olen ihastunut miespuoliseen kaveriini, mieheni ei tästä tiedä. ihastun todella helposti (ja meillä siis oli tämän ko henkilön kanssa pientä säpinää yhden ainoan kerran ja siitä tämä tunne...)
en kuitenkaan tiedä mitä tekisin, jos tämä mies sanoisi että haluaisikin kanssani jotain, en tiedä haluaisinko välttämättä jättää miestäni. enkä sen kummemmin välitä edes tämän miehen elämästä, jostain syystä vain "roikun" hänessä. eli tämä mies on siis sanonut ettei halua kanssani mitään suurempaa. ja tämä on jo toinen kerta kun olen ihastunut kaveriini. aiemmin tilanne oli melkeinpä samalainen. haluaisin näiden ihastumisten loppuvan.
en kuitenkaan tiedä mitä tekisin, jos tämä mies sanoisi että haluaisikin kanssani jotain, en tiedä haluaisinko välttämättä jättää miestäni. enkä sen kummemmin välitä edes tämän miehen elämästä, jostain syystä vain "roikun" hänessä. eli tämä mies on siis sanonut ettei halua kanssani mitään suurempaa. ja tämä on jo toinen kerta kun olen ihastunut kaveriini. aiemmin tilanne oli melkeinpä samalainen. haluaisin näiden ihastumisten loppuvan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
lääke on helppo. PYSY KAUKANA NIISTÄ. Ole tapaamatta. Älä roiku. Älä hakeudu niiden seuraan. Jos huomaat ihastuvasi johonkuhun ja tarkoitat mitä sanot, että et halua sen jatkuvan, ota välittömästi jalat allesi ja etäsyyttä.
Eivät ne tunteet jatku jos niitä ei ruoki. Isehillintää, ihminen.
***
totta. jostain kumman syystä kuitenkin haluan olla näiden ihmisten kanssa kaveri. seura on mukavaa. mutta ehken sitten kuulu niihin, jotka pystyvät olemaan eri sukupuolta olevien kanssa vain ystäviä... :(
Siitä kontaktista on kuitenkin jättäydyttävä ihastuksen kohteen kanssa jos pelkäät häneen lankeavasi ja alat jo miettiä pettämistä. Vaihtoehtoja kun ei juuri ole...
eikä poppakonstia. Jos pidät kontaktin, otat riskin, kertomasi perusteella.
***
"en tiedä haluaisinko välttämättä jättää miestäni",hmmm.Tunteet omaa miestä kohtaan ei näköjään ole kovin vakavia.
katsoa peiliin ja kysyä itseltä, että rakastatko ihan oikeasti miestäsi. Vaikken kaikkea ole elämässäni oppinut, niin ainakin sen, ettei toiseen kovinkaan helposti ihastuta, jos omassa parisuhteessa on kaikki kunnossa.
Itse joskus samassa jamassa heräsin ja tajusin, etten ollut mieheni kanssa enään samalla lailla, kun ennen. tein paljon pohdiskeluja itseni kanssa ja tein raskaan päätöksen ja otin eron.
alkuun tuntui ihan hirveältä toisen puolesta, kun ei ollut oikeastaan edes varsinaista syytä eroon, mutta näin jälkikäteen ajatellen ero oli ainoa oikea ratkaisu ja olen onnellinen siitä.
nyt olen löytänyt sellaisen ihmisen, jonka kanssa ei tarvitse ihastua muihin...sillä rakastamme toisiamme ja suhteestamme ei puutu yhtikäs mitään.
Toivotan sinulle onnea jatkossa, teitpä mitä tahansa...
olen eri kuin aloittaja.
ei varmaankaan ihastu, saati sitten rakastu, toiseen jos rakastaa sen hetkistä kumppaniaan.
alussa oltiin mekin ihastuneita yli 10v sitten. rakastamisesta en tiiä onko se sitä ollutkaan. ei ainakaan enää minun puoleltani. mistähän saisin tietää onko se sitä koskaan ollutkaan!! millä testillä?
tuntuu nimittäin että mentiin kuin uhalla naimisiin, vaikkei mitään perinteistä pakkoa tms.
tuttavanikin ovat sanoneet että menitte yksiin kuin jäärät, vaikka niin riitaisaa oli jo ennen sitä.
nyt kun olen puhunut eri teille lähtemisestä jo muutaman viikon aikana, niin tuo puoliso sitten yrittää olla kauheasti mielin kielin ja ettei vaan tulis riitaa. vaikka on ärissyt jo muutaman vuoden ajan liki joka asiasta!
niin paljon on vaan jo mennyt rikki vuosien saatossa, ja ollaan kuin kämppikset vain. ja tosiaan huonot kämppikset vieläpä. nyt on ollut vähän riidattomampaa tosiaan, mutta johtunee siitä, kun ei jutella juurikaan mistään. ei ainakaan mistään vakavasta. eri teille lähdöstä olen sanonut parina kolmena viikonloppuna, viikolla ei sitten asiaa olla puitu.
olen netissä tai luen, ja hän kattoo telkkaa, tai päinvastoin.
nukuta ei yhdessä, eikä seksiä - rakastelusta puhumattakaan - varsinkaan ole ollut vuosikausiin", en nimittäin muista koska oiskaan. eikä missään tapauksessa taideta enää keskenämme harrastaakaan.
jos saa olla utelias, niin löysitkö sen elämäsi rakkauden missä vaiheessa, siis sen jälkeenkö kun muutit pois vai jo ennemmin.
on järkyttävän kova homma alkaa omilleen, hirveän suuri askel kun on jo ikääkin. ei vaan ole mieltä jatkaa jollain ystäväpohjalla vain, jos tämä on sitäkään.. ja aviosuhde kun ei tosiaankaan ole. ja, koska on asioita, joita ei saisi parisuhteessa tapahtua, ja niitä on ollut pitkin matkaa. sellaisia ovat tietyt nimittelyt, päälle karsimiset, se että on pitänyt lähteä yöksi muualle.
tuollaisten asioitten jälkeen mikään ei palaa ihan entiselleen vaikka kuluis kuin paljon aikaa.
täytyy myöntää etten ensimmäisien vuosien aikana katsonutkaan muihin. tosin silloin ei kyllä ollut näitä kavereitakaan, tai tiesin kyllä heidät mutten liikkunut samassa porukassa. itse kuitenkin ajattelen asian niin, että jos tämä on vain jokin vaihe joka menee ohi. jos rakkautemme on aito, se myös pysyy. tosin jos ihastukset vaikuttavat suhteeseemme ehkä silloin rakkaus ei ole aitoa.
..joo, niin kun ero tuli, niin jäin kahden lapsemme kanssa yhteiseen asuntoon. mieheni löysi heti uuden, ellei sitten ollut jo valmiina kiikarissa ja hän muuttikin pois yhteisestä kodistamme jo muutaman viikon kuluttua.
silloin päätin, etten ota ketään miestä vierelleni moneen vuoteen, vaan katselen ihan rauhassa ja olen poikieni kanssa kahden.
mutta sitten kävikin niin, että tapasin monen mutkan kautta nykyisen mieheni, joka oli myös juuri eronnut 15 vuoden liitosta. alussa tapasimme vain kerran kahdessa viikossa, kun lapseni olivat isällään.
aina viikonlopun päättyessä soveimme, ettemme tapaisi vähään aikaan, kun olimme kummatkin juuri eronnet ja aikaakin oli kulunut eroistamme n. 3 kk.
kuitenkin jompi kumpi soitti toisilleen miletin päivittäin ja mies alkoi käymään viikollakin joskus aina silloin tällöin kahvilla töiden jälkeen.
sitten vaan tajusimme, että meidät oli tarkoitettu yhteen ja rakastamme toisiamme. Myin asuntoni (jota en oli edes pystynyt pitämään) ja asuin poikieni kanssa vuokralla n. reilun vuoden, kunnes sitten muutin lasteni kanssa miehen asuntoon.
Syksyllä suhteemme alkamisesta tulee 6 vuotta ja olemme asuneet yhdessä n. 4,5 vuotta. Menimme naimisiin viime kesänä ja olen vihdoinkin löytänyt ihmisen, jolla on samanlaiset ajatukset kuin minulla ja muutenkin luemme toisiamme kuin avointa kirjaa.
Kyllä sinäkin vielä löydät sellaisen ihmisen, jonkan kanssa tunnet olevasi onnellinen...
mutta anna ajan näyttää miten kaikki sujuu, mutta älä kuitenkaan liian kauaa, etten myöhemmin tajua menettäneesi liikaa elämästäsi.
olemme tällä hetkellä asumuserossa ja tuossa välillä olleet erossakin. kaiken miettimisen jälkeen totesin että haluaisin vielä yrittää. tämä kaikki on ollut todella vaikeaa aikaa ja voimia kuluttavaa. mutta eiköhän se elämä selkiinny. kiitos sinulle neuvoistasi, pidän tuon viimeisen mielessäni! :)