Laitoin tämän palstan viestejä lukiessani merkille, että anopin apen ja miniän välit tulehtuvat pahoin viimeistään silloin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy.
Näin myös meillä. Olen ollut hyvissä väleissä mieheni vanhempien kanssa, kunnes meille syntyi ihana pieni tyttö (nyt 1v2kk). Tuntuu siltä, että anopin ja apen on vaikea käsittää, että heidän ainokaisella pojallaan on nyt oma perhe, joka on se kaikkein tärkein. Lähes heti lapsemme syntymän jälkeen anoppi laukoi mitä kummallisempia kommentteja, kuten esim. "kunpa vaan lasta ei pilattaisi" jne. Muistan myös hyvin sen, kun vauvamme ollessa muutaman viikon ikäinen, anoppi soitti ja kehui, kuinka heidän työpaikallaan eräs juuri lapsen saanut oli NIIIIIIN onnellinen. Muisti myös mainita, että synnytti lapsen alakautta (itse synnytin sektiolla), mutta olihan tämä työpaikan synnyttäjä minua paljon nuorempi. Eli toisin sanoen vihjaili, että minulla jo niin paljon ikää ja huonompi kunto, etten jaksanut ponnistaa lasta alakautta maailmaan. Kaikeksi onneksi minua ei ole sektio harmittanut ollenkaan, päin vastoin, ja olen ollut heti vauvan synnyttyä onneni kukkuloilla. Mutta, jos olisin kärsinyt esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, niin..
Tiedän, että erityisen paljon appivanhempia on harmittanut se, että lapsemme oli/on todella helppo ja rauhallinen, eikä meidän ole tarvinnut kysellä neuvoja ja rukoilla apua. No, kuitenkin välimme tulehtuivat todella pahasti vauvamme ollessa n. 5kk:n ikäinen, kun appivanhemmat yrittivät saada minua tekemään avioehdon (miehelläni kerrostalo-asunto, josta olimme muutamassa omakotitaloon). Olemme olleet mieheni kanssa jo 10v yhdessä ja niistä kuitenkin jo 4v naimisissa, joten en todellakaan suostunut moiseen, vielä kun asiaa yrittivät appivanhemmat, joille ei heidän poikansa asiat kertakaikkiaan kuulu. Mieheni ei avioehtoa ole koskaan ehdottanutkaan.
Pahimpaan riita-aikaan mieheni vieraili anopin tykönä kahdestaan tyttäremme kanssa. Tyttömme takia yritin myös unohtaa/olla kantamatta suurempia kaunoja meidän asioihin puuttumisesta, kunnes n. viikko sitten appivanhemmat tulivat yllättäen viettämään poikansa synttäreitä (emme olisi välittäneet vieraista, kun meillä oli takana raskas viikko, koska ajoimme kolarin). Tällöin sitten kaikki hampaankolossa olevat asiat lauottiin puolin ja toisin, ja esille nousi sellaisia asioita, joita en kertakaikkiaan voi hyväksyä. Mm. että heiltä olisi pitänyt kysyä lupa, voimmeko lähteä oma lapsemme kanssa kyläilemään omien vanhempieni luokse, kun tyttömme oli vastasyntynyt. Lisäksi appi jo suorastaan uhkaili mm. sanoen, että hän VOI kyllä vaikuttaa meidän asioihin (sanoessani, että meidän perheen asioihin ei voi kukaan puuttua).
Kun asiat menivät siihen pisteeseen, ettei mitään mahdollisuutta sopuun ollut, alkoivat appi ja anoppi tivata miten joulut, lapsemme syntymäpäivä ym. vietetään. Anoppi saneli myös, että vietetään sitten tytöllemme kahdet syntymäpäivät, toiset meillä ja toiset heillä, ja että heidän poikansa ja tyttäremme käyvät heillä kahdestaan yökylässä ym.
Nyt jälkeenpäin asiaa mietittyäni, en todellakaan suostu siihen, että anoppi appi yrittävät vetää meidän perheemme erilleen ja repiä rikki. Ja vieläpä, että lastamme käytettäisi välikappaleena. Niin kauan, kun he eivät lopeta puuttumista meidän asioihin ja kunnioita perhettämme, saavat pysyä erossa niin minusta kuin lapsenlapsestaankin. Myös mieheni sai eilen sanottua vanhemmilleen saman asian, vaikka vaikeaahan se oli..
Näin myös meillä. Olen ollut hyvissä väleissä mieheni vanhempien kanssa, kunnes meille syntyi ihana pieni tyttö (nyt 1v2kk). Tuntuu siltä, että anopin ja apen on vaikea käsittää, että heidän ainokaisella pojallaan on nyt oma perhe, joka on se kaikkein tärkein. Lähes heti lapsemme syntymän jälkeen anoppi laukoi mitä kummallisempia kommentteja, kuten esim. "kunpa vaan lasta ei pilattaisi" jne. Muistan myös hyvin sen, kun vauvamme ollessa muutaman viikon ikäinen, anoppi soitti ja kehui, kuinka heidän työpaikallaan eräs juuri lapsen saanut oli NIIIIIIN onnellinen. Muisti myös mainita, että synnytti lapsen alakautta (itse synnytin sektiolla), mutta olihan tämä työpaikan synnyttäjä minua paljon nuorempi. Eli toisin sanoen vihjaili, että minulla jo niin paljon ikää ja huonompi kunto, etten jaksanut ponnistaa lasta alakautta maailmaan. Kaikeksi onneksi minua ei ole sektio harmittanut ollenkaan, päin vastoin, ja olen ollut heti vauvan synnyttyä onneni kukkuloilla. Mutta, jos olisin kärsinyt esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, niin..
Tiedän, että erityisen paljon appivanhempia on harmittanut se, että lapsemme oli/on todella helppo ja rauhallinen, eikä meidän ole tarvinnut kysellä neuvoja ja rukoilla apua. No, kuitenkin välimme tulehtuivat todella pahasti vauvamme ollessa n. 5kk:n ikäinen, kun appivanhemmat yrittivät saada minua tekemään avioehdon (miehelläni kerrostalo-asunto, josta olimme muutamassa omakotitaloon). Olemme olleet mieheni kanssa jo 10v yhdessä ja niistä kuitenkin jo 4v naimisissa, joten en todellakaan suostunut moiseen, vielä kun asiaa yrittivät appivanhemmat, joille ei heidän poikansa asiat kertakaikkiaan kuulu. Mieheni ei avioehtoa ole koskaan ehdottanutkaan.
Pahimpaan riita-aikaan mieheni vieraili anopin tykönä kahdestaan tyttäremme kanssa. Tyttömme takia yritin myös unohtaa/olla kantamatta suurempia kaunoja meidän asioihin puuttumisesta, kunnes n. viikko sitten appivanhemmat tulivat yllättäen viettämään poikansa synttäreitä (emme olisi välittäneet vieraista, kun meillä oli takana raskas viikko, koska ajoimme kolarin). Tällöin sitten kaikki hampaankolossa olevat asiat lauottiin puolin ja toisin, ja esille nousi sellaisia asioita, joita en kertakaikkiaan voi hyväksyä. Mm. että heiltä olisi pitänyt kysyä lupa, voimmeko lähteä oma lapsemme kanssa kyläilemään omien vanhempieni luokse, kun tyttömme oli vastasyntynyt. Lisäksi appi jo suorastaan uhkaili mm. sanoen, että hän VOI kyllä vaikuttaa meidän asioihin (sanoessani, että meidän perheen asioihin ei voi kukaan puuttua).
Kun asiat menivät siihen pisteeseen, ettei mitään mahdollisuutta sopuun ollut, alkoivat appi ja anoppi tivata miten joulut, lapsemme syntymäpäivä ym. vietetään. Anoppi saneli myös, että vietetään sitten tytöllemme kahdet syntymäpäivät, toiset meillä ja toiset heillä, ja että heidän poikansa ja tyttäremme käyvät heillä kahdestaan yökylässä ym.
Nyt jälkeenpäin asiaa mietittyäni, en todellakaan suostu siihen, että anoppi appi yrittävät vetää meidän perheemme erilleen ja repiä rikki. Ja vieläpä, että lastamme käytettäisi välikappaleena. Niin kauan, kun he eivät lopeta puuttumista meidän asioihin ja kunnioita perhettämme, saavat pysyä erossa niin minusta kuin lapsenlapsestaankin. Myös mieheni sai eilen sanottua vanhemmilleen saman asian, vaikka vaikeaahan se oli..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerronpa omasta kokemuksestani minkälaisia nasevia mielipiteitä mun anopilla on:
-Mun synnytys kesti n.30h, ponnistusvaihe tunnin. Anoppi oli sitä mieltä että syy oli epiduraalissa, ja päätti että kun toinen lapsemme syntyy niin en ota sitä tällä kertaa (kiva, että mullakin jotain sanomista asiaan...)
-Kun en heti synnytyksen jälkeen vuodattanut onnen kyyneleitä vaan kesti pari päivää että vauva tuntui omalta ja tutummalta, anoppi piti tätä hälyttävänä ja outona (jota se ei ole).
-Kuulemma imetys onnistuu jos on äidinvaistoa ja rakkautta, ja ne joilta ei maitoa tule ei myöskään vauvaa rakasta.
-n.kk synnytyksen jälkeen hän teki musta sellaisen diagnoosin, että olen masentunut ja suhtaudun vauvaan etäisesti (vauva nukkui, olisi ilmeisesti pitänyt riepotella nukkuvaa lasta sylissä koko ajan että anoppi uskoisi mun olevan onnellinen terveestä ja rauhallisesta lapsesta). En ollut tippaakaan masentunut, en edes erityisen väsynyt.
Tätä masennus-juttua hokee edelleen, ja tyttömme on jo vuoden ikäinen.
Mukavaa, kun on suvussa ammatillisesti pätevä henkilö joka tulee mulle kertomaan milloin oon masentunut kun itse en ole mitään oireita huomannut, eikä ole miehenikään.
jotka esim. asuinpaikkansa (pieni maalaiskunta) tai uskomuksensa perusteella kokevat, että heillä on oikeus toimia tavalla, jolla toimivat, sillä onhan näin toimittu tähänkin asti.
Näin oli myös meillä, kun ensinmäinen poikamme syntyi, niin päivittäin anoppi asui enemmän meillä kun kotonansa, koska halusi varmistaa, että lapsi saa täyden huomion ja hoidon. Ohjeita tuli kaiken aikaa.
Tähän lienee syynä se, että anoppini on työnarkomaani, ja hän ei ole kauaa omaa lastaan hoitanut, vaan mennyt töihin, ja antanut hoitovastuun palkolliselle. Ehkä se tuolloin halusi ottaa takasi menetettyja hetkiä.
Olimme kuitenkin puolisoni kanssa tuohon kyllästyneitä, ja puolisoni koitti hellävaraisesti vihjailla, että meillä on oma perhe, joka asiat hoitaa jne.
Tästähän ei apua ollut, ja jossain tilanteessa tein sitten asiat selväksi anopille, ketä MEIDÄN perheeseen kuuluu, ja ketkä päättävät MEIDÄN perheen asioista, joihin hän ei kuulu.
Meni aikaa jonkin verran, kun anoppi sulatteli asiaa, ja loppujen lopuksi asia kääntyi todella hyvin päin - hän ymmärsi yskän, ja tänäpäivänä yhteiselossamme EI ole ongelmia.
Eli summa asummarum: Kannattaa tehdä asiat selviksi appivanhemmille hyvässä hengessä, ja kertoa omat faktat. Heidän asia on sulatella asiaa, ja miettiä, mitä on tullut tehtyä tai sanottua.
Eriasia on tietty se, että jos eivät vieläkään tajua, niin tuohon vois todeta, että jos kersana järkiä on jaettu pikkulusikalla, niin kauhalla sitä on vaikea saada pois. Tällöin kannattaa mielestäni tehdä talon säännöt selviksi.
Ite em. tilanteessa lähden siitä, että koti on se viimeinen "suojapaikka", jossa saa olla rauhassa, johon ei ylimääräisiä toivota, jos asiat on ristissä.
Tuon kertominen onkin jo sitten toinen juttu.
-- MM --
Allekirjoitan täysin, että välit tulehtuu viimeistään silloin. Meillä alkoi kyllä jo aiemmin, kun ostettiin yhdessä miehen kanssa oma asunto. Ehkä se oli anopille näin jälkikäteen ajatellen signaali, että olin tullut jäädäkseni.
Meillä anoppi oli ratkiriemuissaan, kun esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla. Hän tuntui epäilevän kykyjäni (siinäkin suhteessa). Toinen lapsi tuli anopin estelyistä huolimatta (olisi pitänyt mennä pelkopolille anomaan sektiota) normaalisti ja vieläpä ihan hyvin. Imetys on anopin mukaan turhaa ja lapsen ruoka tulee purkista. Eli hän suhtautui imetykseen jotenkin tyyliin "että viitsitkin" ja kotitekoisia soseita hän paheksui ja epäili niiden laatua. Ja toisen lapseni kestovaipat ovat olleet ongelma. Paha kyllä hän ei viimeksi tajunnut, että tytöllä oli kestovaippa. Ihasteli sitä ja kysyi, mistä noin kauniita vaippoja saa. Kun kerroin, että kyseessä on kestis, naama venähti :)
Miten tuo avioehtojuttu nyt meneekään, jos avioparilla on lapsi? Mutta tuo on ihan törkeää, asia on ihan sinun ja miehesi välinen. Ettei tuossa sitten olisi jotain sellaista takana, että he uskovat miehesi nyt elättävän sinut, kun hoidat lasta kotona (vai hoidatko??).
Et ehkä usko, mutta minusta on kuitenkin parempi, että teillä puhutaan noista kurjista jutuista avoimesti. Meillä anoppi hoitaa asiat "harmaana eminenssinä" manipuloi miestään, poikaansa ja valitettavasti myös minua, kun olen turhan kiltti. Ja ongelmina meilläkin usein nuo joulut, synttärit yms.
Pistät joskus täyslaidallisen päin naamaa anopille kyllä se siitä hiljenee ja rupeaa etäisemmäksi. Anoppisi on narsisti joa huomaa ettei joku sano takaisin niin se ruokkii lisää.
Sanot suoraan anopille että sinun ja miehesi perheen asiat eivät kuulu muille. Jos anoppi ei tätä ymmärrä niin ei. Tee myös miehellesi selväksi ettei puhu äidilleen teidän perheen asioita kun ne eivät niille kuulu.
mun anoppi saa noukkia kivet jotka heitti yksi kerrallaan.pilas koko meidän elämän vihallaan mua kohtaan.ja sanon vilpittömin sydämmin en koskaan pahaa tehnyt tai sanonut.vasta nyt kun ero tuli sanoin ajatukseni ja sekin oli taas mun vika ja entinen mieskin siihen yhtyi.aikasemmin vihasi äitiään mutta nyt tarvii tukea.
Tuskin miehesi äitiään vihasi, haluat vain niin itsellesi uskotella. Äiti on kuitenkin aikas anteeksiantavainen olento.
vettä sakeampaa,jos sitä tiputtaa vääriin paikkoihin.Joskus voi käyttää myöskin kirkasta järjenjuoksuaan hoitaakseen sukurasitteet.Kyllä meidän on itse elämämme polkuja asteleminen,eikä jättää se vanhenevien vanheimpamme harteille,oli veri sitten mikä hyvänsä,niin itse kannamme vastuumme täällä kuin Jumalnkin edessä.Eikä lasten prhekään ole mikään koko suvun hiekkalaatikko taikka temmellyskenttä,ahtaimmissakaan raameissanne,politiikassa tai uskonnossa.
Aivan oikein, mies eroaa vanhemmistaan kun perustaa perheen ja se on monelle äidille kova pala.
Miten voi rakastaa omaa lastaan jos ei hyväksy toisen äidin kasvattamaa lasta?
Olen kokenut olevani miniä kakkonen, kaikessa
mut se loppui kun erkaannuin täysin.
Kovetin itseni etten heitä tarvi ja sekös v...tti.
Pidä omaperheesi kasassa, muuta ei tarvikkaan.
Kylläpä ymmärtävät, ja jos ei oma on häpeensä.
Kyllä mullakin tuli ihan kylmät väreet kun luin näitä juttuja "eksyessäni jotenkin kummallisesti" tänne appi/anoppi-palstalle. Sehän tässä pelottaakin että vaikka kuinka olisit hyvä ihminen ja opiskelisit/tekisit työsi, et ole ikinä tarpeeksi!!
Vaikka niitä alun ennakkoluuloja ja mielikuvia on saanut muutettua positiivisemmaksi ja tuleekin ihan juttuun, on silti kaikkea mikä edelleen ällistyttää.
Itse esim. luulen, että mieheni, hän on jo 26-v ei esimerkiksi halua kihlautua kanssani monen vuodenkaan seurustelun jälkeen sillä luulen, että hän aavistaa/haistaa vanhempiensa asenteet. Vanhemmat pitävät sekä miestäni että minua hieman uusavuttomina ja minua jotenkin..no ehkä ei niin täydellisenä- olenhan niin rikkinäisestä perheestäkin..
Joskus anoppi v****ilee mulle päin naamaa esim. ulkonäöstä mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa- kuin olisi sokea.se raivostuttaa minua, enkä voi enää kauaa olla räjähtämättä mieheni kasvoille kun ei mitään aivotoimintoa näy liikkuvan sen suhteen.sanoisi vaikka ääneen olevansa pahoillaan tms. Hänellä on myös eräänlainen holhoava asenne meihinaj kerran hän jopa erään tuttavan vitsaillessa/vihjaillessa kihlautumisesta sanoi ääneen oman mielipiteensä siitä ennen kuin ehdin avata suutani. Siinä minä sitten istuin anopin vieressä kahvikuppi kädessä alistettuna.
Ehkä tosiaan jo alussa kannattaisi anopille laittaa jauhot suuhun jos ei miehstä ole puolustajaksi.Ei ole kyllä kiva alkaa lasten päällisiä sitten tappelemaan, sehän tässä pelottaakin..
tietääkseni pitäisi olla sanomista tekeekö joku täysi-ikäisenä lapsia vai ei,anopin ongelmahan se vain on jos ei osaa muihin ihmisiin suhtautua...rohkeasti vaan elämään omaa elämää,anoppisikin pitäisi elää omaansa:)...
Meillä anopilla vahvoja mielipiteitä ja paljon "tietoa", tietää melkein kaikesta kaiken =)
No lapset viihtyvät mummolassa ja mummo hoitaa mielellään, mutta...
Me emme mieheni kanssa osaa tehdä mitään oikein ja mikään ei anoppia miellytä. Kaikki juhlat on järjestetty väärin yms. Esim. he eivät ole kertaakaan päässeet esikoisen (ei ole miehen biologinen) syntymäpäiville. Olen aina luullut, että eivät välitä tulla koska eivät oikeasti ole pojan isovanhempia, mutta he ovatkin odottaneet minun vaihtavan juhlapäivää heidän menojensa mukaan. Koskaan eivät ole ääneen sanoneet asiasta. Minä taas olen olettanut heidän tulevan syntymäpäiväjuhliin, jos ne ovat heille tärkeät vaikka jotain muuta menoa olisikin; itse tekisin niin.
Häitä anoppi on vinkunut siitä asti, kun aloimme odottaa ensimmäistä yhteistä lasta. Nyt vihdoin kun avioiduimme, olivat ne kuulemma paskat juhlat. He lähtivät naama nurinpäin juhlista klo 20.00 ja juhlat jatkuivat 03 asti.. meillä oli hauskaa ja meistä häät olivat onnistuneet. He eivät osallistuneet kustannuksiin tai järjestelyihin, mutta puuttuivat kuitenkin vieraslistaan. Pidimme kohtuu isot häät (kutsuttuja 100) pienehköllä budjetilla (noin 3000€) joten paljon oli työtä. olisivat saaneet auttaa, mutta ei kiinnostanut. Valittaa silti kehtasivat.
Meillä on kodin remontti pahasti kesken ja kaikenlaista rakennusmateriaalia koti täynnä, mutta silti anoppi valittaa kuinka minä en pysty pitämään kotia siistinä... Saattaa haukkua ja kertoa mielipiteensä minusta ja persoonastani ihan suoraan päin naamaa. Itseasiassa hän ei edes tunne minua, eikä oikeastaan edes poikaansakaan. Onneksi mieheni on minun puolellani ja sanonut, että laitetaan sitten välit poikki, jos ei äiti osaa olla. Minä en haluaisi välejä katkaista, koska minusta perhe on tärkeä ja omat vanhemmat vioistaan huolimatta ainut kertaisia.