Kuoleman toivominen

Jos läheisesi kärsii ja on jo itsekin valmis lähtemään, niin et ole kaheli toivoessasi hänen pois nukkumistaan. On myös omaisille raskasta, jos joutuu katsomaan läheisen kärsimystä pitkään.

Kyllä tuollainen tunne on aivan normaalia silloin kun toinen kärsii ja jos siitä ei ole mitään mahdollisuutta toipua, mutta katso tarkkaan kenelle voit näitä tunteitasi paljastaa lähipiirissä, sieltä ei kenties ymmärrystä löydy.
Minä olin helpottunut kun äitini oli vain pari viikkoa morfiinihorroksessa syöpänsä kanssa kun kuoli. Isäni oli vain pari vuorokautta kriittisessä tilassa (loppuajan nukutettuna). Kerroin lääkärille silloin että jos ei paranemistoiveita ole tehkää kaikkenne ettei isän tarvitse kärsiä kipuja, se oli myös aikanaan isäni ilmoittama toive.

kohdaltani myös että toivoin Ukkini kuolemaa...Tiesin hänen olevan niin huonossa kunnossa, koska oli sairaalahoidossa, omaisilla oli rankkaa ja varmasti hän itsekin tiesi kuolevansa pian..järki kuitenkin oli päässä koko elämän ajan, ei dementoitunut..En halunnut käydä katsomassa sairaalassa koska halusin säilyttää ukista terveen ja mukavan kuvan mielessäni..Toivoin vain hänen kuolevan pian että kaikilla olisi helpompaa..Ukki oli kuitenkin saanut elää hyvän elämän, joten ajattelin, että hänen aikansa oli jo tullut mennä..En tietenkää toivo terveiden ihmisten kuolevan, mutta kuka nyt haluaisi toisen kituvan kun kuitenkin tietää kuoleman olevan lähellä...Ei kai se voi olla sairasta...(?)