Luin näitä juttuja ja on pakko laittaa omani...sillä minä en voi kun kiittää ja olla onnellinen omasta anopistani, tai, enemmän taidan olla tytär kuin miniä.
Hän ei puutu elämäämme, on hoitanut appiukon kanssa lapsiamme silloin kun joskus ollaan hoitajaa tarvittu.
Omat tapansahan tietysti hänellä on, mutta kun ne asiat taas ei kuulu minulle eikä tee minun ja perheeni elämää vaikeammaksi, niin mitä väliä?
Elämä on mukavaa, on hyvä mies ja ihanat lapset ja vielä hyvät anoppi ja appiukko (kuten myös miehelläni).
Mutta vinkiksi, eläkää omaa elämäänne ja antakaa vanhempiennekin (siis appenne ja anoppinne) elää omaa elämäänsä. :)
Hän ei puutu elämäämme, on hoitanut appiukon kanssa lapsiamme silloin kun joskus ollaan hoitajaa tarvittu.
Omat tapansahan tietysti hänellä on, mutta kun ne asiat taas ei kuulu minulle eikä tee minun ja perheeni elämää vaikeammaksi, niin mitä väliä?
Elämä on mukavaa, on hyvä mies ja ihanat lapset ja vielä hyvät anoppi ja appiukko (kuten myös miehelläni).
Mutta vinkiksi, eläkää omaa elämäänne ja antakaa vanhempiennekin (siis appenne ja anoppinne) elää omaa elämäänsä. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suurin toiveeni sekä anoppina että äitinä on että saisikin elää vielä joskus omaa elämäänsä ja unohtaa lapsista ja heidän perheensä elämästä huolehtimisen. Eli tulisi joskus tarpeettomaksi, sitä todella toivon. Tietysti on aina äitien syytä kun lapsilla menee huonosti, taloudellisesti tai muuten. Jos heillä on ongelmia, syy on äidin. Ikuinen syyllisyys seuraa mukana huonosta kasvatuksesta, huonoista kotoa saaduista eväistä jotka heijastuvat myöhemmässä elämässä parisuhde- ja mielenterveyden ongelmina, masennuksena ja aineiden käyttönä. Minun vikani, minun vikani, loppuun asti. Onnistunut se äiti ja anoppi joka voi hyvällä omallatunnolla unohtaa jälkikasvunsa ja elää omaa elämäänsä!
Totta puhut, mutta niin se vain menee. On varmaan mennyt aina. Älä kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisesti, meitä syyllistettyjä äitejä on muitakin.
Kiitos aloittajalle. Toit vähän lohtua anopin elämään.
näitä valituksia, niin todellakin monesti tulee mieleen, että ei aina voi olla vain sen anopin vika jos joku on pielessä.
Tosin, varmasti sellaisiakin porukkaan mahtuu ja se on sääli. On sinällään hyvä lukea näitä juttuja, niin ymmärtää entistä paremmin miten onnekas olenkaan ollut, kun aikoinaan tutustuin mieheeni ja sitäkautta sain omat anoppini ja appeni..ja tuosta kaikesta alkaa olla kohta 30vuotta.
Minulla on myös mukavat appivanhemmat. Tulen heidän kanssaan hyvin toimeen ja heidän kanssaan voi puhua melkeinpä mistä vain. Tuntuu että anoppini on minulle kuin äiti tai hyvä kaveri. Appivanhempani pitävät puoliani jos meillä on mieheni kanssa riitaa ja muutenkin meillä on hyvä ns me- henki.
Tyylinsä heilläkin on elää, mutta sitä he eivät meille tuputa vaan antavat meidän elää omalla tyylillään. Neuvoja saa jos tarvitsee.
Vikansa on tietysti jokaisessa, mutta ainakin tähän asti on mennyt hyvin
Ei myöskään valittamista. Aina pitää aikuisten osata katsoa peiliin jos kahnataan. Olenkin iloinen jos neuvotaan asioita en pahastu. Annanhan arvon suvun vanhemmille muutenkin, kuten muutkin perheen jäsenemme. Hyvää anoppi tarkoittaa tiedän sen, olenhan muutoin kiireinen ihminen.
Elämä on helpompaa kun appivanhemmat ymmärtävät oman roolinsa.