Päivä erään viestintäministerin

06:30
Huh huh, rakas päiväkirja. Tsihi. Dynaamisten Daamien tupper vare juhlat venähtivät pikku tunneille ja taisi siinä tulla pari valko viini lasillista nautittua perintö verotusta, energia politiikkaa ja Peuri Makkarisen pakaroita taivastellessa. Sen gazellin kun saisi joskus valko viini pulloon. Tsihi. Nyt peilistä katsoo petolinnun pe…simäkumppani. Rikon peilin. Noin, olen taas kaunis ja vahva, itsenäinen suomalainen päättäjä.

07:00
Laitan aamiaista. Paahtoleivät kärähtävät pahasti ja huoneistoon leviää savua. Levitän leipien päälle niin paljon hilloa ettei karstaa näy ja syön ne irvistellen. Palohälyttimen vinkunaan heränneen mieheni ärtyneen huolenilmauksen kuittaan toteamalla, että jos tuollaista voi ilmoittaa, tulee mieleen, ollaanko samalla viivalla kuin silloin, kun tätä liittoa solmittiin.

07:42
Autonkuljettaja saapuu noutamaan minua työpaikalleni. Kiireessä mukaan nappaamani kahvimukillinen läikähtää kurvissa takapenkille. Lätkäisen Hesarin tahran päälle ja ilmoitan kuljettajalle, etten missään tapauksessa voi hyväksyä sitä, että kahvin levittämisestä keskustellaan ikään kuin penkkien sotkemisena. Kuljettaja huokaa merkitsevästi, mikä suututtaa minua kovin. Kehotan kuskia harjoittamaan itsesääntelyä. Tsihi.

09:03
Töissä. Aikaisemmin hoidin menestyksekkäästi gulttuuriministerin postia ja nyt olen sitten tämmöinen viestintä ministeri. Siirtelen papereita vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Noin, noin, hyvältä näyttää. Minä se vaan viestintä hommia hoitelen. Lallalaa minä olen pikkutyttö posteljooni, posteljooni, posteljooni. Eikä mua ilahduta mikkään muu, kuin siniset silmät ja suljettu suu. Tsihi.

10:52
Poliisimestari Gifu soittaa. Kertoo karhealla äänellä, että ovat poikien kanssa koko viime yön juoneet kepua ja katselleet porkkaa, eli poketsua eli borkandeeria. Tsihi. Ovat nyt porukalla tulleet siihen tulokseen, että tarttis vähän viritellä suodatinta. Ja että haittaako, jos sujautetaan sinne listalle vähän homostelua ja huumeita, kun onhan se nahkatrumpetin töristely karmean näköistä ja kaljatkin on lopussa. Pidän ideaa hyvänä, korostaen, että pelisääntöjen on oltava samoja ei-sähköisessä ja sähköisessä maailmassa. Paitsi että sähköisessä maailmassa saa helpommin sähköiskuja.

12:02
Lähtö eduskunnan ruokalaan lounaalle, jonka oheen olen sopinut lehtihaastattelun. Matkalla kuulen virka-auton ikkunasta koululaisten keskustelua: “se joka haukkuu on ite ja sen napa paukkuu ja se joutuu mustalaisen räkälaukkuun”. Olen tekemäisilläni ilmoitusta vähemmistövaltuutetulle kun saankin nerokkaan idean.

12.57
Avaudun toimittajalle eduskunnan ruokalassa, kuinka minua on syytetty siitä, että en tiedä mistä puhun. Minua syyttävät eivät taida tietää mistä he itse puhuvat. Tsihi, lälläslää. Lukkoon ja avaimet marinaadien hautaan.

15:17
Vierailu kaupunginkirjastossa. Keskustelen kirjastonhoitajan kanssa lapsipornoa mainostavista kirjakaupoista ja maailmankirjallisuuden huonoimmista analogioista. Kun bibliohoitsu kääntää selkänsä, suttaan mustalla tussilla Nabokovin Lolitan selkämyksen peittoon. Sisällöstä en ole kiinnostunut. Tsihi, siinähän etsivät kirjaansa, senkin petomaanit.

16:32
Takaisin toimistolla. Syötän tietokonemoguli Bill Buffalon Suomen koululaitokselle hövelisti ilmaiseksi lahjoittamaan Msn search-hakukoneeseen nimeni ja lueskelen viimeisimpiä itseäni koskevia kirjoituksia. Miksi ne eivät voi vaan tykätä minusta? Jos olisin maailman diktaattori ja kirjakaupassa olisi minua kritisoivaa materiaalia, niin poliisi kävisi hakemassa sen pois. Ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä. Päätän kirjoittaa muistion aiheesta Poliisimestari Gifulle.

17:29
Viimeistelen muistion, jossa ehdotan, että suodatuslistalle lisätään kaikki sivustot, jotka eivät sisällä nimeni yhteydessä sanaa ihana. Loppuun piirrän hirsipuussa roikkuvan tikkunörtin ja kirjoitan: Mitti Nakki on tuhottava. Tsihi.

18:55
Matkalla kotiin mietin vähän ahdistuneena, miksi ajatuksiani niin kiivaasti vastustetaan. Tulen siihen tulokseen että kaikki ovat tyhmijä ja mölöpäitä, mutta päätän kuitenkin varmuuden vuoksi vaihtaa tulevaisuudessa hillitympään huulipunaan.

20:34
Koska olen viestintä ministeri, katson televisiosta uutiset, sillä ovathan kai nekin tavallaan viestintää ja siten ehkä liittyvät ministeriöni toimialaan. Uutisissa tulee kuitenkin vain jotain tyhmää sotaa. Nykäisen töpselin seinästä ja sota loppuu.

21:17
Olen ajatellut perustaa työ ryhmän, joka pohtii intternettiä ja meediaa ja lapsien oikeuksia, tietty. Ryhmään kuuluisi ainakin mediakasvattaja O.B Laden, vanha ystäväni Laestadiuksen Lasse, perheemme kaksi kääpiösnautseria sekä naapurin Anneli, joka on sitä mieltä että kaikilta pornoraattoreilta pitäis munat leikata saatana. Siitä tulee hyvä ryhmä, varsinainen Suomen sähköinen rintama.

22:15
Selailen kotikoneella uudelleen letkukätisten nöpelöiden ja pornofiilien herjakirjoituksia minusta. Äkkiä huomaan hämmästyttävän seikan: kun laitan kädet silmilleni, teksti katoaa. Kun otan kädet pois, se ilmestyy taas näkyviin. Pois. Näkyviin. Pois. Näkyviin. Pois. En kykene vielä täysin hahmottamaan, mutta luulen, että tässä on ainesta johonkin suurempaan ideaan.

23:30
Nukahdan, mutta näen hirveitä painajaisia, joissa informaatiohirviö tulvii vapaasti ovista, ikkunoista ja savupiipusta sisään. Vedän peiton pääni yli ja painajaiset katoavat. Tsihi.

http://mitvit.net/2008/02/25/paiva-eraan-viestintaministerin-elamassa/
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä muuta voi vaatia vapaaehtoiselta vinoilulta.
Loistava kirjoitus.

Äänestä
  • Ymmärrettävyyttä, mitä siinä sitte tapahtu!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämässä. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu