Neuvokaa

Olin viikonloppuna baarissa ystäväni kanssa ja tapasimme siellä hänen miespuolisen ystävänsä jonka ensireaktio minusta oli Wau Mikä Nainen! Oli todella kiinnostunut. Mies joutui kuitenkin työasioiden vuoksi lähtemään nopeasti pois. Menimme tänään baariin jossa tiesimme hänen olevan. Hän joi kahvia siellä eli oli selvinpäin. Lyöttäydyimme hänen seuraan ja hän jutteli lähinnä vain yhteiselle ystävällemme ja minä olin lähes kuin ilmaa. Minulle se oli pienoinen pettymys. Olikohan sekunnissa syttyvä ihastus mieheltä viikonloppuna vain alkoholin aiheuttamaa huumaa? Tunsin itseni ihan pelleksi tänään kun menin siihen baariin, sillä luulin että mies tykästyi oikeasti.
9503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on rohkeampi kertomaan kiinnostuksensa humalassa ja selvinpäin ujo tai sit löysi vielä hotimman.

Äänestä
  • olisi tuo ensimmäinen niin olisiko tehtävissä mitään? En ole tottunut tekemään alotteita ja tunnen nyt jo itseni uunoksi, kun menin siihen baariin ja mies tajusi kyllä miksi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    olisi tuo ensimmäinen niin olisiko tehtävissä mitään? En ole tottunut tekemään alotteita ja tunnen nyt jo itseni uunoksi, kun menin siihen baariin ja mies tajusi kyllä miksi.

    vaadi kuin mies juotetaan lempeän päättäväisesti känniin.

    Äänestä

noin?

Jos ensimmäiseksi ylistää sanallisesti maasta taivaaseen ja vielä humalassa, niin kylläpä sen kiinnostuksen tason tietää.

Äänestä
  • kiinnotuneelta ja tuntui että häkeltyi siitä itsekin.

    Äänestä

  • oikeesti... kirjoitti:

    kiinnotuneelta ja tuntui että häkeltyi siitä itsekin.

    mut musta se vaikuttaa ehkä vaan ujommalta ja sen takia varmaan olikin helpompi jutella sen toisen kanssa jos kerran suhun on jotenkin muutenkin mieltynyt.

    Äänestä

  • vänkyrä-nainen kirjoitti:

    mut musta se vaikuttaa ehkä vaan ujommalta ja sen takia varmaan olikin helpompi jutella sen toisen kanssa jos kerran suhun on jotenkin muutenkin mieltynyt.

    mies sitten haluaisi että toimittaisiin? Menin jo uudestaan häntä tapaamaan mutta olin lhes kuin ilmaA.Olen vähän sormi suussa.

    Äänestä

sitten mitä itse teit? Et mitään, suhtauduit mieheen kuin ilmaa ja odotit etttä hän lankeaa polvilleen eteesi maata palvomaan ystäviensä edessä?

Joo, ei se noin mene. Jos olet kiinnostunut, tulee sinun myös osoittaa kiinnostusta. Mieheltä tosiaan loppuu kaikki huomio, jos hän ei saa vastakaikua, ellei ole idiootti.

Mikähän siinäki on? Sä oot niin ihqu kuitenki ja kaikkee?

Äänestä

En kerro. On se vaan parempi, et on yks nainen enempi vapaana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naispoloista kirjoitti:

Olin viikonloppuna baarissa ystäväni kanssa ja tapasimme siellä hänen miespuolisen ystävänsä jonka ensireaktio minusta oli Wau Mikä Nainen! Oli todella kiinnostunut. Mies joutui kuitenkin työasioiden vuoksi lähtemään nopeasti pois. Menimme tänään baariin jossa tiesimme hänen olevan. Hän joi kahvia siellä eli oli selvinpäin. Lyöttäydyimme hänen seuraan ja hän jutteli lähinnä vain yhteiselle ystävällemme ja minä olin lähes kuin ilmaa. Minulle se oli pienoinen pettymys. Olikohan sekunnissa syttyvä ihastus mieheltä viikonloppuna vain alkoholin aiheuttamaa huumaa? Tunsin itseni ihan pelleksi tänään kun menin siihen baariin, sillä luulin että mies tykästyi oikeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu