Miten tässä

Olen pari vuotta rakentanut parisuhdetta miehen kanssa: muutettu yhteen, kihlauduttu ja häitä suunniteltu. Kaikki on ollut ok. Kunnes yhtenä päivänä tajusin, etten halua tätä. Ihan kamala tunne katsoa toista ja huomata, kuinka vähän meillä on yhteistä. Yhdessäolomme on kai perustunut koko aikana siihen, että molemmilla on kiire jo perustaa perhe. Itse vieläpä hyppäsin tähän suhteeseen vasta päättyneen suhteen jälkeen, jossa taas tunteita ja rakkautta riitti paljon- kaikki kariutui siihen, että mies ei vielä ollut valmis perustamaan perhettä. Ajattelen kuitenkin tätä miestä ihan koko ajan.

En tiedä, onko mulla muuta mahdollisuutta kuin päättää tää nykyinen suhde. Ihan hirveä tunne rikkoa toisen elämä, mutta voinko itse elää kulissielämää tai elämää ilman intohimoa? Onko kukaan ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?
1348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olet kuin oma vaimoni, jolle vain tunneasioilla on oikeasti merkitystä. Järjen käyttö on halveksittavaa. Kun haaveilee riittävän kauan saa aikaiseksi tunteen joka johdattaa eteenpäin. Ympäristö siinä sitten kärsii ja yrittää sopeutua ja maksaa viuluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin kävi? kirjoitti:

Olen pari vuotta rakentanut parisuhdetta miehen kanssa: muutettu yhteen, kihlauduttu ja häitä suunniteltu. Kaikki on ollut ok. Kunnes yhtenä päivänä tajusin, etten halua tätä. Ihan kamala tunne katsoa toista ja huomata, kuinka vähän meillä on yhteistä. Yhdessäolomme on kai perustunut koko aikana siihen, että molemmilla on kiire jo perustaa perhe. Itse vieläpä hyppäsin tähän suhteeseen vasta päättyneen suhteen jälkeen, jossa taas tunteita ja rakkautta riitti paljon- kaikki kariutui siihen, että mies ei vielä ollut valmis perustamaan perhettä. Ajattelen kuitenkin tätä miestä ihan koko ajan.

En tiedä, onko mulla muuta mahdollisuutta kuin päättää tää nykyinen suhde. Ihan hirveä tunne rikkoa toisen elämä, mutta voinko itse elää kulissielämää tai elämää ilman intohimoa? Onko kukaan ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu