Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna enemmän kuin 15 vuoteen, kertoi tilastokeskus. Väestönkasvu johtuu pääasiassa maahanmuutosta.
Ainakin yli 26 000 maahanmuuttajaa saapui Suomeen 2007, töiden perässä saapui alle 10 prosenttia tulijoista. 10 vuodessa tämä tarkoittaa vähintään 500 000 uutta asukasta Suomeen, tahti on kiihtymässä. Pääasiassa uudet maahanmuuttajat saapuivat Lähi-Idästä ja Afrikasta. Miten tällaiseen uutiseen pitäisi suhtautua kuin toteamalla, onnettomuudeksi olkoon Suomi. Politikot ryssivät Ruotsin mallin mukaan, kukaan ei kanna vastuuta löyhästä maahanmuuttoa koskevasta lainsäädännöstä, 10 vuoden kuluttua meillä on omat ghetot, kouluissa metallinpaljastimet ja turvatarkastukset. Vituttaa synkästi suomalaisten politikoiden munattomuus, ammattitaidottomuus ja haluttomuus puuttua epäkohtiin, kaiken hyvän lisäksi loiset nostavat palkkojaan.
Eilen televisiossa somalimies kertoi kuinka hänellä on lapsi suomalaisen naisen kanssa, avioituminen naisen kanssa ei kuitenkaan käy. Suomalaiset naiset menevät ja tulevat, hän aikoo hankkia itselleen naisen Somaliasta. Pakolaiset maahanmuuttajat perheidenyhdistäminen, olemme korviamme myöden kusessa. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa yksi murheellinen esimerkki monikulttuurisesta helvetistä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä se näin valitettavasti on.
Ruotsiin saapui 90-luvun alkupuolella noin 20-30 tuhatta pakolaista vuosittain, nyt niitä taitaa olla sellaset pyöree miljoona ja risat, muslimeita lähes 700 000.
Kyllä me suomalaiset olemme tyhmiä, pian on omalla takapihalla alueita minne valkoisilla suomalaisilla ei ole asiaa. Palokunta ja ambulanssit tarvitsevat poliisisaattueen.
Suomeen muutti 2 250 henkilöä. Saapuneet ovat maahanmuuttajia, tilastojen mukaan alle 10 prosenttia tulee töihin. Ulkomaalaisia opiskelijoita ei merkitä väestölaskennassa väkilukuun. Tammikuu on yleensä hiljainen kuukausi, mutta kasvua viime vuoden tammikuuhun verrattaessa on 600.
Olemme Ruotsia tasan 11 vuotta jäljessä, mutta kyllä perässä tullaan. Lopulta nostetaan kädet pystyyn ja mietitään mitä tehtiin väärin.
http://www.tilastokeskus.fi/til/vamuu/2008/01/vamuu_2008_01_2008-02-21_tie_001_fi.html
Miksi tänne otetaan niin paljon pakolaisia kun ei omillekkaan töitä riitä?
" Maahanmuuttajillamme vähemmän koulutusta ja enemmän työttömyyttä
Hyvin koulutettujen maahanmuuttajien houkuttelu ja maahanmuuttajien työllistäminen ovat Suomelle suuri haaste, käy ilmi keskiviikkona julkaistusta teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n tutkimuksesta.
. . . Tutkimusta esitellyt OECD:n pääsihteeri Angel. . . "
http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=oecd&hae=Hae
kansat heikennetään identiteettiä ja luodaan sekasortoa, joka pitää kansalaiset kiireisenä niin etteivät nämä ehdi kiinnittää huomiota herrojen puuhasteluun. Ei tätä politiikkaa aiota muuttaa toiseen suuntaan sillä ongelmat jotka syntyvät ovat toivottuja, ja kuten olet huomannut ei päättäjät hetkauta korvaakaan valituksille vaan suorastaan innostuvat kun huomaavat homman toimivan. Jos asialle haluttaisiin toisenlainen ratkaisu se olisi tehty jo kauan sitten. Aivan kuten niin monessa muussakin asiassa on muutos kiinni poliittisesta tahdosta. Öljystä olisi voitu luopua jo kauan sitten, mutta päättäjien takana olevat suuremmat voimat eivät tätä halua koska öljy merkitsee rahaa. Sekasorto kansankeskuudessa taas merkitsee kontrollia ja vapauksien vähentämistä mikä on tarkoituskin. Siksi asiat menevät niin kuin menevät jokapuolella eurooppaa, se on tarkoituksellista. Mutta odottakaa vaan mitä muuta meille on tarjolla lähitulevaisuudessa, sillä siihen verrattuna tämä ei ole vielä mitään.
päästetään maahan hullun lailla ovet auki. Onko meillä siihen jokuin erityinen velvollisuus? Kristillinen laupeusko velvoittaa??? Mutta kirkosta eroaminen vain kiihtyy, joten miksi mistään laupeudesta tarvitsisi enää pitää kiinni?? Kunnon seula käyttöön maahan muuttavien valinnssa! Ja heti!