värjäys kuluttaa(ko)

Olen värjäillyt hiuksani mustaksi ehkä noin 5 kertaa vuoden aikana ja tuntuu että olisivat harventuneet päältä ja sivuilta. Ilmeisesti värjäys kuluttaa hiusta todella paljon, muutenkin tuntuu ohentuneelta, hauraammilta ja katkeavammilta. Kannattaisi varmaan lopettaa värjäys ja leikkauttaa hiukset?
1208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aina kun värikäsittelee hiusta kestovärillä, se ensin imee hiuksen tyhjiin ja täyttää sitten sen väriaineella. Hiuksen oma rakenne tietysti kärsii ja vaikka pinta näyttää kiiltävämmältä kun väri on kylläistä, niin sisältä hius on aina hauraampi ja hiukset esim haaroittuvat helpommin.

Markettien vaahtovärit, sävytteinä myydyt, käyvät vain hiusten pintaan kiinni ja lähtevät pesuissa pois. Ne ovat hellempiä hiukselle, eivät tee peruuttamatonta vahinkoa.

Henna on ainoa kestävä väri, joka jää hiuksen pintaan ja tekee siihen tavallaan ylimääräisen kerroksen eikä ohenna hiusta. Hennata voi myös tummanruskeaksi tai jopa mustaksi indigon avulla (ei siis pelkkä punaväri ole). Googlaa tästä lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oheneeeee kirjoitti:

Olen värjäillyt hiuksani mustaksi ehkä noin 5 kertaa vuoden aikana ja tuntuu että olisivat harventuneet päältä ja sivuilta. Ilmeisesti värjäys kuluttaa hiusta todella paljon, muutenkin tuntuu ohentuneelta, hauraammilta ja katkeavammilta. Kannattaisi varmaan lopettaa värjäys ja leikkauttaa hiukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu