Olen pari vuotta rakentanut parisuhdetta miehen kanssa: muutettu yhteen, kihlauduttu ja häitä suunniteltu. Kaikki on ollut ok. Kunnes yhtenä päivänä tajusin, etten halua tätä. Ihan kamala tunne katsoa toista ja huomata, kuinka vähän meillä on yhteistä. Yhdessäolomme on kai perustunut koko aikana siihen, että molemmilla on kiire jo perustaa perhe. Itse vieläpä hyppäsin tähän suhteeseen vasta päättyneen suhteen jälkeen, jossa taas tunteita ja rakkautta riitti paljon- kaikki kariutui siihen, että mies ei vielä ollut valmis perustamaan perhettä. Ajattelen kuitenkin tätä miestä ihan koko ajan.
En tiedä, onko mulla muuta mahdollisuutta kuin päättää tää nykyinen suhde. Ihan hirveä tunne rikkoa toisen elämä, mutta voinko itse elää kulissielämää tai elämää ilman intohimoa? Onko kukaan ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?
En tiedä, onko mulla muuta mahdollisuutta kuin päättää tää nykyinen suhde. Ihan hirveä tunne rikkoa toisen elämä, mutta voinko itse elää kulissielämää tai elämää ilman intohimoa? Onko kukaan ollut koskaan vastaavassa tilanteessa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
olet kuin oma vaimoni, jolle vain tunneasioilla on oikeasti merkitystä. Järjen käyttö on halveksittavaa. Kun haaveilee riittävän kauan saa aikaiseksi tunteen joka johdattaa eteenpäin. Ympäristö siinä sitten kärsii ja yrittää sopeutua ja maksaa viuluja.