En ymmärrä avoliittoa. Liito on sopimus eikä avointa sopimusta voi olla olemassa. Joko on sopimus tai ei ole. Avoliitto ei siis ole liitto, koska liitto on lupautumista johonkin, sopimus. Miksi ei naimisiin vaan vain yhdessä asuminen? Äläkä ala sanella mistään "on meilläkin sopimus", koska silloin voit mennä myös naimisiin ja sitoutua ihan oikeasti.
Miksei avioliitto?
asdf
281713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
No ei kai ole järkeä sännätä suinpäin naimisiin?! Paljon parempi mielestäni ensin asua yhdessä ja katsoa, että miten se arki sujuu. Toisesta kun voi ilmetä vaikka minkälaisia tapoja, joita ei seurusteluvaiheessa välttämättä edes huomaa. Minä ainakin kannatan avoliittoa ennen papin aamenta!!
tapoja avioliitossa, joita ei seurusteluvaiheessa huomaa, olit asunut yhdessä tai et.
Luuletko tosiaan, ettei mitään uutta tule koskaan, kun olet vähän aikaa ollut avoliitossa?
Avioliittohan on sitä, että sovitaan, että laitetaaan arki sujumaan.
Avoliittoon menevät ovat siis yksinkertaiseti vain niin laiskoja henkisesti, että odottavat, että kaikki tulee kuin tarjottimella. Katsotaan sujuuko arki itsestään, ilman että tehdään mitään, ja jos ei suju, ei mennä avioon.
Avoliitto = henkisesti laiskojen avioliitto.
Typerät yleistykset = alhainen älykkyysosamäärä
Paikkansa pitävät yleistykset = viisas korkea älykkyysosamäärä
Osuiko kommentti arkaan kohtaan? Kommenttini oli tietenkin yleistys, mutta jos se oli typerä, pitää sinun typeryys näyttää toteen. Riitääkö älkkyys?
Minä kannatan ehdottomasti avoliittoa. Sen pitäisi suorastaan olla pakollinen välivaihe ennen avioliittoa, koska - niin kuin on todettu, siitä on helpompi lähteä kuin avioliitosta, jossa joudutaan setvimään jo omaisuusasioitakin. Mutta kun nykyään on vallalla tapa, että ihastutaan ja luullaan sitä suureksi rakkaudeksi ja poukataan avioliittoon, vaikkei olisi tunnettu toista kuin muutama kuukausi. Ja sitten itketään täällä yhtä lailla avo- ja avioeropalstoilla, ettei toinen ollutkaan "sitä mitä piti".
Kerrohan sinä, miksi olet niin voimakkaasti avoliittoa vastaan? Jokaisella meillä on oikeus tehdä oman elämänsä kanssa niin kuin haluaa, vaikka muiden mielestä se olisi kuinka typerää hyvänsä. Mutta miksi kantaa noin suurta ärtymystä siitä, että joku muu elää avoliitossa, että täytyy ruveta arvostelemaan heitä jopa henkisesti laiskoiksi tms.? Jos sinulle sopii tai on jo osoittautunut sopivaksi mennä suoraan avioliittoon ja pysyä siinä, niin eikös kaikki ole hyvin? Miksi kaikkien muidenkin pitäisi toimia samoin, älykkyysosamäärän tasosta riippumatta?
Höpö höpö! Varsinaista hörhöjen hörhön p..ska puhetta! Vai, että on avoliitto henkisesti laiskojen avioliitto...Salli mun nauraa..
yleistystä. Sitä tarkoitin alhaisella älykkyysosamäärällä: fiksu ihminen on laajakatseinen ja ymmärtää sen, että eri ihmisille eri vaihtoehdot sopivat riippumatta siitä, mikä oma mielipide on.
Ei sinänsä osunut arkaan kohtaan, että en elä avo- enkä avioliitossa - olen sinkku. Mutta, olen sitä mieltä että jokainen ihminen valitkoon oman "liittonsa" sen mukaan minkä parhaaksi itselleen kokee.
Kysymykseesi "riitääkö älkkyys" vastaakin itse kysymyksesi muodostus... ;-)
Mutta hei, rauhaa & rakkautta vaan, sekä hienoa kevättä !
Minusta se totuus koko asiasta on, että kyseessä on henkinen laiskuus.
Avoliiton ja avioliiton ero - se koko juttu - on siinä, että avioliitossa luvataan jotain: tehdään tietoinen valinta rakastaa toista, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tehdään työtä rakkauden eteen.
Totta on, että harva avioliitossakaan oleva tajuaa, mistä avioliitossa on kyse, eli luvataan, mutta sitten eletään kuin avoliitossa eli katsotaan miten sujuu, ja jos ei suju, erotaan.
Eli pelkkä avioliitto ei edes riitä vaan pitäisi tajuta, mitä on sitoutuminen.
Lyhyen välivaiheen ymmärrän jotenkin, mutta eniten minua kiinnosti se, että miksi ihmiset eivät mene avioliittoon, vaikka ovat asuneet jo vuosia yhdessä. Mikä on se juttu, mikä estää?
"fiksu ihminen on laajakatseinen ja ymmärtää sen, että eri ihmisille eri vaihtoehdot sopivat riippumatta siitä, mikä oma mielipide on."
Et selvästikään tiedä tieteestä mitään. Kyseessä ei ollut mielipide vaan logiikka, että sitoutuminen on tapahtunut vasta sitten, kun on menty tietyn kynnyksen yli.
Kuten täällä tulee esille, avioliitto on kynnys ja jotkut eivät sitä kynnystä halua ylittää. Miksi? En minä keksi muuta kuin henkinen laiskuus tai jonkinlainen pelko jostain.
"jokainen ihminen valitkoon oman "liittonsa" sen mukaan minkä parhaaksi itselleen kokee."
Tämä takia juuri tulee avioeroja, kun mennään tunteiden mukaan; miten kokee asian ilman periaatteita.
Ja itselleen valehteluhan hipoo jo taidetta.
Valheella vaan on usein lyhyet jäljet. Ja paha pudotus. (ja täysin vailla meidän muiden kunnioitusta)
Sinun kunnioituksesi takia kannattaa matti meikäläisenkin mennä naimisiin! *syvä kumarrus keisarinnalle*
En ole ikinä halunnut naimisiin enkä halua. Joskus teininä ja vielä parikymppisenä olin taipuvainen kuuntelemaan sukulaistätien elämänohjeita enemmän kuin oman sydämeni ääntä.
Seurustelin useampaan otteeseen, mutten halunnut muuttaa yhteen ennen kuin tapaisin jonkun, jonka kanssa tietäisin voivani olla loppuelämäni. Tämän miehen tapasin kolmikymppisenä, viisi vuotta sitten. Yhdessä ollaan asuttu nyt neljä vuotta ja suhde vain vahvistuu. En edelleenkään halua naimisiin enkä osaa kuvitella mikä mieleni muuttaisi. Jos saisimme lapsen/lapsia, niin ehkä... Mutta silloinkin tekisin mieluummin asianajajan kanssa paperit lapsien huoltajista ja perintöasioista kuin menisin naimisiin.
Miksi en halua naimisiin? Se on mielestäni aivan turhaa ajan, energian (ja rahan; sormukset ja mahdolliset hääjuhlat) hukkaa. Meillä on jo kaikki mitä tarvitsemme; toisemme, yhteinen koti ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Yhtäkään näistä asioista ei avioon meneminen muuttaisi.
Arvaa vaan kuinka paljon olen sittemmin mm. niille sukulaistädeille saanut perustella valintaani? Paljon. Varmasti enemmän kuin olisin joutunut perustelemaan naimisiin menemistä. Itse kuitenkin vaatisin enemmän perusteluita naimisiin menemiselle kuin avoliitossa elämiselle.
Elä ja anna muidenkin elää.
Perustelusi olivat niin huonot että melkein nauratti. Eivät häät kustanna kuin maistraatissa käynnin korkeintaan. (Uskonnollista hömppää ei naimisiin menoon tarvitse sotkea)
Rivien välistä luin, ettet lainkaan tiedä mitä avioliitto tarkoittaa. Et ollenkaan tiedä mihin ja miten se sinuun/mahdollisiin lapsiisi vaikuttaisi oikeusopillisesti. Katsonkin että mielipiteesi/kantasi asiaan johtuu vain tyhmyydestäsi? Käyppä lukemassa, avioliittolaki, tee se ajatuksella. Se on ihan yleissivistävää tietää kuitenkin mitä avioliitto toisi tullessaan, jos sellaiseen ryhtyisi. Googlaa se, se (tieto) on kaikkien saatavilla
Ootpa rasittava änkkääjä. Ja keskustelutaidoton. Onneksi ei kohdattu kasvokkain. Nyt on helppo vaan lopettaa ala-arvoisten kommenttiesi lukeminen. Anonyymin keskustelu-palstan hyviä puolia.
Olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa, hankkisit tietoa avioliitosta ennenkuin jaat muille huvittavan tyhmiä mielipiteitäsi.
Sitoutua voi ihan oikeasti avoliitossakin, periaatteestahan se on kiinni kuitenkin miten sitä parempaa puolisoaan kunnioittaa ja kohtelee, ei siitä virallisesta paperista. Jotenkin kummallinen käsitys, että avoliitossa elävät ihmiset eivät olisi sitoutuneet toisiinsa yhtä paljon kuin avioliitossa elävät.
Liekö tässä taustalla edelleen se sama vanhakantainen ajatus "papin aamenesta"? No rehellisesti ottaen käsi pystyyn, tunteeko kukaan nuorta pariskuntaa, jossa naimisiin on sännätty hyvinkin nopeasti ja mielessä on useimmitan naisella siintänyt isot häät eli itse juhlat ovat olleet ne tärkeimmät. Parin vuoden päästä on sitten ollut jo ero vireillä. Millä tavalla pariskunta joka on ollut yhdessä 30 vuotta avoliitossa on verrannollinen tuohon edelliseen? Ei minusta mitenkään.
Vain sillä mitä sisällään tuntee ja ajattelee on merkitystä. Onhan se tietenkin oma valinta mitä tekee, mutta toivottavasti kukaan ei kuvittele, että avioliitto sopimuksena takaa yhtään mitään henkisellä puolella.
sitoutunut olet sitten, kun olet luvannut jotain eikä avoliitossa ole tätä lupausta. huijaat vain itseäsi.
Lupauksetko muuttuu lupauksiksi vasta sitten kun joku muu sen on allekirjoituksellaan vahvistanut? Tarvitsetko sinä virkamiehen leiman paperiin, jotta luottaisit puolisosi lupaukseen? Vasta se tekee lupauksesta oikean ja luotettavan? Löyhillä kantimilla mennään...
Kuules. Lupauksia voi antaa ihan itse, omin neuvoin, omat sanansa valiten ja itse asiansa muotoillen. Ei siihen tarvita yleisöä eikä jonkun muun kirjoittamia vuorosanoja.
No eipä ole meidän vika että kun muutettiin yhteen niin sitten yhtäkkiä ollaankin avoliitossa :) En edes ollut ennen kuullut semmoisesta :P
Ja MEIDÄN mielestä se että muuttaa yhteen on melkein yhtä iso lupaus tulevaisuudesta kuin kihlautuminenkin ellei jopa isompi,koska sitä elää jo toisen kanssa.Kihloissa voi olla ilman että yhdessä elää :)
Me olisimme kummatkin valmiita henkisesti jo naimisiin,mutta mieheni sanoi että hän kosii vasta sitten kun tietää että hänellä on varaa järjestää mulle kunnolliset prisessajuhlat ja että hän pystyy tarjoamaan sormuksen ja puvun ilman että täytyy kauheasti tinkiä.Mulla on ihana prinssi :P
En näe mitään syytä tukea toiminnallani instituutiota, jonka juuret ovat sellaiset kuin avioliitolla. En näe tarvetta sille uskonnolliselle puolelle enkä myöskään kaipaa mitään "perinteitä" ja naiskauppaa. En kannata sitä, että ihmiset tekevät asioita koska "niin kuuluu tehdä", enkä aio mennä naimisiin vain siksi että suvun naisväki alkaisi jankuttamasta aiheesta. Edellä mainitut seikat eivät myöskään minua estäisi, jos tuntisin jotain tarvetta vihkiytyä, mutta en keksi yhtään hyvää syytä miksi tuntisin moista tarvetta.
Myös juridisesta näkökulmasta avioliitto on tarpeeton. Muutamaa turhaa poikkeusta lukuun ottamatta samansisältöiset sopimukset voi tehdä ilman avioliittoakin. Useimmat niistä meillä onkin.
Olen ihan oikeasti sitoutunut. Niin myös ystäväni vanhemmat, jotka ovat avoparina eläneet 34 vuotta ja pukanneet siinä samalla seitsemän lastakin. Heillä ei sitten viissin ole liittoa lainkaan, ei mitään sitoutumista, leikittelevät vaan...?
"Heillä ei sitten viissin ole liittoa lainkaan, ei mitään sitoutumista, leikittelevät vaan...?"
Ei olekaan, vaan leikkivät.
Sinulla on todella sairas mielikuva sitoutumisesta. Huh.
Ei kai siihen ole mitään ehdotonta syytä, miksi ei voisi mennä naimisiin. Mutta ei myöskään ole yhtään järkevää syytä, miksi pitäisi mennä. Ja minulla ei ole tapana tehdä asioita vain siksi ettei sille ole estettä, vaan joku motiivikin olisi oltava. Kun annat yhdenkin sellaisen, niin katsotaan asiaa sitten uudemman kerran.
Juridiset syyt eivät kelpaa, ne järjestyy muutenkin. Lupauksia voi antaa myös kirkon ja maistraatin ulkopuolella, eikä papin tai virkamiehen todistus tee rakkaudesta yhtään kestävämpää.
Kerro toki sinun näkemyksesi, miksi pitäisi mennä naimisiin?
yhdessä asuminen ei ole sopimus tai liitto, lupaus? Aika moni kuule menee naimisiin avoliiton jälkeen, sehän on vain aikaa ennen kuin laitetaan häät pystyyn. Avioliittohan avoliitosta tulee yhden päivän juhlimisella, muuten ne ei eroa toisistaan mitenkään. Samta lupaukset, yhteiset asiat ja taloushan niissä on molemmissa. Enemmänkin minä ihmettelen niitä, jotka menee naimisiin ja eroaa sitten, kun yhteiselo ei luonnistukaan kuin niitä, jotak elää ja on yhdessä ennen naimisiinmenoa.
Tällä palstalla kiistellään että ollaanko avoliitos ensin muutama vuosi ja sit naimisiin ja sit keskustellaan siitä että avoliitto vaiko avioliitto "kunnes kuolema erottaa".Minusta on tärkeintä puhua siitä mitä kumpainenkin tahtoo.Joa molemmat ovat sitä mieltä että asustellaan aluksi yhdes ja sit vihkiydytään se on ok.Kuten sekin että molemmat haluavat olla avoliitossa ja sekin uskalias tempaus että suoraan kotoa vihille .Suurin eripura syntyy jos pariskunnilla on eri odotukset siitä suhteesta.Esimerkiksi jos alussa kun avoliittoon on alettu on myös luvattu avioliitosta,mutta sen toteutuminen vain venyy ja venyy.Ehkä toinen ei pidä sitä enään tärkeänä ja toinen odottelee kuumeissti kosintaa.Tämän epätasapainon seuraamukset voi käydä lukemassa tuolta kosinta-foorumista.Eipä hyvältä kuulosta,ei.Ehkä tästä taspainottomuuden tilasta on syntynyt sanat vastuukammoinen,mielummin taivas alla kuin tossun alla,nyrkin ja hellan välissä ym kuvaukset jotka kukin määrittelee syyksi olla omanlaisessa liitossaan...
Itse en ikinä ole alentunut / alentuisi avoliittoon. Avioliitto on aina avioliitto ja vaimo on aina eri asia kuin "avovaimo".
Avoliitto on juridisesti ja moraaliusesti avoimempi. Moraalisaesati se on avoimempi siksi, koska siihen mennään "vähän kuin kokeilemaan miltä maistuu". Minusta kaksi ihmistä voi oppia tuntemaan toisensa yhtä hyvin pitkässä ja intensiivisessä seurustelusuhteessa kuin avoliittoon ryntäämällä.
Itse olen ateisti (syntynyt jo ateistiseen perheeseen), mutta koska arvostan itseäni, vaadin myös mieheltä täyttä sitoutumista ja näen siksi avioliiton paremmaksi vaihtoehdoksi (tosin avoliitto ei ole ollut minulle edes vaihtoehto milloinkaan).Minä vaadin ja ansaitsin häät ennen kuin suosuin sitoutumaan. Nyt minua sanotaan ehkä halvaksi, mutta totuus on se että kaikki ihmiset ovat jossakin määrin halpoja. Ja kyllä halpa aina ilmaisen voittaa! ;) Olen ainakin saanut jotakin irti, jos ero tulisi. Avovaimo on kuin kertakäytetty rätti. Kulunut ja tyhjin käsin. Helppo9 päästä' eroon ja laittaa kiertoon. Avovaimot eivät vaadi mitään, eivätkä saa mitään. Pyykkiä ne osaavat pestä, rupokaa laittaa ja pitää miehen tirellä. Hyviä kotiapuja ja vuo0kran puolittajia, jokainen utilitaristimies ottaa sellaisen. Opiskeluajat kuluvat helpommin kun on säännöllinen pyykinpesijä, ruoanlaittaja. Selvää säästöä. Avovaimon ottaminen o0n kuin laittaisi rahaa pankkiin. Sitten kun vaimo löytyy, säästöt voi hyödyntää!
Miksi koet avoliiton niin huonoksi asiaksi?
Meillä on molemmilla se tavoite, että naimisiin mennään. Kuitenkin ennen sitä haluamme asua yhdessä ilman virallistamisiakin ja harjoitella yhteiseloa, jotta voimme tutustua kunnolla ennen sitä elinikäistä avioliittolupausta. Otamme näet jutun tosissaan ja mielestämme avioliitto on elinikäinen, joten emme halua suinpäin sännätä niin lopulliseen päätökseen ennen kuin tiedämme, miten yhteinen arki sujuu. Miksi se on sinusta paha asia?
Toki, jos tekisimme kuten sinua miellyttää, niin olisimme paukauttaneet kevyesti vain heti naimisiin sen parin vuoden seurustelun jälkeen kuin se olisi vain pikku juttu, ja olisimme siinä sitten alkaneet harjoitella yhteistä arkea. Sitten kun huomattaisiin jottei toimikaan, niin avioeroa vireille. Minusta sellainen vain ei olisi hyvä, koska avioliitto tarkoittaa mielestäni ikuista lupausta, se ei siis minun mielestäni sovellu yhteisen arjen _kokeiluun_.
Sen kyllä sanon, että melko sitoutuneita olemme jo tässä vaiheessa. Molemmat rakastamme toisiamme ja olemme toinen toisillemme uskollisia kumppaneita. Emme vain aivan vielä ole varmoja haluammeko sitoutua loppuelämäksi - sitten kun olemme, niin menemme maistraattiin ja hoidetaan avioliitto kehiin.
Me olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että koska emme usko kumpikaan jumalaan emmekä kuulu kirkkoon, meillä ei ole syytä silloin mennä naimisiin. Avioliitto on meille uskovaisten ihmisten sitoutumisriitti. Tiedän, että voihan sitä maistraatissa mennä naimisiin, mutta silloinkin se on vain lakiasia...
Luotan mieheeni täysin, en tarvitse siihen lakipapereita. Ei se muuttaisi minun rakkauttani miestäni kohtaan eikä toisin päin.
Olemme onnellisia tässä "vain avoliitossamme".
Tärkeintä on, että kummatkin olemme IHAN ITSE ILMAN USKONNOLLISIA RIITTEJÄ JA ILMAN PAPPIA JA AAMENTA lupautuneet rakastamaan toisiamme kuolemaamme asti ja tekemään kumpikin kaikkemme suhteemme eteen. Nyt lapsettomuushoidoissamme käydessämme ja tuskien keskellä on rakkautemme vain kasvanut. Ei siihen ole papereita tarvittu...
Minusta on pikemminkin ahdasmielistä ajatella, että vain avioliitossa elävät ovat oikeasti sitoutuneet toisiinsa. No, jokaisella saa olla oma mielipiteensä ja tämä on minun.
Meidänkin kaveripiiristä ovat monet avioliitot kariutuneet, ja näkyyhän tämä kehitys jo ihan tilastoissakin. Eipä se avioliitto yhtikäs mitään takaa!