Tutkija filosofian tohtori Tapio Tiihonen on suomalaisista ehkä kaikkein seikkaperäisemmin tutkinut Kannaksen vuoden 1944 suurtaistelua. Tiihonen on havainnut sadoista neuvostoliittolaisdokumenteista selvän toimintastrategian.
Kannaksella hyökänneiden punasotilaiden piti vallatta Viipuri 10 päivässä. Se onnistui. Mutta se mistä sodan jälkeen ei saanut virallisessa neuvostosotahistoriassa hiiskua oli jotain olennaisempaa. Päätavoite olisi ennen sitä pitänyt jo olla suoritettu. Neuvostojoukkojen päätavoite oli TUHOTA SUOMALAISJOUKOT TÄYDELLISESTI 15.6.44 MENNESSÄ.
Kun näin ei tapahtunut, vaan suomalaiset vain liukuivat venäläisten alta pois, tiedustelivat vihollista, keräsivät reservejä VKT-linjalle, kuluttivat ja demoralisoivat hyökkääjiä. Näin Neuvostoliitto ajautui tilanteeseen jossa se menetti täysin tilanteen käsistään. "Tuhotun armeijan" sijasta se kohtasikin koko ajan vahvistuvan puolustajan.
Neuvostodokumenteista ja sotapäiväkirjoista käy ilmi, että hyökkääjä menetti heinäkuun alkuun mennessä käytännössä 70% joukoistaan, kaikki panssarit ja enemmän lentokoneita kuin mitä sillä oli taistelujen alkaessa. Heidän reservit olivat lisäksi heikkoja laadultaan. Karkaamisia, itsensäsilpoamisia sekä loikkareita jotka yllätävän rehellisesti kertoivat vapaaehtoisesti kaikki mitä tiesivät oli myös paljon.
Kannaksen operaatio oli NEUVOSTOLIITON SUURIN SOTILAALLINEN FIASKO VUONNA 1944.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi kannaksella sodittiin vielä vuonna 1944? Koko hommanhan piti olla ohi jo jouluun 1941 mennessä.
Saksalaisten sotasuunnitelma ei onnistunut.
myös saksalaiset saavuttivat vuonna 1944 useita torjunta voittoja (mm. Narvassa) jotka ovat täysin rinnastettavissa ihantala-taliin. Lisäksi saksalaiset ottivat käyttöönsä jatkuvasti uusia parempia aseita (me-262) ja myös heidän sota-teollisuus alkoi tuottaa yhä enemmän panssarivaunuja ja sota-tarvikkeita. Itse asiassa, kaluston tuotanto oli huipussaan vuonna 1944. Jos kaikki resurssit olisi voinut siirtää neukkuja vastaan, niin kuinka olisi käynyt? Olisiko NL tosiaankin voinut voittaa sotaa, ilman normannian maihinnousua?
Ei Stalin mitään homppelipeliä Suomeen pitämään tullut. Kyllä kaikki oli jo aikoja etukäteen suunniteltu ja maat jaettu.
Kannaksen läpijuoksu oli sotahistorian suuria sankaritekoja. Se perustui suomalaisen kestävyysjuoksija perinteen pohjalle. Ihanaa leijonat ihanaa!
>Kannaksen läpijuoksu oli sotahistorian suuria sankaritekoja. Se perustui suomalaisen kestävyysjuoksija perinteen pohjalle.<
Munsalan kilpasoutu Uumajan lohkolle oli laaja operaatio sekin. Strateginen vetäytyminen vaaran uhatessa. Tästä ei vain paljoa puhuta mutta 800 sotilaskarkuria siellä oli 1945 keväällä ja niistä 3/4 osaa eli 600 oli koroisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Tästä ei vaan niin kauheasti kerrota missään, ei haluta kertoa.
Mihin Suomen armeijan upseerit ruotsia tarvitsee? Onko mahdollinen vetäytyminen Uumajan lohkolle kesän 1944 malliin ns. varasuunnitelma B kun NATOon ei kerran haluta mennä. Tuolloinhan noin 800:sta sotilaskarkuriksi luokiteltavasta miehestä 3/4 osaa, eli noin 600 oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Tilanne oli tämä keväällä 1945, lähde: Tasala, Markku: Metsäkaarti : Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha. Oulu : Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-341-X.
Perinteetkö velvoittaa 1809 malliin? Silloinkin mentiin Uumajaan saakka!
"Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala listasi neljä keskeistä asiaa nuorten luutnanttien uralla: hyvä fyysinen kunto, hyvä äidinkielen ja ruotsinkielen taito, venäjänkielen opiskelu jos mahdollista sekä tekninen osaaminen."
Tämä äijähän on NATO-kiimassaan unohtanut täysin englannin kielen tärkeyden tuossakin asiassa. Samaten sekin on tainnut unohtua että Suomen armeijan komentokieli on pelkkä suomi.
http://www.mil.fi/laitokset/tiedotteet/2735.dsp
Suomenruotsalaisten triathlon: Juoksu, soutu ja Uumajassa löhöily.
jaksavat aina olla yhtä rattoisia ja rakentavia. Niitä voi aina lukea säälin sekainen virne suupielessä ihan kuin vanhojen ajasta pudonneiden taistolaisten valituksia.
"Perinteetkö velvoittaa 1809 malliin? Silloinkin mentiin Uumajaan saakka!"
KYLLÄ!
http://www.savar1809.se/
http://www.savar1809.se/exp_karen.htm
http://www.savar1809.se/vasterbotten_1809.htm
hyvä että kou jaksaa pitää puolensa näitä jo aikansa eläneitä taistolaisia vastaan. En muuten tiennyt tuota asiaa Ruotsinsuomalaisista karkureista. pitää ottaa asia esille erään isänmaallisena itseään pitävän rannikkoruåtsalaisen kanssa.