Merimiehen vaimo

Tanezki

Tällä hetkellä mieheni opiskelee vasta merikapteeniksi, mutta opiskeluihin kuuluu tietenkin työharjoitteluita. Nyt on rahtilaivalla harjoittelussa puoli vuotta ainakin niin, että on yhden kuukauden töissä ja yhden sitten kotona.

Valmistuessaan kapteeniksi voi hänellä edelleen olla kuukausi-kuukausi, mutta tavallisin kuulemma on 2,5kk töissä ja sama aika kotona.

Minulle, joka jään maihin, tuo kuukausi on jo tuskaa. Yksin olemiseen tottuu kyllä loppu peleistä.

Koen kuitenkin huonoa omaatuntoa enemmän näistä ajoista, kun kultani on kotona. Hän odottaa ruoan kera kotona, että tulen töistä. Hän on suunnitellut koko päivän, että mitä kivaa tekisimme yhdessä. Ensimmäiset päivät se onkin ihanaa, mutta minä kerkesin jo sen kuukauden ajan, jonka olin yksin, muuttamaan tapojani. Kavereiden kanssa meni istuessa joka ilta. Nyt kullan ollessa kotona, ei kukaan kavereista edes soita minulle.

Olen yhden kuukauden sosiaalinen ihminen, kierrän kaupunkia ja näen ihmisiä ilman suunnitelmaa. Yhden kuukauden olen kotona viihtyvä hiiri, jolla on kalenteri kavereiden tapaamista varten.

Minusta ei ole merimiehen vaimoksi tällä pelillä. Onko kellään kokemusta?

92

35944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaimo merimiehen

      olen merimiehen vaimo, mies on töissä 2kk ja kotona 2kk.
      Minulle tämä elämä sopii mainiosti, elän samalla lailla oli mies kotona tai ei, olen kotihiiri.
      Tunnen muutaman entisen merimiehen vaimon jotka eivät sopeutuneet elämään merimiehen kanssa. ei sovi kaikille , valitettavasti.

      • yx-mies

        Mielestäni rakastat miestäsi aidosti

        Hienoa huomata että sinunlaisia aikuisia naisia on olemassa.

      • lapsia

        entä kun tulee lapsia,lapset sairastelee,sinä sairastat jne..??

      • vaimo merimiehen
        lapsia kirjoitti:

        entä kun tulee lapsia,lapset sairastelee,sinä sairastat jne..??

        En tiedä oliko kysymyksesi osoitettu juuri minulle mutta vastaan silti.
        Meillä on jälkikasvua ja kaikki on sujunut hyvin. Apua olen saanut onneksi isovanhemmilta kun flunssa tms on iskenyt tai on tullut halu lähteä tuulettumaan.
        Enempi olen kaivannut miestä kun on ollut kielivaikeuksia. Asumme ruotsinkielisellä alueella ja itse suomenkielisenä olen joskus kaivannut miestä "tulkkaamaan". Eikä yhteyttä aina saa heti ja justiisa laivaan.
        Enempi rasittaisi mies joka on aina kotona mutta ei osallistu mihinkään kodin asioihin, tämmöinenkin löytyy lähipiiristä.

        No joo...tiukka paikka oli kun esikoinen oli syntynyt ja mies lähti töihin 2kk, silloin tuli itkeskeltyä ikävää iltaisin ...

      • Make60

        Olet sopeutuvainen ihminen mutta onko se kivaa olla 2kk ilman seksiä ja läheysyyttä ja sit kun mies tulee kotio on kummallakin kauheat paineet seksin suhteen. Miehenä en siihen pystyisi.

      • Tanezki
        Make60 kirjoitti:

        Olet sopeutuvainen ihminen mutta onko se kivaa olla 2kk ilman seksiä ja läheysyyttä ja sit kun mies tulee kotio on kummallakin kauheat paineet seksin suhteen. Miehenä en siihen pystyisi.

        Itsellä on kamalat paineet. ja varsinkin viimeinen viikko on painetta, ku tietää miehen lähtevän niin haluu harrastaa mahdollisiman paljon :) että asiaa puhut!

      • mk

        Se riippu siitä pystyykö olemaan 2kk ilman seksiä ja minulle miehnä se ei sopisi. Olen ollut reissuhommissa jossa oli ulkomaankomennuksia niin sanoin että max 2-3 viikkoa töitä ja sitten viikko lomaa niin toimii jos on parisuhteessa koska ei se toinen siellä kotona aina rupea odottelemaan ja noi reuissuhommat ovat poikamiehen ja vapaiden naisten hommia.

      • eimerimiestämulle

        Tutustuin merikapteeniin joka kertoi olevansa eronnut, vapaa mies... Tapailtiin kun hänen laivansa oli satamassa. Mutta kas kummaa... hänen pitkillä vapaillaan ei tavattu. Ei tietenkään, kun sain selville että mies on varsinainen pukki. Vaimo ja pieni lapsi kotona, ja hän etsii elämäänsä muutakin ! Hyi... Ja äskettäin huomasin taas tämän samaisen miehen etsivän uutta riistaa...

    • alkuaikoina toimit kun miehesi tuli kotiin?

      Mikäli et ehtinyt silloin tapaamaan ystäviäsi, Eli sanoit "En nyt ehdi kun mies on kotons".
      Ystäväsi mitä todennäköisemmin eivät halua häiritä sinua.

    • suhteeseen

      Kirjoituksestasi tuli tunne, ettet ole valmis parisuhteeseen vaan haluat pörrätä kavereiden kanssa.
      Pitäisiköhän asialle tehdä jotain???

      • Tanezki

        Kyllä mun mies on se jonka kanssa haluaisin viettää suurimman osan ajastani. Kun mieheni on koulussa, eli arkisin 8-16 välissä poissa ja viikonloppuisin kotona, niin ei tätä "ongelmaa" ole ollut. Olemme molemmat nähneet kavereitamme ja viettäneet suurimman osan ajasta yhdessä.

        Nyt mieheni ollessa työharjoittelussa, on suurinosa hänen kavereistaan myös poissa. Samoin minä olen juuri nyt toisessa ympäristössä enkä näe kavereitani. Kumpikaan ei ketään näe.

        Minua myös häiritsee tämä etten saa kerrottua hänelle asioitani eikä hän minulle. Vasta kuin kuukauden päästä. Laivalla jossa hän on ei ole nettiyhteyttä, joten ei saa sähköpostiakaan laitettua.

        Kerran kaksi päivässä laitamme viestiä "Hei kulta! Olet tärkeä ja rakastan sinua. Olen flunssassa,kävin lääkäris,lääkettä on. Menen vielä myöhemmin uudestaan lääkäriin. Pus rakas."

        Ei noista viesteistä irtoa mitään! En saa kertoa kuinka töissä oli hyvä päivä, koska minulle sattui hyvät työkaverit. Mitä inhottavaa kauppamatkalla tapahtuikaan. Arkipäivän asioita, mitä tule kerrotuksi, kun kulta on paikalla.

        Saan kuulla kuinka miehelläni oli ollut hyvin pahaolo laivassa, kuinka hän oli joutunut nukkumaan lattialla koska laiva keinui niin paljon, saan kuulla muiden työkavereitten huorissa käymisestä ym. vasta kuukauden päästä.

        Miestäni rakastan hyvin paljon enkä ikinä ole ollut näin onnellinen. Pelottaa vain hänen valmistumisensa ja poissaolot kotoa.

      • vaimo merimiehen
        Tanezki kirjoitti:

        Tiedän tunteesi kun kaipaat miestäsi etkä pääse hänen kanssaan jokapäivä kommunikoimaan normaalisti päivän tapahtumista.
        Toivottavasti oloasi helpottaa , että totut ajan kanssa tilanteeseen ja opit elämään ikävän kanssa.

        Meillä tilanne on tietysti toinen, kun mies oli jo seurustelun alusta lähtien laivalla töissä. Olen alusta asti kasvanut merilesken elämään. Ja usko tai älä, niin maissaolon loppuvaiheessa joskus ajattelen , että lähtisi jo sotkemasta minun ja lapsen rytmiä :) Vaikka lähtöä seuraavana päivänä on taas ikävä :(

      • tadpole
        Tanezki kirjoitti:

        Kyllä mun mies on se jonka kanssa haluaisin viettää suurimman osan ajastani. Kun mieheni on koulussa, eli arkisin 8-16 välissä poissa ja viikonloppuisin kotona, niin ei tätä "ongelmaa" ole ollut. Olemme molemmat nähneet kavereitamme ja viettäneet suurimman osan ajasta yhdessä.

        Nyt mieheni ollessa työharjoittelussa, on suurinosa hänen kavereistaan myös poissa. Samoin minä olen juuri nyt toisessa ympäristössä enkä näe kavereitani. Kumpikaan ei ketään näe.

        Minua myös häiritsee tämä etten saa kerrottua hänelle asioitani eikä hän minulle. Vasta kuin kuukauden päästä. Laivalla jossa hän on ei ole nettiyhteyttä, joten ei saa sähköpostiakaan laitettua.

        Kerran kaksi päivässä laitamme viestiä "Hei kulta! Olet tärkeä ja rakastan sinua. Olen flunssassa,kävin lääkäris,lääkettä on. Menen vielä myöhemmin uudestaan lääkäriin. Pus rakas."

        Ei noista viesteistä irtoa mitään! En saa kertoa kuinka töissä oli hyvä päivä, koska minulle sattui hyvät työkaverit. Mitä inhottavaa kauppamatkalla tapahtuikaan. Arkipäivän asioita, mitä tule kerrotuksi, kun kulta on paikalla.

        Saan kuulla kuinka miehelläni oli ollut hyvin pahaolo laivassa, kuinka hän oli joutunut nukkumaan lattialla koska laiva keinui niin paljon, saan kuulla muiden työkavereitten huorissa käymisestä ym. vasta kuukauden päästä.

        Miestäni rakastan hyvin paljon enkä ikinä ole ollut näin onnellinen. Pelottaa vain hänen valmistumisensa ja poissaolot kotoa.

        Kuule, minua harmitti myös se, että tekstareilla ei saa hirveesti sanottua, joten marssin puhelinliikkeeseen, ostin puhelimen jossa on bluetooth, kannettavan tietsikan ja bluetoothmokkulan ja johan alkoi sähköpostit kulkea. ei kovin halpaa, mutta menettelee jos ei nettiä käytä muuhun kuin postin lähettämiseen ja vastaanottamiseen (tekee mulle noin 40 euron lisälaskun kuukaudessa) jos oisin lähettänyt saman tekstimäärän tekstareina ois taatusti ollu mononkertainen hinta=)

      • ei sitten..
        Tanezki kirjoitti:

        Kyllä mun mies on se jonka kanssa haluaisin viettää suurimman osan ajastani. Kun mieheni on koulussa, eli arkisin 8-16 välissä poissa ja viikonloppuisin kotona, niin ei tätä "ongelmaa" ole ollut. Olemme molemmat nähneet kavereitamme ja viettäneet suurimman osan ajasta yhdessä.

        Nyt mieheni ollessa työharjoittelussa, on suurinosa hänen kavereistaan myös poissa. Samoin minä olen juuri nyt toisessa ympäristössä enkä näe kavereitani. Kumpikaan ei ketään näe.

        Minua myös häiritsee tämä etten saa kerrottua hänelle asioitani eikä hän minulle. Vasta kuin kuukauden päästä. Laivalla jossa hän on ei ole nettiyhteyttä, joten ei saa sähköpostiakaan laitettua.

        Kerran kaksi päivässä laitamme viestiä "Hei kulta! Olet tärkeä ja rakastan sinua. Olen flunssassa,kävin lääkäris,lääkettä on. Menen vielä myöhemmin uudestaan lääkäriin. Pus rakas."

        Ei noista viesteistä irtoa mitään! En saa kertoa kuinka töissä oli hyvä päivä, koska minulle sattui hyvät työkaverit. Mitä inhottavaa kauppamatkalla tapahtuikaan. Arkipäivän asioita, mitä tule kerrotuksi, kun kulta on paikalla.

        Saan kuulla kuinka miehelläni oli ollut hyvin pahaolo laivassa, kuinka hän oli joutunut nukkumaan lattialla koska laiva keinui niin paljon, saan kuulla muiden työkavereitten huorissa käymisestä ym. vasta kuukauden päästä.

        Miestäni rakastan hyvin paljon enkä ikinä ole ollut näin onnellinen. Pelottaa vain hänen valmistumisensa ja poissaolot kotoa.

        ole vaimoa? Siksi käyvät huorissa, vai miksi?

      • yx miäs

        huorissakäynti.tää vähän särähti.sun mies on varmaan
        uskollinen ja kaipaa sinua kovasti. olet tällähetkellä koko hänen maailmansa.olette huolissanne rakkautenne vaalimisesta.sovittamisesta tilanteen pakkoihin..okei zemppiä, mut kysy, miksi hän kertoo työkavereitten huorissa käynnistä.merimiehet ovat aina käyneet huorissa, varmaan nykyäänkin, vaikka se on niin vaarallista.
        ei miehesi silti parempi ihminen ole, kun he ,jotka
        maksullisia käyttävät.eihän se mitään onnea ole.
        ymmärrätkö mitä ajan takaa.

      • Tanezki
        yx miäs kirjoitti:

        Tämä lähti ihan minun kysymyksestäni liikkeelle, kun tiesin heidän käyvän myös Amsterdamissa. Mies sitä sanoi, että ne käy sen takia, kun suurin osa laivan miehistöstä on enemmän kuin kuukauden laivalla töissä. Eräskin mies on jo viidettä kuukautta putkeen, ei ole naista eikä perhettä maissa odottamassa. Hakee yhden illan/hetken lohtua sieltä. Jokainen elää tyylillään .. onneksi mieheni niissä naisissa ei käy. Tai mistäs minä sen tiedän, mutta sen verta hyvin tunnen kuitenkin ettei käy :D

        ..haluutko todella kuulla mun näkemyksen tost hommasta,siis teiän vatkulista?

      • Tanezki
        yx miäs kirjoitti:

        ..haluutko todella kuulla mun näkemyksen tost hommasta,siis teiän vatkulista?

        Anna palaa ja kerro vain. Sitä varten aloitinkin keskustelun, että saan kuulla muiden mielipiteit..

        Kerropas oma näkemys ;)

      • yx miäs
        Tanezki kirjoitti:

        Anna palaa ja kerro vain. Sitä varten aloitinkin keskustelun, että saan kuulla muiden mielipiteit..

        Kerropas oma näkemys ;)

        heh toi mun ed.otsikko oli aikaste mahtipontinen. mut, kuuleha sie tanetski.sun mies on varmasti sitoutunut ja uskollinen ja rakastunut sinuun. mutta.sua pelottaa. oot ku pikkupoika ,joka viheltelee pimeessä ku studaat.. vakuutat onnellisuutta, mutta et ole varma pystytkö tähän.
        sentakia. kun. sinä olet voimakas luonne ja sullon vahvat vietit.tämä mies on liian tossu sinulle.hän odottaa sua töistä ja ja..eiseoo miehekästä..sä ahdistut ja turhaudut? sinä kaipaat jotakin itsenäisempää, rajumpaa miestä..sä pelkäät itseäsi.sä saatat nousta kuutamoyönä, katsella alastonta sivuprofiiliasi peilistä. hyväillä rintojasi..tuntea jotakin epämääräistä, kipeää kaipausta..vaikka hän olisi juuri silloin kotona.
        siis joojoo. tää skönärin avovaimo on mielestäni oikeilla linjoilla..riippuvuus aiheuttaa aina ahdistusta ja usein siinä, jossa roikutaan..
        tiedän, että tää on kovaa tekstiä..mut rakkaudella kirjoitan.ihmisrakkaudella.viisaus:elä ja anna elää. pätee aina...älä nyt loukkaannu ja
        voin olla ihan metsässäkin..

        Osuit oikeaan hyvin monessa kohtaan, ihan vain muutaman tekstin perusteella. Ehkä se on joskus niin, että kaipaisin enempi Äijää. Mutta kyllä mä silti häntä rakastankin, vaikkei niin Äijä olekaan :)

        Ja aina saa sanoa mielipiteitä - vaikka ne sattuisivatkin. Se riippuu siitä miten asiat sanoo sille toiselle :)

    • Silvissiin

      Taidat olla muutenkin melko nuori ja naiivi.

      • Tanezki

        Vaikka kavereita on tullut nähdyksi, niin ei se sitä tarkoita että menisin ja pettäisin. Kyllä, olen nuori ja joskus hiukan naiivi. Mutta pettämään en rupeaisi, vaikka sellaista ehdotitkin. Ehkä sinä sitten ongelmasi sillä ratkoisit, minä en ..

      • jiiaavee

        onx pakko aina ajatella jotain pahaa, hei???

      • yx miäs
        Tanezki kirjoitti:

        Vaikka kavereita on tullut nähdyksi, niin ei se sitä tarkoita että menisin ja pettäisin. Kyllä, olen nuori ja joskus hiukan naiivi. Mutta pettämään en rupeaisi, vaikka sellaista ehdotitkin. Ehkä sinä sitten ongelmasi sillä ratkoisit, minä en ..

        .minäkin junnuna skönelle läksin.tyttöystävä lupas oottaa.uskoin.niin tyhmä ja lapsellinen olin..2kk,n
        päästä eka laiva hajos..menin tapaamaan tyttöystävää.tottakai hän jo seurusteli toisen miehen kans. se siitä. ja hyvä et opetti mulle elämän tosiasioita.

        Olen pahoillani, että tuollaisen olet löytänyt jostain. Toivottavasti nyt löydät jonkun/tai olet jo löytänyt, ihmisen joka ei petä vaan odottaa ja rakastaa.

        Sellaisiakin kerran on :)

        Onnea sinulle kunnollisen naisen etsimiseen!

    • paljon1

      hoitamista ja joustamista, silloin kun toinen on paljon poissa kotoa. Nyt enää en tunne itseäni niin seinään ahdistetuksi, kuin silloin kun lapsi oli pieni. Tuntui, että minä en voi tehdä yhtään mitään ja kaikki menee miehen työn mukaan. Niinhän se on vieläkin. Ehkä olen sopeutunut siihen ja huomannut, että elämä on oikeastaan ihan kivaa, vaikkei mies koko aikaa ole kihnuttamassa kyljessä. Kunhan vaan omat asiani hoituvat. Jos haluat elää miehesi kanssa sinun on hyväksyttävä hänet sellaisenaan.

      Riippuu tietysti mihestä ja hänen suhtautumisestaan työhönsä, jos työ on kaikki kaikessa ja kaikki muu jää toiseksi niin sitä ei omat hermonikaan kestä, kokemusta on!

    • 40+

      Eroa hänestä ennen kuin teillä on lapsia. Kun suhteenne "vanhenee" niin romanttinen yhdessä puuhaaminen vähenee ja äijä makaa soffalla lepäämässä kun on loma. Pahimmassa tapauksessa ryypiskelee koko ajan kun on kotona. Lataa akkuja kun työ stressaa. Päädyt olemaan siis koko ajan yksin. Yksin kun äijä on merillä ja yksin kun käppyrä on kotona. Jos jo nyt epäröit niin luota vaistoihisi ja lähde. Jos se merillä seilaaminen on tärkeintä ukollesi niin anna seilata ja purjehdi sinäkin maakravun kainaloon. Älä perusta perhettä maankiertäjän kanssa. Olet kuitenkin yksinhuoltaja ja kannat yksin vastuun arjen pyörittämisestä.

      • näin käypi

        Näin vaan on käynyt meilläkin. Just oikein kirjotit. Pikku lisäys vielä. Nuori mies kauhistelee huoraamisesta mutta oppii kyllä pian itsekin samoille tavoille. kaksnaamasesti puhutaan villen ja kallen huorasteluista vaikka itekkin kulkee samoilla reissuilla.

      • Tanezki

        Mies itse alkanut olemaan tulevasta ammatista sitä mieltä, että ei välttämättä hänen juttunsa, koska ei kestä lähtöjä. Joka kerta, kun on laivalle lähtenyt, ollaan molemmat silmät kyynelissä sanottu "heihei". Mutta saa luvan käydä koulutuksen loppuun, koska tässä maassa ammattia tarvitsee. Mies puhunu, että kun perheen lisäystä tulee, niin aivan ehdottomasti silloin on satamassa töissä eikä tule kuuloonkaan merillä olo.

        Eikä äijälläni ole kiinnostusta ryypiskellä, ennemmin lähtee salille tai lenkille.

        Että tulevaisuus siinä mielessä näyttää hyvältä. Mutta tulee se mies kuitenkin olemaan paljon merillä ennen perhettä.

    • vaatii aikaa

      Kirjoituksesi perusteella sain sen käsityksen, että olette melko nuoria. Tällöin on myös vaikea totuttautua "epätavalliseen" elämänrytmiin, koska se oma minä ei ole muokkautunut aivan täysin. Kun ihminen on aikuinen ja tietää mitä elämältään haluaa, ei tuollaisen tilanteen luulisi aiheuttavan niin paljon mietintää.

      Jos koet vielä puolen vuodenkin päästä tilanteen mahdottomaksi, et todennäköisesti tule koskaan olemaan sinut asian kanssa. En todellakaan suosittele, että rakennatte sen enempää mitään yhteistä tulevaisuutta, ennenkuin pelin henki on molemmille selvä. Tosiasia on kuitenkin, että sinä pääsääntöisesti tulet huolehtimaan arjen pyörittämisestä täällä maissa. Jos tässä paketissa on vielä lapsia, niin voin kertoa, ettei se aina tule olemaan nannaa. Kun toinen on reissuhommissa, kokee itse olevansa puoliksi yksinhuoltaja.

      Suosittelisin keskustelemaan kumppanisi kanssa asiasta, jotta hän tietää miltä sinusta tuntuu. Jos koet mahdottomaksi tällaisen parisuhteen, mutta puolisosi ei ole valmis muuttamaan ammatinvalintaansa, ei ole paljoa vaihtoehtoja edessä...niin karulta kuin se kuulostaakin. Tästä voi päätellä vain sen, ettet kykene moiseen suhteeseen ja/tai puolisosi ura menee sinun edellesi. Niin yksinkertaista. Mutta asioiden positiivisia puolia ajatellessa, mitä pikemmin aloittaa elämässä uuden suunnan, sitä vähemmän tuntee "hukanneensa" aikaa. Olisi ikävää ajatella vuosien päästä, kuinka nekin ajat olisivat voineet olla toisin.?

      • merimiehen ex-muija

        Minä en tottunut merimiehen muijana elämiseen. Usein kotiintulopäivä siirtyi, joskus jopa kuukausia!! Ei kiitos!

      • Tanezki

      • -Minä-
        Tanezki kirjoitti:

        Taisin samalla vastata sinullekin, kun tuolle toiselle vastasin :)

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000555&posting=22000000033166609

        Että ei se työ mene minun edelleni :)

        Ja ollaan mieheni kanssa juteltu hyvin paljon asioista, kyselen täällä palstalla nyt muiden merimiesten vaimojen tunteita, kun itsellä kuitenkin hiukan "hukassa" oleva olo :)

        Ihan hyvin täällä on elelty merimiehen muijana jo vuosia, 2 lastakin on.
        Rankkaahan tuo toisinaan on, mutta yhteistä aikaa arvostaa kummasti enemmän, ja on hyvä oppia myös elämään itsenäistä elämää.
        En ole riippuvainen millään tavalla miehestä taloudessa, osaan tehdä kaiken itse.
        Kun mies tulee maihin takaisin, hoitaa hän lapsia paljon ja tehdään asioita yhdessä. Ei se merillä olo miehellekään helppoa ole, varsinkaan kun on noita lapsia.
        Luotan mieheeni 100%:sti, enkä ole mustasukkainen. jos mies päättää siellä sekoilla, jää hän varmasti kiinni ja sitä mietitään sitten silloin, ei etukäteen.
        Tuskin meidän avioliitto sellaiseen kaatuisi.

        Sen kuukauden ajan olen itsekin niin kiireinen lasten ja työn parissa etten ehdi juuri viesteihin vastata tai ylimääräisiä kirjoitella.

        Tämä sopii meille.

      • Zusana

        Ihana lukea teidän viisaiden ihmisten viestejä!
        En itse ole merimiehen vaimo tms.. mutta muuten kaukosuhteessa... Ja monet näistä viesteistä on vaan selkeyttänyt minun omaa pohdintaani asioista ja suhteen vaikeuksista. Nyt saatan tietää mistä kohtaa härän sarvia ottaa kiinni :)
        Kiitos ihanista viesteistä!!

    • Siihvi

      Olette aika höpöjä, kun moisia pohditte. Itse olen rakkaan puolisoni kanssa elellyt 14 vuotta työskennellen laivoilla. Ainoa, mistä olen pitänyt kiinni. on lyhyt vuorottelu, eli max. 3-4vkoa. Se menee jopa palkan edelle ja pää(t) pysyy terveenä.
      Ryyppäämistarinoista ja muista vastaavista muistutan, että ero merimies tarinan ja sadun välillä on pieni; satu alkaa "olipa kerran..." merimiestarina alkaa "kerran kun me oltiin..."
      Jos joku jossain mulkkunsa kanssa sohii, niin onko käynyt mielessä, on että voi olla sinkku, eikä tilivelvollinen kenellekään. Oikeat merimiehet ei ehdi raskaan työnsä vuoksi ryyppäämään, luuserit dokaa ja kertoo tyhmiä juttuja myös kotona.

    • tadpole

      olen kyllä ehkä väärää sukupuolta tähän vastamaan, mutta kerronpa kokemuksistani. Itse olen työskennellyt rahti- ja risteilyaluksilla vuodesta 2002 lähtien. Useimmiten 5 vkoa töissä ja 5 vapaalla. Silloinen suhde poikaystävääni ei kestänyt kun se meni ja petti mua ollessani laivalla..oli kuulemma niin ikävä mua.. Sitten tapasin nykyisen aviomieheni joka ei valita vaikka olenkin poissa, hän ymmärtää että tämä on minun työtäni, ja onhan hän useasti ollut mukana laivallakin. Kun olen kotona hän on tietenkin enemmän kotona kuin minun poissaollessa, mutta ei hän sentään kavereitaan ja harrastuksiaan unohda. Täytyy ymmärtää, että jos työskentelee merellä se on kuin toinen koti omine tekemisineen ja vastineeksi sun miehen pitää ymmärtää, että sun elämä on maissa ja sä puuhaat omia asioitasi vaikka miehesi olisikin kotona..unohtamatta tietenkin sitä, että näinä aikoima niitä omia tekemisiä voisi ehkä vähentää.
      Mutta, jos tuntuu siltä, ettei tämmöinen elämäntapa kiinnosta niin sitten minun mielestäni teillä ei ole tulevaisuutta (anteeksi suorasukaisuuteni)

    • Merimies 47

      Kun mies on merillä, niin tee kuin ahvenanmaalla tehdään. Pane OMO-purkki ikkunalle. Muut miehet tietävät miehen olevan pois kotoa. OMO = Own Man Onboard.

      • vaimo merimiehen

        Kyllä nauratti, asumme ahvenanmaalla, mutta omo-juttu oli ihan uusi.
        Täytyy kai vaihtaa merkkiä ja kokeilla :)

      • merimies
        vaimo merimiehen kirjoitti:

        Kyllä nauratti, asumme ahvenanmaalla, mutta omo-juttu oli ihan uusi.
        Täytyy kai vaihtaa merkkiä ja kokeilla :)

        joten olen lapsesta asti tottunut läheisen "omituisiin työaikoihin"; ja minulle sopisi erinomaisesti mies, joka työnsä vuoksi olisi reissussa. Olen jonkin verran erakkoluonne ja tarvitsen myös omaa aikaa. Mustasukkaisuus ei ole koskaan ollut ongelma, joten sekään puoli ei haittaisi.
        Mutta aloittajan kannattaisi selvittää itselleen, mitä liitoltaan haluaa ja kestääkö ihan oikeasti merilesken elämää, se ei ole kaikille helppoa!

      • Merimies 47
        vaimo merimiehen kirjoitti:

        Kyllä nauratti, asumme ahvenanmaalla, mutta omo-juttu oli ihan uusi.
        Täytyy kai vaihtaa merkkiä ja kokeilla :)

        Kyllä tämä juttu on aivan tosi ja ollut käytössä ainakin 70-luvulle asti Maarianhaminassa.

        Toinen tosi juttu on, että jos mies tulee ennen aikojaan kotiin, niin hänen on soitettava kotiin tulostaan, jotta siellä oleva mies tietää lähteä kotiin ja omalle miehelle ei tule pahaa mieltä. Ja jos siellä ei ole miestä, sitäkään ei oma mies tiedä.

    • sulle vanhan

      Kerronpa sulle vanhan raahelaistavan. Siellähän suurin osa miehistä aikoinaan oli merillä ja monta kuukautta kerralla, vuodenkin. Heillä oli ikkunalaudalla laivakoirat. Niitä koiria on vielä nykyäänkin myynnissä - siis kaksi posliinikoiraa. Koirat istuivat jokaisen sellaisen kodin ikkunalaudalla, jossa oli merimies isukkina. Kun koirat katsoivat ulos ikkunasta, kaikki tiesivät, että isäntä on merillä ja emäntä "vapaana" seurustelemaan kyläläisten kanssa. Kun isäntä tuli kotiin koirat käännettiin katsomaan sisään päin ja kaikki tiesivät, että nyt on talossa "kotirauha" eli elettiin sitä vaihetta elämässä. Miksi sitä ei voi soveltaa nykyäänkin? Se vain on kuitenkin sopeutumisasia - mitä pitää elämässä tärkeänä? Minulla on mies viikot poissa kotoa, se on lyhyt aika, mutta olemme sopeutuneet siihen tosi hyvin - ja minulla on laivakoirat - ei tosin ikkunalla, mutta raahelaisystävältä lahjana saatuna : )

      • katri-2

        Kyllä teillä on sitten ihmeelliset ajatukset että merimies vain käy maissa ja käy huorissa todellinen asia on niin että harvoin pääsee maihin kun on vahtivuorot ja työ painaa ja satamassa on nykyään todella kiire ei sielä olla enää kun ennen on liian kallista maata laivan kanssa kaijassa (laiturissa) aika on rahaa.

      • ehtii...
        katri-2 kirjoitti:

        Harvemminpa jostain rotterdamista yössä selviää, tai pietarissa. Etelämpänä on vieläkin pitemmät ajat tutustua kulttuuriin. Ootkos maanut redillä intian satamissa? voi mennä viikkoja. Jotkus usan satamat on nopeita mutta kyllä tuo on myytti, ettei laivasta huvittelemaan ehtisi. Ehkä kaikki ei jaksa mutta useimmat kyllä.

        Chiiffi.

      • Merimiehen puolisko

        Pitäisköhän hankkia tollaset koirat, vaikka tuolla tavalla se elämä menee ilman niitäkin. Olisi hauska jatkaa perinteitä... Myös Turussa ja Raumalla on ollut muinoin sama käytäntö. Eräs museotäti kertoi joskus.

      • -Q-
        katri-2 kirjoitti:

        Kyllä teillä on sitten ihmeelliset ajatukset että merimies vain käy maissa ja käy huorissa todellinen asia on niin että harvoin pääsee maihin kun on vahtivuorot ja työ painaa ja satamassa on nykyään todella kiire ei sielä olla enää kun ennen on liian kallista maata laivan kanssa kaijassa (laiturissa) aika on rahaa.

        Sillä liian kalliiksi kävi elämä maata parisuhteessakin.

      • Seilori6969
        ehtii... kirjoitti:

        Harvemminpa jostain rotterdamista yössä selviää, tai pietarissa. Etelämpänä on vieläkin pitemmät ajat tutustua kulttuuriin. Ootkos maanut redillä intian satamissa? voi mennä viikkoja. Jotkus usan satamat on nopeita mutta kyllä tuo on myytti, ettei laivasta huvittelemaan ehtisi. Ehkä kaikki ei jaksa mutta useimmat kyllä.

        Chiiffi.

        Pitää paikkaansa! Merimies eri mies.

    • merimiehen avo

      Hei...oli aivan pakko ensimmäisen kerran vastata täällä jonkukn kirjoitukseen..
      Itse olen ollut suhteessa nyt 10v ja vieläkin on aikoja kun harmittaa miehen töihin lähtö... Toisten on helppo sanoa ettei sinusta taida olla tuohon...niistä puheista ei kannata välittää...
      Aika sen sinulle näyttää kuinka menee...
      Aluksi se tuntuu tosi kauhealta mutta kun ajattelet asioita niin huomaat kuinka voi käyttää ajan ihanammin kun mies on kotona..;)
      Tuskin miehesi "passaa ja palvoo" sinua huvikseen...joten älä pode huonoa omaatuntoa!
      Miksi olet muuttanut tapasi?? Kavereiden kanssa voi olla tekemisissä vaikka kultasi on kotona...ne asiat vaan pitää järjestää niin. Tietenkin jos sinulla on kova menovietti ni sitten kannattaa miettiä koko suhdetta!
      Tee samoja asioita niin sillon ku olet yksin kun sillon kun kultasi on kotona...elämä opettaa teille sopivan "rytmin ja tyylin" jos niikseen on.
      Tsemppiä sinulle ja nauti ja rakasta! ;)

      • Tanezki

        Kyllä oli ensimmäinen sellainen vastaus, jossa tosissaan kannatettiin eteenpäin eikä vihjailtu jommankumman pettämisestä.

        Kyllä sen tiedän, että ajan kanssa tämä menee ja helpottuu. Rakkaus tässä on se, joka saa minut uskomaan meidän juttuun :)

        Niinhän se on, pitäisi oppia se rytmi, jolla elää eikä alkaa muuttelemaan tapojansa. Sama ihminen olen, oli mies sitten kotona taikka ei :)

        Kiitos sulle vastauksestasi!

      • Merimiehen mimmi..

        Miehesi kuulostaaa oikein rakastuneelta sinuun. Ja sehän riittää :)
        Itse olen 4 vuotta seurustellut (tosin mentiin kohloihin karkauspäivänä, hihhih,) merimiehen kanssa. Olin n.2 vuotta sitten melkoisen samanlaisessa kriisissä kuin sinäkin ajatusten kanssa mutta avasin suuni ja siitäkin selvittiin. Mietin tosiaan kaikenlaisia lapsia ym. kuinka plajon vaikeampaa se on sitten, mutta kaveriverkosto kunnossa niin eiköhhän siitä selviä- sen siis näkee sitten. Ja Sullahan on hyvin aikaa sitten huoltaa kaveriverkostoja kun on mies merillä, ja ystävät ymmärtävät ettei heti pidä häiritä kun lomille pääsee ... ;)
        Suosittelen muuten että lähdet mukaan törnille joku kerta (jos vain mahdollisuus on ) -se avaa ihan hyvin hommaa seka on muutenkin aika hyvää lomaa kun ei voi tehdä mitään mitä normaalisti kotioloissa tekisi :)

    • lisäys

      Ootko ihan varma ettei miehes haluais lähteä lomilla myös istumaan iltaa? Ite olen laivalla ja en tällä hetkellä seurustele, mutta en silti haluais jäädä kotiin "istumaan", kun lomille pääsen, eri asia jos on perhettä. Täällä on kans kirjoteltu pettämisestä, mutta todellisuudessa siihen on kyllä paremmat mahdollisuudet jos on maissa töissä.

    • rouva hulda huoleton+merimi...

      Onhan tässä kieltämättä omat hyvät ja huonot puolensa. Meillä kun on vielä 4 lastakin - vanhin on vasta 10 vuotias. Sitä on niin kotiäitiä kun mies on laivalla - vähän on helpompaa kun mies on lomilla.

      Kai sitä on vaan asennoitunut niin, että se on nyt sitten tätä muutaman vuoden. Jos ne ystävät ei soittele, niin ne ei oo ystäviä! Ja voihan sitä itse soitella niille tai tehdä miehen kanssa asiat selviksi, että molemmilla pitää olla omaakin aikaa ja harrastuksia! Itse kirjoitin vuosi sitten "vanhana" vielä yhden kielen lisää ylioppilaaksi ja sen pystyin tekemään siinä kotonaolon yhteydessä kodinhoidontuen aikana. Nyt olen taas työelämässä ja nautin työn ja kotonaolon vaihtelusta. On tämä välillä aika hektistä, mutta kun siihen on tottunut, niin mikäs siinä! Nytkin siis notkun netissä, kun lapset jo nukkumassa ja mies töissä :) Terveiset muille hulda huolettomille!

      • vaimo merimiehen

        kiitos terveisistä, samassa veneessä ollaan.
        Ties vaikka olisi ne meidän miehetkin , kirjaimellisesti :)

    • Make60

      Eihän sitä merimiehen laivassa tarvitse olla koska maissa on töitä vaikka johonkin satamaan satamakapteeniksi pitää olla merikapteenin koulutus. Totta puhut kyllä se kuukaudesta kahteen kuukautta on pitkä aika ilman seksuaalista kanssakäymistä.

    • "vaimo" joka sata...

      ... ei se merimies itsekkään jaksa olla kauan ilman, eli apu löytyy joka satamasta ...
      tiedän sekä eronneita merimiehiä, että myös eronneita merimiehien ex-vaimoja ...
      siis ei toimi !

    • sivusta seurannut

      Kotkan ja Rauman tyttärillä oli ennenmuinoin elämän tehtävänä saada merikapteeni opiskelija satimeen.Tais monelta palaa puurot pojaan.

      • Lines

        No, näin kipparin piikana sanon, että..
        En ikinä menis naimisiin merenkävijän kanssa ;)Kyllä ne vaimot kotona on ressukoita. Voi voi.
        Maailma on petollinen :)

    • Nimetön

      ulkopuolisen rakastajan/lohduttajan, sitten ok.

      • Tanezki

        Vaikka toinen onkin poissa, niin ei se sitä tarkoita, että kolmannen sänkyyn hypätään heti. Ei ei. Kyllä haluan jutun toimimaan iliman kolmansia ihmisiä.

      • titi-taa
        Tanezki kirjoitti:

        Vaikka toinen onkin poissa, niin ei se sitä tarkoita, että kolmannen sänkyyn hypätään heti. Ei ei. Kyllä haluan jutun toimimaan iliman kolmansia ihmisiä.

        mielenkiintoista luettavaa varsinkin kun on juuri aloittamassa suhdetta merimiehen kanssa..

    • kalle

      On sanonta : Varjele luoja lasta merimiehen muijaksi joutumasta.Jos on vahva suhde se kestää mitä vaan. Itsellä se kyllä meni päin peetä.

      • vaimo merimiehen

        Aivan totta, jos suhde on kunnossa niin se kestää mitä vain. Jos asiat menee siihen pisteeseen että tiet erkanee niin ne erkanee oli toinen merillä tai ei!
        Kerran tuli ohjelma pariskunnasta joista molemmat olivat merillä ja usein vielä eri aikaan. Hyvin näytti heilläkin suhde toimivan :)

    • rauhanturvaajista kyllä.

      Itselläni ei siis mies ole merimies vaan oli muutama vuosi sitten rauhanturvaajana. Kuukausi etelässä ja viikko kotona.

      Vuodessa ehti kehitellä itselleen oman erillisen elämän, mutta toisaalta järjestellä vapaa viikoille aikaa vain miehelle. Tein siinä virheen. Olisi pitänyt jatkaa koko ajan samalla rytmillä, nähdä kavereita, tehdä töitä yms eikä järjestää aikatauluja miehen töiden mukaan. Totta kai se on ihanaa kyhnätä toisella vapailla, mutta jossain vaiheessa tuli olo, että elän vain miehen aikataulujen mukaan.

      Sen siis opin ja uskon, että seuraava keikka on huomattavasti helpompi. Miehen täytyy saada mennä tulla miten haluaa, mutta niin täytyy minunkin.

      Joten siis "älä stressaa" (sitä mieheni hoki koko vuoden) ja nauti omasta ajasta ja nauti ajasta miehen kanssa. Parisuhteen paras neuvo on ottaa päivä kerrallaan.

      • ...

        myös sotilaan vaimona osaan sen verrran sanoa että kun mies on missiolla maailmalla (niin kuin just parhaillaan 3. viikko menossa vielä 4 jäljellä lomaan) kyllä meillä lomalla hoidetaan parisuhdetta, käydään ulkona kahdestaan, hotellilomia, ihan vaan koti-iltoja ja sukulaisilla sekä ystävillä vierailuja. Sillon kun mies kotona niin kyllä haluan että se pyhitetään kahden oloon ainakin suurimmalti osalta.

        Näin monta vuotta samassa suhteessa olleena osaa ja uskaltaa luottaa siihen että kumpikin puhuu siitä pahasta olosta ja vaikeuksista joka johtuu ikävästä sekä osaa nauttia omasta elämästä ja siitä että mies saa toteuttaa omia unelmiaan. Kiukuttelu ei johda mihinkään koska toinen ei voi tehdä maailmalta käsin yhtään mitään pahoittaa sillä vaan mielensä, toki ei kannata tunteita kätkeäkään.

        Ja mikä on sen ihanampaa kun olla lentoasemalla vastassa omaa rakasta 7 viikon hirvittävän ikävän jälkeen (se on meinaan äärettömän seksikäs siinä vihreässä loma-asussaan)tai se muutaman minutin puhelu iltasella tai rakkaustekstiviestit sillon tällön. Kyllä meillä ainakin suhde toimii loistavasti!!

    • Jo eläkkeellä oleva stw

      Voi kyllä se nykyisin onnistuu oikein hyvin. Riippuu tietysti myös pikkaisen yhtiöstä minkälaista henkilöstöpolitiikkaa harrastavat. Itselläni oli vaimo monet kerrat mukana reissuilla>>poika ja tyttö myös.Tyttö eka kerran mukana 2 viikkoisena. Kylläpäs nukkui makeasti kun pikkaisen "rullas". Eihän se ole kun järjestelykysymys miten haluaa. Jos vaimo ansiotyössä niin tietysti pikkaisen rajoittaa sitä mukana oloa.
      Elä sinä luovuta>>ei muuta kun lomilla mukaan.

      • Tanezki

        Ollaan puhuttukin minun lähtemisestä reissuille mukaan. Tällä hetkellä varustamo minua ei vielä hyväksy mukaan, koska mieheni tosiaan vasta harjoittelee ammattiinsa. Eikä minulla nyt lomia tai saumaa olisikaan lähteä. Tulevaisuudessa kylläkin ja varsinkin, kun on perhettä jotta mieskin saa nähdä lapsen kehityksen vaikka töissä onkin :)

        Kiitos kuitenkin hyvästä vinkistä :)

    • entinen merimiehen vaimo

      minusta ihmisen pitää kuunnella omia tunteitaan, ja sitä oman viisauden ääntä, joka kertoo, mihin menee. Entinen mieheni merimies, ja kun yhdessä oltiin, oli niin hunajaista ja... Kun ryhtyi merimieheksi, niin tulihan makuukammariinkin ihan uusi sävel- mieshän puhui kuin taidokas prostituoitu, kun palasi meriltä!
      Ero tuli. Ei puheiden takia, vaan muutenkin. Lapset oli "tärkeintä", mutta se nyt oli sellaista teeskentelyä!
      haukkui minut pystyyn ja koko suhteen syntisäkiksi. Otti uuden vaimon, ja sääliksi käy. se mitä olen kuullut tyttö on naiivi ja uskoo miehen ikävien puolien tulevan entisistä petollista naisista.
      Plus lapset ikävöi isäänsä
      ja nykyisen vaimonsa ja merielämänsä ristitulessa joutuvat joskus kulkemaan. Se ei ole lapsille helppoa!Itselläni on ollut uusi aviomies jo pitkään, ja nyt on hyvä olla!
      En ole merimieheltä kuuntelemassa hänen epävakaita tulevaisuuden suunnitelmiaan. Kun merimies on mitä on- itse ainakin lakkaisin uskomasta hunajaisiin puheisiin. kuuntelin omia tunteitani !
      En perustaisi ikinä enää perhettä merimiehen kanssa jos nyt saisin jotain valita toisin. Enkä näe lapsillenikaan siitä koituneen tasapainoa, päinvastoin. Onneksi nykyinen mieheni on 8-16 työssä, eikä haihattele!On tasapainoa.

      otan osaa kun perhettä tulee!

      Omat lapset ja isoja ja pitävät nykyistäni ihan kelpo isän korvikkeena. Hyvä niin!

      • tasaisen

        tylsältä. Onnea.

    • jättänyt

      Exäni on jonkinlainen perämies.

      Se, miksi olin hänen kanssaan, hän aina rikkoi sydämeni, ikävöin ja kaipasin häntä ja hänen kanssa peuhaamista.
      Sitä se vain oli.

      Kun heräsin tähän "olet elämäni nainen, ja olet kaikkeni ym. olet naiseni"- juttuihin, aloin miettiä.
      Onko rakkaus sitä, että odotta toista ja on olemassa häntä varten ja tekee elämänsä ratkaisut vain hänen vuokseen, kuten minä tein?

      en luota merimiehiin, perämiehiin, enkä muihinkaan ylimaskuliinisiin, kun tulin petetyksi.

    • minä vaan

      itselläni on kans meilkein samanlainen ongelma...mut tämä liittyy talon rakentamiseen..

      mies oli kaiket päivät rakentamas taloo ja itse tein 3-vuoro työtä...tätä kesti vuoden..
      nyt talo valmis ja mies kotosalla...olin tottunut tuon vuoden aikana tekeen mitänyt keksinytkin...eli hengaillut kavereiden kans jne..

      ja täs ite ny miettinyt, et kuinka kerron hänelle et tämä ei taida toimia enään :o(

      en halua satuttaa ja olen ollut uskollinen koko yhdessä olomme ajan, mut tästä vain nyt puuttuu sitä jotakin...

      et minusta ei ainakaan olisi merimiehen vaimoksi...

      • Zusana

        Ei se helppoa ole.. Elän kaukosuhteessa jo muutenkin.. ja silloin kun ollaan yhdessä miehen kanssa, niin jos sattuu rankka työkausi päälle, niin tämä on aamusta iltaan töissä...
        Ja juuri silloin kun olisi mahdollista nähdä, ei haluaisi sopia itselleenkään ylimääräisiä menoja, vaan odottelee sitä pientä hetkeä tai yhtä vapaata viikossa, jolloin saadaan olla kahden.. Hullun puuhaa, minusta tuntuu...!!!

    • reissumiehen

      Vaimoksi. Olen aina yksin. Hän lähtee aina sunnuntai-iltaisin ja palaa perjantaina illalla..Koti pitää aina olla puhdas ja ruoat laitettuna...kiukuttelee kun joku asia on hoitamatta. Nytkin kun oli kotona niin leikkasi maikin, ei muuta. Aina kännissä, en voi hänelle puhua oikeastaan mitään..tunnen kuin vieras olisi tullut kotiimme.
      En epäile sitä, että hänellä olisi toinen ( olisikin) Olen vain niin kyllästynyt laittamaan kaiken valmiiksi kun hän tulee. Viikot käyn toissä ja sitä ei millään huomioida,,vain hän käy työssä ja vain hänellä on raskasta.
      Ymmärrän kuitenkin, koska hän joutuu ajamaan omalla kustannuksellaan 800km. viikonloppuisin.
      En tiedä miten tämä jatkuu, mutta olen jo koettanut muuttaa itseäni ja toivoisin hänenkin jo muuttuvan.
      Onneksi ei ole kuin muutama vuosi kun hän jää eläkkeelle. Sekin pelottaa...

    • kuuluukin.

      Onko sinusta kenenkään vaimoksi,tai yleensä suhteeseen ollenkaan?

    • yleensä(aina)

      Naiset kovasti tykkää, kun on hienot puvut ja kaluunoita, mutta sitten kun pitäis kuitenkin töissäkin olla, niin taas on niin vaikeeta. Tyypillisiä naisia.

    • Nykyinen merimies

      Itse seilaan n.1,5kk ja olen sen jälkeen saman aikaa lomalla. Laiva jossa työskentelen ei käy ollenkaan Suomessa.

      Kaksi suhdetta on jo mennyt vituiksi, mutta sitä en tiedä johtuuko se pelkästään ammatistani.

      Melkein jokainen työkavereistani seurustelee tai on naimisissa joten kyllä suhde toimii aivan hyvin jos vain yrittää. Tietysti niille joiden pitää päästä joka yöksi kainaloon nukkumaan suhde on tuhoon tuomittu. Nykyinen naiseni ainakin tykkää siitä että saa olla välillä rauhassakin ja yhteinen aikakin tuntuu paremmalta kun tulee väkisin taukoa. Puhelimet on kuitenkin keksitty.

      Tsemppiä sulle ja muista että vaikeaa olisikin niin merimies on erimies

      • merimiehen muija

        25 v merimiehen muijana. Suhde alkoi jo mukavasti, sillä muutaman kuukauden seurusteltuamme mies lähti vuodeksi seilaamaan. Kuulumiset hoituivat kirjeitse ja puhelimitse. (ei ollut kännyköitä) Vaatii naiselta tosi paljon ja luottamus toiseen pitää olla, kun kasvattaa lapset, käy töissä ja hoitaa yksin kaikki perheen rutiinit.

      • merimiehenmimmi
        merimiehen muija kirjoitti:

        25 v merimiehen muijana. Suhde alkoi jo mukavasti, sillä muutaman kuukauden seurusteltuamme mies lähti vuodeksi seilaamaan. Kuulumiset hoituivat kirjeitse ja puhelimitse. (ei ollut kännyköitä) Vaatii naiselta tosi paljon ja luottamus toiseen pitää olla, kun kasvattaa lapset, käy töissä ja hoitaa yksin kaikki perheen rutiinit.

        Tässä näitä juttuja lueskelleena tuli ihan vain mieleen että Sama se onko maamies vai merimies--- lienee samat ongelmat ja onnet edessä. Että ketjun aloittaja voi vain uskoa suhteen onnistumiseen tai jättää uskomatta ja kohdata ongelmat sitten joskus maamiehen kanssa.. ja onnen tietysti myös.

        Hyvästä miehestä kannattaa kiinni pitää jos suurin "vika*" on se että on merenkulkualalla :) Se on pieni vika se.

      • mesiin...
        merimiehenmimmi kirjoitti:

        Meri kapteenin palkka 80000 vuodessa kivasti vaimo elää kotirouvanna ei pitäs olla valitamista.eronneella akalla ainainen rahapula.

    • Nimetön

      Moikka täällä yks merellä työskentelevä kokki olen juuri huomenna lähdössä seitsemän viikon törnille punaiselle merelle ja tiedän tunteen kun tulee kotiin niin vaimo on omaksunut omat tapansa mutta meillä tähän on jo totuttu.en voi muuttaa vaimoni tapoja ja onhan se selvää että kuitenkin sitä yhteistä aikaakin löytyy.Tähän on vaan kasvettava.
      T:kokki

      • Vikingens brud

        Olen merimiehen tytär, ja äiti oli noin 30 vuotta merimiehen muija, isän kuolemaan asti.

        Ensin äiti:
        Mutsi sanoo aina, ettei se hullumpaa ollut. Pitää hankkia oma elämä, voi olla jopa kivaakin kun toinen ei ole koko aikaa siinä. (Luulen kyllä että äiti joutui käsittelemään mielessään nää uskollisuusasiat erikseen, aiheesta ei ole puhuttu.) Eikä äidin ääni vääristy teeskentelystä, kun hän puhuu siitä, mitä oli olla merimiehen vaimo.

        Sitten tytär:
        Varsinkin kesäisin reissattiin koko perhe yhdessä. Musta oli ihanaa olla pikkutyttönä rahtilaivalla. Ja isonakin. Ja välillä oli isää tosi ikävä, puolentoista kuukauden reissuja ja sellaista, mutta olipahan hän läsnäoleva sitten kun oli kotona. Ja mun mielestä merimies on erimies, parhaimmillaan hyvin reilu, kiertänyt muutakin kuin tahkoa.

        PS Olin itse äskettäin 7 kk etäsuhteessa. Ensi nikottelun jälkeen homma toimi, mies asui toisessa Pohjoismaassa. Opin elämään itsenäistä elämää ja kestämään ikävääkin, epävarmuutta. Homma kaatui erilaisuuteemme - ja miehen vaikeuteen pitää yks nainen kerrallaan.

      • Hatsa

        Olen ollut 20v merillä ja yhtäkauan on ollut vaimo tässä rinnalla. Vaimolta tämä työ vaatii taitoja selvitä kotona ja mökillä kaikista muista vaikeuksista. Nykyjää tämä on helpottunut kun yhteydet pelaa milloin tahansa kun on sateliitti laivassa. kyllä vaimolla ei ole kotona ollessa vapajan ongelmia kun on 2 lasta. hyvänä puolena on yhteiset vapaat ja silloin matkustamme koko perheellä ympäri maapalloa. Vaimo ottaa virkavapaata ja koulusta on saatu myös vapaata hyvin. Ei tämä ammatti yhtään huonompi ole kun mikään muukaan täytyy vain tehdä asioita eritalla.

    • yx miäs

      jooja elämää ei saa pelätä. mut sätti on varmaan väärällään vaimoja, joden miehet on aina töissä.
      netistähän löytyy naistenmiehiä ja pelimiehiä..jossain vaiheessa vaihdetaan numerot.
      siis mennään sivuraiteelle..käydään kahvilla ja jos vetoa on ,meilit ja tekstarit kulkevat kiihkeämmin.
      vietti vie. eletään mahdollisesti kiihkeä fyysinenkin suhde..ihmisestä riippuen tuskan ja epätoivon määrä vaihtelee...mutta..nämähän on vain kasvunpaikkoja ihmiselle..eikä vain sellaisille, joiden puoliso on merellä..sillä mitää väliä ole , missä ihminen on..elää, kokeilee, nuori ihminen..tekee virheitäkin..suree. antaa itselleen anteeksi..opissahan on variksenpoika tuulessa, niinkuin wanha sanonta kuuluu.(mä olen ollut merillä ajat sitten. nykyään aviossa ja 2 tytärtä.) älä mun juttuja vakavasti ota. kuhan annoin ajattelemisen aihetta. kaikkea myötäkäymistä sinulle Tanezki

      • Zusana

        Et kyllä enempää voisi asiaa puhua!!!
        Täytyy olla realistinen elämässään ja nähdä asioilla myös hyvät puolet!
        Kaikista asioista, huonoistakin, voi aina oppia jotain uutta itsestään, elämästä...!!

    • Make60

      Seuraavan kerran kun miehesi tulee kotiin niin älä jää kotio iltaisin vaan tapaa meiehesi kanssa niitä omiä kavareita tai pyydä ystäviäsi kylään että kun miehesi on kotona niin on muutakin tekemistä kuin kahdestaan olo.

    • Tara Olivia

      Niinhän sitä makaa kuin petaa, mitäs vikiset, lähde nostelemaan.
      Turha sitä on itkeä että on kurjaa lähtee pois, jos on selkärankaa siihen

    • mansikkapaita

      Ystäväni onnistuu, onnistuu. Olen ollut 46 vuotta avioliitossa merenkulkijan kanssa.Siihen aikaan aviosiippani saattoi olla 4kk poissa.Lapsia kolme.Minä tein sen, että olin halukas aina lähtemään mukaan ja lasten kanssa. Kiertelimme maailmaa ristiin rastiin.Kouluista jouduimme ottamaan vähän vapaata ,ja minä työstäni virkavapaata.Lastenvaatteet ja omiakin ostelin maailmalta.Kotona ollessamme pidin hänet hyvänä, hän oli sentääa rakkaampi kuin kaverit.Kun hän oli pois ,hoidin kaikki kotiasiat ja lasten asiat. Ei ollut muuten kännyköita.Hänen possa ollessaan ehdin harrastaa kaikenlaista ja ihan riittävästi myös seurustella tyttöystävien kanssa.nyt kun olemme eläkkeellä meillä on niin lystiä yhdessä, ei ole kulunut ja pitkästyttävä tuo yhdessäolo mitenkään.Sen kun lähdet mukaan kuin voit. Salongissa saat erikoispalvelua, sinua pidetään kuin ruhtinatarta

    • Petturi-ääliö

      Minun isäni oli merimies.Hän kuoli hukkumalla järveen uidessaan-tragikoomista.Olin silloin parikymppinen.
      Hirveä tuska ja hätä isän menetyksestä ja äidinkin surusta.Surua helpotti kuitenkin löytämämme isän "salaiset kansiot" joissa oli valokuvia lähes alastomista naisista sängyllä makaamassa (eri maiden satamissa),nimi alla ja päivämäärä.Vuosien aikana oli ihan vakimimmeistäkin kuvia.Tällainen oli minun isukki ja olen katkera äidin takia.Olikohan se hukkuminen sittenkin kohtalon ivaa?
      Olen vihainen,vaikkei vainajalle saisi ollakaan.

    • gtkhubgio

      Itse odotan omaani joka tulee vasta ensi vuoden maaliskuussa, kuukauden ollut nyt poissa. onneksi on nettiyhteys laivalla niin voi kerran viikossa viestitellä.
      Minulla ei ole ongelmaa olla uskollinen tai yksin. Mulla on oma perhe ympärillä ja oma työ. Seksi hoituu joko itse tai sitten kun hän tulee kotiin. Yksi työkaveri sanoi että on hyvä etten ole raskaana (luulin niin) kun olisin yksinhuoltaja. Ihmettelin että ei kai ole vaihtoehtoja jos toista rakastaa? Toivon että meillä tärppäisi lapsensaannissa.

      Silloin kun hän on luonani kaikki odotus on ollut sen arvoista.
      Kirjoitan rohkaistakseni että ei ole naiivia uskoa että suhde kestää. Omat vanhempani ovat olleet yhdessä kohta 50 vuotta ja isäni oli "maankiertäjä" tosin rekkakuski joka usein oli Neuvostoliiton puolella töissä.

      Kultani asuu Saksassa ja minä Suomessa ja odottelu on kuulunut suhteeseen ennen merille lähtöäkin. Häntä odotellessa opiskelen saksaa ja harjoittelen Hausfrau-taitoja.

    • merimiehen morsian

      Minäkin olen itselleni merimiehen ottanut, ihanaa :) Muutamat vuodet yhteistä polkua tallattu ja on ihan meidän juttu ettei koko aikaa yhdessä olla. Itse olen nuori, reilu parinkympin ja mieheni on reilu 30. Mies tekee 3-4 vk töitä ja samat sitten kotona. Musta on edelleen mieletön tunne kun mies tulee kotiin, sitä odottaa ku pieni lapsi joulua. Ikävä tulee joka ikinen kerta kun hän töihin lähtee, mutta tiedän et tulee aina kotiin.

      Nyt on yhteinen taloprojekti menossa, minä hoitelen kaikki juoksevat asiat kun mies merillä. Silloin myös näen kavereita, kun mies on kotona ovat lähipiirii siitä tietoinen. Tietävät että töiden jälkeen haluan silloin olla vapaa-aikani miehen kanssa, puuhastella yhdessä tai olla vaan. Koiranpentu on pian tulossa talouteen, mulle vahtikoira yksinäisiin iltoihin :)

      Onhan se niin, ettei varmasti sovi kaikille tämä elämäntyyli. Itse luotan häneen ja arvostan hänen työtään. Ja hirmu kiva saada arkeen vaihtelua välillä lähtemällä miehen reissuun mukaan, ymmärtää tarkemmin hänen työtään ja tutustuu työkavereihin.

      Kanssa sisarille terveisiä ja hyvät joulun odottelut :)

      • Ewwes<3

        Heippa!

        Ihana kuulla teidän elämästä. Tuota itselleni myös toivon. Se on totta että kaikille se ei sovi, mutta itselleni ja poikaystävälleni tämä elämää sopii. Tykkään itse kun saa touhuta vapaa ajat, tietysti on ikävä mutta se helpottaa heti kun juttelemme. Iso televiso ja skype päälle niin hän näkee kaikki arjen touhut kotoa :) Toivom teille kaikkea hyvää!

        Kyllä me naisetkin pärjäämme vaikka välillä raskasta onkin :)

    • Umska

      Oon ollu nt 3 vuotta aviossa merimiehen kanssa, meillä on 3v poika. Poika kaipaa isäänsä kotiin pirkiltä (8vkon) törneiltä ja ehtii jo törnin aikana unohtaa isänsä. Eilen hiekkalaatikolla kun totesi naapurin tytölle että hänellä ole isää, vain äiti. Kolme vuotta aviossa joista mies on ollu kotona vajaan puolet. Yhtään hääpäivää ei olla saatu yhdessä viettää ja tuntuu kuin eläisin kahta täysin eri elämää.

      Tilannetta hankaloittaa se että olen itse pyörätuolissa. Arki on raskaampaa eikä kotitöiden teko ole helpoimmasta päästä. Pojalla on uhmaikä ja kaikki sukulaiset asuvat yli 800km päässä eli apuja ei liiemmin ole. Minulla ei ole yhtään omaa aikaa enkä pääse miehen poissaollessa harrastaankaan mitään, sillä lapsenvahteja ei ole eikä ole rahaa palkata ammattilaista. Käyn töissä toisessa kaupungissa joten työpäiväni ajomatkoineen ovat 10tuntisia. Asumme omakotitalossa jonka remontti on vielä kesken joten en pääse edes omassa kodissani joka paikkaan. Mieheni ehdotti että tekisimme toisen lapsen minulle "seuraksi" mutta kieltäytyin koska minulla ei riitä energiaa kahteen lapseen.

      Kun mieheni tulee kotiin hän ei auta minua kotitöissä eikä tee päivisin mitään muuta kuin katsoo telkkaria tai istuu koneella. Olen turhautunut, katkeroitunut ja miettinyt vakavasti eroa. Alkuvuodesta elämä koetteli kovasti kun henkilökohtainen avustajani alkoi uhkailemaan minua, enkä ole uskaltanut palkata uutta, jouduin autokolariin ja sain keskenmenon.. missään noista "järkytyksistä" mieheni ei ollut kotona auttamassa. Edellinen loma meni riidellessä ja tunnen että mieheni ei ole koskaan läsnä. Pojan kanssa hän leikkii lomalla ollessaan kaiket päivät mutta itse tunnen olevani kuin näkymätön. Olen koittanut keskustella asioista mieheni kanssa mutta hän on sulkeutuvaa sorttia eikä juttelusta tule koskaan mitään.. Olen hukassa ja mietin koko ajan olisinko onnellinen yksin tai jonkun muun kanssa..

    • eija^

      Tunnen pariskunnan jossa mies oli merimies, ja vuosia se kestikin mutta päättyi lopulta eroon, kun oli tuo epäsäännöllinen elämä kai sitten liian hankalaa.

    • Ewwes<3

      Heippa hei!

      En nyt kaikkia viestejä jaksa lukea. Mutta ajattelin kirjoittaa oman versioni tänne. Olen ollut kaksi vuotta poikaystäväni kanssa yhdessä. Ensimmäisen vuoden asuimme ensin erillään kun tapasimme, tämän jälkeen muutimme yhteen. Minulle hän kertoi heti että hän opiskelee merikapteeniksi ja että hän ei työtään tule ikinä vaihtamaan ja tulee olemaan noin 4 viikkoa merillä ja 4vikkoa kotona. Riippuen tietysti hieman mihin hän päätyy töihin. Hän päätti jatkaa viimeisin vuoden opinnot Norjassa ja minä hain myös norjaan opiskelemaan suuhygienistiksi ja pääsin mutta eri paikka kunnalle. Vaihdoin koulutukse Skåneen ruotsiin koska norjassa on niin hurjan kallista. Poika ystäväni on Skånesta ja minä Ålandista.

      Eli nyt olemme eläneet etä suhteessä vuoden verran. Kyyneleitä ja ikävää riittää että muille jakaa mutta nyt hänen opinnot on loppu suoralla, saan hänet vihdoin kotiin joulukuussa kun hän valmistuu. Hän tulee olemaan norjassa töissä (merellä) 4 vk ja kotona 4 vk.

      Minä olen ainakin itse vapaa ehtoisesti valinnut tämän polun kulkea yhdessä poikaystäväni kanssa. Ja tiedän että helppoa ei tule olemaan. Mutta jos rakkautta on niin eiköhän kaikki hyvin mene. Minun tulevaisuuteni kun valmistun on että olen klinikalla töissä ja olen myös kuntosali alalla, joten vedän jumppia. Tärkeintä on että on jotain tekemistä ettei jää yksin istumaan karkki kulhon kanssa sohvalle. Onneksi nykyään on Skype ja kännykät. Ennen ei ollut kuin paperi, kynä ja postin kulku. Joten olen sitä mieltä että hyvinhän meidän sukuplvella on asiat kun yhteys pelaa. Minun ystävieni isä on merikapteenki ja ovat he isäänsä kaivannut kuin olivat pieniä ja vieläkin kun hän merille lähtee. Mutta vapaa ajat hän on tulut kotiin perheensä luo ja viettänyt paljon heidän kanssaan, matkustanut ja hän tekee myös raksa hommia sivussa. Ja auttaa vaimon firmassa ja vanhempiensa kanssa. Se jos mies juo vapaa ajat niin on sitten eri ongelma. Jos mies juo niin sitä en kyllä katselisi, mutta onhan niitä miehiä jotka tulevat töistä kotiin ja juovat päivittäin. Mutta niistä ei niin puhuta. Poikaystäväni tulee olemaan myös kuntosalilla töissä vapaa aikana ja rakentaa taloa kun sitä alamme rakentaa. Mutta tähän asti on kaikki sujunut todella hyvin ja hänen parhaan ystävän tyttö ystävä tulee olemaan samassa junassa jonka kanssa voidaan jutella kun olemme yksin kotona jos tarve vaatii.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe