Mitä tehdä kun suhde

ei toimi?

Antakaa hyvät kanssasisaret ja -veljet neuvoja, oletteko olleet samassa tilanteessa? Seurustelen kuudetta vuotta eronneen miehen kanssa. Emme ole asuneet yhdessä ja tällä hetkellä asumme eri paikkakunnilla. Jo pari viime vuotta olen vähän väliä harkinnut että lopetan suhteen. Olemme yhdessä enää harvoin, vain pari kertaa kuukaudessa. Meillä on loistavaa seksiä, mutta siihen se sitten jääkin. Mies ei halua kanssani mitään normaalia arkea. Hän ei halua käydä kanssani missään, ei ole esitellyt minua ystävilleen, sukulaisilleen eikä edes lapselleen! Mies on muuten todella mukava. Koskaan hän ei ole haukkunut minua tai haastanut riitaa eikä hän ole millään muotoa väkivaltainen.

Seurustelun alkuvuosina hän puhui itsekin kihlauksesta, naimisiinmenosta ja lapsen hankkimisesta. Mutta nykyään hän ei suostu edes keskustelemaan MISTÄÄN suhdettamme koskevista asioista. Tilannetta pahentaa se että hän tuntuu olevan exänsä talutusnuorassa. Nykyään saattaa mennä päiväkausia että hän ei edes soita tai textaa minulle. Olen sanonut miehelle sata kertaa että suhde vaatii toimiakseen työtä ja että pelkkä seksi ei riitä minulle, olkoonkin vaikka kuinka hyvää.

Epäilen että hän ei rakasta minua vaan on kanssani vain hyvän ja turvallisen seksin vuoksi. Olenko oikeassa? Rakastan häntä suuresti mutta en jaksa jatkaa näin. Mitä minun tulisi tehdä? Laitanko kylmästi suhteen poikki?

17

1377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se..........

      Jospa se on miehen näkökulmasta täydellinen, ja toimii juuri niin kuin pitääkin...

      Kohtaako odotukset, onko yhteisiä tavoitteita?

    • parisuhdekurssille
    • jo ajatellut sitä

      että suhteenne ei tuosta mene enää eteenpäin. Miehelle tilanne on mitä ihanteellisin. Tuskin hän sitä haluaa enää muuttaa.
      Suhteenne on seksisuhde.
      En missään nimessä sanoisi tuon kuuloista suhdetta seurusteluksi. Seurustelu on muutakin kuin seksiä. Seurusteluun yleensä kuuluu myös yhteisen tulevaisuuden suunnittelu ja suhde myös kasvaa ja muuttuu ajan kanssa, monesti seurustelu etenee avoliittoon, avioliittoon ja lasten hankintaan.
      Kuusi vuotta on pitkä aika, liian pitkä aika odottaa toista sitoutumaan. Kyllä hän olisi sitoutunut sinuun jo jos olisi halunnut.
      Eiköhän sinun kannattaisi jo jättää tuo taaksesi ja siirtyä elämässä (ja miehissä) eteenpäin.

    • näkökulma

      Se, mitä kerroit, ei mielestäni täytä hyvän ja onnellisen parisuhteen kriteereitä, ensinnäkin siksi, että sinä olet tyytymätön. Pitäiskö asialle tehdä jotain? Mielestäni kyllä.

      Uskoisin kirjoittelusi perusteella, että hän pitää sinua ns. varalla, salasuhteena ja ties minä, valitettavasti. Voisiko olla mahdollista, että hänellä on "virallisempi" suhde ja olet hänelle salarakas? Miksi muuten hän ei ole esitellyt sinua sukulaisilleen, lapselleen? Miksi hän ei soita tai viestittele päiväkausiin? Miksi ei halua vakiintua? Mitäpä jos menisit hänen luokseen kutsumatta, olettehan sentään olleet yhdessä jo kuusi vuotta??

      Tulet tarvitsemaan paljon voimia tähän suhteeseen, jos sitä vielä haluat, tuskin se tuosta muuttuu. Olisi varmasti jo aika miettiä mitä itse haluat. Millaista suhdetta itse toivot, seksiä salaa muilta piilossa? Vai kestävän parisuhteen, jossa on mahdollista herätä toisen vierestä jokaisena aamuna ja nähdä hänen uniset kasvonsa?

    • sanoisi

      muuta kuin että laita kylmästi poikki, jos siltä tuntuu.
      Jos et vielä ole aivan varma mitä oikeasti haluat, voit vaikkapa seuraavilla tapaamisella kieltäytyä seksistä ja katsoa, kuinka viihdytte muuten toistenne seurassa.
      Tai - kuten itse tein, alat perua ja siirrellä sovittuja tapaamisia muihin kiireisiin vedoten.
      Vaikutus voi olla yllättävä.
      Loppupeleissä sinä sitten kuitenkin päätät - jaksamisiin!

    • sentään.

      Lopeta hyvän sään aikaan. Olet vain hyödyke hänelle. Nuoruutesi menee hukkaan etkä saa omaa perhettä.

    • eräs mies

      Vaikka tämä onkin oma veikkaus, niin kuulostaa siltä että olet miehelle vain satunaninen vakipano (ja muitakin löytyy).

      Eli sinä olet täysin erillä hänen sosiaalisesta ringistä, sinun olemassaolosta ei kukaan hänen tutuista edes tiedä. Luvannut ja leperrellyt alussa sen verran että jäit koukkuun ja nyt käy panemassa sitten kun lähempänä olevat hoidot ovat varattuja tms.

      Veikkaus siis, mutta kaikki merkit viittaavat tuohon (ja muuhun viittaavia merkkejä ei oikein esiintynyt).

      Jos et siis jo tajunnut, mies haluaa vain seksiä kanssasi... ei pitäisi olla vaikea tajuta jos se on ainaoa mitä suhteestanne löytyy, sorry. Teot kertovat aina totuuden - ei sanat.

      Se että ihminen ei "haasta riitaa" tai "ei ole väkivaltainen" ei ole mikään merkki rakkaudesta vaan se on ihan oletusarvoista kunnioitusta ja normaalia käytöstä kahden terveen tuntemattomankin ihmisen välillä. Ihmellistä miten jotkut ihmiset saavat paheiden puutteen näyttämään joltain halvatun Nobel palkinnoilta (en nyt tässä alkuperäistä parjaa vaan ihmisä yleensä).

    • vastanneille!

      Tämä selkeytti asioita paljon. Joskus sitä tulee vaan niin sokeaksi, varsinkin kun vielä rakastaa toista niin suuresti...

      Annan miehelle hetken aikaa korjata nämä suhteessamme olevat puutteet. En aio tavata häntä enää mikäli hän ei ole halukas muutoksiin.

    • Ohruska

      Kirjoitin tämän juuri tuonne uusioperhepalstalle jostain syystä. Lue. Tilanteesi kuulosti tutulta. Samanlaisissa mietteissä olemme. Minuakaan ei ole esitelty yhdellekään ystävälle...

      Viestini sopisi varmaan paremmin jonnekin muualle, mutta katson löytyykö täältä paria kommenttia.

      Olen seurustellut kumppanini kanssa 6 vuotta. Hänellä on 19 ja 16-vuotiaat lapset. Itselläni 15 ja 12. Yhdessä emme asu.

      Suhteen alussa mies halusi kovasti muuttaa yhteen, mutta minä jarruttelin, kun pelkäsi uusperhekuviota ja ajattelin, että antaa lasten ensin totutella ajatukseen hissuksiin. Vuosi sitten mies painosti yhteenmuuttoon ja minä suostuin, mutta mies sanoi, ettei pysty. Haluaa seurustella kanssani edelleen ja kun kysyin mitä se tarkoittaa, sanoihän että pari päivää viikossa on riittävä määrä tavata.

      Mies on myös sulkenut minut ja lapseni täysin hänen ja hänen lastensa elämän ulkopuolelle. Hänen lapset asuvat äidillään ja tapaavt isää joka toinen vkl. Ymmärrän, että mies haluaa keskittyä lapsiinsa täysin tuolloin, mutta muutos on dramaattinen. Aiemmin teimme kaikkea yhdessä: matkustimme, kokkasimme. kävimme leffoissa ja nyt en ole nähnyt hänen lapsiaan yli kahteen kuukauteen.

      Olen kysynyt, onko tämä suhde loppu, siitäkö kaikesta kysymys. Näin ei kuulemma ole. Miltä tämä ulkopuolisesta tuntuu?

      • -aloittaja-

        melkein samassa tilanteessa. Paitsi että minulla ei ole lapsia ja mieheni lasta en ole koskaan saanut tavata. Halunnut olisin kylläkin. Aion tänään ottaa mieheen yhteyttä ja laittaa vaikka sitten poikki jos ei muutoksia tapahdu ja pian. Epäilen myös hiukan että hänellä on joku toinen koska ei vastaa iltaisin ja viikonloppuisin useinkaan puhelimeen. Viikkoon ei ole miehestä kuulunut mitään. Viime lauantaina yritin soittaa, ei vastannut eikä soittanut takaisin, laittoi vain viestin että ei huvita puhua...

        Olen myös yrittänyt kysellä miksi näin ja miksi mitä milloinkin. Vastaukset ovat aina samat; ei se siitä ole kiinni, totta kai haluan jatkaa, kaikki aikanaan jne...

        Olen tullut siihen tulokseen että olen enemmän arvoinen. Jos ei miehelle kunnon seurustelu kelpaa niin olkoon minua ilman!

      • ja voivoi
        -aloittaja- kirjoitti:

        Täytyy sanoa, että entistä enemmän kuulostaa siltä, ettei hän ole sinun arvoisesi. Harmi, että olet katsonut tuota miestä noin kamalan kauan. Se hyvä puoli tässä on, että sinun elämäsi mies on siis vielä tulossa sinua kohden!!

        Tietämättä tämän enempää kuin mitä olet kertonut, jätä ihmeessä tuo mies. Hänellä on toinen, vaikka sanoisi mitä, älä anna enää pompotella itseäsi!!!

      • Ohruska
        -aloittaja- kirjoitti:

        melkein samassa tilanteessa. Paitsi että minulla ei ole lapsia ja mieheni lasta en ole koskaan saanut tavata. Halunnut olisin kylläkin. Aion tänään ottaa mieheen yhteyttä ja laittaa vaikka sitten poikki jos ei muutoksia tapahdu ja pian. Epäilen myös hiukan että hänellä on joku toinen koska ei vastaa iltaisin ja viikonloppuisin useinkaan puhelimeen. Viikkoon ei ole miehestä kuulunut mitään. Viime lauantaina yritin soittaa, ei vastannut eikä soittanut takaisin, laittoi vain viestin että ei huvita puhua...

        Olen myös yrittänyt kysellä miksi näin ja miksi mitä milloinkin. Vastaukset ovat aina samat; ei se siitä ole kiinni, totta kai haluan jatkaa, kaikki aikanaan jne...

        Olen tullut siihen tulokseen että olen enemmän arvoinen. Jos ei miehelle kunnon seurustelu kelpaa niin olkoon minua ilman!

        Mitä sulle kuuluu ja miten tilanne kehittyi. Olet taatusti enemmän arvoinen, kuin mitä miesystäväsi sulle pystyy tarjoamaan. Tsemppiä sulle. Toivottavasti löydät jonkun arvoisesi.

      • ...

        hyvältä :/ Nyt oon kyllä kans aivan varma että miehes vaan leikittelee sulla, eli oot hänelle vain vakipanoa, niin ikävää kun onkin sanoa tämmöstä. Ei ole mitään syytä eikä tekosyytä miks mies ei ota viikkoon yhteyttä!! Tosta ei pääse läpi kyllä millään selittelyllä. Tsemppiä, kerro miten käy!

      • *aloittaja*
        Ohruska kirjoitti:

        Mitä sulle kuuluu ja miten tilanne kehittyi. Olet taatusti enemmän arvoinen, kuin mitä miesystäväsi sulle pystyy tarjoamaan. Tsemppiä sulle. Toivottavasti löydät jonkun arvoisesi.

        olla kahteen viikkoon puhuttu edes puhelimessa. Mies kyllä yritti soittaa ja olisi ollut tulossa luokseni mutta ilmoitin että ei tarvitse tulla. Aika sekavat ovat tunteet, en tiedä mistä löytäisi voimia.

      • hyvin
        *aloittaja* kirjoitti:

        olla kahteen viikkoon puhuttu edes puhelimessa. Mies kyllä yritti soittaa ja olisi ollut tulossa luokseni mutta ilmoitin että ei tarvitse tulla. Aika sekavat ovat tunteet, en tiedä mistä löytäisi voimia.

        hyvin paljon. Olen laittanut sivusi suosikkeihini ja käyn täällä katsomassa, josko kirjoittelisit jotain "tilannekatsausta" eli ainakin yksi ihminen on täällä, joka välittää.. ;D

        Tiedän, että tarvitset voimia todella paljon. Olen itse kokenut saman, vieläkään kukaan ei kiinnosta, vaikka tuosta tapahtumasta on jo vuosi, hyvin rankkaa. Mutta usko, tulet selviämään tästä kaikesta ja jonain päivänä ihan varmasti olet iloinen, että pääsit hyväksikäyttäjästäsi eroon. Elämä voittaa... ;DDD Mene vaikka väkisin ulos, sosiaalisiin tilanteisiin ja opettele nauttimaan elämästäsi yksin, ei riippuvaisena aina toisen tulemisesta ja menemisestä...Selviät, olen varma siitä... ;DDD Kirjoita, niin sekin helpottaa...

    • Maaret vm.61

      Aivan kuin ex-miesystäväni.Ei esitellyt minua vanhemmilleen, sukulaisilleen eikä ystävilleen. Yhdessä ei käyty koskaan missään, muuta kuin lenkillä ja metsän harvennuksessa. Itse hyvin sosiaalisena tyyppinä kärsin tästä paljon.Seurustelimme kuitenkin kaksi vuotta ja hän kerkesi kosiakkin.Seksi tosin oli hyvää hänen kanssaan.Oli aika erikoinen suhde.

      • Ohruska

        yhteisenä huvina kuulostaa kyllä tosi seksikkäältä ;-)

        Toivottavasti olet löytänyt miehen, jonka kanssa sujuu muutkin asiat kuin vain seksi, joka siis tietty on tärkeää sekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe