taistelevat

Olen jonkin aikaa lukenut näitä juttuja täältä ja ihmettelen. Miksi naiset alkaa riitelemään ja solvaamaan toisiaan ja pettäjä porskuttaa naama messingillä eteenpäin?!

Miksi ette yhdistä voimianne ja anna pettäjälle muilutuksen yhteisvoimin? Tervaa ja höyheniä pintaan niin muutkin näkee jo kauas, tuossa menee PETTÄJÄ!

Mutta kaikki vain jankuttavat siitä kuinka he RAKASTAVAT tätä pettäjää. Mitä helvetin rakkautta tuo on, ei se ole mitään oikeata rakkautta vain omistamisenhalua, koska kumpikin nainen haluaa omistaa tämän pettäjän yksinään. Kakkoset kehuu, että voi kuinka meillä on ihania sessioita ja matkoja ja kaikenlaista hyvää sekä rusinat pullasta näiden ykkösten tyhmyyden (pihtaamisen tai muun syyn) vuoksi.

Pettäjä vielä valaa öljyä laineelle kehumalla kakkosen tiukkaa vaginaa ja haukkuu vaimoonsa löysäksi reunattomaksi. Ja kakkonen on onnessaan ja antaa sitä tiukkaa ettei mies paran tarvitse kitua vaimon löysästä! Näin pettäjä varmistaa itselleen aina panon.

Ja pettäjä kukkoilee kuin kukko tunkiolla kaakattavan kanalauman ympäröimänä.

Ykköset haukkuu kakkosia ja kakkoset haukkuvat ykkösiä. Tyhmää kummaltakin puolen. Ja tämä saatana pettäjä pääsee kuin koira veräjästä luikahtamaan, eikä tarvitse katua, ei kantaa minkäänlaista vastuuta eikä anteeksi pyydellä tekojaan, etsii vain uuden salapanon seksileikkeihinsä. Ja niin jäävät ykkönen ja kakkonen ruikuttamaan rannalle ja haukkumaan toisiaan.

Sitten vielä tämä, pettäjä altistaa puolison (kakkosen, jos ei ole ainoa salapano) aina seksitaudeille ja jotkut niistä voi olla kuolemaan johtavia. Sen verran pettäjä voisi ajatella, että käyttäisi kumia muiden kanssa vehdatessa.

Kaiken huippu ovat nämä uusiosinkku tai sinkku naiset, jotka kehuvat kuinka monta miestä on kierroksesa yhtä aikaa ja kehuvat, että ei muuten kuin seksi vuoksi. No jos alkaa olemaan monta miestä yhtä aikaa ja jollakin on tauti niin koko porukkuhan sen saa ja sitten jotkut vielä kehuvat, että näiden pettäjien lisäksi on yhden illan juttuja!

Eiköhän teidän kannattaisi jo perustaa ihan oma ilotalo ja alkaa periä jo maksua! Ennen vanhaa sanoivat, että akka istuu pankin päällä ja se pitää nykyäänkin paikkansa, mutta pankin omistaja antavat vain ilmaisoptioita, eivät tajua ottaa rahaa siitä pahojen päivien varalle. No, se on heidän tyhmyyttä ja RAKKAUDEN nimissä on ilmaiseksi annettava, eihän se siitä kulu. Maine kasvaa vaikka kunnia menee, mutta sehän on sitä helvetin nyky-aikaa se.

Vaimot, tietäkää se, että syy ei voi olla vain naisen, jos mies pettää. Kyllä siinä on syytä miehessäkin (sitten on narsupettäjät, jotka pettää vain sen vuoksi, että ovat kroonisia pettäjiä, heille ei riitä pelkkä kakkonenkaan, yleensä on monta eri naista kierroksessa) ja sitten kakkoset ilkkuvat vaimoille, että kyllä oli hanakasti tulossa heidän matkaansa kun vaimo on pihi. Niin niin, vaimohan se työnsi miehen teidän avoimeen syliin ja rusinaksi pullassanne. Ei vain kakkonenkaan käyttänyt järkeä vai ajatteli niin kuin pettäjä, pelkästään alapäällään. Jos vähänkään on tajua ja järkeä, niin pitäisivät toisen puolisota näppinsä erossa ja hankkisivat vapaita miehiä sänkyhommiin. Mutta eihän se käy, jotkut vain on niin himokkaita iskemään toisen puolisoa ja se on kuin sulka hatussa voitonmerkki, ei siinä ajatella muuta kuin omaa napaa.
8752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vaan kääntyi taas samaan naisen kateuteen toista naista kohtaan.

Äänestä
  • Tilitystä jälleen kerran.. Vailla sen kummempaa sisältöä.

    Äänestä

toiseen naiseen paljastu,sanoin silloselle miehelle ja sille toiselle naiselle,jatkakaa vaan entiseen malliin,sillä olin helpottunut kun viimeinkin pääsin eroon siitä pettäjämiehestä.

En ole vihannut sitä naista kertaakaan vaan olen ihan mielissäni etti sillonen mies jääny yksin.

Toinen nainen kyllä halusikin jatkaa vaikka sillonen mies ei,mutta minä halusin pois siitä elämästä ja tuli tilaisuus viimeinkin.

Käyn täällä lukemassa näitä juttuja ja ihmettelen myös miksi vaimot haukkuu toista naista,mieshän siinä on lähtenyt hakemaa ulkopuolelta apua elämänsä ongelmiin,syyt on aina erilaiset.

Meillä se oli kyllä koko ajan sitä pettämistä,en tiedä mistä se johtui lopulta sillä kotonakin oli kaikki ihan hyvin ja mies ei olisi halunnut erota.
Voisko olla hormonitoiminta ylitoiminnallista kun ei oma vaimo riitä,vai mikä lie,eipä kuulu enää minulle.
Ei väkisin voi koko elämää pässiä narusta vetää,joskus on luovutettava.

Äänestä

Joka menee vieraisiin, on sika.
Joka menee usein vieraisiin, on iso sika.
Joka lakkaamatta menee vieraisiin, on villisika.
Joka saadaan teosta kiinni, on tyhmä sika.

Joka selviää pelkällä säikähdyksellä, on onnen possu.
Jolla on vain yksi, on säästöpossu.
Jolla ei ole ketään, on köyhä possuraukka.
Joka vierailla kehuu, on törkypossu.
Joka aina istuu kotosalla. on kotisika.

Joka menee partaisen vieraisiin, on piikkisika.
Joka lutsuttelee vieraan tissiä, on nännisika.
Joka menee vieraisiin ja tekee lapsia, on siitossika.
JOKA EI ENÄÄ PYSTY, ON TEURASSIKA!!

Äänestä

pettäjän muilutus voisikin olla miehelle opettavaista, mutta siinä häviää se vaimoakin tärkeämpi arvo, joka on suojelun kohteena oleva "perhe".

Siksi esimerkiksi ex.kakkosten lausahdukset miehen kotielämästä ja sen kestävyydestä tuntuvat tekopyhältä paskalta, ovathan he olleet itse sitä tilannetta luomassa.

Onneksi perhettä suojellaan edes suomen laissa, muuten tilanne olisi kuin kehitysmaissa, missä naisten asema on hyvin heikko.

Vaimo on paljon suuremmassa vastuussa liiton ylläpidosta ja kestämisestä. Kakkosen ja miehen on helppo syyllistää siksi vaimo. Monet kakkoset kyllä ymmärtävät tuon ristiriidan ja siksi vannovat pysyvänsä sinkkuina.

Kun kakkonen hyökkää vaimoa vastaan, hän hyökkää samalla itseään vastaan. Jotkut kakkoset eivät voi käsitellä tätä ristiriitaa ollenkaan, siksi he kieltäytyvät katsomasta totuutta silmiin ja selittelevät kaiken vaimon syyksi.

Äänestä
  • että kaksi ensimmäistä vastausta oli näiltä kakkosilta, jotka eivät tajua sitä vastuuta mikä on myös heillä suhteen aloittamisesta varattuun.

    Muiluitus olisi todella hyvä tälle petturille, oppisi ainakin pitämään vetoketjun kiinni ja hevosen tallissa! Mutta onko tällä perheellä (vaimo ja lapset) enää mitään merkitystä, kun toinen lähtee pettäjän tielle? Eikö silloin petturi heitä perheensä romukoppaan?

    Ei kuule laki suojele kotia. Tiedän itse tasan tarkkaan mihin laki riittää. Ex-aviomieheni toi kakkosnaisensa asumaan samaan taloon vaimonsa kanssa ja siihen ei ollut mitään pykälää millä tällainen olisi estetty! Oli se mukavaa istua samassa pöydässä pettäjän ja kakkosen kanssa aamukahvilla. Miksi en lähtenyt pois, no ensinkään kaupungilla ei ollut vapaita vuokra-asuntoja yhtään kappaletta, eikä ollut edes yksityisellä saatavana siihen aikaan. Toisekseen, jonkun piti pitää huoli 50 päisestä karjasta, että se tuli hoidettua eivätkä eläimet jääneet heitteille!

    4 kk:ta jouduin kärvistelemään, ennen kuin löysin ja pääsin pois tästä helvetistä!

    Kakkosille vinkiksi! Jos haluat päästä kalifiksi kalifin paikalle, ei muuta kuin matkalaukku käteen ja perheen kotiin asumaan, niin kyllä se vaimo siitä häviää ja saatte miehen omaksi.

    Äänestä

  • vaikka vannoa kirjoitti:

    että kaksi ensimmäistä vastausta oli näiltä kakkosilta, jotka eivät tajua sitä vastuuta mikä on myös heillä suhteen aloittamisesta varattuun.

    Muiluitus olisi todella hyvä tälle petturille, oppisi ainakin pitämään vetoketjun kiinni ja hevosen tallissa! Mutta onko tällä perheellä (vaimo ja lapset) enää mitään merkitystä, kun toinen lähtee pettäjän tielle? Eikö silloin petturi heitä perheensä romukoppaan?

    Ei kuule laki suojele kotia. Tiedän itse tasan tarkkaan mihin laki riittää. Ex-aviomieheni toi kakkosnaisensa asumaan samaan taloon vaimonsa kanssa ja siihen ei ollut mitään pykälää millä tällainen olisi estetty! Oli se mukavaa istua samassa pöydässä pettäjän ja kakkosen kanssa aamukahvilla. Miksi en lähtenyt pois, no ensinkään kaupungilla ei ollut vapaita vuokra-asuntoja yhtään kappaletta, eikä ollut edes yksityisellä saatavana siihen aikaan. Toisekseen, jonkun piti pitää huoli 50 päisestä karjasta, että se tuli hoidettua eivätkä eläimet jääneet heitteille!

    4 kk:ta jouduin kärvistelemään, ennen kuin löysin ja pääsin pois tästä helvetistä!

    Kakkosille vinkiksi! Jos haluat päästä kalifiksi kalifin paikalle, ei muuta kuin matkalaukku käteen ja perheen kotiin asumaan, niin kyllä se vaimo siitä häviää ja saatte miehen omaksi.

    avauksen aihe: naiset toistensa kimpussa, mies se vaan tyytyväisenä porskuttaa kahden naisen loukussa:))

    Äänestä

  • lukiessa mieleen kirjoitti:

    avauksen aihe: naiset toistensa kimpussa, mies se vaan tyytyväisenä porskuttaa kahden naisen loukussa:))

    meni naama vakavaksi. Tuota ihmisen häpäisemisen määrää ei voi kuvitella kukaan.

    Ajattele omalle kohdallesi, vaikka epäilen ettet pysty. Voin arvata että rusina-aivoillasi kuvittelet järjestäväsi kunnon äläkän ja laittavan miestä pitkin korvia. Lopuksi poistuisit paikalta arvokkaasti voittajana ja ylevin tuntein.

    Täytyy todeta, että empatia on harvojen ymmärrystä!! Missä kohdin olit näkevinäsi vaimon olevan toisen kimpussa? Siinäkö, ettei hän yritti asua kotonaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naaraat kirjoitti:

Olen jonkin aikaa lukenut näitä juttuja täältä ja ihmettelen. Miksi naiset alkaa riitelemään ja solvaamaan toisiaan ja pettäjä porskuttaa naama messingillä eteenpäin?!

Miksi ette yhdistä voimianne ja anna pettäjälle muilutuksen yhteisvoimin? Tervaa ja höyheniä pintaan niin muutkin näkee jo kauas, tuossa menee PETTÄJÄ!

Mutta kaikki vain jankuttavat siitä kuinka he RAKASTAVAT tätä pettäjää. Mitä helvetin rakkautta tuo on, ei se ole mitään oikeata rakkautta vain omistamisenhalua, koska kumpikin nainen haluaa omistaa tämän pettäjän yksinään. Kakkoset kehuu, että voi kuinka meillä on ihania sessioita ja matkoja ja kaikenlaista hyvää sekä rusinat pullasta näiden ykkösten tyhmyyden (pihtaamisen tai muun syyn) vuoksi.

Pettäjä vielä valaa öljyä laineelle kehumalla kakkosen tiukkaa vaginaa ja haukkuu vaimoonsa löysäksi reunattomaksi. Ja kakkonen on onnessaan ja antaa sitä tiukkaa ettei mies paran tarvitse kitua vaimon löysästä! Näin pettäjä varmistaa itselleen aina panon.

Ja pettäjä kukkoilee kuin kukko tunkiolla kaakattavan kanalauman ympäröimänä.

Ykköset haukkuu kakkosia ja kakkoset haukkuvat ykkösiä. Tyhmää kummaltakin puolen. Ja tämä saatana pettäjä pääsee kuin koira veräjästä luikahtamaan, eikä tarvitse katua, ei kantaa minkäänlaista vastuuta eikä anteeksi pyydellä tekojaan, etsii vain uuden salapanon seksileikkeihinsä. Ja niin jäävät ykkönen ja kakkonen ruikuttamaan rannalle ja haukkumaan toisiaan.

Sitten vielä tämä, pettäjä altistaa puolison (kakkosen, jos ei ole ainoa salapano) aina seksitaudeille ja jotkut niistä voi olla kuolemaan johtavia. Sen verran pettäjä voisi ajatella, että käyttäisi kumia muiden kanssa vehdatessa.

Kaiken huippu ovat nämä uusiosinkku tai sinkku naiset, jotka kehuvat kuinka monta miestä on kierroksesa yhtä aikaa ja kehuvat, että ei muuten kuin seksi vuoksi. No jos alkaa olemaan monta miestä yhtä aikaa ja jollakin on tauti niin koko porukkuhan sen saa ja sitten jotkut vielä kehuvat, että näiden pettäjien lisäksi on yhden illan juttuja!

Eiköhän teidän kannattaisi jo perustaa ihan oma ilotalo ja alkaa periä jo maksua! Ennen vanhaa sanoivat, että akka istuu pankin päällä ja se pitää nykyäänkin paikkansa, mutta pankin omistaja antavat vain ilmaisoptioita, eivät tajua ottaa rahaa siitä pahojen päivien varalle. No, se on heidän tyhmyyttä ja RAKKAUDEN nimissä on ilmaiseksi annettava, eihän se siitä kulu. Maine kasvaa vaikka kunnia menee, mutta sehän on sitä helvetin nyky-aikaa se.

Vaimot, tietäkää se, että syy ei voi olla vain naisen, jos mies pettää. Kyllä siinä on syytä miehessäkin (sitten on narsupettäjät, jotka pettää vain sen vuoksi, että ovat kroonisia pettäjiä, heille ei riitä pelkkä kakkonenkaan, yleensä on monta eri naista kierroksessa) ja sitten kakkoset ilkkuvat vaimoille, että kyllä oli hanakasti tulossa heidän matkaansa kun vaimo on pihi. Niin niin, vaimohan se työnsi miehen teidän avoimeen syliin ja rusinaksi pullassanne. Ei vain kakkonenkaan käyttänyt järkeä vai ajatteli niin kuin pettäjä, pelkästään alapäällään. Jos vähänkään on tajua ja järkeä, niin pitäisivät toisen puolisota näppinsä erossa ja hankkisivat vapaita miehiä sänkyhommiin. Mutta eihän se käy, jotkut vain on niin himokkaita iskemään toisen puolisoa ja se on kuin sulka hatussa voitonmerkki, ei siinä ajatella muuta kuin omaa napaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu