Olen ymmälläni mieheni käytöksestä parisuhteessamme. Tilanne on mennyt omituisemmmaksi vuosien kuluessa. Olen yrittänyt miettiä, mikä on oma osuuteni hänen käytöksensä muuttumiseen, mutta asiat ovat "levällään", koska hän ei halua puhua ongelmista, koska hänellä ei kuulemma ole ongelmia.
Olemme olleet pitkään avioliitossa, ja koko ajan mieheni on pitänyt ulkoista kulissia, että kaikki on hyvin, vaikka kaikki ongelmat on lakaistu maton alle hänen toimestaan. Hän on erittäin itsepäinen ja hyvin huonosti pettymyksiä sietävä. Kaikki kielteiset tunteet ovat kiellettyjä hänelle. Jos tulee riitaa välillämme, hän raivostuu ja poistuu paikalta. Kaikki riidat jäävät käsittelemättä, aivan kuin hän ajattelisi, että riitoja ei ole ollut, kun ne kieltää ja torjuu. Minä taas ahdistun asioiden kieltämisestä. Murrosikäiset lapsemme tietävät, että isälle ei voi kiukutella, koska hän hylkää heidät välittömästi tunnetasolla. Siksi he yrittävät miellyttää isäänsä, mikä on minusta väärin, koska kielteisten tunteiden näyttäminen ja hyväksyminen on tärkeää kasvatuksessa.
Toinen omituisuus on hänen halunsa kontrolloida omaa ja meidänkin elämäämme. Spontaanisuus on hänelle kauhistus, koska silloin hän ei voi ennakoida, miten asiat menevät. Hänellä on joka päivä samat rutiinit, joita hän noudattaa tunnontarkasti. Hän viihtyy yksinään eikä näe mitään omituista siinä, että tekee niin, vaikka hänellä on perhe. Sanomalehti ja televisio ovat hänen kiinteät ystävänsä. Minulle hän ei kerro mitään asioistaan, eikä hän ole kiinnostunut minun asioistani. En ymmärrä, mihin hän minua tarvitsee avioliitossamme, kun hän toiminnallaan työntää minut yhä kauemmaksi luotaan. Voin todella huonosti hänen kanssaan ja suunnittelen avioeroa. Onko tämä narsismia vai mitä kummallisuutta, jota en pysty ymmärtämään?
Olemme olleet pitkään avioliitossa, ja koko ajan mieheni on pitänyt ulkoista kulissia, että kaikki on hyvin, vaikka kaikki ongelmat on lakaistu maton alle hänen toimestaan. Hän on erittäin itsepäinen ja hyvin huonosti pettymyksiä sietävä. Kaikki kielteiset tunteet ovat kiellettyjä hänelle. Jos tulee riitaa välillämme, hän raivostuu ja poistuu paikalta. Kaikki riidat jäävät käsittelemättä, aivan kuin hän ajattelisi, että riitoja ei ole ollut, kun ne kieltää ja torjuu. Minä taas ahdistun asioiden kieltämisestä. Murrosikäiset lapsemme tietävät, että isälle ei voi kiukutella, koska hän hylkää heidät välittömästi tunnetasolla. Siksi he yrittävät miellyttää isäänsä, mikä on minusta väärin, koska kielteisten tunteiden näyttäminen ja hyväksyminen on tärkeää kasvatuksessa.
Toinen omituisuus on hänen halunsa kontrolloida omaa ja meidänkin elämäämme. Spontaanisuus on hänelle kauhistus, koska silloin hän ei voi ennakoida, miten asiat menevät. Hänellä on joka päivä samat rutiinit, joita hän noudattaa tunnontarkasti. Hän viihtyy yksinään eikä näe mitään omituista siinä, että tekee niin, vaikka hänellä on perhe. Sanomalehti ja televisio ovat hänen kiinteät ystävänsä. Minulle hän ei kerro mitään asioistaan, eikä hän ole kiinnostunut minun asioistani. En ymmärrä, mihin hän minua tarvitsee avioliitossamme, kun hän toiminnallaan työntää minut yhä kauemmaksi luotaan. Voin todella huonosti hänen kanssaan ja suunnittelen avioeroa. Onko tämä narsismia vai mitä kummallisuutta, jota en pysty ymmärtämään?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Narsisteja on vain hyvin pieni osa väestöstä (jos tarkoitetaan oikein luonnehäiriötä). Vaikka näiden keskustelupalstojen perusteella heitä tuntuisi olevan paljon enemmän. Täällä annetaan liian helposti "diagnoosi", jos käytös viittaa vähänkin sinnepäin, mitä kirjoissa sanotaan narsismista.
olen asperger persoona
Oletko parisuhteessa ja miten asperger ilmenee siinä? Miten sait selville, että olet asperger persoona? Haluaisin todella ymmärtää miestäni, mutta väsyn tähän kaikkeen.
vetäytyväksi kuvataan. Menen helposti omiin oloihin. Hiljainen yleensä ja suutun kun yritetään "kaivella" asioita. Olen aviossa. Mietin omia ongelmia, miten saisin kontaktia naisiin yleensä, vaimo kehoitti keskustelemaan normaalisi muille naisille. En tuntunut osaavan mennä juttelemaan kenellekään, se sosiaalinen vuoropuhelu ei ole meikäläisen juttu.
Luin sitten aiheesta, kun eräs nainen ehdotti minulla olevan asperger. Jo ymmärsin itsekin omituisuuteni, kaikki tuntui natsaavan. Meillä on puute aivoissa sen sosiaalisuuskeskuksen kohdalla limbisessä järjestelmässä. Ei me tahallaan olla rasittavia, eikä me ollakkaan kun muut oppivat ymmärtämään meidän vikamme.
Sosiaalinen puoli on muiden homma, me ei osata sitä. Aivoista puuttuu se osa, joten ei meitä voi opettaa. Me voidaan olla määrättömiin epäsosiaalisia. Kun me vetäydymme, niin se ei ole tahallista. Me ei osata sieltä pois, se on toisten asia olla sosiaali ja hakea meidät takas "kädestä pitäen". Ne kun ei ole oivaltaneet tätä, niin varmasti väsyy. Ei me haluta olla tälläisia ja kovasti kärsimme kun kuitenkin näemme muiden osaavan oikean sosiaalikoodin ja se voi pistää myös vihaksi.
Meille on tärkea kontrolli ja järjestys. Silloin me tiedämme miten asiat ovat. Jos ei voi ennakoida miten asiat menevät, niin pitäis osata sosiaalinen koodi lukea että vois tietää missä mennään (se on meistä pelottavaa). Rutiinit me osataan kun ei tarvitse nähdä tai kuulla sosiaalista vuoro pallottelua. Sosiaalisena haluat meidän kertovan asioistamme, eikä me ymmärretä kiinnostua muiden asioista kun se kuuluu sosiaaliseen pallotteluun. Meidän mielestä rutiinit on kaikkien tiedossa ja kertominen sitäkautta tarpeetonta (tämän kun itse oivalsin niin aloin jotain osata kertoakin). Mekin tarvitsemme läheisyyttä, muttei oikein osata sitä ilmaista. Usein meidän läheisyys tulkitaan sosiaalisen koodin seksihakuisuudeksi. No siis meidän koodaus viestit on ihan vääriä.
Tuo kontrolli ja järjestys on niin tuttua mieheni käytöksessä.Olen sitä aina ihmetellyt.Itse voin tehdä spontaanisti asioita ja kokeilla uusia juttuja.Ahdistumme siis toistemme käytöksestä!
Mieheni rutiinit tarkoittavat esimerkiksi tuntikausia sanomalehden lukemista viikonloppuisin ja loputonta tv:n katselua joka päivä.Silloin hän voi olla omassa maailmassaan vetäytyneenä, eikä hänen tarvitse olla sosiaalinen.Jos olemme matkoilla, hän ahdistuu silminnähden, jos ehdotan uusia tilanteita, joihin hän ei ole varautunut. Matkailun pitäisi avartaa, mutta hän haluaa kontrolloida kaikkea matkoillakin.
Minkälaisia rutiineja sinulla on? Onko vaimosi "sopeutunut" niihin? Miten vaimosi kokee asperger piirteesi? Jaksaako hän suhtautua sinuun ymmärtäväisesti?
Olen tulkinnut mieheni haluttomuuden kertoa omista asioistaan itsekeskeisyydeksi, mutta voisiko se siis olla sosiaalisen taidon puutetta? Samoin kuin se, että hän ei kysy asioistani, onko sekin samaa sosiaalisen taidon puutetta?
Kiitos vastauksestasi etukäteen.
Lehteä ei tilata meillä - vain ilmaisjakelu kaupunkilehti tulee. Telkkari poistettiin ja tv-lupa irtisanottiin, kun minulle selvisi asperger. Se on auttanut passivoiviin rutiineihin. Teatterissa käydään, vaimo vie; noin kahden kk:n välein. Mutta tää on sovittu rutiini.
Yhdessä tehdään ja vaimon on pitänyt opetella hakeen kädestä itselleen kaveri tekemisiin. Minulla on ollu opettelu pyytään toisinpäin. Tietysti minä ohjeistan kaikkea tarkasti, mutta vaimo on oppinut näyttämään yrittämistä seurata ohjeita. Tieto auttaa olemaan ahdistumatta, etenkin kuin ohjeistus ei ole kritiikkiä. Se on enemmän rakkautta ja sitä rutiinia (se normaalikoodi menee tässä ihan pieleen).
Varma rutiini on hammastahnatuubin puristaminen ja asettelu:) Toinen rutiini on kysyä sukkien sijainti, vaikka tiedänkin missä ne "putosi". Ja kokkauksessa niitä rutiineja on kanssa.
Vaimo on sinut kaiken muun kuin vetäytymisen kanssa, sitä olen koettanut selittää. Itse ajattelen olevani odotusmoodissa, odotan vaimoni aikaa yhteiseen läheisyyteen. En oikein ole hahmottanut kaikkea mitä siihen vetäytymiseen liittyy, mutta se tilanne tuntuu välinpitämättömyydeltä vaimosta. Minusta taas vaimon on otettava kontakti kun on jotenkin hetkeksi minusta irroittanut. Siin joku askar oli vaimolla kesken ja minä menin odotusmoodiin. Siis se laukeais kun vaimo ottais kädestä eikä laskis ennenkuin "palaan" (minun mielestä). Ei siinä ainakaan mikään sosiaalinen puhe toimi. No tää on meillä kovasti kehittämisen alla.
Ei ole itsekkyyttä, se on juuri se ensikontaktin puute ja aloittamisen vaikeus. Nimenomaan on sosiaalisuustaidon puute.
Ehdottomasti kannattaa yhdessä lukea kirjat. Tietoa on myös netissä. Asperger välittää vaikkei sitä osaa aina oikein näyttää. Ei muuten estä empatiaa eikä herkkyyttä, no se sosiaalinen näyttö tästä ei toimi. Meillä on otettu keinoksi molempien kertoa ihan kaikki ilman itsekritiikkiä toiselle. Kaikki annetaan toiselle. On se jotenkin toiminut, molemmat ollaan tyytyväisiä.
Narsistiksi voi lukea myös itsensä jos käy töissä ja haluaa palkkaa siitä. Tämähän kertoo sen, että olet oman edun tavoittelija!
Narsismi on nykyoire, kuten yms, 'mielenterveysallergiat'.
Näitä ihmiset keksii, jotta voisivat selittää oman henkisen pahoinvointinsa jollakin ulkoisella termillä naapurilleen. Säälittävää.
narsistinen persoonallisuushäiriö oli stalinilla ja hitlerillä sekä on häiritsevänä luokkaa 10000 suomalaisella.
Käsitteet kuntoon Googlaa "narsistinen persoonallisuushäiriö". Narskun uhriksi joutuminen on vittumaista, silloin alat ymmärtää millaista oli joutua gestapon kätyreiden kynsiin. Narskua ei hylätä, siitä ei noin vaan lähdetäkkään. Ja jos lähdetään; niin opitaan tietämään mitä meinaa narskun motto: "kosto on ikuista"
olet
Sinun kannattaa miettiä mitä sinä itse haluat.
Sinulla on välinpitämätön mies.
Sinänsä samantekevää onko hän narsisti tai ei, jos tuottaa sinulle pahaa oloa.
Itse kestin vuosikausia miehen välinpitämättömyydestä aiheutuvaa pahaa oloa. Syytin itseäni siitä, että olen ruma, vanha, tylsä, mitätön enkä kiinnosta miestä. Hän aina sanoi, etten tarjoa hänelle virikkeitä.
Mies harrasti kaiken vapaa-aikansa, ei viihtynyt minun seurassa. Kärsin.
Eräänä päivänä sanoin asioista miehelle. Mies itse kiukutteli minulle aina vuosikausia, puhui epäkohdista ja minä kuuntelin.
Miehelle ei saanut puhua epäkohdista, mies hylkäsi ja jätti yksin aina kun yritin puhua jostain. Hänelle piti olla mieliksi, työpaineista ei saanut puhua, ei mistään.
Eräänä päivänä lakkasin haluamasta miellyttää hirviötä.
Nyt on kivaa, kun on ystäviä, jotka viihtyvät seurassani ja eräs aivan erityinen ystävä joka viihtyy seurassani aivan erityisellä tavalla...
eli en minä ole viallinen, kelpaamaton, tylsä vaan ex-mieheni oli välinpitämätön, kiukutteleva pikkulapsi, jota piti mielistellä ja sietää.
ehkä asperger? Jotkut piirteet viittaa enemmän siihen:
- Spontaanisuus on hänelle kauhistus
- Joka päivä samat rutiinit, joita hän noudattaa tunnontarkasti
- Hän viihtyy yksinään
- Sanomalehti ja televisio ovat hänen kiinteät ystävänsä
Lisäisin aspergerin ominaisuuksiin vielä normaalia vähäisemmän empatiakyvyn, joka ei tarkoita, ettei hän välittäisi toisesta tai ettei toisen tunteet olisi tärkeitä, mutta hänellä on vaikeus asettua toisen asemaan. Jos sanot, että ymmärrätkö miltä minusta tuntuu, niin hän ei välttämättä oikeasti ymmärrä.;) Raivokohtauksetkaan eivät ole kuulemma harvinaisia, niitä tulee as-ihmisille yleensä rutiinien rikkoutumisesta, epämiellyttävistä aistiärsykkeistä ehkä myös sosiaalisissa tilanteissa, koska heillä on heikompi kyky sosiaalisiin suhteisiin.
En tiedä, kuvaako nämä asiat miestäsi, viestien perusteella ei voi mitään arviota tehdä suuntaan eikä toiseen, mutta tällainenkin vaihtoehto tuli mieleen, etenkin jos nuo rutiinit ym. on hallitsevia miehesi käytöksessä. Kirjoita, jos haluat kuulla lisää tai löydät tietysti lisää tietoa netistä googlettamalla.
sinun kannattaisi tutustua aspergerin oireyhtymään.
Se EI ole sairaus koska sellaiseksi synnytään. Kyse on aivojen toisenlaisesta neuropsykologisesta toiminnasta.
Tsekkaa suomalaiset as-palstat googlen kautta.
Moni seikka voi valjeta sinulle.
Täsä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan vähentää sitä!
Tsemppiä : )
Eipä tullut mieleeni, että aspergerissä on samanlaisia piirteitä kuin mieheni käytöksessä. Hain netistä artikkeleita aspergerista luettuani viestisi. Niin... empatian puute on eräs pääpiirteistä mieheni käytöksessä, samoin hän ei osaa "lukea" ihmisten eleitä ja tunteiden tunnistaminen on hänelle vaikeaa. Hän välttelee sosiaalisia tilanteita, joissa on paljon ihmisiä, ja vieraisiin ihmisiin hän ei halua tutustua. Jopa omassa perheessämme (5 henkilöä) hän viihtyy eniten yhden tai kahden lapsen kanssa. Koko perheen yhteinen tekeminen on hänelle todella vaikeaa.
Haluaisin kuulla lisää aspergerista, jos viitsit kirjoittaa. Minkä alan asiantuntijalta voisin kysyä aspergerista? Entä voitko suositella aspergerista kirjoitettuja kirjoja? Kaikki lisätieto kiinnostaa minua. Kiitos etukäteen.
Kirjoitin sinulle vastauksen, mutta se ei tullut viestisi alle vaan alemmas.Siis lisätietoa kaipaisin aspergerista, jos viitsit kirjoittaa.
16 vuotiaan AS-poikani itsenäisesti kirjoitama analyysi k o syndroomasta
"Aspergerin oireyhtymä kuuluu siis ns. autismin kirjoon eli autismiksi kutsumamme aivotoiminnan poikkeavuuden tuottamaan oirekirjoon. Toiminnallisesti korkeatasoinen autismi (High-Functioning Autism, HFA) on lähellä Aspergerin oireyhtymää. Kun diagnoosi tehdään varhain puhutaan autismista. Myöhemmin tehty diagnoosi on usein Asperger. Viimeistään autismin spektrin ongelmat näkyvät kodin ulkopuolella erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ja oppimisen vaikeuksina ennen murrosikää.
Tavallisesti ihmisillä on huomattava luontainen kyky havaita muiden ihmisten mielialoja ja ajatuksia. Suurin osa ihmisistä kykenee päättelemään keskustelukumppaninsa ruumiinkielestä ja muista pienistä vihjeistä huomattavan paljon. Autismin kirjon ihmisillä ei yleensä ole tällaista kykyä, tai jos on niin se on usein tavallista heikompi. Aspergerin oireyhtymästä kärsivä saattaa olla tämän johdosta sosiaalisesti yhtä ¨sokea¨ kuin täysin autistinen henkilökin, kuten tässä tapauksessa myös minä. Sosiaalisesta sokeudesta kärsivä ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä hymyn tarkoitusta eli onko se iloinen, vahingoniloinen vai ilkeä hymy tai ei huomaa koko hymyä.
Tästä on joillekin AS-tapauksille seurannut yliherkistynyt taipumus tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä. Eri ilmeiden merkityksiä voi pieniä vivahteita myöten oppia helposti esim. mykkäelokuvista. Myös elekielen tulkinnan vaikeus voi johtaa sosiaaliseen ylivarovaisuuteen ja ylitarkkaan tulkintaan, johon ilmekirjon ylihallinta ja tuntemus perustuvat.
Joillakin AS-henkilöillä voi jopa olla ns. prosopagnosia eli heillä on suuria vaikeuksia ihmisten kasvojen tunnistuksessa. He eivät välttämättä tunnista monta kertaa näkemäänsä ihmistä ellei hänellä ole jotain tuttua vaatekappaletta.
Oireyhtymä on myös paljon yleisempi miehillä kuin naisilla: henkilöistä, joille tehdään AS-diagnoosi, vain noin viidesosa on naispuolisia. Naiset tosin lienevät alidiagnosoituja johtuen siitä, että oireisto ei mahdollisesti ole heillä yhtä näkyvää.
Vaikeus ymmärtää muiden käytöstä ja ajatuksia on Aspergerin oireyhtymän perimmäinen oire. Asperger-ihminen näkee tavallaan vain sen, mikä todella on esitetty sananmukaisesti eikä välttämättä näe kokonaisuutta: Hän saattaa hyvinkin tulkita mm. abstraktin ¨hän käänsi tämän taskut¨-ilmaisun kirjaimellisesti (siis niin, että ¨hän todella käänsi tämän takin taskut¨), ellei hänelle erikseen selitetä kyseessä olevan kielikuva.
Asperger-henkilöt eivät tästä syystä myöskään useimmiten osaa lukea rivien välistä vaan käsittävät sanatarkasti mitä sanotaan. Esimerkki: Kun opettaja kysyy: ¨Söikö koira sinunkin kotiläksysi?¨ AS-lapsi pysyy hiljaa miettien pitäisikö opettajalle kertoa, ettei hänellä ole koiraa, vai etteivät koirat yleensä pidä paperin syömisestä. Lapsi ei kykene lukemaan ruumiin asennosta, äänensävystä ja kasvojen ilmeistä sitä, mitä opettaja todella tarkoittaa ja pysyy hiljaa. Opettaja poistuu paikalta vihaisena kuvitellen, että lapsi on ylimielinen, näsäviisas ja tottelematon.
AS-henkilöllä on siis tavallaan ulkopuolisen näkökulma sosiaalisiin tilanteisiin. Hän tuntee usein kokevansa asiat hyvin objektiivisesti, eikä todellakaan ymmärrä miksi toinen saattoi loukkaantua hänen huomautuksestaan. Muiden ihmisten matkiminen on myös joillekin AS-henkilöille helppoa, koska he eivät ole intuitioidensa (intuitio = välitöntä tietämistä, jossa tieto tiedon kohteesta saavutetaan suoraan, pelkän nähdyn ja/tai kuullun kautta ilman tietoista prosessointia) vankeja seuratessaan muiden käytöstä vaan huomaavat maneerit helpommin. Toisaalta he voivat huomata myös muita asioita, jotka jäävät ehkä muilta huomaamatta ja saattavat osua juuri arkaan paikkaan – ehkä puolivahingossa sanoen, loukaten tai piristäen jopa tarkoituksella.
Toisaalta huumori, jos AS-henkilö hallitsee sitä, saattaa olla myös turvallinen ja hallittu kanssakäymisen muoto. Kun kaoottinen asiasta toiseen versova keskustelu tuntuu vaikealta, vitsi on helppo tapa viedä tilannetta eteenpäin. Pakonomainen vitsien kertomisen tarve uusia ihmisiä tavatessaan tai yleisesti ottaen pakonomainen huumorin käyttö ovatkin yleisiä piirteitä aktiivisilla AS-henkilöillä.
AS-henkilöiden voi olla vaikea ymmärtää ironiaa tai suoranaista valehtelua, ja vaikka henkilö tunnistaisi tilanteen ja osaisi punnita eri vaihtoehtoja, lopullinen tulkinta toisen tarkoituksista jää hämäräksi siksikin, että päätöstä eri tulkintojen välillä on usein vaikea tehdä. Yleisten tapojen ja joidenkin asioiden huomiotta jättäminen ja toisaalta omien erikoisempien vaihtoehtojen ajatteleminen yleensä vaikeuttavat arviointia.
Koska AS-henkilöllä on vaikeuksia ymmärtää muiden ihmisten tunteita, hän usein loukkaa muita ihmisiä tajuamattaan, jolloin he saavat hänestä usein itsekeskeisen tai/ja kylmän kuvan. Liian monilta jää piiloon myöskin se, että Asperger-henkilön tunnereaktiot ovat todellisuudessa aivan yhtä vahvoja, elleivät jopa vahvempia kuin neurologisesti tyypillisten (NT) ihmisten, koska heillä on usein enemmän vaikeuksia tuoda tunteitaan esille. Se, ettei AS-henkilö vaikuta tunteelliselta ja sympaattiselta, ei siis tarkoita sitä, etteikö hän sitä todella olisi.
Asperger-oireistosta kärsivät henkilöt ovatkin usein nuoruudessa ja nuorella aikuisiällä muuta väestöä alttiimpia mielenterveydellisille ongelmille, kuten masennukselle ja ahdistuneisuudelle.
Monia AS-lapsia kiusataan koulussa muun muassa juuri erikoisuutensa takia. On mahdollista, ettei AS-henkilö ihan alle 12-vuotiaanakaan edes ymmärrä olevansa kiusaamisen kohteena. Useimmiten tilanteet ovat kaoottisia eikä pieni AS-lapsi tiedä miten toimia, ja hän saattaa pahaa aavistamatta vain nauraa kiusaajiensa mukana puolustautumatta. Henkilö saattaa itse tajuta joutuneensa kiusatuksi vasta paljon myöhemmin.
Ehkä ikävintä taitojaan vastaan kamppailevan AS-henkilön kannalta kuitenkin on, että hyvin usein samanlaisuutta pidetään yhteenkuuluvuuden mittana. He eivät aina kiinnostuttuaan muista ihmisistä ajattele näin, ja tästä syystä torjutuksi tuleminen erilaisuuden vuoksi voi olla ankara koettelemus, varsinkin kun koko elämänsä on joutunut samanlaistamisen paineen alaiseksi.
AS-henkilöiden mielenkiinto on usein keskittynyt tiettyihin intensiivisiin harrastuksiin. Ne saattavat vaihdella pidemmällä aikavälillä jonkin verran, mutta intensiivisyys on aina huomattavan voimakasta. Harrastukset saattavat kehittyä jopa pakkomielteisiksi, ja AS-henkilö saattaakin katua jälkeenpäin kaikkia niitä tunteja, jotka tuhlasi esimerkiksi levykokoelmansa uudelleenjärjestelyyn tai vastaavaan - erityisesti syyllistämisen kautta. Harrastuksena ovat usein junat tai muut kulkuvälineet, tietokoneet, shakki, fysiikka, kemia, mittaaminen, kartat, historia, astronomia, musiikki tai melkein mikä tahansa, missä olennaisena osana on järjestelmällisyys.
Kiinnostukset voivat myöskin olla hyvin kapeita. AS-henkilö voi esim. olla kiinnostunut yksinomaan renkaista, vaikkei juurikaan muista auton osista.
Mikäli AS-henkilö pystyy yhdistämään jonkin mielenkiintonsa kohteen ja työnsä, hän saattaa edetä työelämässä pitkällekin. On olemassa AS-henkilöitä, jotka suunnittelevat taloja tai ovat tekemisissä laivojen tai veneiden kanssa. IT-ala työllistää monia AS-henkilöitä, joiden mielenkiinto on suuntautunut tietokoneisiin tai tietoliikenteeseen. Armeija voi joillekin AS-henkilöille olla kotoisa paikka tiukkoine rutiineineen ja sääntöineen, ja se saattaa tarjota mukavan työpaikan, johon yhdistyy turvallinen ja vakaa ympäristö. Ei kuitenkaan pidä olettaa, että se sitä kaikille AS-henkilöille olisi, sillä tilanteiden oikean hahmottamisen vaikeudet sekä hankaluudet puheen täsmällisessä ymmärtämisessä voivat yhdessä heikentää yleisenkin toimintakyvyn tasolle, joka ei enää riitä armeijassa pärjäämiseen. Koulu voi myös olla turvallinen ja mukava paikka AS-henkilölle, riippuen tietenkin koulusta. Luonnontieteet voivat vetää AS-henkilöitä puoleensa. Myös erilaiset taiteet tarjoavat monelle AS-henkilölle selkeän ja helpon tavan ilmaista omaa maailmaa, jotka minun tapauksessa ovat musiikki, kirjoittaminen ja piirtäminen.
Useilla Asperger-henkilöillä on vahva arvomaailma. AS-henkilö pitää mielipiteittensä ilmaisemisesta. ¨Ulkopuolisen näkökulmasta¨ katsoen tavalliset ihmiset puhuvat usein arvoistaan, mutta käyttäytyvät AS-henkilöiden mielestä pikemminkin juuri niin kuin on sosiaalisesti soveliasta. Monet individualistiset, erikoiset ryhmät saattavat kiehtoa heitä.
Tässä muutama linkki lisätietoihin:
http://www.autismiliitto.fi/
http://www.aspalsta.net/
Lyhyesti oireina on:
- rajoittuneisuutta/vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, mukaanlukien sanallinen ja sanaton viestintä
- suosii rutiineja, uppoutunut myös erikoisiin (usein kapea-alaisiin) harrastuksiin tai mielenkiinnon kohteisiin
- usein aistiyliherkkyyksiä
Muitakin oireita on, joillakin on kielellisiä tai motorisia vaikeuksia, mutta ei kaikilla; nuo yllämainitut ovat ehkä selkeimmät oireet. Ei taida olla aspergeria, jolla ei olisi selkeitä ongelmia sosiaalisen kanssakäymisen alueella. Henkilö ei välttämättä ole ujo, mutta hän kokee kuitenkin epämiellyttäväksi vieraat tilanteet/ihmiset. Näihin tilanteisiin voi liittyä pelkoakin tai ainakin vastenmielisyyttä, mutta se johtuu lähinnä siitä, että as-henkilö ei tiedä, kuinka noissa tilanteissa toimitaan, eikä niinkään arkuudesta.
Tuossa yhdessä viestissä oli myös aika kattavasti kuvattu asperger ominaisuuksia ja netistä löytyy myös hakemalla. Tietysti ihmiset ovat erilaisia, joten ei kaikkien oireiden tarvitse täyttyä ollakseen asperger ja tietysti kyseessä voi olla muutakin. Mutta paljon yhteistä aspergerin kanssa miehelläsi on.
Kerro miten tilanteenne etenee. Voithan myös kysellä tuolta autismiliitosta lisätietoja. Mutta kirjoita vaan lisää, jos haluat. :)
Kuulostipa todella tutulle, ihan kuin erään miehen perhe-elämästä, vai sanoisinko helvetistä. Ei käy kateeksi.
kaiken pidä olla noin yksioikoista, että kaikilla on joku syndrooma ja sillä selvä.
Stemppiä tilanteeseen! Minulle tuli semmoinen olo, että miehelläsi on vaan ollut tunteistapuhumaton kulttuuri kotonaan. Ehkä hän on pelännyt nostaa ristiriitaa omassa nuoruudessaan voimakasta vanhempaa kohtaan ja on päätynyt muuttujia toppuuttelevaksi persoonaksi. Myös kiire ja arjen uuvutus voivat vaikuttaa siihen että hän ei huomioi vaikka olet hänelle tärkeä. Tottakai tuntuu pahalle ja koska asioista keskustelu ei auta kahteen pekkaan niin ei kun mars psykiatrille, kyllä sinne voi nykypäivänä mennä ilman häpeää. Mutta ajattele miten tärkeä olet hänelle kuitenkin vaikka hän ei sitä sinulle osaa näyttää. Hän rakastaa rutiineja, ajattele miten hänen maailmansa murtuisi kaikkien teidän teinien, jos et jaksaisi auttaa miestäsi ymmärtämään sinun ahdinkoasi. Kyllä se siitä, mutta parempi mieli on saatava aikaan ja matot ja matonaluset tuulettumaan!
Minusta on ehdottoman hyvä tiedostaa, jos on kyse jostain suoranaisesta poikkeavuudesta, syndroomasta tai muusta. Silloin voi löytyä ohjeita ja neuvoja siitä, miten tehdä arjesta mahdollisimman toimivaa ja miten välttää turhia kahnauksia. Näissä tapauksissa varmaan aina tieto vähentää tuskaa. Samoin kävi meilläkin, kun tajusimme että miehen outo käytös johtuu pakko-oireisesta häriöstä. Minun ärtymykseni väheni huomattavasti, kun tajusin miksi mieheni toimii jossain asioissa kummallisesti, vaikka hän itsekin tietää että hänen toimintansa ei ole järkevää.
Diagnoosien teossa on tietysti omat vaaransa ja esim. tässä tapauksessa on varmaan olemassa muitakin syndroomia tai neurooseja, jotka voivat aiheuttaa vastaavaa käytöstä. Ap:n kuvauksen mukaan uskon että hänen miehellään saattaa hyvinkin olla jokin "oikea vika". Esim. yksi minun lähisukulaiseni on käytökseltään hyvin vastaavanlainen, mutta hän kestää normaalisti vaihtuvia tilanteita ja minusta hänen kyvyttömyytensä käsitellä tunteita ja hoitaa vaikeita tilanteita on "normaalia" ja lähtee varmaan vaikeasta lapsuudesta.
Se rupeaa kyllä olemaan jo koomista, että kaikki tahtovat leimata läheisensä narsisteiksi olipa ongelma ihan mikä tahansa! Aivan niin kuin narsismi selittäisi kaikkien "vaikeiden" ihmisten ongelmat ja vaikeat parisuhteet johtuisivat pääasiassa siitä...
Mut minkä sortin persoonallisuushäiriöinen, sen pystyisi psykiatri parhaiten selvittämään. Tuli mieleen muitakin vaihtoehtoja kuten vaativa, epävakaa tai epäluuloinen persoonallisuus. Usein näihin liittyy myös muita psyyken ogelmia. Tuollainen tarvitsee hoitoa, josta jossain määrin on mahd. kehittyä, mutta jos itse ei siihen panosta ja tunnista piirteitään, ei tuu mitään. Pers.häiriöiset ovat vaikeita, kun ovat vaikeita. Ja näitähän riittää... Jos piirteet ovat voimistuneet iän myötä, tulee ne myös pahenemaan. Sorry !
Kuulostaa siltä että hän tarvitsee sinua ja perhettään vain siksi ettei hän oikeasti siedä olla yksin. Teidän tehtävänne on olla hänen elämässään, jotta häellä olisi turvallinen olo.
turvallisuudentarpeeseen viittaa rutiininomainen käytös ja konfliktien välttely.
Vaikeassa jamassa olet.
Hän on se kuuluisa virtahepo olohuoneessa. Se on haitaksi ei vain sinulle, vaan ennenkaikkea lapsille.
Tällaisella vetäytymisellä hän passiivisesti ylläpitää huomion itsessään.
Sanoit että lapset yrittävät miellyttää häntä, koska hän hylkää ne tunnetasolla mikäli kiukuttelevat.
Tämä on iso ongelma. Mutta yhtälailla vaikea ratkaista.
Itse olen ollut lapsena tällaisen isän talossa. Aikuistuminen on vaatinut valtavasti töitä (olen nyt 40v). Hylkäämisen pelko on vieläkin olemassa, mutta nykään kurissa.
Lastesi takia sinun on pakko hakea tähän apua. Älä anna hänen manipuloida koko perhettä.
Mieheni käytös on todella mysteeri minullekin, sillä tuntuu, että hän ei anna itsestään mitään. Vaikka olemme olleet avioliitossa parikymmentä vuotta, niin en voi sanoa tuntevani häntä. Hänen tunne-elämänsä on hyvin kapea-alaista ja kontrolloitua. Hän ei itse kerro omista ajatuksistaan ja tunteistaan, esimerkiksi, että olisi väsynyt, turhautunut, vihainen, surullinen jne. Samoin hän ei ymmärrä meissä muissa perheenjäsenissä näitä tunteita, mistä aiheutuu vaikeuksia, koska esimerkiksi hän ei siedä itkua, ei minun eikä lasten. Mieheni äiti on samanlainen, kaikki kielteiset tunteet ovat kiellettyjä, hän reagoi itseensä kohdistuviin kielteisiin tunteisiin syvällä loukkaantumisella ja puhumattomuudella. Minulla on omakohtaisia kokemuksia anoppini loukkaantumisesta, joka kesti melko kauan aikaa.
Olen itsekin ihmetellyt, mihin mieheni meitä tarvitsee, kun hän kuitenkin tekee melkein kaikki asiat yksin. Koko avioliiton ajan hän on kulkenut ja tehnyt asioita paljon yksin, en ole tuntenut itseäni tasa-arvoiseksi vaimoksi, vaan hän torjuu yhteisen tekemisen eikä edes tunnu kaipaavan sitä. Kulissia tämä on, jota hän tarvitsee johonkin, mitä minä en ymmärrä. Mitä enemmän minä reagoin pahaa oloani, sitä enemmän hän vetäytyy puhumattomuuteen ja yksinäisyyteen. Muille ihmisille hän on miellyttävä, mutta heidän kanssaan ei tarvitsekaan olla jatkuvasti tekemisissä niinkuin perheen kanssa.
Jos kuvailisin yhdellä sanalla oloani, niin tuntuu, että tukehdun tähän virtahepoon olohuoneessamme. Tähän on niin tottunut, että kun näkee muiden perheiden tavallista elämää,hätkähtää oman perhe-elämän kapea-alaisuutta. Käyn perheneuvojalla, yksin tietenkin, mieheni ei halua tulla mukaan. Avioero on mielessäni nykyään, tuntuu, että muuta vaihtoehtoa ei ole.
Nimittäin entistä!! Erosimme kun lapset olivat tarpeeksi isoja. Olin yksin pari vuotta ja nyt kuusi vuotta myöhemmin voin sanoa olevani onnellisesti yhdessä "tavallisen, normaalin" miehen kanssa.
Oli uskomaton helpotus, tässä uudessa suhteessa huomata,että vika EI ole minussa ja että MINUSTA välitetään.
Ex miehelläni on aspergerinsyndrooma. JOS olisimme tienneet sen sillloin kun sinnittelimme yhdessä, tilannetta olisi voinut korjata asiantuntijoiden avullla ja tiedon lisäämisellä. Olisimme todennäköisesti aviossa edelleen , kituisimme vain vähän vähemmän....
Hän on nyt myös onnellinen löydettyään hienon naisen, joka on AS-erikoiustunut erityisluokanopettaja.
En ymmärrä miksi aikoinaan menit miehesi kanssa naimisiin. Vaikka tilanne olisikin pahentunut vuosien kuluessa, niin kai täydellinen kyvyttömyys keskustella tunteista ja käsitellä ristiriitoja on ollut alusta lähtien olemassa?
Ei minusta tuollaista voi pitää pahuutena ja syytellä miestä, jos hänellä on tuollainen ongelma. Ei hän varmaankaan aiheuta tahallaan tuskaa sinulle, eikä hän itsekään varmaan nauti tilanteesta. Siitä miehesi on kyllä vastuussa, että ei suostu hakeutumaan terapeutille. Jos sinä haluat eron, mies on ollut sinetöimässä sitä kieltäytymällä avusta. Jos miehesi ei nimenomaan halua perheterapiaan (monet pelkäävät, että siellä syytellään heitä), niin oletko ehdottanut hänelle yksilöterapiaa?
Minulla on melko vastaavanlainen tarina kuin alkuperäisellä kirjoittajalla.
Menin naimisiin miehen kanssa, koska avioliittolupaushan tarkoittaa rakastamista myötä- ja vastoinkäymisissä. Luulin, että mies puhuu totta kun itse halusi mennä kanssani naimisiin.
Ei ollut ristiriitoja, koska minä miellytin miestäni kaikin tavoin. Rakastuneella naisella on tarve miellyttää miestä. Alistuin ja annoin periksi lähes kaikessa. Mies sai aina olla rauhassa enkä koskaan vaatinut häneltä mitään.
Olin onneton.
Yritin puhua miehen kanssa yhdessäolosta. Hän raivostui, oli väkivaltainen ja hylkäsi minut.
Mistään epäkohdista ei saanut puhua. Hän itse kiukutteli kaikesta mahdollisesta.
Eräänä päivänä heräsin todellisuuteen ja havaitsin eläväni alistettuna kylmän ja tunteettoman miehen kanssa.
Erosin.
Tiivistäen, alkuun nainen on niin rakastunut ettei huomaa miehen todellista luonnetta...
Jos on kysymys narsismista, niin parisuhteen alku on usein hurmaavaa, kunnes kumppanin todellinen persoona alkaa paljastua.
Onpa täällä monta kokemusta oudoista ja rasittavista miehistä. He ovat olleet tunteettomia narsisteja tai vetäytyviä aspergereita. Naiset miellyttävät, venyvät ja kärsivät ja eroavat, sitten ovat onnellisia. Hmm, jotenkin kuulostaa kaavamaiselta.
Olisiko myös häläpätinaisia jatkuvasti "keskustelemassa", singahtelemassa asiasta toiseen, liehumassa sinne ja tänne ja ylipäätänsä aina äänessä? "Palkitsemassa miestään puheella"? Lisäksi täynnä omaehtoisia suunnitelmia asumisesta, sisustamisesta, perheestä, matkoista, kuluttamisesta yms. Lisäksi vielä tyytymättömyyttä kaikkeen tuohon edellä mainittuun? Lisäksi vielä on mainittava, että eroottinen viehätys joistakin naisista karisee nopeasti ylipainon myötä.
Löytyykö sieltä sitkeä mies, perusstyytyväinen, joka jaksaa istua kotona illasta toiseen ja on valittamatta väsymyksestä ja suruista, sillä eihän sellainen ruikutus naista miellytä muutenkaan.
No, nainen saattaa lopulta tympääntyä ja katselee miestään virtsahepona olohuoneessa, vaikka itse saattaa olla miss Piggy kaikkialla. En erityisesti halua loukata ketään, mutta kolikolla on aina kaksi puolta.
vastaveto tälle ketjulle!!!
Ei mielestäni yhtään sen enempää provompi kuin useimmat kirjoitukset edellä yksipuolisia.
Hupaisaa sinänsä tuo leimakirveiden heiluttaminen...
Jokaisella leelianlepotuolilla on oma teoriansa diagnoosiksi ja mustasukkaisesti vaalima totuus ja oikeassaolemisen pakko....
Tämmöiset "keskustelut" ovat älyllisesti ja logiikaltaan aika rähjäisiä
Validia tietoa voi saada joltakin harvalta kirjottajalta aivan satunnaisesti ja sattumalta jos jaksaa käydä kaikki kirjoitukset läpi.
Mutta ,siis, hyvä puhenvuoro.
Voisitko kertoa, miten asperger näkyi esimerkiksi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tunteissa, rutiineissa, piintyneissä tavoissa ja läheisyydessä?Tuliko sinulle tunnetta, että hänellä on oma sisäinen maailmansa, joka ei paljastu vuosienkaan kuluessa? Yleensä toisen ihmisen oppii tuntemaan puheen, yhteisen tekemisen, läheisyyden kautta, mutta miehelläni on oma yksinäinen sisäinen maailmansa, johon hän vetäytyy. Tuntuu, että hänelle riittää oma itsensä, muut ihmiset eivät tunne häntä kuin pinnallisesti.
Väsyitkö sinä lopulta näihin outoihin piirteisiin miehesi käytöksessä, kun päätöksenä oli avioero? Sinnittely kuvaa minullakin tämänhetkistä olotilaani. Haluan elää eri tavalla, vastavuoroisuus ja asioiden yhdessä kokeminen puuttuu parisuhteestamme. Siksi avioero näyttää minulle todennäköiseltä vaihtoehdolta.
Miten miehesi asperger todettiin lopulta? Onko hän käynyt tutkimuksissa ja onko hänellä virallisesti diagnosoitu aspergerin syndrooma? Miten tieto vaikutti ex-mieheesi?
Vastaan viestiisi, vaikka en ole kenelle viestin osoitit.:) Rutiinit ja piintyneet tavat luovat turvallisuuden tunnetta. Vähäinenkin rutiinien rikkoutuminen voi aiheuttaa levottomuutta, joskus jopa raivoa. Tämä on minun mielipide,että mitä enemmän yrität saada as-henkilöä pois "poterostaan" ja esim. kyseenalaistat hänen rutiinejaan tms., sitä tiukemmin hän niistä pitää kiinni (tai sitten näistä saa ainakin mojovia riitoja aikaiseksi, jollei muuta).
As-ihmisillä on yleensä suurempi henkilökohtaisen reviirin tarve. Se ei tarkoita, ettei nämä ihmiset kaipaisi toisia ihmisiä, päinvastoin (heillehän kontaktien luominen on muutenkin vaikeaa), mutta tietty fyysinen etäisyys pitää olla. Ei tarkoita, etteivät pitäisi läheisyydestä, mutta eivät välttämättä pidä kaikenlaisesta läheisyydestä tai liiallisesta läheisyydestä. Jotkut as-ihmisistä kokevat osan kosketuksista epämiellyttävinä, jopa kivuliaina.
As-ihmisillä on nimenomaan oma sisäinen maailma, ei tosin niin korostuneesti kuin autisteilla. As-lapset esim. voivat leikkiä yksin mielikuvitusleikkejä tai voivat kiintyä eläimiin, tavaroihin ym. ihmisen veroisesti. Eli toiseen ihmiseen (yleensä vielä vertaiseen) kontaktin luominen on vaikeinta.
As-ihmisillä on normaalit tunteet, jopa voimakkaammat, kuin ns.normaaleilla. Mutta as-ihmiset yleensä ilmaisevat itseään huonommin, joten toisille voi välittyä heistä välinpitämätön kuva. Esim. silmiin katsominen on monesti vaikeaa ja as-ihmiset yleensä kokevat epämiellyttävänä myös sen, että toiset katsovat/tuijottavat heitä silmiin. Aistiyliherkkyyksiä voi olla paljon muitakin, osa ei siedä tiettyjä tai ylimääräisiä ääniä, hajuja ym.
Onhan se aika haasteellista elää tällaisen ihmisen kanssa, mutta tottakai tilannetta helpottaa luultavasti se, jos tietää, että toinen ei käyttäydy tahallaan tietyllä tapaa. Luultavasti as-ihminen voi kärsiä tilanteesta enemmän, kuin ns.normaali. Normaalille voi olla helppoa löytää "helpompi" kumppani, mutta as-ihminen ei pärjäisi siis luultavasti "paremmin" kenenkään muunkaan kanssa. Toki hän varmaan ymmärtämystä kaipaa (vähentänee riitoja), mutta perus as-ominaisuudet säilyvät kyllä suhteessa kuin suhteessa.
Nämä kommentit koskee nyt sitten as-ihmistä, miehestäsi en tiedä, onko hän sellainen. Kysyisin oikeastaan sinulta, että tuntuuko sinusta, että miehesi aidosti rakastaa sinua (haastavasta käytöksestään huolimatta) ja onko hän tyytyväinen tilanteeseenne?
Minun liittoni oli aivan vastaavanlainen ja ex-mies on diagnoaoitu narsistiksi. Empatiakyvytttömyys on myös narsistin piirre, samoin voimakkaat suuttumiset ym.
Vaikea sanoa, ennekuin menette psykaitrille tms.
Raskasta oli ja kyllä helpotti, kun erosi.Puhuimme eri kieltä.
Minusta tuntuu, että mieheni käytös imee minusta kaikki voimat. Koska en ymmärrä hänen käytöstään, eläminen hänen kanssaan kuluttaa energiaani valtavasti. Kuuluuko aspergerin piirteisiin tietty lapsenomaisuus parisuhteessa? Siis tuntuu,että hän haluaisi minun olevan "lempeä" äiti, joka ei moiti, ei korota ääntään (äänen korottaminen merkitsee hänelle riitaa, vaikka niin ei tapahtuisikaan) ja hän tulkitsee aivan väärin esimerkiksi,jos olen surullinen. Hän ei ymmärrä, jos itken esimerkiksi lähiomaiseni kuolemaa, silloin hän ei osaa lohduttaa minua lainkaan.
Hänelle ruoka on lohdutuksen lähde. Jos joku sosiaalinen tilanne on hämmentänyt häntä tai hänellä on muuten vaikea olo, niin hän hakee helpotusta syömisestä. Siinäkin on jotain lapsenomaista, jota en ymmärrä.
Mieheni on kyllä perusluonteeltaan rauhallinen ja luotettava, hän välittää meistä omalla tavallaan, mutta emme osaa tulkita häntä, eikä hän osaa tulkita meitä. Hän on kiintynyt meihin, mutta vetäytyy läheisyydestä ja sosiaalisista kontakteista. Väärinymmärrykset ovat päivittäisiä puolin ja toisin. Hän kaipaa omaa rauhaa ja reviiriä. Spontaani perhe-elämä rasittaa häntä. Hänen omat sukulaisensa ovat hänelle hyvin tärkeitä. Heidän kanssaan hän puhelee enemmän kuin meidän kanssamme esimerkiksi kyläillessään heillä. Tätä olemme ihmetelleet aina, aivan kuin olisimme outoja ihmisiä hänelle. Vai tuoko hänen lapsuudenperheensä hänelle sellaista turvallisuuden tunnetta, jota me emme ymmärrä?
Sinä tunnut tietävän paljon aspergerista. Oletko itse asperger persoonan puoliso vai kenties erityisopettaja?
As-piirteisiin ei mielestäni kuulu varsinaisesti lapsenomaisuus. Osa piirteistä on varmasti hänen henkilökohtaisia ominaisuuksia, eikä kuulu varsinaisesti as-syndroomaan.
Koska as-ihmisen on vaikeampi luoda kontakteja, niin voi olla että ihmissuhteisiin liittyy paljon toiveita, eli tällainen kaiken ymmärtävä "äitihahmo" voi tuntua hyvinkin turvalliselta. Voi olla myös, että hän on saanut kotiperheessään suurempaa ymmärtämystä, yhtä hyvin voi olla, että hän olisi "erilaisena" kaivannut kotiperheessään enemmän ymmärtämystä ja sitäkin kautta hakee (elämästään puuttuvaa) äitihahmoa. Voiko olla, että jollakin hänen perheen jäsenistään olisi myös samanlaisia piirteitä? Se selittäisi, miksi hän pystyisi olemaan luontevampi siinä ympäristössä, jos siellä on sellainen henkilö, joka ei kyseenalaista/ihmettele hänen käytöstään. Omaan korvaani aina särähtää kuitenkin se, että jos mies etsii äitihahmoa suhteestaan, koska se ei kerro tasavertaisesta suhteesta. Jonkinlaisia parisuhdeongelmia se väistämättä aiheuttaa (olettaen, että nainen ei halua olla äitihahmo miehelleen).
Itse olen todennäkoisen aspergerin kumppani, diagnoosia ei ole tehty, mutta piirteet ovat kyllä vahvasti samat. Itsellänikin on aspergermaisia piirteitä, mutta ei niin vahvasti, joka helpottaa minulle asian ymmärtämistä. Toisaalta se tekee meidän arjesta joskus jopa haastavamman. En osaa sanoa, onko diagnosoinnista hyötyä, ehkä jos se auttaa sinua ymmärtämään paremmin tilannetta? Miehellesikin siitä on apua, jos hän on halukas myös työskentelemään yhteisen asianne ja parisuhteenne hyväksi. Riski on tietysti myös se, että toinen saa "oikeutuksen" erilaiselle käytökselleen, eikä edes ponnistele muuttuakseen. On vaikeaa vetää rajaa siihen, minkä verran pitäisi ymmärtää/hyväksyä ja minkä verran toiselta voi vaatia sinun tarpeitesi huomiointia.
Noihin muihin kommentteihin, kirjoitit että "Hän ei ymmärrä, jos itken esimerkiksi lähiomaiseni kuolemaa, silloin hän ei osaa lohduttaa minua lainkaan". As-piirteenä pitäisin sitä, että hän hämmentyy itkiessäsi ja hän ei tiedä, miten pitäisi lohduttaa. Mutta on ihan eri asia, jos hän ei ymmärrä, miksi itket. Sitten tulee mieleen myös aleksitymia (joka ei liity as-syndroomaan), joka tarkoittaa, että henkilön on vaikea kokea, kuvata, ja sanallisesti ilmaista tunteita. Sama koskee myös muiden tunteita. Mutta ei tästä sen enempää.:)
Ruoka lohdutuksen lähteenä ei kuulosta minusta kovin pahalta (korvike)toiminnalta, jollei se ole pakkomielteistä/ongelmallista. As-ihmisillä taitaa olla keskimääräistä enemmän alttiutta erilaisiin addiktioihin ja kun siihen yhdistetään pakko noudattaa tiettyjä rutiineja ja näitä rutiineja käytetään osittain hallitsemaan omia tunnetiloja, niin ongelmaksi jotkut toiminnot voi tulla.
Mitenkään varma ei näiden viestien perusteella voi olla, että miehelläsi on asperger, mutta se kun sanot, että hän on perusluonteeltaan rauhallinen ja luotettava, niin ei hän sen perusteella narsistilta kuulosta (ellei hän ole loistava näyttelijä;). As-ihmisissä on usein kuitenkin jotain narsistisia piirteitä, koska heillä on minä-keskeisyyttä (ja vaikeus asettua toisen asemaan).
Toivon että löydät näistä uusia näkökulmia tilanteeseenne, mutta sinä et tietenkään voi olla ainoa vastuunkantaja, vaikka hänellä olisi mikä syy käytökseensä. Liika ymmärtäminen voi vähentää omaa ponnistelua ja vastuuta, mutta sopivassa määrin pitäisi kuitenkin toisen erilaisuutta hyväksyä. Miehesi ei ilmeisesti pidä erilaista käytöstään ongelmallisena, kun ei lähde kanssasi terapiaan, mutta mielestäni hänen pitäisi se kuitenkin tehdä sinun vuoksesi, jos suhteenne on hänelle tärkeä. Yritä vielä kannustaa häntä siihen, jos ette omin avuin pysty tilannettanne parantamaan.
Voimia sinulle ja teidän perheelle:)
Kiitos pitkästä vastauksestasi. Ymmärrät hyvin, miten haastavaa mieheni käytös on. Niinhän se menee, että samoja asioita kokenut osaa eniten auttaa. Olen lukenut tekstejä antamiltasi linkkisivuilta. Niistä oli kyllä apua minulle. Sinun pohdintasi parisuhteesta haastavan persoonan kanssa kuvaa myös minun omaa näkökantaani. Kun haluaisi ymmärtää, mutta väsyy, kun ei ymmärrä.
Aloitin nyt uuden suunnan ja kävin psykiatrin vastaanotolla. Siellä minulle "kolahti", että hän todella ymmärtää minua. Hänen kysymyksensä saivat minut tajuamaan, että tämän asian selvittäminen on todella tärkeää koko perheen kannalta. Kaikki on vasta alussa, mutta uskon nyt lujasti, että seuraavien käyntien aikana mieheni käytöksen outous saa selityksensä. Jatkosta en tiedä parisuhteen kannalta, mutta oma hyvinvointini on tärkeää, että voin olla lapsille hyvä äiti.
Kiitos tuesta ja ymmärryksestä sinulle. Voimia myös sinulle ja perheellesi. Hyvää kevättä.
homma, että asia on lähtenyt etenemään. Kiva olisi kuulla, miten asianne edistyvät nyt jatkossa. Jos haluat vielä kirjoitella aiheesta, voit laittaa minulle myös meiliä: [email protected].
Hyvää kevään alkua ja odotusta:).
On kuin kertoisit elämääni. Itse sain kolme viikkoa sitten tälle tyypille nimen NARSISTI. Tieto helpotti ja pelotti. tuntui kuin olisin saanut pitkästä aikaa ilmaa. Tärkeintä sinun on tietää SINÄ ET TEE MITÄÄN VÄÄRIN ! Älä syylistä itseäsi !!!!!!! Hae googlesta tietoa sitä löytyy paljon.itse olen terapiassa tällä hetkellä ja lapseni on ollut. Toivon sinulle ja lapsillesi voimia ja uskallusta hakea ulkopuolelta apua. Ole kuitenkin varovainen hänen kanssaan.
Laitoin provokatiivisen, mutta ehkä myös ajatuksia herättävän vastineen tuohon vähän ylemmäksi samalla nimimerkillä. Ymmärrän tuntemuksiasi, mutta onko itsetutkiskelu saavuttanut lakipisteensä ennen eropäätöksiä?
oireyhtymältä.
Siinä hallitaan vahvasti rutiininomainen toiminta ja
ollaan vahvasti Minä-keskeisiä.
Narsismiin viittaavaa.Tunnetaso köyhää,,,vaikea näyttää empatiaa ja jos näyttää niin voi olla töykeätä sellaista.
Kaikki menee niin kauan hyvin kun henkilö saa olla keskipisteenä.(Minä...minun ...minusta...minulle jne.)Hyvin raskasta olisi sellaisen kanssa elää.
Terapiaa on olemassa kyseisille oireilijoille..sen kanssa oppii elämään ja hallittemaan tilanteita.
Tää on mun mielipide,,mutta kirjoituksesi tuo mieleen mulle läheisen ihmisen joka oireilee.
Väärinkäsityksiä tulee paljon ja välillä tekis mieli heittää jorpakkoon koko ihminen.Kaikki menee hyvin jos miellyttää ja myöntelee.Mutta eihän se oikein oo että itse vaan periksi antaa tilanteissa jossa toisella olisi sitä syytä mennä itseensä...ja tarkastella sanomisiansa ja käyttäytymistään.
Itselläni on vähän samanlaisia kokemuksia kuin Sinulla.
Tutustuin ulkomailla ollessani todella mukavan tuntuiseen mieheen, rakastuimme päätä pahkaa, menimme kihloihin ja jäin asumaan keski-Eurooppaan hänen kanssaan. Exäni oli alussa hurmaava, sain todella romanttisia lahjoja, erikoisesti järjestettyjä yhteisiä hetkiä, huomionosoituksia jne. ja suku otti minut todella lämpimästi vastaan. Suunnittelimme häitä ja lapsia. Olin varma, että kyseessä oli elämäni mies.
Ensimmäiset vuodet olin todella onnellinen. Huomasin kyllä jo aika varhaisessa vaiheessa, että exälläni oli aika vähäiset kommunikointitaidot sosiaalisessa elämässä. Hän jännitti esim. puhelimessa puhumista vieraiden ihmisten kanssa niin paljon, ettei joskus suostunut yksinkertaisesti soittamaan, vaan laittoi minut asialle. Hän ei halunnut syvällisiä keskusteluja kanssani, ei vieraillut muiden sukulaistensa kuin ydinperheensä luona, hän ei mennyt edes isoäitinsä hautajaisiin. Ja mikä oudointa, hän ei kommunikoinut lainkaan oman, ainoan veljensä kanssa. Saatoimme istua samassa ruokapöydässä hänen veljensä kanssa, mutta kumpikaan veli ei puhunut toiselle, vaikkei heillä ollut minkäälaista riitaa tai kaunaa. Perheen pojat vaan eivät "turhia" puhuneet, sen sain itsekin aika pian kokea nahoissani.
Suhteemme oli toisaalta todella hyvää, mutta minua vaivasi usein se, että exäni suhtautui niin kylmästi muihin ihmisiin ja tunne-elämän asioihin. Hän kritisoi herkästi sukulaisiaan ja ystäviään ja piti itseään jotenkin erinomaisena, ainoana maailmassa, joka tekee oikeat ratkaisut ja käyttäytyy hyvin. Hän ei koskaan tunnustanut tehneensä jotakin väärin. Ulkonäöllisesti hän piti itseään komeana ja käytti esim. juhliin valmistautumiseen paljon enemmän aikaa kuin minä (ja jos jo minulla menee valmistautumiseen kauan... Hänellä meni ainakin 2 tuntia.)
Jos minulla oli murheita, en saanut suurtakaan tukea ex-mieheltäni. Hän löi murheeni usein leikiksi, aivan kuin hän ei olisi halunnut lähestyä asioita, joista seuraisi syvällisempää keskustelua. Hän ei osannut käsitellä ongelmia. Kärsin pitkään esim. entisessä työpaikassani, mutta kun ehdotin työn vaihtamista, exäni suuttui silmittömästi ja haukkui minua "vastuuttomaksi ihmiseksi, joka jättää työnsä, vaikkei uutta ole edes näköpiirissä." Tai sitten olin "herkkis, joka ei kestä minkäänlaisia negatiivisia tilanteita tai mitään kolhuja työelämässä.." Lopulta jätin työni, mutta vasta rankkojen riitojen jälkeen ja omasta päätöksestäni.
Onneksi jo muutaman viikon päästä minulla oli uusi paikka toisessa firmassa, jossa viihdyin hyvin. Otin riskin, mutta se kannatti.
Rakas ystäväni sairastui agressiiviseen ja vakavaan tautiin ja yritin satojen kilometrien päästä tukea häntä. Puhelinsoittojen jälkeen usein itkin yksin, koska minut nähdessään exäni vitsaili vain, että "eikö se nyt jo voisi kuolla?? En jaksa katsoa tota valittamista ja itkua!" Muutaman viikon sairastamisen jälkeen ystäväni menehtyi, onneksi ehdin käydä häntä ennen sitä katsomassa Suomessa ja jättää hyvästit. Mutta sille matkalle exäni ei tullut mukaan, hänen mielestään tuekseni tuleminen olisi ollut "pelkkää rahan tuhlausta." Hautajaisiin hän sentään tuli, kun vanhempani sitä häneltä erityisesti, henk.koht. pyysivät. Mutta sekin tuntui pakottamiselta. Surutyöni lisäksi sain huolehtia kiukuttelevasta exästäni, joka sanoi useaan otteeseen jopa hautajaisissa: "En halunnut koko matkalle tulla, mítä mä täällä teen??! Kieltäkään en osaa täällä Jumalan selän takana!"
Pahin kriisi meille exäni kanssa tuli kuitenkin, kun sain selville hänen pettäneen minua 3 vuoden ajan työmatkoillaan. Sain käsiini vedenpitäviä todisteita eräästä naisesta, josta mieheni oli puhunut minulle aina ”työkaverinaan”. Mutta, todisteista huolimatta, exäni ei ole koskaan tunnustanut mitään. Luottamukseni meni silti lopullisesti. Säilytin konkreettisia todisteita kauan ja silloin tällöin katselin niitä, vain kerätäkseni kiukkua ja voimaa lopettaa suhde. Vuoden pohdinnan jälkeen päätin jättää miehen. Ja niin tein.
Ero oli rankka ja vieläkin kannan siitä ajasta ikäviä muistoja mukanani. Yhtäkkiä exäni olisikin halunnut kanssani naimisiin ja yhtäkkiä olin taas se ”maailman kaunein nainen”. Hän teki erosta todella vaikean, mutta onneksi tällä kertaa näin hänet selvästi, sen hurmaavan kuoren läpi.
Nyt olen kuin uusi ihminen. Minulla on perhe uuden, upean miehen kanssa, olen palannut Suomeen, ja osaan taas hymyillä. Hymyni oli kauan kateissa ja syynä oli onneton oloni entisessä suhteessani.Olin uupunut ja väsynyt ja jännitin kulissielämän paljastumista suvulle tai ystäville. Pelkäsin pitkään heidän reaktioitaan - tosin aivan turhaan. Nyt voin olla oma iloinen itseni ja nauttia elämän pienistäkin asioista. Itken, kun itkettää, nauran, kun naurattaa.
Jos jotain elämässä exäni kanssa opin, niin ainakin opin helkkarin hyväksi näyttelijäksi! Kaikki ovat sanoneet minulle, että ero on tullut heille shokkina ja täydellisenä yllätyksenä. Eivät edes lähimmät ystäväni siellä vieraassa maassa olleet ajatelleet, että meillä exäni kanssa olisi ollut ongelmia. Äitini oli ehkä ainoa, joka arvasi jotakin... Mutta häneen minulla onkin telepaattinen yhteys :-)
Sanon Sinulle tämän; elämä on vain yksi ainut, onnettomana se menee hukkaan. Oli syy kummassa tahansa, tilanne tekee onnettomaksi kummankin. Älä mieti, vaan toimi.
Aivan sama mitä tuo on. Tuollainen käytös ei rakenna sinun suhdetta millään tavalla, tuhoaa ja vie voimia. Sellainenkin vielä, että miehesi tuskin muuttuu, joten miten vietät iäisyytesi: hänen kanssaan vai ilman? Suosittelen eron suunnittelua ja sen laittamista myös käytäntöön.
Minulla on samanlainen vaimo, joka kyttää ja vahtaa. Eikä mitään kykyä ottaa vastuuta sanomisistaan tai tekemisistä.