Heippa kaikille!
Järkyttävän tyhjä olo. Eroamme 10-vuotisesta avioliitosta. Emme riitele, ei väkivaltaa, ei kolmansia osapuolia vaan homma muuten ei toimi. Mä en tiedä mitä olen vailla, mutta kaikki vaan on riekaleina. Olemme naimisissa enemmän töittemme kanssa, kuin toistemme. Väsyneenä tulee sanoneeksi kaikkea mitä voisi jättää sanomatta. Ollaan kuitenkin liian väsyneitä riitelemään tai puhumaan asioista suoraan. Mulla on itsellä ollut jo pitkään tunne, että olen niin yksin meidän liitossa. Aiemmin mies toi kukkia, keitti kahvia aamuisin ja pesi selän saunassa ym ym... pientä mutta tärkeää huomiota. Olen itse yrittänyt toimia samoin, mutta meillä ei enään tapahdu mitään tällaista. Elämme saman katon alla, kuin toista ei olisikaan.
Tänään sitten tein päätöksen ja tulostin avioeropaperit netistä. Täytin ne ja tuossa ne rötköttää pöydällä. En jaksa enää vääntää. Sovittiin joskus, että jos menee tällaiseksi niin ei jäädä roikkumaan. Tyhjä olo on vaan, tässäkö tämä nyt oli.
Järkyttävän tyhjä olo. Eroamme 10-vuotisesta avioliitosta. Emme riitele, ei väkivaltaa, ei kolmansia osapuolia vaan homma muuten ei toimi. Mä en tiedä mitä olen vailla, mutta kaikki vaan on riekaleina. Olemme naimisissa enemmän töittemme kanssa, kuin toistemme. Väsyneenä tulee sanoneeksi kaikkea mitä voisi jättää sanomatta. Ollaan kuitenkin liian väsyneitä riitelemään tai puhumaan asioista suoraan. Mulla on itsellä ollut jo pitkään tunne, että olen niin yksin meidän liitossa. Aiemmin mies toi kukkia, keitti kahvia aamuisin ja pesi selän saunassa ym ym... pientä mutta tärkeää huomiota. Olen itse yrittänyt toimia samoin, mutta meillä ei enään tapahdu mitään tällaista. Elämme saman katon alla, kuin toista ei olisikaan.
Tänään sitten tein päätöksen ja tulostin avioeropaperit netistä. Täytin ne ja tuossa ne rötköttää pöydällä. En jaksa enää vääntää. Sovittiin joskus, että jos menee tällaiseksi niin ei jäädä roikkumaan. Tyhjä olo on vaan, tässäkö tämä nyt oli.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta mitä sanot, tyhjäolo jää mutta siitä pääsee yli, tulee vielä monta muuta asiaa eteen jossa tunnet tyhjyyden, mutta ne asiat pitää vaan jaksaa käydä läpi ja siinä se sitten punnitaan että oletko valmis eroamaan.
Muista silti että et jää yksin asioita pähkäilemään!
Itse kirjoitin paqerit vuosi sitten. Vieläkin on hieman tyhjä olo. Välillä tuntuu että eikö tämä ikinä lopu. Pikkuhiljaa elämä alkaa tasoittumaan. Toiset selviävät nopeammin toiset hitaammin. Koita jaksaa. Elämä hymyilee sinulle taas kun on sen aika!
joo - siinä se oli!
Olet tekemässä ehkä elämäsi tärkeintä päätöstä josta ei ole paluuta. Hyppäät tuntemattomaan. Lopputulos voi olla pelastuksesti tai sitten vielä pahempi olo kävi kumminpäin vaan.
Meillä ero tuli puolitoistavuotta sitten vaimon tehtyä juuri noin. Suurinpiirtein samanlainen tilanne (töiden kanssa naimisissa) joka johti sitten usottomuuteen vaimon toimesta ja siittä se loppu sitten alkoi. Raskas prosessi eroon asti mutta vielä raskaampi sen jälkeen.
Erottu siis ollaan ja ositus tehty. Lopputulos on että kumpikaan meistä ei ole toipunut siitä. En ainakaan minä. Eikä X-vaimokaan onnesta loista kun se toinen äijä lähti kävelemään.
Neuvoni on että kokeilkaapa nyt vielä nekin konstit jotka on jäänyt kokeilematta:
-istukaa kerran ja toinenkin vielä alas ja keskustelkaa tilanne läpi ihan juurta jakasen. Vaikkapa perheneuvojan johdatuksella ja sitten kaksin vielä päälle.
-matkustakaa johonkin eksoottiseen paikkaan riittävän pitkäksi aikaa yhdessä
-terapia (joskus toimii)
-asumusero määräajaksi (kumpikin osallistuu kuluihin)
Ja jos toivetta ei sittenkään synny, niin siitä sitten vaan kakkosvaiheen paperit sisään. Loppu on muodollisuus.
Kannattaa jutella tai sopia mahdollisesta osituksesta jo heti alussa. Silloin näkee sen taloudellisenkin puolen ajoissa. Sekin voi herättää uusisa ajatuksia.
Toivon sinulle voimaa arvioimaan asioita tunteiden lisäksi myös järjen kannalta (vaikka näissä asioissa järki auttamatta jää taka-alalle.
Tuossa ne paperit on edelleen pöydällä. On yritetty selvitellä tilannetta, matkustelu ei onnistu (ollaan yrittäjiä molemmat) ja on yksinkertaisesti mahdotonta irrottautua nyt minnekään.
Ollaan tässä itketty ja mietitty mikä meidät tähän tilanteeseen on tuonut.
En haluais tehdä päätöstä jota ehkä joudun joskus katumaan.
Kirjoitit todella järkevästi, ehkä me yritämme vielä saada tilannetta haltuun.
Kiitos sulle tosi paljon!
Mua harmittaa vietävästi, että suostuin kuuntelemaan ystävien ja tuttujen sinänsä hyvää tarkoittavia neuvoja ja yritin pitkään pelastaa avioliittoamme. Turhaa ajan- ja rahanhaaskausta. Olisi vaan pitänyt laittaa ero vireille heti kun ajatus oli mielessäni kypsynyt valmiiksi.
Ei ole sellaista sääntöä tai luonnonlakia että kaikki eroaikeet ennemmin tai myöhemmin johtais eroon joka tapauksessa. Siihen en usko. Useat peruvat eron harkintavaiheen aikana ja jotkut menevät jopa naimisiin uudestaan erottuaan!
Jos tuntuu että on pikkasenkin toivoa, kannattaa yrittää vaikeuksien yli. Toki on toivottomia tapauksia kuten kumppanin uusi rakkaus tai perheväkivalta, johon ei varmaan löydy muuta apua kuin ero.
Ero on joka tapauksessa kokonaisuutena huono asia vaikka moni kieltämättä sen kautta pääsisikin kiinni parempaan elämään. Mutta kuinkakohan moni katuu sitä eropäätöstä loppuelämän... ??
Minulla oikeuden paperit I -vaiheesta on myös pöydällä, vien ne ensi viikolla. On se huimaa kuinka tuo kaikki voimat vie. Vaimo petti eka kertaa 3 vuotta sitten ja nyt käy taas yöretkillään, ja toivoo että ehtii kotiin ennen lasten heräämistä.
On kai oltu liian tavallisia, mutta vaikeaa on kun hän ei suostu ammatiapuun tms. On ajanut itsensä piippuun töissä ja nyt ottaa ison velkataakan maksaakseen minut ulos että "löytäisin uuden" ja "tekee sen lasten vuoksi" Voipi olla että vuosi menee ja on sairaalahoidossa, ja sitten on lasten kanssa tekemistä..
Onko olemassa miesten keskustelyryhmiä tms. auttajaa jonka kanssa voisi hommasta jutella kun tämä tuli vähän puun takaa... Ei hävetä mutta uuden alkuun pitää päästä, vaikeaa on siksi kun en lyö enkä juo enkä petä mutta ulos ajetaan kodista.