Osaatko kehua itseäsi?

ja niin maan perusteellisesti. On se kumma kun näin hyvä ja monitaitonen nainen ei kenellekään kelpaa.

en muiden kuullen. mutta muuten

Aina kaikki joutuu yllättymään positiivisesti vaikka kuinka kehuisin ennakkoon.

ole. Jotenkin jos miettii jonkun asian itsestä, joka vois omasta mielestä olla kehumisen arvoinen, niin sit kuitenkin miettii eka et miten se toinen mahtaa suhtautua siihen ja onkohan se senkin mielestä mun hyvä piirre/ominaisuus.

Pahinta varmaan olis, jos kehuisi itsestään jotain omasta mielestäni hyvää ominaisuutta ja sit se oliskin sen toisen mielestä just yksi mun huonoimmista piirteistä tai sellainen, jota se ei arvosta lainkaan.

Miksi kehuisin?

Olenhan keskinkertainen tai huono kaikessa. Mitä siitäkin tulisi, jos kehuisin itseäni paremmaksi, kuin tiedän itseni olevan?

Vai onko riittävää kehua itseänsä keskinkertaiseksi?

Mä kyllä osaan työhaastattelussa sanoa yleensä ne asiat mitä pitääkin itsessä kehua.

Mut muuten sit... vähän niin ja näin...

Tässä vähän aikaa sitten sanoin yhdelle miehelle (joka ei ole minua nähnyt, mutta tunnetaan aika hyvin), että olen ihan tavallisen näköinen tyttö. Sillä tavalla ei kuulemma saisi sanoa, koska tavallinen on huono.

Mutta minkäs minä sille voin, että olen mielestäni ihan tavallisen näköinen. Ehkäpä mun olis pitänyt sanoa, että yleensä kehutaan mun silmiä sekä kasvoja ja mua on sanottu usein luonnonkauniiksi...
Mutta kun ei sellainen kehuminen istu mun suuhun...

Nykyisin mä käytän vaan "tuu katsoon", jos joku kysyy mun ulkonäköä... Voin tietty kertoa silmien ja hiusten värin, mutta eihän se sille toiselle mitään kerro.

Luonteenpiirteitä on taas helpompi kehua... Se on sitten eriasia pitääkö se toinen niitä samoja mun luonteenpiirteitä kehuttavina vai ei...

Itsensä kehuminen on aika vaikeeta.

Itsekehu on mulle hankala aihe. En pidä itseään kehuvista ihmisistä, ja minulle on hankalaa itseäni, muita hyvinkin helppoa. Itsekehuakin on niin monenlaista, tervettä ja vastavuoroisesti itsekorostukseen pyrkivää. Itsetunnosta kaikki lähtee, ehkä omani ei ole niin raiteillaan kuin pitäisi.

Kehun oikeastaan vain jos sitä minulta pyydetään. Mieluummin olen ylipäätään tarkkailija kuin eniten äänessä.

Erityistä syytä ei välttämättä tarvita, koska en ole aivan erityisen hyvä juuri missään. Voin silti sanoa, että mm. empatiakykyni on sangen mallikaalla tasolla.

Mukava kun sua muuten näkee täällä. :)

työhönottotilanteessa toki olen fiksu, avoin, tiimihenkinen, kekseliäs, innokas oppimaan uutta, jne.

Yksityiselämssä se oman itsensä kehuminen onkin sitten hankalampaa, se kun ei kuulu kulttuuriin.

Itsensä kehuminen oikein luonnistu.

Työhaistattelussa mielummin lyön faktat pöytään mitä osaan tehä ja mitä en sen enempää kehuskelematta.

En tykkää kehua enkä ottaa kehuja vastaan.

Tiedostan itsessäni omasta mielestäni niin hyvät kuin huonotkin puolet eli jos tulis tilanne (mitä en nyt kyllä keksi) osaisin sanoa mihin itsessäni olen tyytyväinen. Osaan siis myös kehua itseäni, tosin tähän päivään mennessä sellasta tilannetta ei ole tullu vastaan missä olisin kokenu sen jotenkin tarpeelliseks.

Itsensä joutava esille tuominen ja turhanpäiväinen kehuminen on yhtä ärsyttävää kuin itsensä turha vähättely.

Itsekehu on toinen nimeni,
erityisesti harrastan sitä suhteessa lapsiini.

(Mutta mille he nauravat?)

toiset kehuvat puolestani, niin hyvässä kuin kateudessa

ja kavereittensa kehuminen on rantaruottalaista hommaa. En osaa, en edes halua osata.

Toki tuon oman osaamiseni esille ja olen hyvin tietoinen siitä, mutta kehumiseen vahvasti liittyvät adjektiivit jätän kyllä pois. Omakehu itseasiassa ärsyttää niin että jos jonkun huomaan sitä tekevän, etsin varmasti sen asian millä voin häntä verbaalisesti näpäyttää.

Suomalainen ei kehu.

Työhaastattelussa olen ollut viimeksi 80-luvun puolivälissä, joten ei ole kokemusta kehumisesta....

M48...

edes työhaastattelussa. Miksi edes pitäisi?

kyllä.

tää ei oikee viihtyis sellaste mönttie joukos, ketä ei osais sanoo yhtää positiivista sanaa ittestää tai muista.

omist kädejäljist voi kehuu itteesä, siis niist jutuist mitä olis saanu aikaan. mut samaan aikaan pitäis muistaa kehuu myös ne ketä olis ollu mukana tekemäs niit juttui. ku yksin sais kuitenki nii vähä aikaan, et kaikkii isoihi juttuihi tarvitaa aina useempii henkilöit. ne olis sitä mitä ei sais otettuu pois.

sit jos kaverit pystyis tekeen jotai hienoo, nii niistä pitäis kans kehuu niit.

tollasil ulkokultasil jutuil sit ei juurikaa viittis alkaa kehuskeleen, niinku jollai kännykäl tai autol tai pärräl tai ulkonäöl tai varallisuudella yleensä. ne ku olis sellast, et ne voi lähtee pois koska vaa.

ei kande juurikaa olla huolissaa siit mitä sanoo, vaan enemmänki siit mitä jättää sanomatta.

tai osaan mekaanisesti toistaa ne asiat, jotka jotkut muut ovat sanoneet, mutta en todellakaan osaa markkinoida itseäni.

Olen yrittänyt opetella, sillä työmarkkinoilla pitää osata tehdä itsestään iso ja hieno numero.