Toivottavasti joku jaksaa lukea..
Asun avoliitossani, meillä on aivan ihana tytär Hanna. Ennen lapsen syntymää minun ja appivanhempien välit olivat ihan hyvät, mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki on muuttunut. Etenkin anopin käytös.
Heti kun Hanna syntyi, niin hän kuulutti kaikille kuinka Hanna on ihan hänen näköisensä ja Hannan isän näköinen. Oisi halunnut järjestää ristiäiset heillä kotonaan, pidin pääni ja järjestimme ne itse. Ja kun olemme avoliitossa, niin Hanna sai minun sukunimeni. Ja siitähän nousi kauhee haloo, puoli väkisin anoppi yrittää saada minut vaihtamaan Hannan nimen.
Hän Haluaa kovasti nähdä Hannaa, välimatkaa on n. 200km (onneksi). Mutta joka kuukausi 1-2 kertaa käymme siellä, joskus olemme pitemmänkin aikaa. Siellä kun olemme niin, anoppi tahtoo koko ajan pitää Hannaa sylissään. Ja jos me mennään hetkeks tisuteleen tai menen nukuttaan Hannaa toiseen huoneeseen, niin ei etes 2min mene kun anoppi kuikuilee ovelta.. ei siis hetken rauhaa. He, siis anoppi ja appi on käynyt meillä tasan kaksi kertaa, silloin kun Hanna syntyi ja kastettiin.
Ja kun anoppi soittelee pojalleen, han haluaa puhua Hannalle ja käskee antaa puhelimen Hannan korvalle. Tästä sanoin miehelle, että ei varmaan tee hyvää noin pienelle antaa kännyä korvalle. Niinpä kerran laittoi kaiuttimen päälle ja anoppi puhui Hannalle seuraavasti: "Heippa mummun tyttö, mummulla on ikävä.." jne. ja sitten jossain vaiheessa kun puhui Hannalle käytti Hannasta Hannan isän nimeä, Matti "Paljon onnea omalle Matille 1-vuotispäivänä" (oli Hannan syntymäpäivä). Mieheni ei asiasta kummissaankaan ollu, mutta kyllä huusi minun äidilleni että meidän tyttöä ei mummun kullaksi nimitellä.
Ja nyt tosiaan vähän aikaa sit Hanna täytti 1 v. , järjestimme täällä synttärijuhlat. Kyseisen anopin ja apin kutsuimme myös, mutta eivät paikalle ilmaantuneet. Ei ollut mitään erityistä syytä, auto ja kortti löytyy.. Nyt sitten sain kuulla että anoppi järjestää Hannalle synttärit mummolassa, leipoo kakun ja muutkin ja ilmeisesti on kutsunut vieraitakin. Ihan kiva jos ois asiasta kysässyt, mutta oli vain miehelle kertonut tänään ja huomenna ois "synttärit". Itse kuulin mieheltä.
Anoppi on joskus minulle sanonut että Hanna on heidän lapsensa ja he kasvattavat hänet. Tuntuu, että niin heillä on todella tarkoitus. Mieheni on niin äidin lumoissaan, varsinkin nyt kun Hanna syntyi että ei kuuntele lainkaan minua. Ja minä kun olen vasta näin nuori 21v, mies melkein kolmekymppinen ja anoppi 60 , niin minut on helppo talloa jalkoihin niin anopin kuin miehenkin puolelta.
Siis onko kaikki anopit todella tälläisiä, omistushaluisia ja ilkeitä? Miten tollasen anopin kanssa jaksaa???
Hanna ei tosiaan ole ainut lapsenlapsi, nuorin kylläkin. Yhtä lapsenlastaan on omien sanojensa mukaan oolut hoitamassa pienenä ja nyt sitten kehuu kuinka läheinen side hällä on ko. lapseen, läheisempi kuin lapsen ja lapsen äidin side.
Argh, kyllä voi joku ihminen käydä niin vihaksi....
Asun avoliitossani, meillä on aivan ihana tytär Hanna. Ennen lapsen syntymää minun ja appivanhempien välit olivat ihan hyvät, mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki on muuttunut. Etenkin anopin käytös.
Heti kun Hanna syntyi, niin hän kuulutti kaikille kuinka Hanna on ihan hänen näköisensä ja Hannan isän näköinen. Oisi halunnut järjestää ristiäiset heillä kotonaan, pidin pääni ja järjestimme ne itse. Ja kun olemme avoliitossa, niin Hanna sai minun sukunimeni. Ja siitähän nousi kauhee haloo, puoli väkisin anoppi yrittää saada minut vaihtamaan Hannan nimen.
Hän Haluaa kovasti nähdä Hannaa, välimatkaa on n. 200km (onneksi). Mutta joka kuukausi 1-2 kertaa käymme siellä, joskus olemme pitemmänkin aikaa. Siellä kun olemme niin, anoppi tahtoo koko ajan pitää Hannaa sylissään. Ja jos me mennään hetkeks tisuteleen tai menen nukuttaan Hannaa toiseen huoneeseen, niin ei etes 2min mene kun anoppi kuikuilee ovelta.. ei siis hetken rauhaa. He, siis anoppi ja appi on käynyt meillä tasan kaksi kertaa, silloin kun Hanna syntyi ja kastettiin.
Ja kun anoppi soittelee pojalleen, han haluaa puhua Hannalle ja käskee antaa puhelimen Hannan korvalle. Tästä sanoin miehelle, että ei varmaan tee hyvää noin pienelle antaa kännyä korvalle. Niinpä kerran laittoi kaiuttimen päälle ja anoppi puhui Hannalle seuraavasti: "Heippa mummun tyttö, mummulla on ikävä.." jne. ja sitten jossain vaiheessa kun puhui Hannalle käytti Hannasta Hannan isän nimeä, Matti "Paljon onnea omalle Matille 1-vuotispäivänä" (oli Hannan syntymäpäivä). Mieheni ei asiasta kummissaankaan ollu, mutta kyllä huusi minun äidilleni että meidän tyttöä ei mummun kullaksi nimitellä.
Ja nyt tosiaan vähän aikaa sit Hanna täytti 1 v. , järjestimme täällä synttärijuhlat. Kyseisen anopin ja apin kutsuimme myös, mutta eivät paikalle ilmaantuneet. Ei ollut mitään erityistä syytä, auto ja kortti löytyy.. Nyt sitten sain kuulla että anoppi järjestää Hannalle synttärit mummolassa, leipoo kakun ja muutkin ja ilmeisesti on kutsunut vieraitakin. Ihan kiva jos ois asiasta kysässyt, mutta oli vain miehelle kertonut tänään ja huomenna ois "synttärit". Itse kuulin mieheltä.
Anoppi on joskus minulle sanonut että Hanna on heidän lapsensa ja he kasvattavat hänet. Tuntuu, että niin heillä on todella tarkoitus. Mieheni on niin äidin lumoissaan, varsinkin nyt kun Hanna syntyi että ei kuuntele lainkaan minua. Ja minä kun olen vasta näin nuori 21v, mies melkein kolmekymppinen ja anoppi 60 , niin minut on helppo talloa jalkoihin niin anopin kuin miehenkin puolelta.
Siis onko kaikki anopit todella tälläisiä, omistushaluisia ja ilkeitä? Miten tollasen anopin kanssa jaksaa???
Hanna ei tosiaan ole ainut lapsenlapsi, nuorin kylläkin. Yhtä lapsenlastaan on omien sanojensa mukaan oolut hoitamassa pienenä ja nyt sitten kehuu kuinka läheinen side hällä on ko. lapseen, läheisempi kuin lapsen ja lapsen äidin side.
Argh, kyllä voi joku ihminen käydä niin vihaksi....
Vastaukset 10
Vanhimmat
moroo..
jotenkin sain sellasen kuva et se mummo ei oikein ole enää tässä maailmassa..elää mennyttä aikaa uudestan..koita tehdä seläks et kene muks se oikeen on ja kuka sen kasvattaa..
"Aki Sirkesalo - Annoin pikkusormen se vei koko käden"
ilmiö käy nopeesti toteen..
pidä puoles vaan.. =)
ollessa, tuskin mistään olin niin onnellinen kuin siitä. että äitini. eli mieheni anoppi siis. sanoi meidän lapsiamme: mummun kulta...aivan ihanaa.
Aika menee nopeasti kuin silmänräpäys.
Vain hetki ja on aika sytyttää kynttilä rakkaan mummun haudalle.
Ja lasten sytyttää kynttilä omien vanhempiensa haudalle.
Se on silmänräpäys.
Mutta tiedän myös ihmisiä,jotka eivät kunnioita toisen yksityisyyttä eikä perhe-elämää. Anoppi voi haluta elää omaa elämäänsä uudelleen lastensa/lastenlastensa kautta ja puuttuu ajattelemattomasti lastensa perheitten elämään. Silloin on perheen pidettävä yhtä ja sanottava mummolle/papalle asiat halki. Ei kannata kihistä kiukusta ja takanapäin itkeä. Vanha sanonta: Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä,sopii tähän hyvin. Lukekaapa kirja "Anoppiahdistus".
puhua neuvolassa anoppisi sanomisista eli kuinka anoppi lupaa kasvattaa Hannan. Kasvatus ei kuulu isovanhemmille, oli sitten lapsen äidin tai isän vanhemmat.
Moi, olen tuon välit poikki anopin kanssa -aiheen aloittaja.
Tuossa tekstissä oli joitain kohtia, jotka ymmärrän teidän molempien kannalta, siis sun ja anoppisi. Oma anoppini ja äitini ovat molemmat ihan hulluina muksuumme. Tätä mummon rakas -termiä on saanut kuulla koko ajan, mutta sehän on vaan kiva. Omat välini isovanhempiin ei koskaan ollut niin ihmeelliset, mutta aina on tuntunut mukavalta ajatus sellaisesta rakkautta pursuavasta mummosta.
Meitä äitejäkin on niin monenlaisia, itse kuulun siihen kastiin, että kiva vaan kun on muksu välillä muiden syleissä että saa itse vaan hörppiä kahvia. :) Mummoille kun on vaipanvaihto niin luksusta, siinä missä itselle arkea. Että ei siinä mitään.
Mutta se on ihan päivänselvää, että jokaisella äidillä nousee karvat pystyyn kun joku ns. ulkopuolinen alkaa omia lasta. Varsinkin tuo juttu mitä kirjoitit siitä että anoppisi aikoo kasvattaa lapsesi. Ei ole enää normaalia, kun taas se jatkuva hössötys ja lässytys on.
Ja se, että anoppisi päätti järjestää synttärit... Siinä vaiheessa olisi puolison pitänyt jo ärähtää. Sinä sen lapsen äiti olet, ei anoppi. Sillä ei ole mitään merkitystä oletko 21 vai 41, miehesi ja anoppisi pitää osoittaa kunnioitusta sua kohtaan ihmisenä ja äitinä. Miehesi olisi tuossa tilanteessa pitänyt kunnioittaa sua myös puolisona.
Vaikkei mulla "ammatillista pätevyyttä" ole ruveta ketään neuvomaan niin sen uskallan sanoa, että jämäkkä pitää olla ettei tuu tallotuksi. Aina voi asiallisesti keskustella. Voi olla, ettei anoppi järkipuhetta ymmärrä mutta miehen kanssa kannattaa yrittää puhua. Voi olla, ettei edes itse tiedosta loukkaavaa käytöstä.
Voin lohduttaa jaarittelemalla omista kokemuksista.
-Olemme ateisteja, emme kuulu kirkkoon (lapseni toivon mukaan menee koulussa uskonnontunneille ja tekee myöhemmin päätöksensä itse). Anoppi yritti melkeinpä pakottaa pukemaan oman vanhan ristiäismekkonsa vauvan päälle ja "lavastaa" valokuvia oikean papin kanssa.
Kieltäydyin kohteliaasti.
-anopin mielipide imetyksestä juuri lapsen syntymän jälkeen oli se, että niiltä äideiltä ei maito riitä joilta äidinvaisto puuttuu (saattoi mainita jotain ihan äidin rakkaudestakin). Paha mieli tuli, kun imetys lopahti rankkojen muuttopuuhien yhteydessä.
Tuli muuten aina perässä, kun vetäydyin rauhallisempiin tiloihin imettämään kun oli vierailu meneillään.
-Pyyhki vauvan suupielet kk vanhalla tiskirätillä, hyi helvetti.
Ja omasta mielestäni kaiken huippu: Hössötti 2 eri otteeseen, että pakko teettää kuva jossa itse poseeraa mieheni, miehen siskon ja LAPSENI kanssa. Olisi pistänyt kehyksiin seinälle, perkele...
Ensimmäisen kerran pistin kännin piikkiin ja ajattelin että oli varmaan vaan ajattelematon lipsahdus. Mutta toisella kerralla tuntui jo pahemmalle, kun täysin selvinpäin haaveili kivasta perhepotretista jossa ei lapsen äidillä paikkaa ole.
Miehelleni en viitsinyt mitään tuosta mainita vasta kun kuukausia myöhemmin, ja oli todella loukkaantunut mun puolestani, oli jo tohkeissaan soittamassa äidilleen. Estin, koska en tosiaan tykkää nostaa meteliä kovin helposti.
Mies itse oli molemmilla kerroilla paikalla, kun äitinsä tästä kuvahankkeesta höyrysi. Tässä siis yksi hyvä esimerkki siitä, että joskus miehet eivät vaan ihan oikeasti tajua! Hän ei usein äitinsä hössötyksiin reagoi :)Joten toivottavasti omassa miehessäsi on vähän samaa vikaa, eikä kyseessä ole ollut välinpitämättömyys ja äidin puolelle asettuminen.
JAKSAMISIA!
Vaikuttaa että olet joutunut tekemisiin aika häiriintyneen ihmisen kanssa.Sympatiani,olen juuri irtautumassa yhtä ahdistavasta ja loukkaavasta asetelmasta.
Käyppä sellaisilla sivuilla kuin narsistien uhrien tuki,googlellakin löydät sen.
Ole vahva,älä anna nöyryyttää itseäsi.Sinun elämäsi ja hyvinvointisi on tälle lapselle se maailman tärkein asia,ja muista ettei sinun elämäsi ole yhtään halvempi tai mitättömämpi kuin anoppisi tai miehesi.
Äitiyttäsi ei sinulta voi kukaan riistää,ja sen voit tarpeentullen sanoa ääneenkin.
Anoppisi varmaan haluaakin sinut murskata,jolloin voisi sen lapsen kasvattaa "äitinä".
Älä päästä tuollaisen julmurin sanoja sieluusi.
Kaikkea hyvää elämääsi!!!
"Kiittämätön miniä" tässä moi. Vastailin tuossa jo aiemmin.
Luin juttusi uudestaan, ja alkoi putkahtelemaan mieleen kaikenlaisia muistoja omasta anopista, paljolti samanlaisia kuin sun tarinassa.
Eli tiedän täsmälleen, miten Hankala tilanne tuo on.
Toivon tosissani, ettei miehesi ole yhtä pimeä kuin äitinsä, mutta jos hän on äidillesi huutanut niin ei lupaavalta näytä...
Mutta yritä kuitenkin tiedustella itseltään missä mennään..? Kaikkeen ei saa alentua.
Omalla anopillakin tapana mainostaa kuinka erinomainen kasvattaja on, vihjaillen että hoitaa toistenkin vauvat paremmin kuin äidit itse. Nuoret äidit kun ei hänen ylhäisyytensä mielestä mitään mistään tiedä. :/
Tuntuu vaan, että oma anoppini on lievempi versio tuosta mitä kuvailit, mutta ihan muilla erikoisuuksilla höystettynä.
Ei ainakaan kannata antaa tilanteen paisua pahemmaksi, mutta nuo sekopäät ovat niin arvaamattomia ettei koskaan voi tietää joutuuko vain entistä pahempaan tilanteeseen jos/KUN anopille näytetään paikkansa... Hmm... Paha paikka tosiaan... Ei varmaan kannattaisi olla huolestunut pelkästään siitä että mummo on yli-innokas hoitaja, sille ne ei mitään mahda vaikka se voi ärsyttääkin, mutta tuo sairaalloinen omiminen on tosi hälyttävää.
Kohta alkaa akka uskoa itsekin, että hänellä on oikeuksia lapseen, vaikka todellisuudessa mikään laki ei pakota altistaa lasta pakkomielteisen ihmisen vaikutuksen alaiseksi.
Kova hinku mulla olisi auttaa ja sanoa jotain kannustavaa, mutta sen sijaan jaarittelen, anteeksi. :) Univelkojen piikkiin...
Miehelläsi on ns mustekalaäiti.
Raivostuttavinta on se, ettei seuraavalle sukupolvelle anneta aikuisen ihmisen oikeuksia!
Ongelmatilanteissa voisit kysyä anopilta, onko hänen oma anoppinsa ominut-puuttunut-ylikävellyt-....jne. aikoinaan samalla tavalla anoppisi omissa asioissa. Ja jos on, niin mitäpä anoppi tykkäsi. Näin ehkä tajuaisi parhaiten hölmöilynsä.
Kirjoita hänelle, jos et saa puhutuksi!
Itse olen myös 21vuotias äiti jolla on 3v poika. Mun anoppi oli todella mukava, mutta oma suku se on mikä on samanlainen kun sulla anoppi.
Meillä kans äiti ja mun mummi on järjestämäs pojalle aina omat synttärit ym., sanon vain että toki saatte kakun leipoa kun poika tulee vaikka viikonlopuksi isomummulaan, mutta kyllä saavat tänne raahautua pojan virallisille synttäreille.
"Anoppi on joskus minulle sanonut että Hanna on heidän lapsensa ja he kasvattavat hänet." Se on sun muksu. Sun täytyy vetää ne rajat, ei se täällä avautumalla parane. Ootko jutellu anoppis kans?
Nyt avomieheni äiti on sellainen joka käskee miestäni sanomaan mulle että täytyy olla enemmän pojan kanssa (jos käyn vaikka suihkussa, se on jo liikaa "omaa aikaa"). Hän on lastentarhan täti, ja uskoo tietävänsä kaiken. Varmasti tietääkin paljon, ja olisi varmasti hyviä vinkkejä mitä voisin häneltä oppia, mutta rajansa kaikella. Tosin, onhan "anoppini" kovin.. noh.. kiinni omassa pojassaan eli avokissani vaikka mies on 30vuotias. Samoin sitten avokkini myös juttelee kaikista asioistamme anopille. Olen ukolle sanonut aina riidassakin että "kai sä ny sit meet taas äitilles itkemään", ja olen myös keskustellut nätisti että josko olisi mahdollista pitää meidän asiat meidän asioina. Mutta ei.
Kun nait miehen, nait myös suvun. Näin se vaan on vaikka siitä ei pitäisi. Anna mummun sanoa Hannaa mummun kullaksi jos se on hänelle tärkeää, mutta älä unohda sitä tosiseikkaa että Hanna on sinun tyttösi, ja sinun tehtäväsi on myös suojella reviiriäsi liiaksi tuppautuvalta anopilta. Muuten tuo ei valitettavasti ikinä lopu ja sitetn se menee siihen että sinä tunnet itsesi huonoksi äidiksi, masennut ja anoppi heittää lisää vettä myllyyn. Mä olen ollut sielä pohjalla, mutta nappasin itseäni niskasta kiinni ja sanoin että mä olen hyvä äiti, sä olet mummu ja siinä on vissi ero.
Tää juttu vähän rönsyili, mutta toivottavasti sait selvää. Voimia.
Voihan iso P! Nyt täytyisi miehesi puuttua peliin ja sanoa STOP tuollaiselle käyttäytymiselle. Itse olen kokenut samaa mutta olin jo 34v ja isä 35 kun lapsi syntyi. Olimme olleet jo 12v naimisissa kun lapsi syntyi ja ajattelin että kyllä se anoppi nyt minut hyväksyy. Näin ei näköjään käynytkään... Nyt on tyttäremme jo 9v ja aina olen huono äiti ja puolisona surkea, aiheutan kuulema miehelleni työttömyyden ja hermojen menetyksen... Anoppini ei myöskään hyväksy nuoremmen poikansa avioliittoa, ei aikoinaan edes ollut häissä, 25v sitten! Eli näitä kivikautisia ihmisiä, anoppeja on siis edelleen olemassa. Näillä anopeilla on niin paljon omia ongelmia itsensä kanssa etteivät he edes pysty jakamaan "kultiansa" kenenkään kanssa. Antaisin sinulle sellaisen neuvon että luu kurkkuun samantien, et ole mikään roskakasa. Miehellesi neuvo että hänen pitää puolustaa omaa nykyistä perhettään ja siihen ei nyt kuulu kenenkään äidit tai isät. Perheen pitää olla tärkein jossa elämänsä arkena elää! Me olemme tässä asiassa edelleen taistelutantereella. Ottakaa te opiksenne! Hyvää jatkoa teille.