pelko

olen joutunut todella kinkkiseen tilanteeseen,olen työskennellyt parisen kuukautta ja ikäväkseni joutunut yhden pomon muijan ja tämän hyvän ystävän kynsiin...kiusantekoa on monenmoista ja tätä on jatkunut aiempienkin uusien työntekijöiden ollessa kyseessä,he ovat haukkumisellaan saanut jopa kolmessa päivässä savustettua ihmisen jättämään työnsä ja lähtemään...minä tiesin tuon ja en ole antanut periksi vielä,odottelen siirtoa toiseen ryhmään mut nyt nämä ovat keksineet alkaa arvostelemaan töitäni ja ovat jopa sapotoineet niitä mut kun ei voi todistaa...nyt pelkään et sen akan työnjohtaja ukko yrittää keksiä keinon saada mut ulos...neljän kuun koeajalla olen...miten he voivat siinä onnistua?mitä minun pitäisi osata varoa?
2312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on ihan turha ruveta "sinnittelemään" sairaiden katkerien ihmisten kanssa!
nim.merk. kokemusta on

Äänestä
  • ja kerro tällä palstalla työpaikan nimi, että ihmiset osaisivat kiertää kaukaa tai kävisivät potkaisemassa ovea ohi kulkeissa.

    Mikäli puheet tulevasta työvoimapulasta pitävät paikkansa niin ei kai kenenkään tarvitse sietää mitä tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikan menetyksestä kirjoitti:

olen joutunut todella kinkkiseen tilanteeseen,olen työskennellyt parisen kuukautta ja ikäväkseni joutunut yhden pomon muijan ja tämän hyvän ystävän kynsiin...kiusantekoa on monenmoista ja tätä on jatkunut aiempienkin uusien työntekijöiden ollessa kyseessä,he ovat haukkumisellaan saanut jopa kolmessa päivässä savustettua ihmisen jättämään työnsä ja lähtemään...minä tiesin tuon ja en ole antanut periksi vielä,odottelen siirtoa toiseen ryhmään mut nyt nämä ovat keksineet alkaa arvostelemaan töitäni ja ovat jopa sapotoineet niitä mut kun ei voi todistaa...nyt pelkään et sen akan työnjohtaja ukko yrittää keksiä keinon saada mut ulos...neljän kuun koeajalla olen...miten he voivat siinä onnistua?mitä minun pitäisi osata varoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu