Etsin avointa ja ennakkoluulotonta filosofista keskustelukaveria!
Ehkä tämä osasto ei ole aivan oikea paikka, mutta kysyn silti myös täältä.
Olen kiinnostunut juttelemaan syvällisistä filosofisista ja henkisistä asioista mm. eri uskontojen ja filosofisten suuntauksien kosmologiasta (maailmankaikkeuden synty ja rakenne), teologiasta (jumalasuhde ja jumalan olemus), humanistisista asioista (ihmisten väliset karmalliset ja henkiset suhteet ja ihmisen henkinen rakenne) selitysmalleista sekä omista havainnoista ja kokemuksista em. asioista.
Iällä, sukupuolella ja uskonnollisella tai filosofisella suuntauksilla ei ole väliä, mutta toivon että ET ole ahdasmielinen, ennakkoluuloinen tai asenteellinen em. asioiden suhteen, mutta saat kuitenkin esittää myös omia mielipiteitäsi ja näkemyksiäsi em. asioista. Toivon, että pystyt keskustelemaan näistä asioista asiallisesti, puolueettomasti ja filosofisesti. EN odota mitään tuomitsemista, haukkumista tai asian välttelemistä.
Voin alkaa ensin e-mail kirjeenvaihtoon, mutta sitten myöhemmin on kivempi tavata kasvokkain Lahdessa tai Lahden lähiympäristössä asuvia filosofisista pohdiskeluista kiinnostuneita ihmisiä.
Odotan vastaustanne privana e-mailiin: [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
< mutta saat kuitenkin esittää myös omia mielipiteitäsi ja näkemyksiäsi em. asioista. >
Ei ole kovin filosofista kun määritellään < saat kuitenkin esittää >
Filosofinen keskustelu on ennenkaikkea vapaata ilman lupia toimivaa luovaa keskusteluajattelua.
Siinä kukaan ei määrittele toiselle puhevuoroa mikäli se olisi mielenkiintoista.
Täältä löytyy, vara valira..kuka tietää ties millainen sielunystävä, kuka tietää miten vakavasti.. ;)
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php