löytyy valitettavasti Ruotsista.
Merkittävin ero suomalaisen ja ruotsalaisen vuokratyön välillä on se, että ruotsalaisia vuokratyöläisiä suojaa oma työehtosopimuksensa.
Henkilöstöyrityksiä edustava työnantajajärjestö on tehnyt siellä vuokratyöstä työehtosopimuksen sekä toimihenkilöiden että työntekijöiden järjestöjen kanssa.
Ruotsalaiset saavat hengittää suomalaisia kollegojaan vapaammin myös sen vuoksi, että he saavat takuupalkkaa. Käytännössä se tarkoittaa, että vuokrausyritys on velvollinen maksamaan palkkaa myös vuokraustoimeksiantojen välisinä aikoina.
Paras vuokratyöfirma
6
1899
Vastaukset
- Simppa.
Takuupalkassa on taas se huono puoli, että vuokratyö ei työllistä enää yhtä paljon. Ei uskalleta ottaa ihmisiä samalla tavalla sisään. Takuupalkka auttaa jo tälläkin hetkellä vahvimmassa asemassa olevia vuokratyöntekijöitä, jotka ovat siis nytkin jatkuvasti työssä ja olisivat sitä jatkossakin. Heikommat henkilöt, jotka nyt saattavat päästä vuokratyöllä töihin, eivät pääsisi edes sinne jatkossa.
Itselläni ei ole hätää, ihan kohtalainen cv löytyy, mutta on hyvä ajatella muitakin.- D-D
sitä mieltä että Suomessa ei kaivata muutosta vuokratyökäytäntöön ja ko firmoille olisi enemmänkin tarvetta
- Simppa.
D-D kirjoitti:
sitä mieltä että Suomessa ei kaivata muutosta vuokratyökäytäntöön ja ko firmoille olisi enemmänkin tarvetta
Firmoja varmasti on jo nyt tarpeeksi. Tosin tälläkin hetkellä 99% toiminnasta on muutaman ison yrityksen hallussa.
Olen sitä mieltä että asiasta on hyvä käydä keskustelua. En ota kantaa siihen onko takuupalkka hyvä vai huono malli. Kuten jo kirjoitin, se ei ole kuitenkaan pelkästään hyvä asia. Työvoimamarkkinoilla pitää ottaa huomioon myös heikommassa asemassa olevat hakijat. Etenkään heidän asemansa heikentäminen entisestään ei ole eettisesti mielestäni oikein. Vahvat kyllä pärjää nyt ja tulevaisuudessa.
Nyt vuokratöitä on kohtalaisen helppo hakea ja saada myös sellaisten henkilöiden jotka vasta aloittavat työuraansa (valmistuneet opiskelijat), pitkäaikaistyöttömät, sekä muuten heikossa asemassa olevat (esim. sairauden takia pitkään töistä poissa olleet). Myös yhteiskunnan kannalta olisi hyvä jos mahdollisimman monet työkykyiset henkilöt olisivat töissä.
Tästä on itselläni ihan esimerkkejä lähipiiristä. Moni on päässyt esim. opiskelujen jälkeen työelämään kiinni nimenomaan vuokratyön avulla. Jos tätä mahdollisuutta ei olisi, ei moni työnantaja olisi ehkä tehnyt uhkarohkeaa vetoa ja ottanut töihin täysin noviisia. - D-D
Simppa. kirjoitti:
Firmoja varmasti on jo nyt tarpeeksi. Tosin tälläkin hetkellä 99% toiminnasta on muutaman ison yrityksen hallussa.
Olen sitä mieltä että asiasta on hyvä käydä keskustelua. En ota kantaa siihen onko takuupalkka hyvä vai huono malli. Kuten jo kirjoitin, se ei ole kuitenkaan pelkästään hyvä asia. Työvoimamarkkinoilla pitää ottaa huomioon myös heikommassa asemassa olevat hakijat. Etenkään heidän asemansa heikentäminen entisestään ei ole eettisesti mielestäni oikein. Vahvat kyllä pärjää nyt ja tulevaisuudessa.
Nyt vuokratöitä on kohtalaisen helppo hakea ja saada myös sellaisten henkilöiden jotka vasta aloittavat työuraansa (valmistuneet opiskelijat), pitkäaikaistyöttömät, sekä muuten heikossa asemassa olevat (esim. sairauden takia pitkään töistä poissa olleet). Myös yhteiskunnan kannalta olisi hyvä jos mahdollisimman monet työkykyiset henkilöt olisivat töissä.
Tästä on itselläni ihan esimerkkejä lähipiiristä. Moni on päässyt esim. opiskelujen jälkeen työelämään kiinni nimenomaan vuokratyön avulla. Jos tätä mahdollisuutta ei olisi, ei moni työnantaja olisi ehkä tehnyt uhkarohkeaa vetoa ja ottanut töihin täysin noviisia.jos rekrytointivaiheessa valittavana olisi rastiruutuun periaattella sopimuksen kesto.Tosin henkilöstövuokrauksen asiakkaista osa on niitä joiden tarve vaihtelee sesonkiaikojen mukaan mutta osalla näyttää porukka vaihtuvan n.6 viikon välein.
EU:ssa on valmisteilla erityinen vuokratyödirektiivi.Sen mukaan vuokratyöntekijän työehtojen tulisi olla samanlaiset kuin jos käyttäjäyritys olisi palkannut hänet suoraan kyseiseen työhön.Vuokratyöntekijän palkka voi olla tätä huonompi alle kuuden viikon vuokratyösuhteissa. Suuri osa vuokratyösuhteista on sattumalta juuri kuuden viikon mittaisia tai sitä lyhyempiä. - ÖllleBest
D-D kirjoitti:
jos rekrytointivaiheessa valittavana olisi rastiruutuun periaattella sopimuksen kesto.Tosin henkilöstövuokrauksen asiakkaista osa on niitä joiden tarve vaihtelee sesonkiaikojen mukaan mutta osalla näyttää porukka vaihtuvan n.6 viikon välein.
EU:ssa on valmisteilla erityinen vuokratyödirektiivi.Sen mukaan vuokratyöntekijän työehtojen tulisi olla samanlaiset kuin jos käyttäjäyritys olisi palkannut hänet suoraan kyseiseen työhön.Vuokratyöntekijän palkka voi olla tätä huonompi alle kuuden viikon vuokratyösuhteissa. Suuri osa vuokratyösuhteista on sattumalta juuri kuuden viikon mittaisia tai sitä lyhyempiä.Eikö se ole niin että asiakasyrityksen TES:iä on noudatettava?
Joten alle miniminhän ei voi maksaa?
Mutta eihän se ole enää vuokratyötä jos ihmiset on vakituisia vuokrafirmassa, sehän on sitten oikeasti ihmiskauppaa / palvelun myyntiä.
Varmaan tulisi enemmän ongelmia siihen miten voi saada vakituisen työpaikan vuokratyö keikan päälle.
Kuten joku totesi niin jos vuokraväki olisikin vakituisia niin silloin vuokrafirmat pitävät väestään kynsin hampain kiinni ja ei ole mahdollista siirtyä asiakasyritykseen kuten nykyään on sangen yleistä.
Ja onhan Suomessakin kuulemma ainakin yhdessä firmassa ns.vakituisia keikkalaisia. kuulemma muutama ollut siinä firmassa tyytyväisenä jo liki 20vuotta "kentällä" eri firmoissa. - D-D
ÖllleBest kirjoitti:
Eikö se ole niin että asiakasyrityksen TES:iä on noudatettava?
Joten alle miniminhän ei voi maksaa?
Mutta eihän se ole enää vuokratyötä jos ihmiset on vakituisia vuokrafirmassa, sehän on sitten oikeasti ihmiskauppaa / palvelun myyntiä.
Varmaan tulisi enemmän ongelmia siihen miten voi saada vakituisen työpaikan vuokratyö keikan päälle.
Kuten joku totesi niin jos vuokraväki olisikin vakituisia niin silloin vuokrafirmat pitävät väestään kynsin hampain kiinni ja ei ole mahdollista siirtyä asiakasyritykseen kuten nykyään on sangen yleistä.
Ja onhan Suomessakin kuulemma ainakin yhdessä firmassa ns.vakituisia keikkalaisia. kuulemma muutama ollut siinä firmassa tyytyväisenä jo liki 20vuotta "kentällä" eri firmoissa.säädellä erityisesti vielä.
22.11.2007 julkaistu vuoktatyötä selvittäneen työryhmän mietintö josta plussat ja miinukset käyvät ilmi.Loppuraportti on pitkähkö luettavaksi mutta monitahoinen on käsite vuokratyökin.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/10_muut/vuokratyo_mietinto.pdf
""3.7 Vuokratyön sääntely eräissä EU:n jäsenvaltioissa
Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ja Alankomaissa lainsäädäntö ei
aseta erityisiä vaatimuksia työvoiman vuokrayrityksen perustamiseksi. Sen sijaan Alankomaissa ja
Yhdistyneessä Kuningaskunnassa on käytössä erityiset valvontamenettelyt toimialan valvomiseksi.
Muissa EU:n vanhoissa jäsenmaissa vuokratyötä on säännelty tyypillisesti työvoiman
vuokrayrityksen perustamisedellytyksiä, lupamenettelyitä ja luvan voimassaoloaikaa, toiminnan
edellyttämiä taloudellisia vakuuksia, valvontamenettelyitä ja työmarkkinaosapuolten valvontaan
osallistumista koskevin säännöksin.
3.7.1 Yleistä""
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5010055Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1155708"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn604453Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1403035Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2642851Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1442765Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota452653Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait302021- 201737
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.371599