Hyvä minä!

Huippuhyvä olo. :)
Tammikuun alussa päätettiin kaverin kanssa alottaa laihdutus. Muutaman vuoden sisällä kiloja kummallakin kertynyt sen verran, että vaatekoot suurenivat ja bikineissäkään ei viime kesänä ollut mukava näyttäytyä.

Olin tammikuun 1.päivä 63kiloa painava ja pituutta siis on 163cm. Ruokavaliota en loppupeleissä pahemmin muuttanut. Lisäsin perus ruokaan vain lautasmallin, eli puolet salaattia/ kasviksia. Aamupalaa en edelleenkään saanut alas.

Lisäsin arkeen kuntopyöräilyn. Ensimmäiset pari viikkoa pyöräilin 5kertaa viikossa 10km. Kyllä siinä kummasti huomasi kuinka kunto alkoi kohota hurjaa vauhtia. Tammikuussa kiloja lähtikin 4. Nyt kuluvana kuukautena pyöräily on jäänyt 2-3kertaan viikossa. Kilometrejä menee 10-15. Vatsalihaksia sekä selkälihaksia olen koko kaksi kuukautta tehnyt.

Tällä hetkellä paino 58kg. Peilistä näyttää hyvältä ja olo on mahtava! Viellä aion muutaman kilon nipistää rantakeleihin mennessä, mutta vitsi sentäs kun on hyvä fiilis kun onnistuu. Välillä oli lipsahduksia krapula-aamuina tai humalassa, mutta kunhan alkuviikosta otti taas itseään niskasta kiinni niin kyllä se äkkiä unohtui.

Painokaan ei ole viime viikkoina tippunut paljonkaan. Ei kannata sitä vaakaa tosiaankaan tuijottaa vaan ottaa käyttöön mittanauha ja pestä se eteisen peili.

Eilen teinkin sitten sen mitä olen jo kauan haaveillut. Otin napalävistyksen! :) Useaan vuoteen ei ole käynyt mielessäkään, että näillä masumakkaroilla kehtaisi jotain killumaan pistää, mutta nyt itsetunto kyllä sen verran kohonnut, että ihan pokkana korua kehiin vaikkei mistään pyykkilautavatsasta vielä tietoa olekkaan.

Hieman onnistumistarinaa siis tässä. Vaikka kyse onkin pienestä pudotuksesta ja usean mielestä olen aina ollut ihan normaalimitoissa niin kyllä se on tärkeämpää mitä ihminen itse itsestään ajattelee.
Tsemppiä muillekkin! Kyllä te siinä onnistutte! :)
6729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos jotain kiinnostaa nuo lisäravinnehommat niin kaiken päälle olen syönyt koko ajan Figurel CLA 80 kromi valmistetta. Vaikka moni täälläkin väittää, että tuota tulee syödä usea kuukausi ennenkuin vaikutukset alkaa näkymään, niin kyllä tuosta on nyt jo minun mielestäni ollut tukea.

Äänestä

mä oon saanu 5 kiloa pois viikossa jotka ovat nesteitä, ei tartte nähä kamalaa vaivaa saadakseen joku viis kiloo kahdessa kuukaudessa.. sitten julistaa itteensä voi ihkuu mä sain ton ja ton verran pois, onko siis mitään järkee?

Äänestä
  • No kyllä sitä heti tarvitsee jonkun olla ilkkumassa jos toinen on onnistunut ja on tyytyväinen itseensä. Siis ihan uskomantonta porukkaa!
    Ehkäpä sinulle viisi kiloa on ihan helppo nakki mutta ei välttämättä kaikille. Ja viestisi rivien välistä voi lukea että kun nyt niin helposti pystyt tiputtamaan viisi kiloa viikossa, niin sinulla on pakko olla masssaa hieman enemmän kuin viestiketjun aloittajalla...

    Mun mielestä aloittajan kirjoitus oli hyvä ja inspiroiva. Hienoa jos joku on tyytyväinen itseensä ja suoritukseensa ja haluaa palkita itsensä. Onnittelut siitä! :) Jatka vain samaa rataa ja ole ihmeessä tyytyväinen upeaan saavutukseesi! Tuollaiset naureskelevien ääliöiden kirjoitukset voit jättää ihan omaan arvoonsa. Niistä ei tarvitse välittää...

    Äänestä

  • ...mut mene itseesi! kirjoitti:

    No kyllä sitä heti tarvitsee jonkun olla ilkkumassa jos toinen on onnistunut ja on tyytyväinen itseensä. Siis ihan uskomantonta porukkaa!
    Ehkäpä sinulle viisi kiloa on ihan helppo nakki mutta ei välttämättä kaikille. Ja viestisi rivien välistä voi lukea että kun nyt niin helposti pystyt tiputtamaan viisi kiloa viikossa, niin sinulla on pakko olla masssaa hieman enemmän kuin viestiketjun aloittajalla...

    Mun mielestä aloittajan kirjoitus oli hyvä ja inspiroiva. Hienoa jos joku on tyytyväinen itseensä ja suoritukseensa ja haluaa palkita itsensä. Onnittelut siitä! :) Jatka vain samaa rataa ja ole ihmeessä tyytyväinen upeaan saavutukseesi! Tuollaiset naureskelevien ääliöiden kirjoitukset voit jättää ihan omaan arvoonsa. Niistä ei tarvitse välittää...

    Olen samaa mieltä. Ihmettelen kun aika monissa ketjuissa on tuollaista ihmeellistä suunsoittamista. Mielestäni aika typerää, haluaa provosoida.. Mutta tosiaan ei kannata sellaisista välittää. Täällä on niin helppo huudella.
    Ja 5kg pudotus , oli sitten nestettä tai rasvaa, näkyy kyllä vaa-alla ja mittanauhalla!=)

    Äänestä

  • Mitkähän kirjoittajan mitat tosiaan ovat kun noin vähättelee "vain" 5kilon pudotusta. Itselläni tosiaankaan tuota lähtöpainoakaan ei periaatteessa liiemmin ollut ja kirjotuksessa korostinkin sitä, ettei tuo vaaka kerro tosiaankaan täyttä totuutta. Esimerkiksi tuo kaverini jonka kanssa projekti alotettiin omasi lähtöpainoa melkein 70kg. Häneltä lähtenyt lähemmäs 10kiloa ja sitä ei hänestä liiemmin huomaa. Enkä tuolla nyt tarkoita vähätellä vaan kertoa juuri siitä, että paino ja kropan muodot ei kulje käsi kädessä.

    Sitäpaitsi.. Terveellisempää se tälläinen laihdutus on, että kiloja lähtee varmasti, mutta hiljakseen kun se, että vetästään parissa viikossa lihakset pois ja paino putoaa niiden sekä nesteiden ansiosta. Läski kun painaa vähemmän kun lihakset ja minulla liikunnan ansiosta ne lihaksetkin kasvaneet.

    Että mollaappa ihan rauhassa. Itse olen tuloksiini enemmän kuin tyytyväinen ja halusin muille kertoa, että kyllä se onnistuu. Ja nimenomaan sen, ettei sillä ole penniäkään väliä mitä muut sanovat kunhan itse on itseensä tyytyväinen. :)

    Äänestä

  • 2kk -5kg kirjoitti:

    Mitkähän kirjoittajan mitat tosiaan ovat kun noin vähättelee "vain" 5kilon pudotusta. Itselläni tosiaankaan tuota lähtöpainoakaan ei periaatteessa liiemmin ollut ja kirjotuksessa korostinkin sitä, ettei tuo vaaka kerro tosiaankaan täyttä totuutta. Esimerkiksi tuo kaverini jonka kanssa projekti alotettiin omasi lähtöpainoa melkein 70kg. Häneltä lähtenyt lähemmäs 10kiloa ja sitä ei hänestä liiemmin huomaa. Enkä tuolla nyt tarkoita vähätellä vaan kertoa juuri siitä, että paino ja kropan muodot ei kulje käsi kädessä.

    Sitäpaitsi.. Terveellisempää se tälläinen laihdutus on, että kiloja lähtee varmasti, mutta hiljakseen kun se, että vetästään parissa viikossa lihakset pois ja paino putoaa niiden sekä nesteiden ansiosta. Läski kun painaa vähemmän kun lihakset ja minulla liikunnan ansiosta ne lihaksetkin kasvaneet.

    Että mollaappa ihan rauhassa. Itse olen tuloksiini enemmän kuin tyytyväinen ja halusin muille kertoa, että kyllä se onnistuu. Ja nimenomaan sen, ettei sillä ole penniäkään väliä mitä muut sanovat kunhan itse on itseensä tyytyväinen. :)

    Kateudesta vihreenä siellä joku kirjotteli, oikein PALJON onnea menetetyistä kiloista ja napalävistyksestä - ite toivon vielä joskus yltäväni samaan!! :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 kk - 5kg kirjoitti:

Huippuhyvä olo. :)
Tammikuun alussa päätettiin kaverin kanssa alottaa laihdutus. Muutaman vuoden sisällä kiloja kummallakin kertynyt sen verran, että vaatekoot suurenivat ja bikineissäkään ei viime kesänä ollut mukava näyttäytyä.

Olin tammikuun 1.päivä 63kiloa painava ja pituutta siis on 163cm. Ruokavaliota en loppupeleissä pahemmin muuttanut. Lisäsin perus ruokaan vain lautasmallin, eli puolet salaattia/ kasviksia. Aamupalaa en edelleenkään saanut alas.

Lisäsin arkeen kuntopyöräilyn. Ensimmäiset pari viikkoa pyöräilin 5kertaa viikossa 10km. Kyllä siinä kummasti huomasi kuinka kunto alkoi kohota hurjaa vauhtia. Tammikuussa kiloja lähtikin 4. Nyt kuluvana kuukautena pyöräily on jäänyt 2-3kertaan viikossa. Kilometrejä menee 10-15. Vatsalihaksia sekä selkälihaksia olen koko kaksi kuukautta tehnyt.

Tällä hetkellä paino 58kg. Peilistä näyttää hyvältä ja olo on mahtava! Viellä aion muutaman kilon nipistää rantakeleihin mennessä, mutta vitsi sentäs kun on hyvä fiilis kun onnistuu. Välillä oli lipsahduksia krapula-aamuina tai humalassa, mutta kunhan alkuviikosta otti taas itseään niskasta kiinni niin kyllä se äkkiä unohtui.

Painokaan ei ole viime viikkoina tippunut paljonkaan. Ei kannata sitä vaakaa tosiaankaan tuijottaa vaan ottaa käyttöön mittanauha ja pestä se eteisen peili.

Eilen teinkin sitten sen mitä olen jo kauan haaveillut. Otin napalävistyksen! :) Useaan vuoteen ei ole käynyt mielessäkään, että näillä masumakkaroilla kehtaisi jotain killumaan pistää, mutta nyt itsetunto kyllä sen verran kohonnut, että ihan pokkana korua kehiin vaikkei mistään pyykkilautavatsasta vielä tietoa olekkaan.

Hieman onnistumistarinaa siis tässä. Vaikka kyse onkin pienestä pudotuksesta ja usean mielestä olen aina ollut ihan normaalimitoissa niin kyllä se on tärkeämpää mitä ihminen itse itsestään ajattelee.
Tsemppiä muillekkin! Kyllä te siinä onnistutte! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu