Haluaisin kuulla kohtalotovereitani.. Itse tajusin että olen suhteessa narsistin kanssa oltuani hänen kanssa lähes 2 vuotta. Ensin ei ollut ongelmia, mutta pian ne alkoivat. Aluksi olin siis kuin prinsessa sen prinssin löydyttyä. Ystävällistä käytöstä ja kohteliaisuuksia riitti. Ajattelin; Olen todella onnekas, olen löytänyt jotain mistä niin moni vain haaveilee. Paljastui erittäin älykkääksikin. Perustimme yhteisen yrityksenkin. Minä hoidin käytännön asiat. Pikku hiljaa painajainen alkoi. Ystäväni oli huoria, perheeni luusereita ja hulluja. Täytyihän itsenikin olla jotenkin vastaavanlainen. Miehet muka katselivat minua ja minä heitä; jouduin kärsimään. Puhuessani puhelimessa, oli joku salajuoni häntä vastaan meneillään. Pikku hiljaa ystävien kanssa yhteydenpito jäi ja huomasin olevani kontrolloitu , pelokas ja ahdistunut. Joka päiväinen elämä muodostui helvetiksi jossa järkipuheet eivät auttaneet. En uskaltanut puhua aiheesta kenellekään. Häpesin myös itseäni, olenko todella näin paha ihminen???
Olin henkisesti niin väsytetty etten jaksanut enää töihin, kun siellä oli piru irti koko ajan. Tästä syystä olin laiska , petturi, loiseläjä ja mitä muuta. Koskaan en kuitenkaam elänyt miehen rahoilla vaan hoidin itse asiani. Mies syyllisti myös työn takia ja koin itseni entistä mitättömämmäksi. Yritin kuitenkin esittää asiaa niin että jos hän lopettaisi riitelyn ja mitätöinnin palaisin , mutta hän kommentoi, Syy on minun.
Aamusta iltaan olen väsynyt, itkuinen, surullinen ja tuntuu että huomisessa ei ole mitään odotettavaa, parempi jos ei tulisi.
Yritin kaikkea puhumista ennen kaikkea, muttei mikään loppujen lopuksi mennyt perille. Nyt n. 50:n ero yrityksen jälkeen, ilmaisin että olen väsynyt, mielenterveyspotilas, surullinen ja en jaksa enää edes yrittää. Mies kysyy ; niin sulla on siis joku toinen, vitun huora?? Kyllähän mä tajuan mitä sä mun selän takana teet.. Kaikista vaikeinta tässä on se , että aloin rakastamaan kyseistä ihmistä ja hän oli kuin 2 eri persoonaa.. Toisinaan se "oma itsensä" rakkauteni kohde ja toisinaan se sadisti, jolla ei ollut kykyä tuntea empatiaa ja kuka hymyssä suin katseli säälittävää itkuani ja poskille valuvia kyyneleitä. Ja ne nähdessään työnsi veistä vielä syvemmälle.. (Monta vuotta kestettyäni luin 1. kertaa narsimista , ennen en ollut kuullutkaan kyseistä termiä ja se avasi silmiäni ja luettuani ihmisten kokemuksia tiedostin tilanteeni. 1. ajatus: Paeta täytyy..) Nyt olen pakenemassa. Toivottavasti en palaa kiltteyteni takia, koska olen sen tehnyt aiemminkin säälistä ja hulluista ajatuksista että omalla käytökselläni pystyn parantamaan hänet. Joka päivä toivon; ei enää samaa helvettiä..
Joku joka kokee samaa kirjoita!!
Olin henkisesti niin väsytetty etten jaksanut enää töihin, kun siellä oli piru irti koko ajan. Tästä syystä olin laiska , petturi, loiseläjä ja mitä muuta. Koskaan en kuitenkaam elänyt miehen rahoilla vaan hoidin itse asiani. Mies syyllisti myös työn takia ja koin itseni entistä mitättömämmäksi. Yritin kuitenkin esittää asiaa niin että jos hän lopettaisi riitelyn ja mitätöinnin palaisin , mutta hän kommentoi, Syy on minun.
Aamusta iltaan olen väsynyt, itkuinen, surullinen ja tuntuu että huomisessa ei ole mitään odotettavaa, parempi jos ei tulisi.
Yritin kaikkea puhumista ennen kaikkea, muttei mikään loppujen lopuksi mennyt perille. Nyt n. 50:n ero yrityksen jälkeen, ilmaisin että olen väsynyt, mielenterveyspotilas, surullinen ja en jaksa enää edes yrittää. Mies kysyy ; niin sulla on siis joku toinen, vitun huora?? Kyllähän mä tajuan mitä sä mun selän takana teet.. Kaikista vaikeinta tässä on se , että aloin rakastamaan kyseistä ihmistä ja hän oli kuin 2 eri persoonaa.. Toisinaan se "oma itsensä" rakkauteni kohde ja toisinaan se sadisti, jolla ei ollut kykyä tuntea empatiaa ja kuka hymyssä suin katseli säälittävää itkuani ja poskille valuvia kyyneleitä. Ja ne nähdessään työnsi veistä vielä syvemmälle.. (Monta vuotta kestettyäni luin 1. kertaa narsimista , ennen en ollut kuullutkaan kyseistä termiä ja se avasi silmiäni ja luettuani ihmisten kokemuksia tiedostin tilanteeni. 1. ajatus: Paeta täytyy..) Nyt olen pakenemassa. Toivottavasti en palaa kiltteyteni takia, koska olen sen tehnyt aiemminkin säälistä ja hulluista ajatuksista että omalla käytökselläni pystyn parantamaan hänet. Joka päivä toivon; ei enää samaa helvettiä..
Joku joka kokee samaa kirjoita!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
KOhta 20 vuotta, ja vasta olen kolmisen vuotta sitten tajunnut että miehellä on jonkinlainen luonnehäiriö. Niin ovelasti ja salakavalasti hän on saanut minut uskomaan omaan mitättömyyteeni, olinhan minä entinen koulukiusattu helppo uhri kun itsetunto oli jo valmiiksi säröillä.
Tuo ystävistäni eristäminen tapahtu aikalailla pian suhteen alettua, olin silloin 17 vuotta. Vuosiin on mahtunut kaikenlaista, olen saanut henkisesti ja fyysisesti turpiini. Ja kaikkeen olen kuulemma itse syyllinen kun olen niin hullu ja huora ja sukulaiseni myös täysin sairaita vaikka hän näille esittää mitä ihaninta ihmistä.
Jotenkin olen vaan sinnitellyt eteenpäin, kieltäen oikeastaan itseltänikin kaiken tapahtuneen valehdellen että kaikki on hyvin. Kunnes...jonain päivänä seinä tulee vastaan. Olen ollut täysin loppu, pohjalla, sekoamispisteessä. Olen ollut lähtemässä ovesta ulos mutta minut on paiskattu takaisin ja uhattu tappaa, luvattu piinata koko loppuelämä jne. Täällä nyt sitten edelleen asun ja mietin miten elämäni ratkoisin, masennuksen huipulla olen jttänyt monia asioita hoitamatta ja nyt kärsin lisäksi rahaongelmista, kun en ole pahan oloni vuoksi jaksanut avata edes kirjekuoria. Ja hauskaa on, että kovin moni ystäväpiiristäni ei uskoisi edes tätä kaikkea, koska ulospäin meistä saa ihan päinvastaisen kuvan. Olen luonut itselleni harrastuksen, joka vie minut välillä pois kotoa, muuten olisin varmasti jo suljetulla osastolla jos en saisi näitä hengähdystaukoja.
En sano etteikö minussa olisi jotain vikaa kun olen tällaista kestänyt, mutta vaikea on ymmärtää miten toinen ihminen voi sillä tietynlaisella kaksijakoisella käytöksellä saada uskomaan hulluihin väitöksiin ja siihen että hän on muka ainoa joka voisi näin hullua ja viallista ihmistä kestää. Ja vieläkin haen itsestäni päivittäin omituisuuksia niin peilistä kuin käytöksestäkin.
Elämä on rankka selviytymistaistelu tällä hetkellä, mutta jossain synkkyyden keskelllä näen aina hetkittäin pienen valon pilkahduksen, ilman sitä en jaksaisi! Voimia sinullekin!
Kaikki kertomanne kuulostaa hyvin tutulta. Vaikeinta onkin päästä irti. En ole vieläkään päässyt.
Olemme olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta ja meillä on lapsia. Koko tämän ajan mieheni on ollut hyvin manipuloiva ja käyttäytynyt alentavasti minua kohtaan. En ole koskaan kelvannut sellaisena kuin olen, vaan aina vika on löytynyt minusta. Väsyttävintä on esimerkiksi se kun hän hakee jotain tavaraa jonka itse on laittanut jonnekin eikä sitä muista niin ensimmäiseksi alkaa syytökset siitä kuka sen on "piilottanut". Tästäkin saadaan aikaan kauhea riita. Hänen tavaroihinsa ei saa koskea.
Toinen pyhä asia on tietokone, jos ei netti toimi se saa hänet täysin tasapainottomaan tilaan ja mikään muu ei ole niin tärkeää kun sen kuntoon saattaminen. Joskus olen joutunut väkertämään yötä myöden tietokoneen kimpussa kun jotain ongelmia on ilmennyt. Käyttö kuuluu hänelle ja vikojen korjaaminen minulle. Tämä menee jopa lasten tarpeiden edelle.
Jos miehen suututtaa hän leikkii marttyyriä ja sitten pitää rukoilla anteeksiantoa, voi mennä tunteja tai koko iltakin siihen. Ei ole niin väliä oletko oikeasti syyllinen vai et. Mieshän ei tee mitään väärin.
Suuttuessaan käyttää sellaista kieltä, että varmasti loukkaantuu. Loukkaukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja ne kohdistuvat sekä minuun, että lapsiin.
Ristiriitatilanteessa jos uhmaan häntä, hän saattaa käydä kimppuun. Hänelle pääasia on se, ettei hänen silmilleen hypitä. Monesti olen saanut selkääni, jopa lasten nähden.
Hänen mielensä ailahtelee koko ajan eikä milloinkaan voi tietää koska hän suuttuu. Mutta kun suuttuu on kaikki yhtä helvettiä.
Minua hän on vahtinut kuin haukka, en ole päässyt minnekään, koska menen silloin huoraamaan. On ollut tosi ikävää jäädä pois monista mukavista juhlista. Välillä olen ollut niin väsynyt asiasta riitelemiseen, että olen jättänyt vapaaehtoisesti menemättä jonkun tekosyyn perusteella.
Kavereitani hän ei arvosta ja yhteydenpito heihin on jäänyt hyvin vähälle. Sukulaiseni ovat hänen mielestään kaikki luusereita ja heihin ei saa pitää yhteyttä. Lapsetkaan eivät saa tavata heitä.
Minä olen myös täysi nolla ja koska tienaan vähemmän kuin hän ei minua kannata edes arvostaa. Vaikka hoidan kotia ja lapsia sekä passaan häntä ei sillä ole merkitystä, sehän on itsestään selvää.
Hän on mielestään vapaa menemään ja en siitä ole niin välittänyt, onpa ollut rauhallisempaa kotona kun ei ole täällä.
Muutaman kerran olen yrittänyt lähtöä ja mennyt vanhempieni luokse, mutta aina on perään soiteltu ja pyydetty tulemaan kotiin. On luvattu, että kaikki muuttuu. Kun palaan kotiin kaikki kuitenkin palaa ennalleen.
Nyt sitten viimeisin tempaus oli se kun hän jäi kiinni suhteesta toiseen. Tämä onkin horjuuttanut pahasti hänen täydellisyyttään. Samalla se on painanut itsetuntoani entistä alemmas. Omatunnontuskia hän ei kuulemma asiasta ole potenut, mutta se miten minä siihen reagoin on ollut täysin yllättävää hänelle. Hän ei halunnut erota. Minä en tiedä vieläkään mitä haluan.
Tämän seurauksena hänen suhtautumisensa on muuttunut. Ihmettelen, että mihin se narsisti katosi. Mistä yhtäkkiä löytyi inhimillisyys ja miten kauan tämä vaihe kestää. Osaako hän todella muuttua vai joudunko taas pettymään?
enää mieti vaan lähde,sinullakin on vaan yksi elämä,etkä arvaakkaan kuinka ihanaa on elää vapaana,tavata ystäviä,sukulaisia ja huomata miten hyvä elämä voi olla kun jatkuvasti ei tarvi jännittää millä tuulella mies tule kotiin. Nyt sinulla on tosi tosi hyvä syy koska kaiken muun pahan lisäksi miehesi on ollut uskkoton ja tulee olemaan jatkossakin.On myös niin et jokaisen ihmisen tulee vaatia kunnioitusta eikä alistua narsistin alaiseksi.
1.Loukkaukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja ne kohdistuvat sekä minuun, että lapsiin.
2.Monesti olen saanut selkääni, jopa lasten nähden.
suojelkaa lapsia.
Luin surullisena kertomuksesi. Sinulla on tosi vaikeaa. Haluaisin tietää ,miten miehesi käyttäytyy kun olette vierailulla tai teillä on vieraita.? Onko hän rempseä seuramies? Kehuskeleeko sinua lennokkaasti muille? Tunnen erään tyypin jolla on kertomiasi oireita. Siis kysyisinkin miten kohtelee sinua toisten aikana? Millaisia narskut voivatkaan olla, kai yksilöllisiä erojakin ilmenee. Voimia sinulle!
Minulla on samankaltainen tilanne meneillaan. Tosin olemme oleet vain 5 vuotta aviossa eika meilla ole lapsia. Toniminen, ravistelu, estaminen ja henkinenvakivalta alkoi jo avioliiton ekan vuoden lopulla. Seksuaalinenvakivaltakin tuli sitten kuvaan kolmantena vuonna. Koskaan ei kuitenkaan ole tullut nyrkista tai monosta eli ei fyysisia vammoja poliisille/laakarille naytettavaksi. Viime vuoden lopulla olin sitten ihan hajalla ja puhuin ja puhuin avioerosta miehelle. Hanen kaytoksensa on muuttunut paljon ja vain yksi vakivaltainen purkaus on sattunut sitten joulukuun. En osaa luottaa tahaan muutokseen, en usko sen olevan pysyvaa. Mutta en jos se onkin? Kuinka kauan pitais odottaa ja katsella???
minun elämästäni tällä hetkellä toi sun tarina.
Lapsetkaan ei saa olla kavereiden kanssa ja
todellakin suuttumisen puuskat ovat kauheita.
Mies ei kestä jos kaikki ei mene hänen määräystensä mukaan.Musta tuntuu kamalalta jos
parannusta ei ole.
Tänään mies kävi autolla ostamassa mulle jonkun lahjan ja matkalla kironnu mua kun autossa oli niin vähän bensaa,lapsi oli mukana ja kertoi mulle.Kotona kyttäili mua vihaisena ja rähisi ja ylikiittelee aina ruuasta ja kahvista ym.Ei puhuta enää mistään asioista ja mies ei välitä vaikka seksikin on loppunut,lopetin sen koska ajattelin että sen on puhuttava siitä,mutta ei on kuin puupökkelö.
Kun otat askeleita kurjasta suhteesta poispäin, kannattaa ottaa tueksi kirja "Käärmeet liituraidassa" (Hare ja Babiak). Siitä saa monta neuvoa, miksi kannattaa irtautua ja kuinka se tehdään.
tiedän kyl tunteen olen neljä vuotta ollu samanlaisessa suhteessa ja myöskin jättäny tai yrittänyt jättää sen sata kertaa ja tällä hetkel on taas se vaihe jolloin todella toivon et pysyisin päätöksessä.ja ystävät on onneks sitä varten et ne muistuttaa mua heikoilla hetkillä miks tää suhde on tuhoon tuomittu.onneks on ystäviä vaikka jos oisin joskus luvan ystävien pitoon kysyny niin tilanne ois toinen oon taistellu niin paljon sen takia et pysyn järjissäni ja saan samalla omat ihmis oikeuteni julki eli että mulla on lupa omaan elämään ja osaan ite ajatella.tää tilanne on kärjistyny jopa niin et olen jopa turvautunu läsäreihin ja aikoinaan jopa nyrkkiin oon vaan hokenu jätä mut rauhaaan anna mun olla en jaksa tätä..mut mitä auttaa bumerangina tuleee takas eka vaan haukkuu puolelle kylää kuin sairas ja hullu olen ja hakkaan häntä ym...ja sitte taas muutaman pv:n päästä rakastaa niin ettei voi olla muiden kans ja tahtoo vain minut..soittaa taukoamatta käy itkee portailla ja kassos kummaa sääli perhana tuota reppanaa luontokappaletta kohtaan aina herää mut tällä kertaa en haluais antaa periks haluan elämäni takasin ja toivon niin helvetisti et tällä kertaa onnistuisin...
Minä myös olen ollut narsistin kans parisuhtees monia vuosia, meillä ei onneksi lapsia.
Kärsin masennuksesta, paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta. Romahdan kohta täysin henkisesti jos en lähde. Pakko se on lähteä. Pelkään että mies tekee mulle jotain. Mut sehän on tehnyt jo pahimmat asiat. En tiedä minne menisin. Äitini on myös narsisti joten häneen en luota enää.
En pysty käymään enää töissä kun olen niin masentunut ja luottotiedot menneet. Tulevaisuus näyttää erittäin huonolta. Mies onnistui täydellisesti mun nöyryyttämisessä ja alistamisessa.
Kaikkien edellä kirjoittaneiden kannattaa katsoa sivuja www.narsistienuhrientuki.info.
Siellä on monenlaista asiatietoa ja keskustelusivuilla oma palsta narsistin kanssa parisuhteessa oleville/olleille.
Narsistista pitää ottaa täydellinen ero. Tämä on ainoa mahdollisuus pelastaa oma terveys ja elämä.
Monilla paikkakunnilla Suomessa on myös vertaistukiryhmiä,joista narsistien uhrit saa hyvää apua itselleen.
Sinua on kohdeltu juuri niin kuin vain narsisti, tuo alussa hurmaava ihminen osaa. Itse kärsin, häpesin ja salasin 13 vuotta, ja se johti lopulta itsariin, josta luojan kiitos selvisin. Sinäkin olet liian kiltti. Ainoa pääsy tilanteesta on rakastaa ja arvostaa itseään niin paljon, että voi heittää roskiin sen kaiken paskan ja jatkaa elämää pystypäin, opetella taas tuntemaan ja aistimaan kaiken hyvän maailmassa. Ajattele, että olet vapautunut vankeudesta, jota pahempaa ei voi olla!!!Narsistin lupauksiin ei voi luottaa, osaa kyllä taivutella. Sinulla on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja siihen pääset vain lopettamalla ko suhteen. Tiedän, tiedän kuinka vaikeaa se on kun kuitenkin luulee rakastavansa. Sääli ja uhrautuminen ei ole rakkautta. Varmasti kohtaat parempaa kun irrouttaudut täysin ja annat itsellesi aikaa rauhoittua ja kuten alussa sanoin kunnioittamaan itseäsi. Ammatiauttaja ei ole häpeä vaan todiste jo askeleesta parempaan. Usko, että vain ja ainoastaan vain irrottautumalla täysin löydät lopulta mielenrauhan. Ystäväiseni toivon sinulle voimaa ja jaksamista.
Pala kurkussa luen täältä erilaisia viestejä, itkeä en enää osaa, siltä ainakin tuntuu.Olen katkera, surullinen, masentunut, musta pilvi roikkuu pääni päällä joka päivä...
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta joista iloisia on ollut noin pari, loput tuntuu olevan sellaisen harmaan möykyn sisällä jonka sisällä on kaikenlaista ilkeää, joita kaikkia en tahdo/jaksa muistaa...Pari kertaa olen ehdottanut terapeutille menoa,mutta hän on suuttunut. Huutanut, että kumma kun ei omalle miehelle voi avautua, mikä v***u siinä on, mitä sinun päässäsi oikein liikkuu, tässä mitään ulkopuolisia tarvita...Olen ahdistunut, viihdyn töissä paremmin kuin kotona, möykky sisällä kasvaa päivä päivältä, en näe valoa tunnelin päässä.
Mitä kaikkea tapahtunut...ensimmäisen kerran hän raivostui kunnolla kun olimme lähdössä häämatkalle, talvi, hän sai vahingossa lunta niskaansa auton katolta (minä laitoin oven kiinni,jolloin lumi tuli hänen niskaansa), raivokohtaus oli niin valtava,että luulin saavani turpaan. Siinä vaiheessa hän tyytyi sättimään minua kentälle asti (pari tuntia),itkua nieleskellen pyysin anteeksi, koska olihan se minun vikani. Matkalla en osannut kävellä oikein,milloin menin liian hitaasti tai liian nopeasti, en ymmärtänyt liikenteestä mitään (minusta tuntui että olisi pitänyt kävellä ojassa, niin silloin olisin tehnyt oikein).
Kaikki on pitänyt tehdä "oikein", muuta tapaa ei ole.En osaa ruokaa tehdä, sukulaiseni ovat pihejä, jotka ovat kasvattaneet minut väärin. Ystäväni kuuluvat kahteen kastiin, on sellaisia jotka mieheni on hyväksynyt ja heidän kanssaan voin viettää aikaa (kunhan kerron aina mistä juttelimme ja mitä ystäväni kertoivat miehestäni),nämä ystäväni on mieheni mielestä pantavia ja hän liittää aina jonkun seksiin liittyvän etuliitteen kun heistä puhuu (nänni-,tussu-,yms),toiset ystävistäni taas antavat minulle huonoja ajatuksia päähän. Jos olen tavannut sellaisen ystäväni jota mieheni ei hyväksy, ja kerron jotain rehellisiä mielipiteitä jostain asioista,niin olen ollut taas jossain feministien/mielenvikaisten kanssa tekemisessä.
Ensimmäiseksi hääpäiväksi halusin jotain kivaa järjestää,mutta koko viikonloppu meni kuralle,kun mieheni kiukutteli koko ajan,se alkoi jo siinä vaiheessa kun lähdimme ajamaan kotipihasta ja jatkui siihen asti kun saavuimme kotipihaan. Kassini olivat vääriä,joissa vaatteeni oli.En olisi saanut mennä ensimmäisenä aamulla vessaan,koska minun jälkeeni ei sinne voi mennä,kuohuviiniä olin varannut,mutta sitä ei voinut juoda kun hän ei halunnut, koko ajan hän valitti ties mistä pikkuasiasta. Ja sitten olisi pitänyt hymyillä kun hän sattui olemaan hyvällä päällä sen kaiken haukkumisen jälkeen...
Kaikki lomamatkat ovat olleet yhtä helvettiä hänen takiaan,milloin olen nysvännyt liikaa jossain, milloin olen ollut liian hidas,milloin olen tehnyt jotain väärin. Aurinkovarjoa ei olisi saanut aukaista,kun se laittaa varjoa liikaa kun hän haluaisi ruskettua.Auto on pitänyt vuokrata joka kerta, jolloin hän on päässyt näyttämään oman erikoisuutensa auton kanssa ja minä olen saanut kartturina kärsiä (en ole pystynyt lukemaan karttaa oikein ja tarpeeksi nopeasti).
Väkivallalla hän on uhannut useasti, läheltä piti tilanteita ollut muutamia. viimeisin tapaus syntyi kun hän ei löytänyt ohjekirjaa ja syytti minua sen hukkaamisesta, syyttelyjen ja huutojen jälkeen nyrkki oli heilahtamassa kohti,mutta pysähtyi kuin ihmeen kaupalla. Löylykauhasta olen saanut polveeni oikein mojovan mustelman.
Kerran pääsin lähtemään vallan alta,mutta hän itki itsensä takaisin ja sen jälkeen kun otin hänet takaisin,kaikki olikin samalla lailla. Mikään ei muuttunut. Ja minä olen kuulemma se joka huutaa ja raivoaa ja ei ole normaali...Joka päivä kuulen sanonnan;katso peiliin...En tee mitään oikein...
Harrastukseni olen lopettanut, en jaksa sitä utelua...
Tietokonetta saa käyttää vain netin katsomiseen,ei muuhun. Kun katson sähköpostiani tai tiliäni,on hän urkkimassa selän takana ja neuvoo mitä pitäisi rahoilla tehdä (ostaa sellaisia asioita mistä hän on haaveillut, minun haaveeni ovat vääriä),säästäminen on sairautta, rahaa en osaa käsitellä, hän utelee mitä kukakin on sähköpostiini kirjoittanut ja mitä vastaan heille.
Autoa en osaa käsitellä ollenkaan,minulla ei ole tajua ollenkaan liikenteessä (olen ajanut ammatikseni pienen aikaa).Ja minun mielipiteeni eivät paina mitään, kaikki asiat puhutaan ensin omien sukulaisten ja kavereiden sekä naapureiden kanssa,ennekuin sanotaan minulle miten asiat tehdään (esim.auton ostosta tietää kaikki muut ennen minua)
Tässä nyt hyvin pieni katsaus minun elämääni, toivon joskus vielä saavani hiukan valoa elämään.
Kaikkea en todellakaan muista,onneksi.
Ja se miksi on vaikea jättää narsisti...pelko ainakin minulla...
Pitkään olen ajatellut olevani ainoa,mutta kiitos näiden palstojen ja kirjallisuuden silmäni ovat avautuneet ja olen saanut purkaa mieltäni. Myös vanhempani ja parhaimmat kaverini tietävät missä mennään ja heiltä olen saanut tukea. Tämä narsisti ei ole onneksi kaikkia hämännyt...
Lähde hyvä ihminen ja mahdollisimman pian tuollaisesta suhteesta. Lähde ennen kuin terveytesi murtuu lopullisesti - sitähän narsisti toimillaan yrittää, usko tai älä.
Jos mahdollista hae apua ammattiauttajalta, vaikkapa terveyskeskuksen psykologilta tai mielenterveystoimistosta. Mitäv aan,kunhan et jää suhteeseen.
Miehelle ei kannta kertoa etukätee,e ttä olet hankkiutumassa erillen. Teet kunnon pakosuunnitelman, vaikkapa luotettavien sukulaistesi avulla. Poistut paikalta. hae vuokra-asuntoa omalta kunnaltasi. Voi myös mennä suoraan turvakotiin, jos tunnet olosi uhatuksi. Siellä henkilökunta on erittäin pätevää ja osaavaa auttamaan sinunlaisiasi kiusattuja ihmisiä.
Kaikkea hyvää elämääsi ja muista sivut:
www.narsistienuhrientuki.info
sinä itse, ei pakota sinua olemaan tuollaisessa suhteessa psykopaatin kanssa. Ansaitset miljoona kertaa paremman elämän. Järjestä se itsellesi, äläkä tuhlaa hetkeäkään arvokkaasta elämästäsi säälittävän paskaläjän kanssa enää.
Tee päätöksesi lähteä ja ala toimimaan jo tänään. Sinulla on kaikki mahdollisuudet parempaan elämään siinä kuin muillakin. Vaikka et omistaisi mitään muuta, oma elämäsi on sinun.
Ensinnäkin onnittelut: olet fiksu kun haet apua. Kuuntele nyt niitä hälytyskellojen ääniä, jotka soivat. Olet miettinyt tätä paljon, muuten et olisi tällä palstalla.
Mulla on ollut samalla tavalla alistava mies, myös fyysisesti väkivaltainen. Olen köyhä ja silti selvisin taloudellisesti erosta. Materia merkitsee hyvin vähän turvallisuuden ja rauhallisen kodin rinnalla! Sain paljon apua esim. turvakodista. Voisit nyt ensin soittaa sinne.
www.turvakoti.net näet lähimmän yhteystiedot
Hyvä, että olet pitänyt yhteyttä sukulaisiisi ja ystäviisi. Hienoa, että olet kertonut tilanteestasi muille. Se auttaa sinuakin näkemään asiasi selkeämmin.
Myös päiväkirjan pitäminen kotisi tapahtumista auttaa näkemään asiat selkeämmin. Voit lukea omaa tekstiäsi siitä, mitä hän on OIKEASTI sinulle sanonut/tehnyt. Tiedän, että tuollaisessa kaaoksessa alkaa epäilemään itseään, varsinkin, jos mies käyttää henkistä väkivaltaa.
Lähde salaa. Oman turvallisuutesi vuoksi ei kannata paljasta etukäteen miehelle mitään.
Vie pikkuhiljaa vaatteita yms. työpaikalle, tai jollekin luotettavalle sukulaiselle/ystävälle. Samoin tärkeät paperit, esim. passi, pankkipaperit, työ- ja koulutodistukset. Näin jos joudut pakenemaan yhtäkkiä, sinulla on tärkeät asiat ja vähän vaatteitakin. :)
Hae asuntoa, jos olet vähävarainen, kuntasi sosiaalitoimi voi auttaa.
Turvakodissa osataan auttaa sinua eteenpäin.
Olet arvokas ja hyvä ihminen, joka ansaitsee hyvää. Usko pois, elämä näyttää paljon paremmalle, kun pääset tuollaisesta alistamisesta. Oma mielenterveytesi (ja muukin terveytesi) on vaarassa tuollaisessa suhteessa. Kokemusta on.
Nykyään lasken uuden elämäni alkaneeksi eropäivästä.
Kaikkea hyvää sinulle. Auta itseäsi, rakasta itseäsi.
tekstisi kosketti minua todella sillä kun luin sitä pystyin tuntea olosi ja ajatuksesi kuin omikseni. Olen ollut itse 8vuotta miehen kanssa joka kärsii narsismista. Kun tapasimme hän oli romanttinen ja olin todella kuin kukka hänen kämmenellään. olin ihmeissäni itsekkin että miten minulla kävi tälläinen tuuri, ja rakastuin todella syvästi tähän mieheen. halusin niin kovasti uskoa hänestä vain hyvää, niin vahvaa rakkauteni häntä kohtaan oli.
mutta sitten suhteemme muuttui juuri tuollaiseksi kuin sinulla. mies vähättelee minua, haukku, henkistä väkivaltaa on koko ajan. Kaikki mitä teen on väärin, en osaa ikinä tehdä mitään oikein ja kaikki riidat ovat aina minun syyni. Minä olen aina aiheuttanut ne ja natanut miehen tuuppia, haukkua, huutaa ja joskus lydäkkin. Puhuu ja manipuloi ja saa minut itsekkin lopulta uskomaan omaan paskan puheeseensa.
En saisi jutella ihmisille, ystäviäni haukkuu, suurin osa heistä onkin jäänyt, en saa osallistua firman juhliin sillä epäilee minua heti, en voisi ikinä pitää edes työpaikallani olevien miestin numeroja puhelimessani, saati serkkumiesteni, luulee heti niiden olevan "hoitojani". Kun haukkuu ja sanoo että olen pilannut elämäni sanon että erotaan sitten miksi olet kanssani jos teen sinut niin onnettomaksi, sitten alkaa toi "ai erotaan vai, 8 vuoden jälkeen, onko sulla joku toinen vitun huora!"
Olen masentunut ja syön masennuslääkkeitä, olen yrittänyt erota usein, mies ei jätä minua rauhaan...olen voimaton lähtemään itse.
mielenkiintoni seksiin on kadonnut ja mies kirjaimellisesti tekee sodan kun ei sitä ymmärrä ja pakottaa minut siihen. se on ällöttävää ja oksettavaa, mutta teen sen koska en jaksa kolmen tunnin huutoa siitä että panen varmaan naapureita kun en hänelle anna...
olen niin syvällä etten tiedä miten jaksan. Kaiksita kamalinta on se että mulla on lapsi tuon paskiaisen kanssa :/
Lähde kuule turvakotiin mahdollisimman pian. Katso www.turvakoti.net. Miehelle et kerro tietenkään mitään turvakotiin menostasi etukäteen, tai muuten tulee turpiin.
Turvakotiin voi mennä taksilla ja he maksavat alskun. Turvakodista käsin voit järjestellä uutta ja - parempaa elämää itsellesi sekä lapselle.
Turvakodin osaava henkilökunta antaa sinulle tuke ja apua. Voit olla varma, että kaikki asiat järjestyvät.
Tärkeintä on, että pääset irti väkivaltaisesta miehestä. Toimi mahdollisimman pian, sillä miehesi ei muutu - muuta kuin pahempaan päin.
Otin ja lähdin suhteesta, kutakuinkin samanlaisesta sinäkin. Vaihdan puhelinnumeron mikäli puheluita tulee. Huora ja lutka olen ollut. Itse kyllä harrasti työpaikkalutkailua.
Hei ystäväiseni!
Luin tekstisi, ja minulle tuli paha olo puolestasi. Tiedän, miltä sinusta tuntuu, koska olen itsekin elänyt samanlaisessa parisuhteessa 6 vuotta. Myös minua kohtaan harjoitettiin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Minua kohtaan oltiin myös sadistisia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että meillä riideltiin lähes tulkoon joka päivä. Minä en osannut tehdä mitään oikein hänen mielestään. Mielipiteeni olivat vääriä, ja vain hän tiesi, kuinka asiat tulee hoitaa. Jos yritin esim. raha-asioita hoitaa omalla tavallani, hän saattoi inttää tuntikausia vierelläni, niin kauan, että asiat hoidettiin hänen näkemällään tavalla.
Koin myös fyysistä väkivaltaa. Väkivalta ilmeni monesti, jos esim. aloin itkemään, kun hän oli haukkunut minua tyhmäksi, aivottomaksi idiootiksi jne. Hän pelkäsi, että itkuni kuuluu naapureihin, ja löi siksi niin kauan, etten uskaltanut enään itkeä. Nyyhkytin vain kauhuissani. Monesti hän myös sanoi väkivallan jälkeen, että olen niin hermoheikko, että joudun varmasti joskus mielisairaalaan, ja muut alkavat holhota minua, kun olen niin tyhmä.
Sadistinen puoli hänessä ilmeni siten, että hän saattoi pakottaa minut esim. putsaamaan uunia niin kauan, että se oli hänen mielestään hyvä. Kaksi tuntia hinkkasin itku kurkussa. Hän seisoi vierelläni, ja tarkisti aina välillä tuloksen. Jos se ei tyydyttänyt, niin hän löi, ja minä jatkoin hinkkusta... Kaikki tämä tapahtui vain sen takia, että minulta oli loiskahtanut hieman kakkutaikinaa uunin pohjalle.
Kauhua siis todellakin kesti kuusi vuotta. Minun onnekseni koitui se, että olin seurustellut aikaisemmin "tavallisten" miesten kanssa, ja tiesin, että tämä ei ole oikein, ja että näin en halua viettää loppuelämääni. Tunne oli niin vahva, että pääsin irti. Toki sain paljon itkuisia puheluja, takaisin aneluja, minua jopa kosittiin ym., mutta en antanut periksi. Minä halusin irti. Ja minä pääsin irti, mutta en yksin, löysin uuden miehen. Ja tämän uuden miehen kanssa oltuani, exäni alkoi pikkuhiljaa luovuttaa kinuamistaan. Vaikkakin kinuamista kesti n. 2 kk:tta.
Ja näin minulla on onnellinen loppu tarinalleni. Olen seurustellut tämän uuden miehen kanssa 2 vuotta, olemme menossa ensi syksynä naimisiin, ja lapsikin on tilauksessa. Uusi mieheni ei lyö, ei käytä henkistä väkivaltaa, ja kunnioittaa minua naisena. Ette usko, että olen onnellinen!
Tämän tarinani avulla haluan luoda valoa kauhujen parisuhteessa eläville. Vaikka lähtö tuntuu vaikealta, se kannattaa tehdä.
Ihanaa kevättä kaikille!
Mun ex-äijä oli kans vastaava tapaus mut se ilmeni sillon ku oli kännissä.
Se oli sit yhtä haukkumista ja lyömistä aina kun hän oli kännissä, kaiken huipuks herra joi mun rahoja. Aamulla aina sit pyydeltiin anteeks et ei hän tarkottanu ja rakastettiin niin kovin.
Nyt ex-äijä on linnassa ja sieltä satelee kirjeitä missä hän pahottelee mitä on tehny ja lupaa muuttaa tapansa, jos vaan voisin hänele mahdollisuuden vielä antaa.!
Kiltteys on hyve mut ei tässä tapauksessa, ite oon kans kiltti ja annoin kaiken aina anteeks...
Ei enää. Irtaudu vielä kun voit, elä elämääs niinkuin itse haluat ilman haukkumisia ja muuta paskaa.
Toivottavasti löydät ratkaisun!!!
Koko ajan omassa elämässäni,mutta en pakene KAI
ihanan asunnon ja muun takia.Koska tiedän,että
lähtijä olisin minä.
Elän juuri samanlaista elämää Sun kanssa.
Ihmetyttää että jollain on samanlaista kuin mulla.