Takana lähes 10 v avoliitto. Ekat 8 v meni hyvin, paitsi se että välillä kaipasin poikamiesaikojani ja kävin kapakoissa ja ottamassa olutta. Siitä vaimo aina kiukustui, lähti alussa mukaan vaan lopulta ei enää halunnut kapakoida. Tätä tapahtui yleensä 2-4 kertaa vuodessa. Muut ajat selvinpäin, ja harrastimme samoja asioita.
Viimeiset 2 v on tuntunut jotenkin irralliselta. väljähtyneeltä. Seksi on mennyt tylsäksi, puhumista on hyvin vähän. Olen tuntenut, etten enää rakasta vaimoa. On vain sellainen fiilis että asumme yhdessä, hän on pyykinpesijä ja asuinkaveri, ei muuta.
Olen nyt harkinnut oman asunnon hankkimista. Yhteisiä velkoja ei ole. Pelottaa vaan yksin asuminen, koska pelkään että illan myöhäisinä tunteina vanhat muistot ja jonkinlainen kaipaus saavat surun ja tuskan valtaan ja oleminen käy ahdistavaksi yksin omassa asunnossa.
Miten te pois lähteneet/joutuneet olette selvinneet? Kestikö tuskainen aika miten kauan? Tarvitsitteko mitään lääkärin määräämiä unilääkkeitä, rauhoittavia tms.?
Viimeiset 2 v on tuntunut jotenkin irralliselta. väljähtyneeltä. Seksi on mennyt tylsäksi, puhumista on hyvin vähän. Olen tuntenut, etten enää rakasta vaimoa. On vain sellainen fiilis että asumme yhdessä, hän on pyykinpesijä ja asuinkaveri, ei muuta.
Olen nyt harkinnut oman asunnon hankkimista. Yhteisiä velkoja ei ole. Pelottaa vaan yksin asuminen, koska pelkään että illan myöhäisinä tunteina vanhat muistot ja jonkinlainen kaipaus saavat surun ja tuskan valtaan ja oleminen käy ahdistavaksi yksin omassa asunnossa.
Miten te pois lähteneet/joutuneet olette selvinneet? Kestikö tuskainen aika miten kauan? Tarvitsitteko mitään lääkärin määräämiä unilääkkeitä, rauhoittavia tms.?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä olen eroamassa väkivaltaisesta hirviöstä joka yhä edelleen nöyryyttää minua. Yhteistä omaisuutta.
Mies laiminlöi minua vuosikausia, minun piti olla aina mieliksi yms. Vihaan sitä hirviötä.
Pääsin yli hänestä yksinkertaisesti sen vuoksi, että nautin suunnattomasti kun saan olla kotona ilman nöyryytetyksi tulemisen pelkoa.
Se tunne on niin ihana, etten ikinä halua luopua siitä!
En ole sekuntiakaan eropäätöksen jälkeen katunut eroani tai kaivannut exää.
Olet oppinut laiskaksi. Sinulla on liian hyvä nainen. Sano hänelle, että sinä alat vuorostasi pesemään pyykit ja tekemään ruoan. Tällöin voisit oikeasti havaita, miten arvostettava nainen sulla on. Silloin saisit itsesi likoon lyöden havaita, että tässähän joutuu tosissaan tekemään jotain. Siis arvostus toista kohtaan nousee.
Toinen on keskustelu. No sitä kait et sitten tarvi, kun mielessäsi jo teet kaikenlaiset päätelmät, joista toinen ti tiedä mitään, eikä unelmistasi ja haaveistasi tai jopa siitä, että arkipäivät ovat liian helppoja.
Kaikki tapahtuu itsestään? Nouse siitä tietokoneen ääreltä ja aseta itsellesi tavoitteita ja ala toimimaan! Hyvä parisuhde voisi olla 1. tavoite, se onkin haastavampi juttu, jossa joudut kaivautumaan kipupisteitä syvemmälle. Onnistuessaan se palkitsee.
..tunteistasi kumppanisi kanssa? Tuo nyt tuntuu aika normaalilta kyllästymisvaiheelta pitkässä liitossa. Ongelmana vaan se, että ette ilmeisesti ole tehneet asialle mitään, vai? Jos teillä on hyvä liitto, kannattaisi minusta sitä kipinää yrittää elvyttää yhdessä. Joskus arki voi jäädä vahingossa päälle niin, ettei sitä huomaa ja sitten suhde onkin kriisissä. Oletteko puhuneet, mitä haluatte parisuhteelta ja tulevaisuudelta? Tämä nyt on vain minun mielipiteeni, mutta minusta ei heti kannattaisi heittää kirvestä kaivoon. Jos tosiaan tunnet, ettet rakasta enää toista, niin...Se nyt on hullua, että olisit toisen kanssa vain siksi, että pelkäät yksin olemista. Jos ei osaa olla yksin, miten osaa olla parisuhteessakaan? Koska silloin sitä lykkää vastuun omasta onnestaan ja elämästään toiselle, vaikka se onni on ihan omalla vastuulla. Myös parisuhteessa. Muista, että toinen ei osaa lukea ajatuksiasi. Ja älä tee omaa erotyötäsi toisen selän takana valmiiksi ja sitten vaan paiskaa toiselle, ettet enää rakasta ja lähdet. Se on minusta hieman epäreilua. Mut nämä nyt on vaan minun ajatuksiani ja periaatteitani. Toisten elämästä kun ei voi tietää.
Ero on varmasti aina rankka (ellei sitten tosiaan ole jo pitkään sitä ajatellut ja ratkaisu tulee itselle helpotuksena). Itse eronnut reilu puoli vuotta sitten - vieläkin koskee. Tarina ei mitenkään selkeä ja kaunis. Olen liikkunut paljon (laihtunut entisestään), nauttinut yksin olemisesta, puhunut läheisilleni, miettinyt, mitä todella nyt tulevalta elämältäni haluan jne. Mitään lääkkeitä en ole tarvinnut. Eroni luonteesta johtuen olen kyllä joskus miettinyt, että haluaisin puhua jonkun aivan ulkopuolisen kanssa, jolla olisi objektiivinen näkemys tilanteeseen.
Siinä eräs ongelma on ollutkin! Ei kumpikaan ole osattu puhua syvällisiä, mm. parisuhde-asioita jne, ei myöskään seksiasioista, vaimo tuntuu vaivautuneelta jos sellaisen otan esille. Eli puheemme ovat vain arkipäivän tapahtumia, asioita, kommentteja mm. ruokakaupassa käymisestä jne, tai lehtiuutisten kommentointeja.
Tylsälle on tuntunut kauan, enkä kertakaikkiaan osaa puhua syvällisiä ilman alkoholin rentoutusta. Ja jos taas niin teen, vaimo ei tykkää jo pelkästään juomisesta. Umpikuja siis.
...jos puhuminen ei onnistu. Se kun on kanssakäymisen tärkeä edellytys. Viittaan edelleen siihen, että toisen ajatuksia kun ei voi lukea. Olisiko mahdollista mennä sitten esim. perheterapeutin pakeille? Jos on oikeasti kiinnostusta pelastaa suhde. Ja pitäisi tosiaan pystyä puhumaan ilman sitä alkoakin. Se ei oikein vakuuta, jos alkon vaikutuksen alaisena vain ottaa esille asioita.
Tekis muiallekkaan ottaa paukkua kahta joskus.!! On kyllä hankala jos on "tiukkapipo" nainen.Johan on terveydenki kannalta hyvä maistaa punkkua oman äiänkaa.!Aamulla voi yksis tuumin perua puheita ja annettuja lupauksia.!Tulis ainakin juteltua asioista.!
..onnellisesta ja toimivasta parisuhteesta.
Olet klassinen esimerkki ihmisestä, joka ei tee onnensa eteen mitään. Ota selvää, miten voit pelastaa onnesi ja parisuhteesi. Usko pois, on todella palkitsevaa uskaltaa lähestyä toista ihmistä, vaikka tuttuakin, uudella rehellisellä tavalla.
Toinen ihminen ei ole ajatustenlukija.