Erosimme pitkä aikaisen poikaystäväni kanssa ja päätös oli molemminpuoleinen. Ero tilanteessa saatoin hieman herkistyen tiputtaa kyyneleen jos toisenkin silkasta ihmisen menettämisestä.
Nyt exäni on muutaman päivän soittanu ja teksannut udellen vointiani ja kysellyt olenko aivan rikki ja jaksanko... Olen vastannut että tietenkin ja ihmettelyt näitä kysymyksiä.
Miksi hän niitä minulle heittelee, en minä vain tiedustele hänen sieluntilantaansa.
Onko hän "huolissaan" vai haikaileeko?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä olen lukenut näitä juttuja, niin naisesta riippuen he joko oikein odottavat juuri tuollaisia viestejä, koska muuten tuntuu, että nainen ei merkinnyt miehelle mitään. Tai sitten on juuri se, että koska nyt erottiin, niin toisesta ei halua kuulla enää mitään. No ehkä vähän kärjistetty, mutta suurin piirtein noin näyttäisi olevan.
Tuo teidän tilanne on siis miehen kannalta ensimmäisen kaltainen, mutta sinun kannalta jälkimmäisen kaltainen, ja siitä syntyy nyt tuo ristiriita.
Tämä siis vain yksi mielipide, minkä itse olen huomannut täällä.
mielipide. Se poikaystävä voi oikeasti olla huolissaan, että olet ihan rikki ja haluaisi lohduttaa mutta ei kuitenkaan haluaisi palata yhteen.
Näin mulle on käynyt pari kertaa. Ja on käynyt myös toisipäin.