvata saattaa, maalataan väri kasvoille.
Häivytä meikkivoide hyvin hiusrajaan, korviin ja meikkaa myös kaulaa niin pitkälle kuin tuntuu hyvältä. Itse suosin kaulan keskiosaa, mutta sävyn on oltava todella kaulaansulautuva ja häivytys on todella tärkeää! Mitä alemmas meikkaat, sitä todennäköisemmin tuhrit vaatteitasi.

Peitepuikkoa laitetaan meikivoiteen levityksen jälkeen, silloin vältytään peittämästä ihon pikku virheitä, jotka meikkivoide piilottaa. Peitepuikon käytössäkin tärkeä on häivytys ja kohtuus. Finni näyttää vain pahemmalta jos sen päällä on iso kökkö peiteväriä. Valokynä on todella hyvä piirteiden korostamiseen ja varjojen karkottamiseen. Mutta jos et todella osaa käyttää sitä, jätä se meikkipussin pohjalle, sillä väärinkäyttö korostaa ikävästi huonoja piirteitäsi. Esimerkiksi mustat silmänaluset vaativat erityistä tarkkuutta.

Puuteria on monenlaisia helmiä ja irtopuuteria, sekä tavallista kivipuuteria. Irtopuuteri ja helmet levittyvät huiskulla. Ylimääräinen puuteri kannattaa varistella pois ennen kasvoille laittamista. Tuloksena on kevyt puuterointi. Jos haluat peittävämpää jälkeä käytä kivipuuteria ja puuterivippaa. Taputtele puuteri iholle kuten meikkivoidekin, älä vedä.

Älä käytä meikkivoidetta turhaan! Jos sinulla on kaunis heleä iho, älä peitä sitä. Luonnollisuus on kaunista! Jos kuitenkin käytät meikkivoidetta, käytä myös puuteria, sillä se kiinnittää meikin.


Em pohjustus jättää ihon kovin tasaiseksi, jopa hieman elottoman näköiseksi. Korostaaksesi piirteitäsi ja elävöittääksesi kasvojasi, käytä poskipunaa ja korostusvärejä.
Jokapäiväisessä meikissä ei välttämättä tarvita muuta kuin poskipunaa, jota voi sipaista vaikka vain hieman poskipäihin. Jos kuitenkin haluat näyttävämmän meikin:
1.Varjostus
2.Korostus
3.Poskipuna

Varjostuksella pystytään häivyttämään monia piirteitä sekä hieman huijaamaan. Jokaisella on erilainen kasvojen luusto. Seuraa luonnollisia rajojasi. Jos halaut poskesi "lommoille" vedä ne sisään ja liu'uta väriä korvasta suuta kohti. Aloita hyvin pienellä määrällä väriä. On yllättävää kuinka paljon pieni sipaisu tekee poskille. Työstä kumpaakin poskea samaan aikaan, jotta saat aikaan symmetriset piirteet. Kokeile miten saat erilaisilla varjoilla muokattua kasvojasi. Älä kuitenkaan mene liiallisuuksiin vaan pyri luonnollisuuteen!
Vaaleaa korostusväriä kannattaa käyttää erityisesti iltameikissä tuomaan hohtoa. Lisää sitä posken korkeimpaan kohtaan ja häivytä. Näin saat kauniin kuullon poskille.
Poskipuna tulee sitten varjostuksen ja korostuksen väliin. Valitse mieleisesi sävy: yleisimmin myydään persikan ja vaaleanpunaisen sävyjä. Persikka korostaa erittäin kauniisti ruskettunutta ihoa (voit jättää vaikka kaiken muun meikin pois ja sipaista sitä aurinkopuuterin kaveriksi!) Levitä poskipuna hiusrajasta nenää kohti ja aloita taas pienellä määrällä väriä ja lisää jos tarpeellista.
Jo mainittu aurinkopuuteri ei yleensä kaipaa kaverikseen näitä muita, mutta esimerkiksi korostusväri toimii sen kanssa hyvin. Käytä aurinkopuuteria kuin poskipunaa.

Käytä poskipunaa ja aurinkopuuteria! Suomalaiset ovat arkoja niitä käyttämään vaikka juuri me kaipaamme kasvoillemme väriä.


Yleistä: Meikkivoiteet, peitevärit ja puuterit ovat hyvin henkilökohtaisia valintoja väreineen ja koostumuksineen. Sen sijaan esimerkiksi poskipunat toimivat kaikilla samaan tapaan. Itse suosin voidemaista poskipunaa ja sen voi vielä kiinnittää tavallisella. Pidän erityisesti Make up storen hieman kalliista, mutta laadukkaista ja riittoisista poskipunista sekä muista korostusväreistä. Jos et halua rynnätä kauppaan tai tuhlata rahaa, sävellä. Itse olen käyttänyt mm vaaleanpunaista luomiväriä poskipunana,ruskeaa varjostukseen ja valkoinen toimii korostusvärinä. Ostan uusia tuotteita vain hemmotellakseni itseäni ja tottakai ne tekevät meikkaamisen helpommaksi.

Muista ennen pohjustusta pestä kasvosi ja levittää kosteusvoidetta kunnolla joka puolelle kasvoja. Odota noin 20 min ennen meikin laittoa. Harjoittele uusia juttuja ennen kuin on tosi kyseessä, ettet mene tärkeille päivällisille puolukkaposkisena ja nenäsi häivyttäneenä.

Palaute on tervetullutta, kirjoitusvirheistä on turha huomauttaa. Kaikki on kokemuksen kautta todettu, mutta korjatkaa jos joku on mielestänne väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu