Olen hankalassa tilanteessa. Elän huonossa parisuhteessa josta jo kerran yritin kihlauksen purkamalla päästä pois. Eropäätöksen tehtyäni oma olo helpottui hurjasti mutta kun minulle selvisi toisen osapuolen reaktio asiaan en tiennyt miten olisin. hän ei pystynyt menemään töihin. itki, oli ahdistunut, aloitti mielialalääkkeiden syönnin. elämästä tuli yhtä helvettiä. hän roikkui minussa ja tunsin olevani syypää hänen oloonsa. palattiin yhteen. nyt en jaksa enää tätä suhdetta pelkästään hänen mielenterveytensä takia elää. oma terveys ei kohta jaksa. miten tästä lähden? miten elän asian kanssa jos hän tekee itselleen jotain tai sekoaa? onko kokemuksia. auttakaa plis!
Onko
kokemuksia!!!
2611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on aikalailla samankaltaisia kokemuksia.. Olen seurustellut yli 8 vuotta nykyisen avomieheni kanssa. Noin vuosi sitten kerroin hänelle että haluan erota. Hän meni sekaisin, ei tiennyt minne muuttaa, eikä osannut hoitaa mitään käytännön asioita yms... Koko ajan hän pommitti minua puheluilla ja viesteillä ja lopulta sanoi sairastavansa vakavaa masennusta (joka oli hänen sanojensa mukaan todettu hieman ennen eroamme).
No minähän tästä järkyttyneenä olin hänen tukenaan hoidoissa, lääkityksen aloituksessa jne.. Noh, siinahän sitten ajauduttiin lopulta siihen tilanteeseen että taas pyörittiin yhdessä kuin pariskunta. Eli mielestäni palasimme väärin perustein yhteen noin 2 kk:n eron jälkeen.
Nyt olen siinä tilanteessa että olen aivan loppu. Hän lopetti hoidot & lääkkeet n. 3:n kk ne aloitettuaan. Tilanne suhteessa palasi takaisin samaan vanhaan p**kaan hieman alle vuodessa.
Haluan taas erota.. Olen kuunnellut kuinka hän aikoo tappaa itsensä, (hän on aloittanut uudelleen terapiat ja lääkkeet masennukseen kun sanoin että haluan erota) ja kuinka itsekäs ja huono ihminen minä olen.
Kuitenkin olen ajatellut että meillä jokaisella on vain ja ainoastaan tämä yksi elämä elettävänä. Se menee koko ajan eteenpäin, elämme sitä tai emme. Olen sanonut miehelleni että se ei ole enää minun ongelmani/vastuullani mitä hän elämällään tekee.
Välillä tuntuu ettei itsekkään jaksa kulkea töissä ja että olisi aivan loppu kaikkeen.. Mutta uskon parempaan tulevaan!
Minusta sinun tulee vain sulkea korvasi uhkailuilta, et sinä ole vastuussa muiden elämästä. Voimia meille molemmille, eikä lannistuta!!
Itselläni kokemusta vastaavasta. Miehen mielialat vaihtelivat ja kaksi kertaa oli terapeutilla ja mielialalääkkeitä käytti, mutta tilanne palasi aina samaan. Yritti kerran myös itsemurhaa. Jäin, kun luulin kaiken johtuvan minusta, ja minulla oli kova stressi päällä koko ajan. Lopulta hän itse oli poissa viikonloput, ei koskaan kertonut missä on ja silloin tein lopullisen päätöksen. Ei hänkään enää vastaan pistänyt kun oli löytänyt toisen...
Mutta minun elämä parani, ehkä ei ole sitä kumppania, mutta muuten elämä hymyilee ja nautin monista sellaisista asioista, joista en aikoihin voinut nauttia.
Jokaisella on todella se yksi elämä, ette ole vastuussa toisen elämästä, eli jos on paha olla, lähtekää kun vielä elämää edessä.