Aika moni nuoripari muuttaa nopeestikin yhteen asumaan, syynä kahden vuokrakämpän isommat kulut tms. Omasta mielestäni mahdollinen aviopuoliso löytyy kuitenkin vasta lähempänä kolmeekymppiä kuin jo parikymppisenä tai alle. Kysymys onkin tarkotettu nuorille avopareille, eli ihmisille, jotka on muuttanu yhteen n.18-24-vuotiaina. Onko teidän tarkotus sitoutua toisiinne pysyvästi? Miten vakava nopeesti yhteen muuttaneitten suhde on?
Jos ei asu yhdessä, on ehkä helpompi tutustua myös muihin ihmisiin ja huomata, ettei nykynen suhde/kumppani ehkä olekaan itselle paras mahdollinen. Toki kunnioitan kaikkia pareja ja heidän liittoaan, mut olen myös ihastunut yhteen avoliitossa elävään ja haluaisin tutustua tähän paremmin. He eivät ole kihloissa, mutta haluaisin tietää, mitä mieltä nuoret avoliittolaiset ovat. Onko parisuhteenne sinetöity vai voisiko olla mahollista samalla tutkia myös muita vaihtoehtoja?
Jos ei asu yhdessä, on ehkä helpompi tutustua myös muihin ihmisiin ja huomata, ettei nykynen suhde/kumppani ehkä olekaan itselle paras mahdollinen. Toki kunnioitan kaikkia pareja ja heidän liittoaan, mut olen myös ihastunut yhteen avoliitossa elävään ja haluaisin tutustua tähän paremmin. He eivät ole kihloissa, mutta haluaisin tietää, mitä mieltä nuoret avoliittolaiset ovat. Onko parisuhteenne sinetöity vai voisiko olla mahollista samalla tutkia myös muita vaihtoehtoja?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän tuo sitoutuminen avoliittoon nuorena riipu ihan ihmisestä. Tuon ikäiset eivät kaikki varmaankaan ole vielä niin aikuisia, että tietävät mitä haluavat. Avoliitto on hieman huono paikka kasvaa aikuiseksi, jos sitä ei ole ehtinyt vielä tekemään. Ehdoton asia mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen yhteenmuuttamista on asuminen yksin omillaan, silloin ehtii rauhassa tutkailla mitä itse haluaa ja mistä pitää ylipäänsä kaikilla elämän osa-alueilla.
Monilla varmasti käy niin, että se ensimmäinen vakava suhde, jossa muutetaan yhteen ei olekkaan lopulta se oikea. Olen juuri siinä iässä (30v), kun nuo nuoruuden avoliitot ovat alkaneet hajoamaan. Suurinpiirtein samanikäiset ystävämme eroavat kuka minkäkin syyn takia. Itse olen myös nuorena muuttanut yhteen ja edelleen olemme yhdessä eikä eroa ole näköpiirissä. Kun sanon nuorena tarkoitan, että olin reilu kaksikymppinen, mutta sehän ei kerro mitään ihmisestä. Joku voi olla aikuisempi 18 vuotiaana kuin toinen 28 vuotiaana.
Henkilökohtaisesti en kyllä luottaisi naiseen/mieheen, joka avoliitossa asuessaan vaihtaa lennosta miestä/naista. Näitäkin on nähty valitettavasti, sen verran pitää löytyä selkärankaa, että kykenee elämään yksinkin eikä tarvi aina valmista selkänojaa toisesta.
Onko teidän tarkotus sitoutua toisiinne pysyvästi?
On edelleen, monta vuottahan tässä on jo takana, naimisiin ollaan menossa pian.
Miten vakava nopeesti yhteen muuttaneitten suhde on? Vakavaahan se oli heti alussa, muutettiin yhteen muutaman kuukauden jälkeen jo. Mies oli enempi tosissaan, koska ehdotteli naimisiin menoa jo heti alkuun, minä olen hidastellut ja venyttänyt asiaa.
Me tavattiin avopuolisoni kanssa kun olin täyttämässä 17v(kummatkin ollaan -88 syntyneitä)
Kolme vuotta seurustelua tulee kesän alussa täyteen :)
Laitoimme asunnonhakupaperit viime vuoden kesän lopulla ja nyt ollaan asuttu uudessa yhteisessä kodissamme 5kk.
Meille tuli tunne että on aika siirtyä suhteessä eteenpäin ja meillä olisi jonakin päivänä tarkoitus mennä naimisiin.Joten meillä on ainakin hyvin vakava suhde vaikka kihloissa ei vielä toistaiseksi olla.
Se että sä oot kiinnostunut ihmisestä joka on avoliitossa ni voithan sä itteäs yrittää tyrkyttää jos silt tuntuu,mutta monet ovat kyllä suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta kun muuttavat yhteen asumaan. Harva miespuolinen huvikseen muuttaa jonkun kanssa asumaan ja heittää ns. loputkin vapautuensa menemään :D Kyllä se kertoo sen että on jotakin paljon suurempaa mielessä vaikkakin ei ehkä heti mutta tulevaisuudessa :)
Meidän väliin on koittanut muutama ämmä tulla ja kyllä ne ovat multa "turpiin" saaneet.Inhoan ihmisiä jotka koittavat keinolla millä hyvänsä tulla sotkemaan toisten elämää varsinkin kun tietää että toinen on suhteessa.Joten suosittelen suakin pitämään varasi kun varattuja jahtailet.
Moikka on aivan pakko vastata :)
Elikkä minä täytän ensikuussa 20 ja ukkoni täytti jo tammikuussa 20. Olemme siis -88 syntyneitä. Aloimme seurustelemaan todella nuorina (no,nuoria olemme edelleen :) Viime kuussa meille tuli 5-vuotispäivä...eli olin jopa paria kuukautta vaille 15-vuotias vasta tuolloin.
Mutta kuitenkin 5 vuotta ja päälle ollaan yhdessä oltu,ja hyvin menee ja kaikki pelaa edelleen :)
Yhteen muutimme kolmen vuoden seurustelun jälkeen eli olemme asuneet yhdessä 2 vuotta.
Tämä on toinen asuntomme koska halusiime muuttaa rivitaloon koska vuoden yhdessä asumisen jälkeen hankimme koiran..eli talven 2006-2007 paikkeilla.
vasta 4,5 vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin...eli viime kesänä.
Muutin yksin asumaan 17-vuotiaana eli asuin yksin vuoden ennen kuin muutimme yhteen,ja siitä todellakin oli hyötyä. Tulin tunteistani varmaksi ja kyllähän siinä osittain yhteiselämää samankaton alla tuli kokeiltua kun monet yöt luonani vietettiin :)
Ja kyllä..olemme molemmat tosissamme tässä suhteessa
Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan 18-vuotiaana, muutin yhteen silloisen poikaystäväni kanssa, joka jo opiskeli siellä. Jotta säästäisimme asumiskuluissa mutta myös koska luulin hänen olevan se oikea minulle. Selvisi kuitenkin melko pian, ettemme sovi yhteen alkuunkaan. Joten se suhde loppui siihen.
Aloin 19-vuotiaana seurustelemaan uuden miehen kanssa, ja me muutimme yhteen kun olin 20-vuotias. Meillä tarkoituksena oli sitoutua toisiimme pysyvästi, tämä on se elämän mittainen suhde.
Minä väittäisin, että asuessa yhdessä se vasta helppoa on huomata, jos suhde ei toimi tai ei ole se paras mahdollinen. Näin minulle kävi, olimme kuitenkin seurustelleet 1,5v ennen yhteenmuuttoa, mutta olimme vain viettäneet aikaa yhdessä viikonloppuisin ja lomilla. Yhteenmuuton jälkeen huomattiin, ettei meillä oikeastaan ollutkaan niin paljon yhteistä, kuin luulimme.
Eikä rakkaus katso ikää. Moni, varsinkin vanhemmasta sukupolvesta, on löytänyt rakkaansa jo nuorena (äiti oli 15v kun hän alkoi seurustelemaan isän kanssa, tänä vuonna tulee 30v avioliittoa heille, anoppi oli 17v kun hän löysi appiukkoni, yhteiseloa yli 30v heilläkin takana). En näe mitään syytä, miksi ei jo nuorena solmittu suhde voisi olla se oikea tai toimia hautaan asti. Suhteessa kun on myös tahdosta, kompromissikyvystä ja halusta kyse. Pitää olla valmis taistelemaan suhteensa puolesta. Voi olla, että joudut taistelemaan tästä tyypistä, jos lähdet sotkemaan hänen suhdettaan...
Kiitos ystävällisistä vastauksista, koska en todellakaan aio tyrkyttää itteäni tai tunkea heiän väliin. Ja tietty suhteet on nuoreanki vakavia, mut aattelin vaa sitä ku ihminen muuttuu vielä siinä kahen- ja kolmenkympin välissä luonteeltaankin. Jatkan siis täysin ystäväpohjalta ja tutustun tyyppiin sitä kautta paremmin. Ehkä huomaankin, ettei ko. henkilö oo mitä haluan...
Minun luonteeni ei ole muuttunut, eikä siskonikaan. Ihmisten arvot ja periaatteet saattavat muuttua, kun elämänkokemusta ja -näkemystä tulee lisää. Mutta harvoin se ihmisen perusluonne muuttuu.
On totta, että harva 17-vuotias vielä tietää, mitä haluaa elämältään (lapsia, uraa, talon maalla/kaupungissa jne.), jolloin voi olla, että näiden asioiden selviessä huomaa, ettei se kumppani enää olekaan sopiva. Suurin osa eroista saattaa johtua juuri perhearvojen eroista, toinen haluaa lapsia, toinen haluaakin olla vielä villi ja vapaa. Ja näille tosin ei voi mitään, silloin on parempi erota, kuin elää onnettomana :)
Mielestäni varatusta ei kannata alkaa haaveilemaan. Anna sen olla. Siinä hajoittaa itsensä helposti ja menettää omaa itsearvostustaan.
Anna heidän selvitellä välinsä ennenkuin yrität tunkea heidän väliinsä. Niin kauan kuin hän on varattu, on hän varattu. Keskity mieluummin vapaisiin miehiin.
Joka suhteen ollessa päällä aloittelee uutta suhdetta samaan aikaan, ei missään nimessä ole luotettava. Miten kestät sen, kun miehesi alkaakin luomaan uutta suhdetta selkäsi takana ja yks päivä hyppää uuteen suhteeseen, jonka on valmiiksi petannut sinunlaistesi kanssa?
Eli jätä varatut rauhaan, kyllä sieltä löytyy sopivia sinullekin. Mikäänhän ei sitten kiellä yrittämästä häntä, kun hän on vapaa, mutta muutoin ei kannata yrittää, eikä vihjailla.
Me puhuttiin avomieheni kanssa tosi vakavasti yhteenmuutosta ja siitä, mitä avoliitto kummallekin merkitsee, kun yhteenmuutto tuli ajankohtaiseksi. Kummallakin on ollut pari lyhyempää seurustelusuhdetta takana, mutta kummallekin tämä oli ensimmäinen avoliitto.
Naimisiin meillä ei ole tarvetta mennä, sillä emme ole uskovaisia ja meille avioliiton merkitys on aika vähäinen - se on vain juridinen paperi, ei syvennä meidän mielestämme suhdetta saati takaa onnellisuutta.
Avioliittoa tuskin koskaan tarvitsemme, mutta olemme todella onnellisia avoliitossamme. Meille avoliitto merkitsee toiseen sitoutumista eikä siitä kummankaan mielestä heppoisin perustein lähdetä. Olemme lupautuneet elämään toisen kanssa ja rakastamaan toisiamme.
Niin ja todella, olemme nyt 23v. ja 24v. seurustelua on takana 4 vuotta ja avoliittoa 2,5 vuotta.
Vaikka olemmekin vielä nuoria, ei ole meille tullut kysymykseenkään, että avoliitto olisi vain jotain kokeilua (kuten se monille kavereille on, että "kokeillaan, mitä tästä suhteesta tulee yhteenmuuton avulla") vaan meille avoliitto on täysin samanarvoinen kuin avioliitto (siis esim vanhempiemme avioliitot, tuttavien avioliitot).
Koskaanhan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan eikä voi olla varma, pysyykö toinen vierellä tai pysyykö itse. Elämä muuttuu ja asiat muuttuvat. Kuitenkin korostaisin sitä, että meille avoliitto on tärkeä ja vakava asia. Ja lapsikin on jo hyvin tervetullut meille, joten sitoutuneita toisiimme ollaan.
....21v. ja poikakaveri 17v. kun hän muutti mun luo asumaan. Oltiin sitä ennen seurusteltu kuukausi!! muutaman kuukauden päästä muutettiin sit yhteiseen isompaan asuntoon. Nyt ollaan oltu yhdessä 11 vuotta, ostettiin pari vuotta sitten omakotitalo, meillä on ihana 2-vuotias lapsi...... Tietty ongelmii ja kriisejä on ollu mut missäpä pitkässä suhteessa ei ois...