naiset hänet hautaan sitten?
Kun pettäjämies kuolee joskus niin kannatteko
salarakkaat
16800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kauheaa kun ei voi surra julkisesti eikä kertoa kellekkään.
Parasta jättää varatut kokonaan ennen kun tapahtuu näin dramaattista.
tulee. Varmaan kaikki muut on hautajaisisa paitsi exvaimo.
pettäjämiestä hautaan - eihän meitä salarakkaita ole virallisesti olemassakaan. Olemmehan Salaisia.
exvaimo
pettäjämiehen kuolemaa, mutta teemme sen salassa.
kuolemaa, vai mitä sairaassa mielessäsi mietit?
paitsi sinä
uskottomuuteen?
Ei liity mitenkään, mutta tuo "vähän onnellinen" (meilläpäin tarkoittaa että jäänyt Luojalta saamisiin on päättänyt julkistaa kirjallista tuotantoaan päivästä-kuukaudesta-vuodesta toiseen.
Aihe ei miksikään muutu, Raipe on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen...
kalikka kalahtaa
rakkaat muistot ja kukkia haudalle.
niinkin että ei edes koskaan tiedä,onko varattu kuollut,sillä jos yhteys loppuu siihen voi olla muukin syy kun kuolema.
Jos yhteydenpitomme loppuisi, eikä hän enää vastaisi puhelimeensa, ei olisi työpaikallaan, ei missään, niin soittaisin hänen vaimolleen ja kysyisin. Se olisikin ainoa tilanne, että voisin kuvitella soittavani vaimolleen. Enköhän minä työpaikalleen soittaisi ja kysyisi, kun meillä on ollut jotain sopimuksia auki kyseisen henkilön kanssa, enkä ole saanut odottamaani vastausta, niin mistähän miehen tavoittaisin?
Niin monta vuotta on yhteyttä pidetty, että eiköhän tuo ilmoittaisi, jos olisi jokin muu syy.
hänen parhaat ystävänsä ovat myös minun ystäviäni.
Kantaisi en, eikä naiset yleensäkään kanna, se on sukulaismiesten homma. Hautajaisiin kyllä osallistuisin.
hautaa, ja kukaan ei itke.
olet alinta kastia.