Adressi Mannerheimin kunnian puolesta

Yleisradion osin tuottaman animaatioelokuvan nimi on Uralin perhonen, se loukkaa suurimmaksi suomalaiseksi valitun Carl Gustaf Emil Mannerheim muistoa. Elokuvan taustalla on tamperelainen elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, joka on tuottanut animaatioelokuvan. Elokuva loukkaa räikeästi edesmenneen kansallisen sankarin muistoa, kyseenalaistamalla Mannerheimin seksuaalisen suuntautumisen. Katariina Lillqvistin tekemä animaatio osoittaa huonoa makua ja arvostelukykyä.

Elokuvassa Mannerheim pukeutuu korsettiin ja harrastaa seksiä miehen kanssa, selkäkivuista kärsinyt Mannerheimi esitetään seksuaalisesti kieroutuneena. Elokuva aiotaan esittää itsenäisyyspäivänä, me allekirjoittaneet haluamme, että elokuvaa ei esitetä laisinkaan televisiossa. Yleisradion on myös osaltaan kannettava vastuuta roskatuotannosta ja pyydettävä anteeksi julkisesti.

http://www.adressit.com/mannerheim
10356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mies ratsastaa alasti hevosella ei se ole normaalia!

Äänestä
  • Niin, nuorten kadettien kanssa öisin (valokuvia näistä löytyy).

    Tai ehkä joku voisi korjata että se on normaalia, eli että homo/biseksuaalius ei ole epänormaalia. Tiedä sitten, muttei se nyt ihan yleisinkään seksuaalisuuden muoto ole.

    Äänestä

  • hevosta ja itseään KAUKANA AROLLA!!!!!!!

    KOMARIEN HÄVELIÄISYYS VAATII VARMASTI UIMAPUVUN PITOA VAIKKA MUITA IHMISIÄ EI OLE SATOJEN KILOMETRIEN SÄTEELLÄ!!
    Mannerheim tarvisi "korsettia" selän tukemisen johdosta!

    Näistä asioista on SIROLA OPISTON AGITAATTORIT tehneet Mannerhimistä "HOMON", kyllähän pikkupioneerit uskoo mitä vaan kun niitä AIVOPESTÄÄN auktoriteettien sanoilla!!
    Tämän on uskonut palstalla RIEHUVA punikki Ekikin (Iiro)!

    Äänestä

  • pesee kirjoitti:

    hevosta ja itseään KAUKANA AROLLA!!!!!!!

    sinulle on pestä lampaitasi alasti kaukana korvessa, tämän tiedämme.

    Äänestä

  • Joka toiselle kuoppaa, tois... kirjoitti:

    Niin, nuorten kadettien kanssa öisin (valokuvia näistä löytyy).

    Tai ehkä joku voisi korjata että se on normaalia, eli että homo/biseksuaalius ei ole epänormaalia. Tiedä sitten, muttei se nyt ihan yleisinkään seksuaalisuuden muoto ole.

    Kyllä ne kuvat ovat Marskin Kiinan retkeltä jossain kaukana aroilla hevosten ja itsensä pesemisestä otettuja!

    TÄSSÄ ON ESIMERKKI MITEN KOMMARIT MUUTTAA ASIOITA JA ###VALEHTELEE##!!!!!!!!!

    Mene sinä Iiro tumputtamaan sinne peräkammariisi!

    Äänestä

  • pesee kirjoitti:

    hevosta ja itseään KAUKANA AROLLA!!!!!!!

    KOMARIEN HÄVELIÄISYYS VAATII VARMASTI UIMAPUVUN PITOA VAIKKA MUITA IHMISIÄ EI OLE SATOJEN KILOMETRIEN SÄTEELLÄ!!
    Mannerheim tarvisi "korsettia" selän tukemisen johdosta!

    Näistä asioista on SIROLA OPISTON AGITAATTORIT tehneet Mannerhimistä "HOMON", kyllähän pikkupioneerit uskoo mitä vaan kun niitä AIVOPESTÄÄN auktoriteettien sanoilla!!
    Tämän on uskonut palstalla RIEHUVA punikki Ekikin (Iiro)!

    Korsetin käyttö, nuoressa poikaseurassa alastonratsastukset, homoeroottiset ranskankirjeet, yletön mieltymys hajuvesiin, kulissivaimo jota pidettiin tuhansien kilometrien päässä...

    Aika omituisia yhteensattumia, kun noita homo- ja biseksuaaleja kuitenkin on melkoinen osuus ihmiskunnasta, niin luulisi että kun näin moni asia osuu kohdalleen, että tässä on jo melkoisen varma tapaus.

    Niin, ja gay-piireissähän on ollut asia tiedossa aina, näin he sanovat.

    Äänestä

Mennerheim, hintti ja teloittaja!

Äänestä

Mikäs sensuuripelle sä oikein oot?
Halloo, sananvapaus on muillakin kuin sulla.

Äänestä
  • SANANVAPAUTEEN. USKO SE TAISTOLAINEN!

    Äänestä

Voi kun oliskin saanut marskia. Siinä olisi unelmien mies älyltään ja ulkonäöltään nykyaikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Allekirjoittanut suomalainen kirjoitti:

Yleisradion osin tuottaman animaatioelokuvan nimi on Uralin perhonen, se loukkaa suurimmaksi suomalaiseksi valitun Carl Gustaf Emil Mannerheim muistoa. Elokuvan taustalla on tamperelainen elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, joka on tuottanut animaatioelokuvan. Elokuva loukkaa räikeästi edesmenneen kansallisen sankarin muistoa, kyseenalaistamalla Mannerheimin seksuaalisen suuntautumisen. Katariina Lillqvistin tekemä animaatio osoittaa huonoa makua ja arvostelukykyä.

Elokuvassa Mannerheim pukeutuu korsettiin ja harrastaa seksiä miehen kanssa, selkäkivuista kärsinyt Mannerheimi esitetään seksuaalisesti kieroutuneena. Elokuva aiotaan esittää itsenäisyyspäivänä, me allekirjoittaneet haluamme, että elokuvaa ei esitetä laisinkaan televisiossa. Yleisradion on myös osaltaan kannettava vastuuta roskatuotannosta ja pyydettävä anteeksi julkisesti.

http://www.adressit.com/mannerheim

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu