Varattu mies

"vikittelee" minua, tai ainakin luulen niin. Hän käy paljon luonani duunissa, vaikka emme edes työskentele samalla osastolla. Aina hänellä on jokin syy tulla luokseni, vaikka asia ei edes töihin liittyisi. Isoin mutta asiassa on se, että miehen vaimo työskentelee samassa duunipaikassa kanssamme. Kertokaa hyvät ihmiset, mitä mieltä olette tällaisesta ja mitä tulkintoja tekisitte tilanteessani. Olen jokseenkin varma, että mies on tykästynyt minuun ja minä häneen, mutta en voi sanoa pitäväni siitä tilanteesta, että vaimokkeen korviin kantautuu se, että minä porisutan hänen miestään, tai siis tää hemmohan se minun luokseni aina puskeutuu :))

Olen lähdössä kyseisestä paikasta kesäkuun lopulla, jotenka pitkää aikaa minun ei enää tarvitse siellä viettää. Ikävähän se tulee tätä työkaveriani, mutta ehkäpä se on kaikille paras, että poistun kuvioista, eipähän pääse syntymään minkäänlaista kolmiodraamaa. Ja se, että miksi luulen miehen pitävän minusta, sen vain vaistoan, ja se, että hän hakeutuu lähelleni usein, mitäs muuta se voisi olla?! Jos ei sitten vaan halua vierasta kokeilla jännityksen vuoksi :/
41214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaatii ÄLYÄ kohteliaasti kieltytyä varatuista miehistä.Kaikki KUNNIOITTAVAT sinua sen jälkeen enemmän, myös sinä itse itseäsi

Äänestä
  • Järki sanoo yhtä ja sydän toista.

    Äänestä

Ei kaikki miehet ole sinuun ihastuneita, vaikka käyvät juttelmassa sulle. Se on ihan normaalia, että työkaverit juttelevat töistä tai muusta, siihen ei tarvitse liittyä mitään muuta kuin ystävyyttä.

Äänestä
  • Eihä jutteluihin työkavereiden kanssa tarvitse liittyä mitään muuta, näinpä on juupa juu. Kyllä se silti tiukkaa tekee, vaikka onkin ihan hauskaa jutella jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joka... kirjoitti:

"vikittelee" minua, tai ainakin luulen niin. Hän käy paljon luonani duunissa, vaikka emme edes työskentele samalla osastolla. Aina hänellä on jokin syy tulla luokseni, vaikka asia ei edes töihin liittyisi. Isoin mutta asiassa on se, että miehen vaimo työskentelee samassa duunipaikassa kanssamme. Kertokaa hyvät ihmiset, mitä mieltä olette tällaisesta ja mitä tulkintoja tekisitte tilanteessani. Olen jokseenkin varma, että mies on tykästynyt minuun ja minä häneen, mutta en voi sanoa pitäväni siitä tilanteesta, että vaimokkeen korviin kantautuu se, että minä porisutan hänen miestään, tai siis tää hemmohan se minun luokseni aina puskeutuu :))

Olen lähdössä kyseisestä paikasta kesäkuun lopulla, jotenka pitkää aikaa minun ei enää tarvitse siellä viettää. Ikävähän se tulee tätä työkaveriani, mutta ehkäpä se on kaikille paras, että poistun kuvioista, eipähän pääse syntymään minkäänlaista kolmiodraamaa. Ja se, että miksi luulen miehen pitävän minusta, sen vain vaistoan, ja se, että hän hakeutuu lähelleni usein, mitäs muuta se voisi olla?! Jos ei sitten vaan halua vierasta kokeilla jännityksen vuoksi :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu