Eli www.autoverotus.net:stä löytyy pohjoisen ja itäisen tullipiirin kaikki päätökset toukokuusta lähtien. Muut tulevat kunhan tulli toimittaa datan.
Tullin autoveropäätökset on netissä...
4
1904
Vastaukset
- kilometrit
Missä noista päätöksistä on vertailuautojen kilometrimäärät?
Kai nekin aika suuresti vaikutaa siihen veron suuruuteen?
Eikä pelkkä auton malli / vuosimalli- Autisti
Kilometrit ovat autoveropäätöksen erittelyssä, ei itse päätöksessä, eikä niitä saatu tullilta. Ja tuo kilometrien vaikutus ei käytännössä ole kauhean suuri, koska ajomäärät kuitenkin ovat suhteellisen samoja, toki ääripäitä aina löytyy. Ja noihin päätöksiin vaikuttaa myös lisävarusteet. Toivottavasti myöhemmin saamme myös kilometrimäärät dataan mukaan. Tulli vaan koko ajan panee hanttiin, esim. eteläiseltä ja läntiseltä tullipiiriltä ei ole mitään dataa saatu, vaikka viimeistään tänään meidän kuuluisi se saada.
- Autisti
Tällä hetkellä tulli ei pysty toimittamaan kilometrimääriä sähköisessä muodossa, sillä veropäätkökset ja erittely on eri tietojärjestelmissä. Kilometrimäärät olisi mahdollista saada paperimuodossa, mutta tämä maksaisi lähemmäksi 6000€ ja tarkoittaisi niiden käsin kirjaamista (n. 10000 päätöstä) omaan kantaamme.
- Tiedz
erilaisia on päätökset(pienempiä, iloinen asia)kuin yleisavaimessa..... ettei kauppiaat olisi näpelöinyt suurimpia osia auto tiedoista siellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232