yksi tarina

Tässä minun tarinani.
Reilu kolme vuotta olen tapaillut varattua miestä. Minä rakastuin häneen ensi silmäyksellä baarissa ja siitä kaikki sitten alkoi, minun aloitteestani. Ensimmäisen vuoden aikana emme harrastaneet seksiä, vaan tutustuimme muuten toisiimme. Emme tavanneet kovinkaan usein, mutta muuten olimme paljon yhteydessä. Emme ole koskaan sopineet mitään tulevaisuudesta eikä siihen tunnu kummallakaan olevan mitään tarvetta. Toki keskusteluissamme pulpahtelevat ajatukset tulevaisuuden tapahtumista, siitä missä olisi kiva käydä, mitä tehdään kun seuraavan kerran nähdään.

Itse olen tämän reilun kolmen vuoden aikana seurustellut kaksi eri kertaa. Näinä aikoina emme ole tavanneet niin usein ja aina seurustelun aluksi olen ottanut etäisyyttä tähän varattuun mieheen. En ole tälle varatulle miehelle juuri kertonut näistä kahdesta seurustelusta, mutta en myöskään ole mitään häneltä salaillut ja kyllä hän on ymmärtänyt, että minulla on joku. Hän ei ole kertaakaan yrittänyt estää minua tapaamasta muita, mutta selvästi hänestä on huomattavissa mustasukkaisuutta, mikä toisaalta imartelee minua ja toisaalta taas ahdistaa. Hänen mustasukkaisuutta, vaikka se onkin vain lievää, on vaikea minun sietää, koska koen, että minulla ei ole oikeutta olla mustasukkainen hänen vaimostaan. Suhteellisen pian olemme kuitenkin taas jatkaneet salaista suhdettamme kuin ennenkin huolimatta minun poikaystävästäni. Omat seurustelusuhteeni eivät tietänkään ole kestäneet. Itse en kestä sitä tunteiden jakamista kahdelle. Enkä kestä sitä ajatusta itsestäni, että petän jotakuta. Tuntuu hurjalta sanoa, mutta uskoisin rakastavani tätä varattua miestä. Hänen tunteistaan en osaa varmaksi sanoa. Tiedän, että suhteessamme ei ole kyse (vain) seksistä, se ei ole riittävä syy pitämään meitä yhdessä. Mistä sitten on kyse ja mihin tämä päättyy? En tiedä. Haluaisinko lopettaa koko jutun? Haluaisin, mutta ajatuskin erosta kokonaan, saa minut melkein oksentamaan. Toivoisinko, että olisin silloin aikoinaan baarissa jättänyt iskemättä miestä? Toivoisin todellakin. Mutta näin heikko on ihmismieli. Edelleen aion katsoa, mihin tämä johtaa, mihin tämä päättyy. Sitten se on nähty.
161717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

En pysty minäkään jättämään varattua miestä...suhde kestänyt 4 vuotta. myös olen yrittänyt tapailla muita miehiä...ei onnistu! tunteet ovat tässä varatussa enkä voi sille mitään...nyt olen jo antanut itselleni periksi, turha alkaa seurustelemaan muiden kanssa kun rakastaa tätä miestä! vertaan kaikkia muita miehiä häneen ja kukaan muu ei kiinnosta eikä tunnu samalta!! kaipaan häntä ja haluan vain hänet lähelleni...En tiedä mihin tämä päättyy...mies on myös tunnustanut että rakastaa...hänellä vaikea tilanne, elää kaksoiselämää, itse olen vapaa. Yritetään jaksaa ja uskoa parempaan huomiseen!

Äänestä
  • ja se päättyy kohdaltasi katu ojaan , olet selkeästi lespo hyiiiiiiiiiiiiiii.

    Äänestä

olen joskus lukenut jostakin että naiset jotka nimenomaan tahtovat varattuja miehiä ovat alitajuisesti lespoja tai tietoisesti siis olet LESPO jätä toisten miehet rauhaan hae joku sinkku olet tyhmä ja tyhmä ja vialä kerran tyhäm hyiiiiiiiiiiiiii . Sitä se on .

Äänestä
  • vaan olla kateellinen, eikäö naama riitä itselläsi mihinkään ??

    Äänestä

Minäkin olen ollut monta vuotta suhteessa varattuun mieheen. Olemme yrittäneet erota, mutta tunteemme ovat liian voimakkaat toisiamme kohtaan. Minäkin olin sinkku tavatessamme ja nyt jo uudessa avioliitossakin. Hän ihastui aikoinaan minuun ja piiritti, kunnes suostuin varattua miestä tapaamaan. Salarakkaani on ollut aina minusta mustasukkainen, toteaa kyllä myös aina, ettei ikinä halua olla onneni este.

En todellakaan tiedä itse kumpaa miestä rakastan enemmän, en pystyisi kummastakaan itse eroamaan. Tämä tilanne on kaikessa kummallisuudessaan minulle helpoin ja onnellisin. Saan rakastaa molempia.

Eivät nämä tämäntyyppiset salarakkaustarinat ehkä pääty, ennen kuin toinen kuolee tai molemmat eroavat syystä tai toisesta omista kumppaneistaan.

Äänestä

olla tooooti ylpeä itsestäsi...jep jep

Äänestä

Oletko koskaan ajatellut miltä tuntuisi olla tämän vaimon roolissa? Sitäpaitsi eipä ole tuo äijä vaimoaan jättänyt, joten tuskin sinun takiasi jättääkään.

Äänestä

tässä olet sinä, joka suostut tuohon.

Kerro miehen vaimolle niin ei tarvitse kenenkään elää enää valheessa, ja veikkaan et mieskään ei enää sinuun päin katso sen jälkeen.

Ja se siitä "elämää suuremmasta" rakkaudesta teidän välillänne.

Äänestä

Olin nuori, juuri 18v kun tapasin miehen vastaavalla tavalla kuin sinä. Kolme vuotta "suhteemme" jatkui hyvin samalla tavalla kuin sinä kerrot omastasi. Sitten tuli jokin stoppi. Huomasin etten kiinnity kehenkään syvästi, kun tuo ukkomies kummitteli mielessäni. Lopetimme tapailun.

Vuotta myöhemmin törmäsimme vahingossa. Kumpikin tiesi sanomatta, että nyt on valinnan aika. Mies erosi avovaimostaan, runsaan puolen vuoden kuluttua avioiduimme.

Meille syntyi lapsia, joita miehelläkään ei ollut aiemmasta suhteesta. Olimme naimisissa 15 v. Liitto päätyi eroon miehen useiden ulkopuolisten suhteiden saattelemana.

Exäni pettämisille tyypillistä oli rakastuminen. Hän ajatui taas ja taas rakastumisvaiheeseen, kohde vain muutui.

Erostamme on kolme vuotta. Exäni aloitti eron jälkeen suhteen yhden vuosien varrella tapaamansa rakkauden kanssa. Ei kuitenkaan saman naisen, jonka kanssa suhde oli juuri ennen eroamme. Ex-mieheni oli alussa taas kovin rakastunut. Ovat edelleen yhdessä , mutta exällä on myös tämän uuden suhteen aikana ollut "sivurakkaus" suhteita.

Uskon että hän on koukussa rakastumiseen. En syytä häntä mitenkään, enkä koe myöskään että hän olisi hirviö tms. Lähinnä säälin hänen jatkuvaa etsimistään. Toivon että hän löytäisi rakkauden, mihin uskaltaa pysähtyä.

Tämän kokemuksen pohjalta sinun tilanteessasi irrottautuisin, etsisin rakkauden muualta. Mutta kukaan ei voi elää toisen puolesta ja jokainen tekee omat virheensä, uskoo hyvään jne. Sinun on vain elettävä ja koettava se, mitä päätöksesi pohjalta tulee eteen.

Äänestä

Hei
Minusta kakkosena olo sopii hyvin eronneille ja jo perheensä hankkineille naisille, jotka eivät
enään uudelleen halua sitoutua.

Sinä olet vielä aika nuori, perhe perustamatta ym. Sinuna miettisin kyllä tarkkaan tuota tilannettasi. Kohta huomaat, että 10 v on mennyt ja sinulle ei ole siitä jäänyt mitään käteen.

Tiedän, että vertaat uusia kumppanejasi tähän varattuun mieheen. Mietit kannattaako hänet jättää näiden miesten takia. Näin et anna muille miehille edes tilaisuutta, he eivät tiedä, että heillä on kilpailija olemassa.

Toisaalta, kun se oikea tulee vastaan, niin olet valmis luopumaan. Mutta aika ehkä menee sinun ohitsesi. Varatulla miehellä on jo kaikki, perhe, lapset ja vaimo. Hän ei menetä mitään.

Tämän tiedän kokemuksesta. Mutta minulla ei ollut mitään menetettävää, koska lapset ym. oli jo tehtynä.

Nyt tapasin mukavan miehen, jonka takia jätin vusia kestäneen suhteeni. Ja tiedän senkin, että jos tämä uusi suhde ei onnistu, niin en aio palata enää entiseen.

Mieti, mitä tulevaisuudelta haluat. Kodin perheen lapsia ym. vai salaisia tapaamisia ja yksinäisen elämän.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta ja fiksusta viestistä.

    Tiedostan täysin tilanteeni ja sen, miten tässä voi elämä mennä "ohi" (perheen perustamiset yms.). Jotenkin vain uskon, että sitten kun olen tämän suhteen tavalla tai toisella elänyt loppuun (vaikka vain omissa ajatuksissani saanut jonkinlaisen päätöksen), pystyn irtautumaan tästä varatusta miehestä. Voihan tietysti olla niin, että jatkuvasti vain petän itseäni ja pelaan itselleni lisää aikaa, mutta vielä minulla ei ole sisäistä motivaatiota jättää juttua tähän. En tosin tiedä, mitä pitäisi tapahtua, jotta motivaation saisin. Ehkä se on se tulinen rakastuminen johonkin toiseen, vain totaalinen kyllästyminen tilanteeseen tai ehkä lopulta huono omatuntoa kasvaa vain liian suureksi. En tiedä.

    Äh, päivä päivältä vain toivoisin, että olisin jo silloin reilu kolme vuotta sitten harkinnut asiaa tarkemmin.

    Äänestä

vuotta salailun keskellä? Kuluttavaa elämää. Kiinnijääminen toisi ratkaisun tilanteeseen. Toivotko vai pelkäätkö sitä?

Äänestä
  • En osaa sanoa toivonko vai pelkäänkö kiinnijäämistä...tai oikeastaan osaan. Pelkään ehdottomasti, mutta jos niin kävisi toisi se varmasti lopun tälle kaikelle tavalla tai toisella. Sitä minä oikeasti toivon. Loppua. Sitä, että tämä tilanne muuttuisi.

    Äänestä

Tunteet eivät oikeuta toisen ihmisen harhauttamiseen. Teet syvästi väärin, kun virität toivon nuorissa miehissä, jos olet koukussa ukkomieheen.

Toisaalta nuo kaksi vaikuttavat selvinneen sinusta suhteellisen helpolla. He oppivat elämää, sinä opit luottamattomuutta ihmisiin,

Pettämisestä kärsii aina eniten pettäjä. Hän menettää askel askeleelta uskoaan ihmisiin. Mitä nopeammin irrottaudut, sen parempi. Ja jos haluat olla parempi ihminen, älä ainakaan johda tulevia 'kumppaneitasi' harhaan.

Äänestä
  • Olet oikeassa, ettei toista ihmistä saisi harhauttaa. Mutta kyllä minä aina vilpittömästi toivon, että ukkomies on taakse jäänyttä elämää.

    Niin ja myönnettäköön, että olet oikeassa myös siinä, että molemmat selvisivät minusta vähällä. Ei niitä kyyneleitä kauaa heillä kestänyt ja uudetkin on jo löydetty, hyvä niin.

    Elämä vaan ei ole niin helppoa ja mustavalkoista. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ja joskus on pakko olla itsekäskin. Ei silti tarkoituksenani ole aiheuttaa maksimaalista tuhoa, ei itselle eikä muille.

    Äänestä

kumppanille. Sen jälkeen tiedät mihin se johtaa ja mihin se päättyy. Oletko yksinkertainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimma79 kirjoitti:

Tässä minun tarinani.
Reilu kolme vuotta olen tapaillut varattua miestä. Minä rakastuin häneen ensi silmäyksellä baarissa ja siitä kaikki sitten alkoi, minun aloitteestani. Ensimmäisen vuoden aikana emme harrastaneet seksiä, vaan tutustuimme muuten toisiimme. Emme tavanneet kovinkaan usein, mutta muuten olimme paljon yhteydessä. Emme ole koskaan sopineet mitään tulevaisuudesta eikä siihen tunnu kummallakaan olevan mitään tarvetta. Toki keskusteluissamme pulpahtelevat ajatukset tulevaisuuden tapahtumista, siitä missä olisi kiva käydä, mitä tehdään kun seuraavan kerran nähdään.

Itse olen tämän reilun kolmen vuoden aikana seurustellut kaksi eri kertaa. Näinä aikoina emme ole tavanneet niin usein ja aina seurustelun aluksi olen ottanut etäisyyttä tähän varattuun mieheen. En ole tälle varatulle miehelle juuri kertonut näistä kahdesta seurustelusta, mutta en myöskään ole mitään häneltä salaillut ja kyllä hän on ymmärtänyt, että minulla on joku. Hän ei ole kertaakaan yrittänyt estää minua tapaamasta muita, mutta selvästi hänestä on huomattavissa mustasukkaisuutta, mikä toisaalta imartelee minua ja toisaalta taas ahdistaa. Hänen mustasukkaisuutta, vaikka se onkin vain lievää, on vaikea minun sietää, koska koen, että minulla ei ole oikeutta olla mustasukkainen hänen vaimostaan. Suhteellisen pian olemme kuitenkin taas jatkaneet salaista suhdettamme kuin ennenkin huolimatta minun poikaystävästäni. Omat seurustelusuhteeni eivät tietänkään ole kestäneet. Itse en kestä sitä tunteiden jakamista kahdelle. Enkä kestä sitä ajatusta itsestäni, että petän jotakuta. Tuntuu hurjalta sanoa, mutta uskoisin rakastavani tätä varattua miestä. Hänen tunteistaan en osaa varmaksi sanoa. Tiedän, että suhteessamme ei ole kyse (vain) seksistä, se ei ole riittävä syy pitämään meitä yhdessä. Mistä sitten on kyse ja mihin tämä päättyy? En tiedä. Haluaisinko lopettaa koko jutun? Haluaisin, mutta ajatuskin erosta kokonaan, saa minut melkein oksentamaan. Toivoisinko, että olisin silloin aikoinaan baarissa jättänyt iskemättä miestä? Toivoisin todellakin. Mutta näin heikko on ihmismieli. Edelleen aion katsoa, mihin tämä johtaa, mihin tämä päättyy. Sitten se on nähty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu