olen aivan lopussa...

Täällä yksi pitkäaikaistyötön ja henkisesti aivan lopussa. Olen ollut 15 vuotiaasta työelämässä, mutta n. 7 vuotta sitten tyäpaikkani lopetettiin ja menetin työni. siitä asti olen ollut työttömänä.

koskaan en ole työkkäristä saanut yhtään osoitusta työpaikoista. Laitan heti hakemuksen jos josain on ilmoitus, mutta yhden ainoan kerran olen 7 vuoden aikan päässyt edes haastatteluun.

olen viimeiset 2 vuotta yrittänyt työvoimakoulutukseen, mutta kerran päässyt kahden viikon kurssille, josta ei minulle ollut mitään hyötyä.

Nyt siinätilanteessa, etten saa edes kelasta penniäkään, koska mieheni tulot vaikuttaa asiaan. ollaan ihan rahallisesti kusessa ja olen masentunut ollut jo pitkään.

Mielessäni on alkanut pyörimään jo itsemurhakin ihan tosissaan..en enää kauan jaksa. kahdessa vuokratyöpaikassakin minulla on hakua, muttei kertaakaan sieltä ole minulle mitään tarjottu.

Olen siis toiminut yli 10 vuotta palvelualalla, jossa luulisi töitä löytyvän...
281438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Soitat terveyskeskukseen ja ilmoitat haluavasi keskustella lääkärin kanssa mahdollisesta masennuksestasi.

Mistään muusta ei tällä hetkellä kannata huolehtia.

Äänestä
  • Eiköhän se ole normaalia pikemminkin, että työttömyys masentaa - aiheuttaa surua.
    Entäpä uudelleenkouluttautuminen uuteen ammattiin.
    Tärkeintä kai päästä pois kotoa ihmisten ilmoille, jos ei lapsetkaan enää ihan pieniä.

    Äänestä

Jospas löytäisit edes osa-aikaista työtä hetkeksi. Auttaa varmaan pahimpaan hätään ja huoleen. Moni on samassa asemassa sinun kanssasi, älä kuitenkaan lannistu ja luovuta. Oikein paljon zemppiä sinulle ja voimia jaksamiseen.

Äänestä
  • Tuli vielä mieleen jos sinulla on myytävää tavaraa, vaatetta ym, huuto.net myös hyvä paikka saada hieman lisätuloja.

    http://www.huuto.net/fi/index.php3

    Äänestä

  • vielä kirjoitukseeni kirjoitti:

    Tuli vielä mieleen jos sinulla on myytävää tavaraa, vaatetta ym, huuto.net myös hyvä paikka saada hieman lisätuloja.

    http://www.huuto.net/fi/index.php3

    itsekin joutunut turvautumaan huuto.netiin ja saanut jo useita satasia myynneistä.olisin ollut pulassa viime syksynä jos tuota en olisi löytänyt,kun minäkin miehen armoilla.nyt saa omaan rahaakin joka tärkeää itsenäisyydenkin takia.kukaan halua olla täysin toisen armoilla rahallisesti.se jos mikä on alentavaa.

    Äänestä

  • saa ainoastaan iltatyönä ja viikonloppuisin. minulla kun on tuo sairas lapsi, niin en voi jättää sitä joka ikinen ilta muiden lasten harteille...

    Äänestä

  • orvokki76 kirjoitti:

    saa ainoastaan iltatyönä ja viikonloppuisin. minulla kun on tuo sairas lapsi, niin en voi jättää sitä joka ikinen ilta muiden lasten harteille...

    Varmaan riippu paljon missä asut miten osa-aikaisia paikkoja löytyy. Täällä pk-seudulla niitä on todella paljon ja myös parina iltana/päivänä viikossa tapahtuvia. Onko siellä vuokrafirmoja työnvälitykseen? Sitä kautta voisit saada muutaman viikon pätkiä jonnekin välillä. Sekin tyhjää parempi vaihtoehto jos ei rahaa tule nyt mistään. Työllistyminen on vaikeaa sellaisellekin jolla ei lapsia ja edes hiukan koulutusta takana. Paikkoihin on vaan hakijoita jopa usea sata ja vain yksi sieltä tulee valituksi.

    Äänestä

  • osa-aikaista työtä kirjoitti:

    kun katselen tampere, helsinki, turku jne... työpaikkoja, niin on valinnanvaraa yllinkyllin. itse asun satakunnassa, jossa työttömyystilasto suomen huonoimpia..eli porissa ei mitään.

    kolmessa vuokravälityksessä ilmoittautumassa olen käynyt, eikä sieltäkään mitään koskaan kuulunut.

    Niihin vuokrausfirmoihin kannattaa olla itse aktiivinen ja soitella vaikka kerran viikossa. Sun nimikin jo jää mieleen ja kun joku paikka tulee esiin sun nimi varmasti ensimmäisten joukossa jolle soitetaan.

    Äänestä

Jos se lohduttaa yhtään, et ole tilanteesi kanssa yksin. On kymmeniä tuhansia, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä - itseni mukaan lukien.

Äänestä

Huono rahatilanne ei tietenkään ole mikään hauska asia, mutta tilanteessasi on myös hyviä puolia - et ole kylmäkiskoisten viranomaisten armoilla ja ohjattavissa.

Sinuna keskittyisin sataprosenttisesti kotirouvana olemiseen ja unohtaisin ainakin vähäksi aikaa työmarkkinat. Työtähän se sekin on ja on oman itsensä herra.

Äänestä
  • Kerjäät mieheltä rahat sukkahousuihin ym ym...

    Äänestä

  • nollatuloilla kirjoitti:

    Kerjäät mieheltä rahat sukkahousuihin ym ym...

    Siis elätte yhdessä mutta kummallakin omat tulot erikseen?

    Mikä ihmeen avioliitto se sellainen on?

    Jos elätte avoliitossa, menkää ihmeessä naimisiin.

    Äänestä

  • muttaq siitä en saa euroakaan.olisi kiva ostaa vaikka joskus itselle jotain ilman, etten vie mieheni rahoja. mieheni rahoista ostan lääkkeeni ja kaikki, joihin menee n. 8 euroa kk:ssa.

    miehelläni kuitenkin on 3 lasta, joihin menee mysö rahaa, eläminen, lainat ja joutuu vielä elättään minut ja lapsenikin. meillä on siis rahat loppu..totaalisen loppu.

    eikä meillä ole edes niin pieniä lapsia enää, että leikkisi varsinaista kotiäitiä...

    Äänestä

  • orvokki76 kirjoitti:

    muttaq siitä en saa euroakaan.olisi kiva ostaa vaikka joskus itselle jotain ilman, etten vie mieheni rahoja. mieheni rahoista ostan lääkkeeni ja kaikki, joihin menee n. 8 euroa kk:ssa.

    miehelläni kuitenkin on 3 lasta, joihin menee mysö rahaa, eläminen, lainat ja joutuu vielä elättään minut ja lapsenikin. meillä on siis rahat loppu..totaalisen loppu.

    eikä meillä ole edes niin pieniä lapsia enää, että leikkisi varsinaista kotiäitiä...

    mutta jotain on toki tehtävissä:

    Plussat:

    Se on hyvä että asutte yhdessä (ja rakkautta riittää).
    Lapsia on
    Elämän kokemusta on

    Miinukset:
    - Sinulla on hankala tilanne työllistyä (aiemmin se helpompaa, kilpailuyhteiskunta...)
    - Kotiäidin tehtävistä johtuen työkokemusta omalle alalle puuttuu (työnantajat eivät arvosta ?)
    - Masennus (se johtuu nykyisestä tilanteesta, mutta poistuu kun ... saat elämän hallintaan)

    Aika korjaa haavat, uskon itse niin, myös suuremmat yhteiskunnalliset railot.

    Olen itse työtön, mutta poikamies yli 40-v. , työttömyys ei häiritse mua siten kuin sinua. Olisin itsekin huolissani lapsieni hyvinvoinnista jos niitä olisi.

    Toivotan sinulle hyvää vointia ja uskoa elämään,
    kesä on tulossa ja aurinko paistaa kaikille !

    Äänestä

  • Faktaa taas kirjoitti:

    niin, eipä sitä ammattitaitoakaan pitäisi puuttuman. menin työhön alalleni 15 vuotiaana ja olin työelämässä yhtäjaksoisesti yli 10 vuotta. lapsetkin sen ikäsisiä, etten heidän vuokseen saa olla edes sairauslomalla, jos lapset kipeinä, eli en edes mikään riski työnanatajalle...

    no, hyvää kevään odotusta sinullekkin...

    Sinulta mitä ilmeisemmin puuttuu tyystin toisen asteen ammatillinen koulutus? Se on kyllä nykyään ihan minimiedellytys, jota ei korvata edes työkokokemuksella. Eli olet hyvin klassillinen työttömyystapaus. Työvoimakoulutukseen pääsyssä tuokin on esteenä, koska nimimerkkisi mukaan olet vasta vähän yli kolmekymppinen. Kannattaa ottaa nyt kaikin tavoin selvää omaehtoisesta koulutuksesta tai mahdollisesta oppisopimuskoulutuksesta.
    Sinulla on itse asiassa asiat hyvin, koska ongelmiesi ratkaisukeinot ovat varsin yksinkertaisia. Omat ongelmani ovat paljon monimutkaisempia, sillä olen itsekin työtön. Olen siinä skaalan toisessa päässä hieman ylikouluttautuneena mutta väärälle alalle, jossa vain suhteet ratkaisevat.

    Äänestä

  • tuossa.... kirjoitti:

    silloin kun muut kävivät koulua olin työelämässä. olin vakituisessa työsuhteessa 15 vuotiaasta asti.
    kun nyt olen hakenut koulupaikkaa...EN OLE KOULUIHINKAAN PÄÄSSYT. Juuri perjantaina sain tiedon, etten ollut päässyt kouluun, jonne olin taas hakenut..

    Äänestä

Kannattaisiko vaikka pyrkiä esim. ihan oikeaan ammatilliseen koulutukseen ja hankkia uusi ammatti. Saisit ainakin opintotukea kun olisit opiskelija etkä työtön?

Äänestä
  • työvoimakoulutus on oikeastaan se ainoa vaihtoehto että voisin mennä kouluun ja sinne kokoajan haenkin, mutten sinnekkään pääse.

    omaehtoinen koulutus...otin jokin aika sitten tietoa mahdollisista tuista ja menee miinuksen puolelle vielä enemmän. ei paljon katsota vaikka lapsia ja kun nykyään tuohon tukeen kuuluu se "pakollinen opintolaina, josta myös koulutusrahat muodostuu ja lainaa en saa. Saisin n. 200 euroa kuukaudessa opiskeluun. siitä sitten kalliit bensarahat kouluun (meiltä ei pääse linkkarillakaan) ja opiskelu itsessään.

    työvoimakoulutuksessa saisin koko opiskeluajan n. 680 euroa/kk.

    Äänestä

Juu, työkkärissä ei olla kiinnostuneita sijoittamaan esim. koulutukseen tai tukipaikkoihin niitä, jotka eivät "vie" yhteiskunnalta rahaa. Mutta kannattaa tosiaan katsella osa-aikaisiakin paikkoja ja jotain vaikka ihan pieniä hommia. Itse mm. kävin tekemässä mysteeriostoja ja tein pientä osa-aikaista muuta hommaa, en viitsi tarkemmin kertoa. Miten olisi jokin konsultin homma tms? Kannattaa ihan kaikkia pieniäkin juttuja katsella jos vaikka muutamankin rovon saisi, veroa menee kuitenkin aika vähän. Minä pääsin eteenpäin noilla pikkuhommilla ja lopulta onnistuin pääsemään kouluun.

Sinullekin suosittelisin vaikka ihan kouluun hakua. Opintotuki on pieni, mutta se on nollaa parempi ja ammatillista kouluista löytyy jotain paikkoja kyllä, jos vain paikkakuntasi lähellä on sellainen, perusopintotukea ammatilliseen koulutukseen kyllä saat. Yhteishaku on mennyt, mutta avoimia paikkoja löytyy vähän sieltä sun täältä. Menepä työkkäriin ja kysele sieltä neuvoa eteenpäin. Ehkäpä aktiivisuutta osoittamalla voisit päästä työkkärinkin järjestämään koulutukseen, silloin saat kelan päivärahaa 8 euron korvauksen.

Tsemppiä, ajatuksesi ovat tosi tuttuja mutta nousin suosta ja yritän nyt pysyä täällä maan pinnalla.

Äänestä
  • Vastasitkin näköjään sillä aikaa, kun kirjoitin tätä viestiä. Kannattaa kuitenkin näyttää työkkärissä kiinnostusta omaehtoiseen koulutukseen, niin ehkä työvoimakoulutuspaikka irtoaa helpommin. Sinä kun et menetä mitään kun et mitään saakaan, vaikka et hakisikaan.

    Oletteko tietoisia sairaan lapsen hoitotuesta tai mahdollisesta omaishoidontuesta, jos kyseessä on pitkäaikaissairas lapsi?

    Äänestä

  • olen hakenutkin kouluhin, mutten niihin päässyt. kahteen työvoimakoutukseenkin hain työkkärin kautta, joista olisi oikeen saanut ammatipaperit, niin niihinkään en päässyt.

    täällä missä asun (porissa), ei tunne olevan edes alani työtä tarjolla edes osa-aikaisia...eikä muilla aloillakaan, paitsi metalli tai rakennesalalla.

    vuokravälitystoimistoistakin olen kysellyt ja jättänyt tietoani, muttei yhtään yhteydenottoa koskaan ole tullut. Porissa on silti vissiinkin yksi suomen heikoin työllisyystilanne..varsinkin naisten aloilla..

    Äänestä

  • orvokki76 kirjoitti:

    olen hakenutkin kouluhin, mutten niihin päässyt. kahteen työvoimakoutukseenkin hain työkkärin kautta, joista olisi oikeen saanut ammatipaperit, niin niihinkään en päässyt.

    Oletkos vielä työkkärin vai jo TYP:in kirjoilla. Typissähän ne ovat kovia keksimään kaikenlaista "toimintaa".

    http://www.pori.fi/ajankohtaista/uutinen.php?id=1807935566

    Äänestä

  • palvelukeskus? kirjoitti:

    Oletkos vielä työkkärin vai jo TYP:in kirjoilla. Typissähän ne ovat kovia keksimään kaikenlaista "toimintaa".

    http://www.pori.fi/ajankohtaista/uutinen.php?id=1807935566

    ihan työkkärin kirjoilla olen. ja mikä TYP..ei ainaskaan avautunut mulle tuosta linkistä se selville..puhuttiin vaan jostain sosiaalialan ihmisestä, joka sai työpaikan..helppoahan se kun koulutusta..

    Äänestä

  • orvokki76 kirjoitti:

    ihan työkkärin kirjoilla olen. ja mikä TYP..ei ainaskaan avautunut mulle tuosta linkistä se selville..puhuttiin vaan jostain sosiaalialan ihmisestä, joka sai työpaikan..helppoahan se kun koulutusta..

    Typ eli työpalvelukeskus jonne passitetaan vaikeasti työllistettävät pitkäaikaistyöttömät ja sosiaalitapaukset kuten juopot. Harvalle normaali ihmiselle se oikea paikka. En suosittele vaan pysy siellä työkkärin kirjoissa.

    Äänestä

  • orvokki76 kirjoitti:

    olen hakenutkin kouluhin, mutten niihin päässyt. kahteen työvoimakoutukseenkin hain työkkärin kautta, joista olisi oikeen saanut ammatipaperit, niin niihinkään en päässyt.

    täällä missä asun (porissa), ei tunne olevan edes alani työtä tarjolla edes osa-aikaisia...eikä muilla aloillakaan, paitsi metalli tai rakennesalalla.

    vuokravälitystoimistoistakin olen kysellyt ja jättänyt tietoani, muttei yhtään yhteydenottoa koskaan ole tullut. Porissa on silti vissiinkin yksi suomen heikoin työllisyystilanne..varsinkin naisten aloilla..

    Olen todella pahoillani tilanteestasi.Mitään suoria, helppoja ratkaisuja asiaan ei ole, kuten varmaan itse tiedostatkin. Ensin sinun täytyy hyväksyä se, että entiseen ei ole paluuta. On todella vaikeaa nykymaailmassa työllistyä, ja vielä hyvin, peruskoulupapereilla. Toiseksi, joudut luultavasti menemään koulutukseen, ja se todennäköisesti tulee olemaan hankalaa, aikaavievää, taloudellisesti tiukkaa--mutta ajatukset on pidettävä lopputuloksessa.

    Ensinnäkin unohda nuo itsemurha-aatteet. Sinulla on lapsia, joiden vuoksikin sinun on nyt saatava asiat kuntoon.Jos olo on kovin huono, kehoittaisin ottamaan heti yhteyttä terveyskeskukseen ja hankkimaan terapia apua tilanteeseen.

    Mitä mieltä miehesi on tilanteesta? Olisko hän valmis ajattelemaan muuttoa jonnekin, missä ehkä työllistyisit?Ei kai hänkin ajattele, että jotenkin ihmeesti saisit peruskoulupapereilla jostain työtä kuten ennenkin?

    Työllistymisessä aika tikittää. Mitä kauemmin, ja vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa.
    Sanoit että lapsesi eivät ole ihan pieniä enää. Hyvä, koska nyt joudut tosissaan katseleen jotain opiskelupaikkaa. En uskokaan, että et kaikkiin mahdollisiin yhteishakupaikkoihin voisi hakea ja päästä sisään. Haitko vain parille, erittäin vaikeapääsyiselle linjalle?
    ASuitte ilmeisesti maaseudulla. Onko mahdollista tehdä osin etäopiskelua johonkin kouluun, tai peräti muuttaa viikoiksi jonnekin asuntolaan koulun yhteyteen? (kova ajatus varmasti, mutta sinun täytyy nyt ajatella tulevaisuutta ja koko perheen hyvää).Aikoinani opiskellessa, tapasin paljon perheenäitejä, jotka opiskelivat kauempaa varsinaista kotoa, pienistäkin lapsista huolimatta, jotta koko perheen tulevaisuus olisi parempi.

    Et ole yksin, mutta täydellinen lamaantuminen tai pelkän harvojen työkkärikoulutuspaikkojen odotus ei tuossa tilanteessa nyt auta. Ei myöskään haikailu menneeseen.Tsemppiä sinulle, ja toivottavasti saat energiaa käydä urapalvelussa miettimässä useampaan kouluun papereiden laittoa.

    Äänestä

  • saara76¤¤ kirjoitti:

    kiitos kannustuksestasi. olenkin huomenna menossa "erikoispalaveriin" työkkäriin, koska sen työntekijä luultavasti myös pelästyi, kun sain kuulla etten päässytkään kouluun ja romahdin täysin puhelimessa...katsotaan mitä tapahtuupi.

    ei täällä porissa oikeen etätöitä saa, ainaskaan sellaisilta aloilta, joihin pääsisin. oppisopimuspaikatkin on kortilla ja koskee vain niitä, jotka ovat jo kyseistä alaa harjoittaneet, ilman koulutsta.

    olen hakenut kouluun moniinkin paikkoihin, mutten päässyt mihinkään. Minkäänlaisiin "näin haen töitä" kursseihin enää mene..kestää kuukauden ja paskaa jää käteen...työnantajat saavt vain ilmaista työvoimaa ja sitten ei mitään jatkoa tiedossa...monissa olen ollut.

    kyllä mieheni tietää tilanteeni ja ei koskaan ole siitä kysymys, että mitenkään aliarvioisi minua ihmisenä sen vuoksi. (olenhan ollut jo työtön meidän tavatessamme).

    lapseni käyvät jo koulua, mutta nuorimmaiseni (9 v) on ns. erikoislapsi, joka ei pahemmin pärjää iltaisin yksin, eikä edes sisarusten kanssa. Hänellä on lievä ADHD/dysfasia. Päivisin koulussa ja koulunkin jälkeen pärjäileepi n. 2-4 tuntia sisarusten kanssa. eli sellasta päivätyötä haeskelen ja opiskelua.

    muuttoa olemme paljon miettineet, mutta tuo poikani sairaus oikeastaan estää sitä jonkin verran, koska mona isäni on sairaseläkkeellä ja hoitaa paljon poikaa välillä ja heillä on todella lämpimät välit, en toisi niitä rikkoa.
    ja tietenkin mieheni työpaikka on täällä ja se toista sellaista saa, jossa asiat toimii ja palkkakin hyvä. Pitäisi kuitenkin lähteä sellaiset 130-300 km. johonkin.

    no, kaipa olen huomenna paljon viisaampi..toivotaan ainaskin niin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

orvokki76 kirjoitti:

Täällä yksi pitkäaikaistyötön ja henkisesti aivan lopussa. Olen ollut 15 vuotiaasta työelämässä, mutta n. 7 vuotta sitten tyäpaikkani lopetettiin ja menetin työni. siitä asti olen ollut työttömänä.

koskaan en ole työkkäristä saanut yhtään osoitusta työpaikoista. Laitan heti hakemuksen jos josain on ilmoitus, mutta yhden ainoan kerran olen 7 vuoden aikan päässyt edes haastatteluun.

olen viimeiset 2 vuotta yrittänyt työvoimakoulutukseen, mutta kerran päässyt kahden viikon kurssille, josta ei minulle ollut mitään hyötyä.

Nyt siinätilanteessa, etten saa edes kelasta penniäkään, koska mieheni tulot vaikuttaa asiaan. ollaan ihan rahallisesti kusessa ja olen masentunut ollut jo pitkään.

Mielessäni on alkanut pyörimään jo itsemurhakin ihan tosissaan..en enää kauan jaksa. kahdessa vuokratyöpaikassakin minulla on hakua, muttei kertaakaan sieltä ole minulle mitään tarjottu.

Olen siis toiminut yli 10 vuotta palvelualalla, jossa luulisi töitä löytyvän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu