Oon ihan varma siitä, että oon kaikkien miesten unelmanainen. Eilenkin kun kävin kaupungilla, niin kaikki miehet katsoi perään. Tuijotti oikein kunnolla päästä varpaisiin ja varsinkin jalkoja. Hetken päästä sit huomasin, että ei ne mua katsoneetkaan vaan kengästä roikkuvaa vessapaperia. Näi voi siis käydä. Jos kaikki katsoo, niin et sä välttämättä nätti oo vaan voikin olla niin, että sussa on jotain tosi huvittavaa, miksi muuten kateltais. Yhenkin kerran taas kaikki miehet tuijotteli. Olin aika hämmentynyt ja otettu mut sit huomasin, että eihän ne mua kato vaan sitä kun huuli oli mennyt halki pakkasella ja siitä vuoti ihan kunnolla verta, että näin siis meilläpäin.
miehet tuijottaa nättejä
naisia, vaik ei syytä
6983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä nyt vain oli jotain perustelua edellisille naisille kun heillä on isommat hinkit kuin sulla ja olet siitä kateellinen.
Kuka kumma isoista hinkeistä olisi kateellinen? Hämäriä juttuja täällä. Naiset taitaa olla toisilleen kateellisia kaikesta.
toisilleen isoista hinkeistä kuin miehet toisilleen isoista kaluista. Ei voi mitään, näin se homma etenee.
asiat ovat kauniita. Kuten rinnat, vyötärö ja peppu. ;)
tämän allekirjoitan minäkin. siro nainen on naminami.
aivan naurettavaa tämmönen, et vähän jos arvostellaan jostaki, ollaan heti kateellisia!? tajutkaa nyt jo et mielipiteitä on monenlaisia! et turvat tukkoon noilta "kato ite peiliin, oot vaan kateellinen ja bla bla" jutuilta. kiitos!