parantelun merkeissä.
Palstalla näkyy viime aikoina olleen keskustelua ihmisestä laumaeläimenä.
Aloin tuossa mietiskellä ja tulin tulokseen, että en ole ihminen lainkaan tai sitten kuulun hyvin pieneen vähemmistöön.
Koetko tarvetta kuulua johonkin ryhmään? Entä haluatko, että sinua johdetaan? Kuinka sosiaalinen olet ylipäätään?
Ihmisen kait kuuluis olla sosiaalinen eläin. Näin ainakin väitetään. Itse en muista koskaan pitäneeni sosiaalisista tilanteista. Aina olen parhaimmillani ollut yksin. Yksilölajit ja yhden miehen työt ovat aina olleet ominta kenttääni. En kaipaa johtajaa enkä laumaa. Saikkupäivissäkin parasta on se, ettei tarvitse raahautua työpaikalle, jossa olis eräänlainen lauma odottamassa.
Hommahan toimii helvetin hyvin niin kauan kuin on terve ja voimissaan. Sitten kun tulee pientä ongelmaa ja pitäis lähteä vesisateessa lekuriin tai jonnekin, niin senkin joutuu yksin hoitamaan. Laumaa kun ei ole tullut hommattua, niin silloin sitä ei ole kun sitä tarvitsisi. No onneksi kavereita voi joskus vaivata ja apteekkireissut järjestyy.
En siis koe tarvitsevani muita ihmisiä mihinkään. Älyllinen sosiaalinen kanssakäyminen hoituu nykypäivänä mukavasti netin välityksellä. Toivottavasti teistäkin muutama siihen kykenee.
Kuinkahan viallinen tapaus olen?
Palstalla näkyy viime aikoina olleen keskustelua ihmisestä laumaeläimenä.
Aloin tuossa mietiskellä ja tulin tulokseen, että en ole ihminen lainkaan tai sitten kuulun hyvin pieneen vähemmistöön.
Koetko tarvetta kuulua johonkin ryhmään? Entä haluatko, että sinua johdetaan? Kuinka sosiaalinen olet ylipäätään?
Ihmisen kait kuuluis olla sosiaalinen eläin. Näin ainakin väitetään. Itse en muista koskaan pitäneeni sosiaalisista tilanteista. Aina olen parhaimmillani ollut yksin. Yksilölajit ja yhden miehen työt ovat aina olleet ominta kenttääni. En kaipaa johtajaa enkä laumaa. Saikkupäivissäkin parasta on se, ettei tarvitse raahautua työpaikalle, jossa olis eräänlainen lauma odottamassa.
Hommahan toimii helvetin hyvin niin kauan kuin on terve ja voimissaan. Sitten kun tulee pientä ongelmaa ja pitäis lähteä vesisateessa lekuriin tai jonnekin, niin senkin joutuu yksin hoitamaan. Laumaa kun ei ole tullut hommattua, niin silloin sitä ei ole kun sitä tarvitsisi. No onneksi kavereita voi joskus vaivata ja apteekkireissut järjestyy.
En siis koe tarvitsevani muita ihmisiä mihinkään. Älyllinen sosiaalinen kanssakäyminen hoituu nykypäivänä mukavasti netin välityksellä. Toivottavasti teistäkin muutama siihen kykenee.
Kuinkahan viallinen tapaus olen?
Vastaukset 32
Vanhimmat
"Älyllinen sosiaalinen kanssakäyminen hoituu nykypäivänä mukavasti netin välityksellä."
Jotain hyötyä tästäkin palstasta:) Tulee ainakin joka päivä juteltua jonkun toisen aikuisen kanssa. Lasten kanssa käydyt keskustelut ei aina niin älyllisiä ole:D
Erakon ominaisuudet taitaa mussakin viedä voiton. Jako olis varmaan joku 70/30. Ja mitä vanhemmaksi tulee, niin tuntuu et sitä vähemmän kaipaa muita ihmisiä ja sitä paremmin viihtyy yksin. Vaikka tietysti parisuhdemielessä toista kaipaa, muttei kuitenkaan sitäkään ihan kokoaikaa.
En mäkään haluaisi itselleni mitään johtajaa, siis työelämässä ainakaan. Parhaimmillani olisin itse se johtaja joko muille, tai sit vaan ihan itselleni. Tuo siis ihan "ihmisenä". Naisena sit taas kyllä kaipaisin siitä miehestä sitä vahvuutta ja sitä et mies "näyttää sen kaapin paikan", ellei sit saada sille valittua sitä paikkaa yhdessä.
Mutta tuo lauma-ajattelu on ahdistavaa mustakin. Mitä suurempi lauma, niin sitä ahdistavampi olo. En mä tarvi ihmispaljoutta ympärilleni mistään syystä. Mielummin tosiaan se lähipiiri, johon kuuluis perhe ja ystävät ja se oma mies.
Kyllä kirjoitit niin paljon sellasia asioita, jotka pitää paikkansa omallakin kohdallani, et pakko kompata.
foorumeita ja keinoja netin välityksellä kommunikoida tämän palstan lisäksi.
Mulle perhekoon yksikkökin tuntuu olevan liian iso lauma. Minun laumaan mahtuu vain yksi henkilö.
et on muitakin kommunikointimahdollisuuksia ja itseasiassa kaipaankin usein semmosta ihan normaalia keskustelua toisen kanssa, mutta kun tää kirjoittaminen vaan tuntuu olevan mulle helpompi tapa kuin vaikka puhelimessa puhuminen ja kun ei aina kaipaa toisen ihmisen seuraa muuten, eli ei ole niin usein tarvetta tavata ketään ihan fyysisesti niin siksi jotenkin oon tänne varmaan jumiutunut.
Tuo muakin pelottaa, et mitä jos mullekin tulee joskus olo et perhekin tuntuu "liialta" ja haluunkin olla vaan yksin. On meinaan ihan jo vanhempienkin kanssa aikoinaan tullut ahdistunut olo siksi koska en ole kokenut kuuluvani heidänkään joukkoonsa niinkuin varmaan olisi kuulunut kuulua.
Ja muutenkin, harvassa ovat ne ihmiset joiden kanssa on sellanen yhteenkuuluvuudentunne, et tuntuu hyvältä olla sen toisen kanssa ja tuntuu, et jotain yhteistä on ja on se "yhteys" olemassa. Varmaan ihan yhden käden sormilla laskettavissa nuo ihmiset eikä heidänkään kaikkien kanssa nähdä ainakaan usein mutta on se hyvä kun edes tietää et semmosia ihmisiä on.
että oot oikeat keskustelupaikat löytänyt. Kyllä kait sitä itse kukin tulisi höperöksi pelkkien lasten kanssa. Luulen, että minäkin.
Ei tässä olotilassa ole mitään pelottavaa. Ei ainakaan mulle.
tietystikään siis oo sitä perhettä joten sulla on helpompi tilanne, mutta jos se perhe (eli vaikka ne lapset) jo on ja tulisi sellanen olo, niin se on varmaan sitten huonompi homma. Sitä tarkoitin sillä et pelottaa.
Tää on ihan hyvä paikka vaikka ei nyt tietenkään verrattavissa kahdenkeskiseen keskusteluun jonkun kanssa, koska eihän täällä nyt voi eikä uskalla kaikkia ajatuksiaan kertoa, lähinnä pintapuolisesti vaan. Yritän silti parhaan imukaan syvällisemmät keskuselut edelleen hoitaa perinteisin keinoin.
kanssa monta kertaa aiemmin höpöttänyt ja ihan hyvin on saatu aikamme kulumaan.
Nyt täytyy lähteä nukkuun, jotta jaksaa aamulla soittaa töihin, etten tuu vieläkään :)
No kauniita unia sitten.
samanlainen, paitsi että en pidä itseäni viallisena. Mä olen mä.
"Helvetti on toiset ihmiset."
(Sartre - Suljetut ovet)
muille siinä lopussa, ei suinkaan oma mielipiteeni.
laumaeläin, miksi kyselet muilta sitä, miten viallisena tapauksena he sinua pitävät? Mitä väliä?
ja tapan aikaani.
Eihän sillä mitään väliä oikeasti olekaan.
Mielenkiintoista vaan olis kuulla, kuinka sairaana/poikkeavana käytöksenä ns. normaalit tapaukset tämmöistä pitää.
Joku varmaan ajattelee, että tapani ajatella on heikkoutta ja läheisriippuvuutta. Mutta minun identiteettini muodostuu suhteesta muihin ihmisiin.
Olen opiskellut tiettyä alaa, teen tietynlaisia työtä, asun tietyssä paikassa, olen tiettyä sukupuolta, olen tietynlainen perhesuhteiltani, kuulun harrastusporukoihin, olen tietyn ikäryhmän jäsen, jaan tietyn poliittisen ja filosofisen vakaumuksen jne...
Kaikissa näissä asioissa olen ja haluan olla ryhmän jäsen. Lisäksi olen sosiaalinen luonne. On mukavaa, että minulla on töissä yhteistyökumppaneita ja työkavereita sekä siviilielämässä ystäviä, hyvänpäiväntuttuja ja sukulaisia. Ilman heitä olisin onneton.
Eikä sillä, ettenkö minä yksinäkin saisi aikaani kulumaan. Joskus sitä oikein kaipaa yksinolemista.
Mä olen hyvinkin erakkoluonteinen ihminen, mutta kaipaan sosiaalisia kontakteja. Siinä mielessä netti on vastaus rukouksiini ja sopii minulle täydellisesti.
Ainoa ryhmä, johon tunnen tarvetta kuulua, on jonkinsortin perhe. Tai en osaa kuvitellakaan elämääni ilman perhettäni tai sukuani.
Allekirjoitan kirjoituksesi ihan täysin.
Taidan olla osittain laumasielu, osittain yksinäinen susi.. Välillä siis tulee aikoja kun haluan vetäytyä yksinäisyyteen esim,. luontoon, miettimään ja saamaan ajatuksia, innoitusta.. Välillä taas kaipaan ihmisiä ympärilleni, ja ”laumoistani” tärkeimpiä ovat perhe, ystävät ja tanssiryhmä, en oikeastan muita 'laumoja' tarvitse... Mitä tulee johdettavuuteen niin siinäkin näköjään vaihtelen sulavasti johdettavasta johtajaksi..
Yleisesti ottaen ihminen mielletään sosiaaliseksi olennoksi ja syrjään vetäytyvät koetaan jotenkin kait omituisiksi. Mutta luulen että joidenkin luonne vaan voi olla vain sellainen itsekseen pärjäilevä ”yksinäinen susi”. Jos yksinolo ei johdu erityisestä ihmisarkuudestä eikä se muutenkan ahdista, niin eipä kai siinä mitään epänormaalia ole..
Koen olevani enemmän erakko kuin laumaeläin. Kaipaan sosiaalisia kontakteja huomattavasti vähemmän kuin keskivertoihminen, lapsesta saakka asiat ja ilmiöt ovat kiinnostaneet enemmän kuin ihmiset. Harrastan yksilölajeja, enkä niinkään perusta siitä, mitä minusta ajatellaan (näkyy myös palstalla).
Tärkeitä laumoja ovat perhe ja kaveriporukka. Kavereita mulla on varmasti vähemmän kuin keskimäärin, eikä me kauhean paljon pidetä yhteyttä, mutta silti väittäisin että yhteenkuuluvaisuuden tunne on erittäin voimakas.
Opiskelijayhteisössä olen erittäin passiivinen, enkä myöskään pidä työporukkaa mitenkään tärkeänä laumana. Lähinnä riittää, että hommat tulee hoidettua. En niinkään identifioidu minkään muun ryhmän edustajaksi esimerkiksi ammatin tai vakaumuksen perusteella, vaan näen itseni ennen kaikkea yksilönä.
tuollaisissa ongelmatilanteissa. Soitat vaan sossuun, niin tulevat jeesaamaan. Tuollaisen takia ei kannata vaarantaa omalla terveyttään.
tässä jo ollaankin :)
Jokainen harjoittaa sosiaalisuutta siten, miten omimmakseen ja mukavimmakseen kokee ja tuo "omin" voi kai vaihdella ihmisellä aika paljon riippuen elämäntilanteista ja vähän kulloisista fiiliksistäkin. Mitä taas itseeni tulee...
"Koetko tarvetta kuulua johonkin ryhmään? Entä haluatko, että sinua johdetaan? Kuinka sosiaalinen olet ylipäätään?"
Koen tarvetta kuulua ryhmään ja kuulun useisiinkin. Voimakasta johdettavaksi tulemisen tarvetta en itsessäni ainakaan tunnista ja tiedosta ( nimimerkillä: "En komppaa, ellen ole samaa mieltä";D). Olen mielestäni sosiaalinen. Omaan ystäviä ja kavereita ja tavataan fyys. päivittäin tai jos ei aivan päivittäin, ollaan kuitenkin säännöllisesti yhteydessä. Yleisellä netin keskustelupalstalla en kylläkään erityisesti koe tarvetta kuulua mihinkään ryhmään. Keskustelupalstat ei musta ensisijaisesti ole ryhmäyhteenkuuluvaisuuden synnyttämistä varten, enkä koe itseäni yhtään epäsosiaaliseksi tän ajattelumallin vuoksi.
Tätä ajatustasi kylläkin vähän funtsin:
"En siis koe tarvitsevani muita ihmisiä mihinkään. Älyllinen sosiaalinen kanssakäyminen hoituu nykypäivänä mukavasti netin välityksellä. Toivottavasti teistäkin muutama siihen kykenee."
Et koe tarvitsevasi muita ihmisiä "mihinkään"? Hmm. Kyllä varmasti älyllinen sosiaalinen kanssakäyminen hoituu myös vain netin välityksellä, mutta onko pelkkä "älyllinen kanssakäyminen" ihmiselle miten riittävästi? Riittääkö se sulle? Puhtaasti verbaalisena viestintänä tapahtuva kommunikaatio myös kehittää ihmisessä vain tiettyjä ja rajallisia sosiaalisuuden osa-alueita, sitäkin pointtia aloin miettiä...En viittaa suhun seuraavalla mitenkään, mutta kieltämättä kyllä on joskus vähän sääliksikin joitakin nettikirjoituksia lukiessa käynyt niitä ilmeisen sosiaalisia tupeloita, joilla on korostunutta tarvetta osoittaa "voimaansa" tai "valtaansa" tuntemattomiin nettikirjoittelijoihin.
Musta ns. "normisosiaalisella" (huono termi, mutta menkööt, on tässä =muutakin sosiaalista elämää kuin internettuttavuutensa omaavalla) ihmisellä ei ole erityistä tarvetta ainakaan edellä mainitsemaani käytökseen ja em. "normisosiaalinen" ei myöskään koskaan kuvittele esimerkiksi tuntevansa itselleen tuntemattomien nettikirjoittajien "luonteita" varmuudella lukemiensa kirjoitusten perusteella. Toisin sanoen: ns. "normisosiaalisella" ihmisellä ei mun mielestä ole tarvista erityiseen "perheenmuodostukseen" tuntemattomien kirjoittajien kanssa, mutta ystävällinen asenne kirjoittajiin tulee lähes järjestään ikäänkuin selkänahasta.
Kyllä pointtiasi sikäli ymmärrän, jos mietin esim. sitä, että kun joskus olen ollu kaukana oikeista kavereistani esim. työhommien jne. takia, niin onhan mm. sellaisessakin tilanteessa netti ihan mukava väline ajatusten vaihtoon monenlaisten ihmisten kanssa. Sikäli silläkin siis on tärkeä sosiaalinen funktionsa. Ja aika hektistähän ihmisten elämä tänä päivänä on... Netin kautta hoidetaan ystävyyssuhteita tosi paljon jo muutenkin, joten voi olla, että nimenomaisesti netin sos.funktio on korostunut ihmisille viimeisinä vuosina aika merkittävästikin.
muotoilu oli huono.
Juuri sitä älyllistä kanssakäymistä varten tarvitsen muita, en muuhun. Ja ihmisiähän hekin ovat, jotka piuhan toisessa päässä vastaavat. Tarkoitin, että fyysisesti hyvin harvoin tunnen tarvetta tavata kanssaihmisiä. Erakko mikä erakko.
"Tarkoitin, että fyysisesti hyvin harvoin tunnen tarvetta tavata kanssaihmisiä."
Mulla toi on ehkä melkein päinvastoin... Haluaisin aidosti tavata ystäviäni ja kavereitani useamminkin ja toisaalta koen nykyisin jat-ku-vas-ti syyllisyydentunnetta ja tunteita ihmisille pettymyksiä tuottamisesta, kun en vaan jaksa "venyä". Ja toisaalta nyk. elämäntilanteeni on myös sellainen, että paljon pitää istua koneilla. Kai vähän ylisosiaalisenakin ihmisenä sitä sitten väliin juuttuu juttelemaan mulle periaatteessa ( ei pahalla tietenkään, kenellekään) merkityksettömienkin ihmisten kanssa, hah.
En kyllä sillä tavalla sosiaalinen ole ollu ikinä, että koko ajan pitäis hommata jotain kerrottavaa ja life-style-juttua tuttaville kerrottavaksi. En koskaan jaksa laukata tylsissä bileissä tai esim. taidenäyttelyissä, jotka mua ei oikeasti kiinnosta vain syystä, että voisin "välittää" joillekin kuvaa, että olen über-sosiaalinen tai että mulla olis jotenkin erityisen mahtis sosiaalinen elämä...Kammottavia sellaset, ugh.
Aika vähissä on jaksut ja inspiraatiot ollu kavereiden huomioimisessa viimeaikoina, mutta yritän parantaa tossa tapojani, edes vähän. Just lupasin raahautua ens viikonloppuna baanallekin. Kai jotain edistystä sekin ( ei kyllä kiinnostais erityisesti).
"Erakko mikä erakko"
Erakkokin on laaja käsite.;) En sua juttus perusteella ihan sellaseksikaan ajattelis. Viittaan vielä tähän, että ihmisen vapaa-ajan sosiaalisuus & sen toteuttaminen on aika pitkälti kunkin omassa harkinnassa. "Erakon" vois kenties ajatella sellaiseksikin henkilöksi, jonka nimenomaisesti _kyky_ sosiaalisuuden toteuttamiseen on alentunut. En kirjoituksestas sellaista lukenut.;) Toki, jos itse erakoksi itsesi miellät, toki asia sitten niin.
tuo lyöntinopeus melko valtava, ku aina on niin perkeleellisesti merkkejä kommenteissasi.
Usein sulta pukkaa ihan hyvää ajatustakin, mutta jos saisit esitettyä ne tiivistetymmässä muodossa, niin jaksais lukea useammat kommentointisi läpi asti. Toki tämän luin, kun mulle kommentoit, mutta noin yleisesti.
"sulla on
ilmeisesti 27.2.2008 klo 21.53
tuo lyöntinopeus melko valtava, ku aina on niin perkeleellisesti merkkejä kommenteissasi.
Usein sulta pukkaa ihan hyvää ajatustakin, mutta jos saisit esitettyä ne tiivistetymmässä muodossa, niin jaksais lukea useammat kommentointisi läpi asti. Toki tämän luin, kun mulle kommentoit, mutta noin yleisesti."
Kerron sulle, että lyöntinopeuteni on h-i-d-a-s tällä hetkellä, koska kommentoin tilapäisesti six fingers-menetelmällä. Ja tämä ei ole vitsi.;( Omaa n kuitenkin kymmenen sormea.
Ikävää, jos et tavoita ajatustani, missä useimmiten ( jollen ole humalassa) jokaisella kirjoittamallani "em.", "ts." tai "kenties" alkuisella lausekonjunktuurilla on yhteytensä syvällisempiinkin ajatusprossseihin.
PS. Syötkö usein pikaruokaakin?
PS2.Olet erakko.(ei pahalla;D)
tavoitan, kunhan vaan jaksaisin lukea läpi asti.
nopea pitää olla
ps1) kyllä
ps2) niin, tämän jo tiesinkin
käsitys, että keskustelupalstalla saa vain aloitus olla pitkä? Vastausten oltava lyhyempiä? Logiikkaasi noudattaen vois meinaan kysyä, että mitäs et tiivistäny aloitusviestiäs?
Yhtä idioottimainen ajatus, kuin että keskustelupalstalla viestien pitäis olla tiivistettyjä on esim. se, että mahdollisimman provoava aloitus muka saa parhaan keskustelun aikaan. Uskotko myös siihen?
Ps. Ai niin sori..Hitsi, unohdin "tiivistää".
Ja sori sekin, että EN nyt ole erityisen nopea. Et olis säkään kuuden kirjoitusormen kanssa.;)
Mut jos nopeutta ja tiivistystä kaipailee, aina voi mennä chattiin. Eikös mukavaa.
tiivis paketti, kiitos siitä.
Kaikki saa kirjoittaa just niin pitkästi kuin haluaa, ihan mihin tahansa kohtaan ketjua. Äkkiä kyllästyvällä ihmisellä on vaan sellanen paha tapa, että yks asia kiinnostaa hetken, sitten on jo siirryttävä seuraavaan.
Provoaviin aloituksiin en usko. Täysin anonyyminä keskustelijana on helppo kirjoittaa todellista asiaa omasta elämästään, eikä tarvitse vetää mitään roolia. Sellainen kuva on ennemminkin, että minkä rehellisemmän aloituksen laittaa, sen mielenkiintoisempaa keskustelua oikeista asioista saa aikaan.
Voisit vähän tiivistää, niin useammat kommentointisi jaksais lukea loppuunkin asti.
"Kaikki saa kirjoittaa just niin pitkästi kuin haluaa, ihan mihin tahansa kohtaan ketjua. Äkkiä kyllästyvällä ihmisellä on vaan sellanen paha tapa, että yks asia kiinnostaa hetken, sitten on jo siirryttävä seuraavaan."
Tuo olisit tiiiiiiivistetysti voinut sanoa näinkin:
Kaikki saa kirjoittaa niin pitkästi, kuin haluaa.
Ja tämän olisit voinut tiiiiiiiivistää...
"Provoaviin aloituksiin en usko. Täysin anonyyminä keskustelijana on helppo kirjoittaa todellista asiaa omasta elämästään, eikä tarvitse vetää mitään roolia. Sellainen kuva on ennemminkin, että minkä rehellisemmän aloituksen laittaa, sen mielenkiintoisempaa keskustelua oikeista asioista saa aikaan."
..täten: Provoaviin aloituksiin en usko.
Ei pahalla, mut ethän säkään. Ja ei pahalla tääkään, mutta ihminen antaa itsestään jokseenkin narsistisen ja egoistisen kuvan, jos katsoo voivansa antaa tiiiiivistysohjeita muille, mutta ei itse tiiiiiiiivistä.
Kyllä sulla tuolla seassa ihan näkemyksen ilmaisuakin oli, että ei sillä.
oon ollu aina, onneksi sinä et.
Oih, mistäs tiedätkään, että olenko narsisti ja egoisti?;(
En nimittäin tiedä sitä itsekään. Yritän kyllä aina kyseenalaistaa ensisijaisesti itseäni, ennen kuin muita. Yrittäminen on musta ihan hyvä homma, meinaan...
Toi "tiiviistä paketeista" puhunut oli musta vähän töykiö. Tuli kuva, ettei arvosta vastaustani lainkaan. Kukin tyylillään. Varmaan on ihan symppis tyyppi.
..samaiselle. Jos olit ap., niin tuli varmaan kantani selväksi. En halua, että mua nimitetään narsistiksi ja egoistiksi tuntemattomien taholta ilman edes suurinpiirteistä verbaalisesti selittävää tekijää, mutta toisaalta loukkaannun (sympatiasta) melkein yhtä paljon, jos tuntematon väittää, etten ehdottomasti sellaista voisi olla. Mist mä meinaan tiedän... Ylipäätään vihaan dikotomioita ja turhaa olettelemista.
outo eläin, et.
Tunnen samankaltaisia, itseni mukaanlukien.
Ihmiskontaktit yleensä työn merkeissä
Tarvetta kuulua ryhmään.... Ei mitään pakonomaista laumaan hakeutumista, mieluummin mie huolehdin siitä omasta tontistani, mut tarvittaessa tuen naapuriakin jos mahdollista. Sellaisen linjan oon ottanu että heikoimmat lenkit ei löydy mun vaikutuspiiristä vaan mie oon siinä sivussa jeesaamassa jos vaan pystyn.
Siks varmaan mie varmaan oon sellanen joukkue urheilijaki, mut paremmin menestyn yksilölajeissa.
Johtajaa sit, no joo. KYllä on kiva jos on johtaja, mut sen pitää olla sit kaikinpuolin sellanen että sitä voi kattoo ylöspäin...