Olen jo pitkään haaveillut kahdesta asiasta; poikaystävästä ja au pairiksi lähtemisestä. Nyt voin sanoa, että mulla on pitkäaikainen poikaystävä. Au pairiksi (Australiaan) olen lähdössä ensi keväänä yo-juhlien jälkeen. On todennäköistä, että seurustellaan "vielä" silloinkin. Siinä vaiheessa kohtaan ongelman. Miten voin lähteä edes puoleksi vuodeksi toiselle puolelle maapalloa, jos kotona odottaa poikaystävä, joka ei välttämättä jaksa sitä puolta vuotta-vuotta odottaa. Onko kenelläkään kokemusta moisesta? Vaikka lyhyemmälläkin välimatkalla.
Au pairiksi - poikaystävä Suomessa?
tyttöystävä
193688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
sinulle tärkeämpää?
Tottahan toki voit sadat myös molemmat;minä sain vaan kotiinpaluun jälkeen laitoin itse suhteen poikki.
Ei kahta asiaa voi laittaa vastatusten, vaakakuppeihin. Kumpikin on unelmia. Kuitenkin niin eri tyyppisiä. Molemmat tahtoisin, tietenkin. Matkaa en voi pojan takia jättää väliin, koska kadun sitä koko loppuelämän. Kuitenkin jos lähden, niin saatan katua sitäkin.
Ausseihin esim Working Holiday-periaatteella?
...pankaa poikki saman tien. Voit sitten ausseissa huoletta olla "available" kun sää kuitenkin eksotiikan lumoissa kohtaat siellä vielä paremman poikaystävän. Ja kelaa kun sun mustis poikakaveris soittelee sulle koko ajan ja aikaeron takia sun puhelimes pitää koko talon hereillä ja puhelinlaskut on h-e-l-v-e-t-i-l-l-i-s-e-t ...
Tai sit se oot sinä joka soittelet... ja kun sun boyfriend ei vastaakaan kun on jossain rälläämässä jne. sää oot heti epäilemässä pahinta (se yleensä on just sitä) ja itket ittees uneen. Reissus on pilalla JOKATAPAUKSESSA.
Kunnon ero vaan. Jos sit oikeesti rakastaa niin hei, se antaa anteex ja voi palata yhteen!
Sä oot vielä teini.
Vaikka saatkin viinaa kaupasta. Siis laillisesti.
Mun mimmikaveri meni au-pairiksi saksaan, ei enää kirjoitellu...
Kaverille kyllä kirjoitti... se ties siis ennen.
Pamahti sit paksuks tän jalkapalloilija"rakkauden" kans, jäi sinne blaa blaa lempi hiipu, ryömi bäk tu finlant ja on nyt yh-äiti, työtön, yrittää vampata ittellensä rikasta miestä, lapsi ei tiedä onkse ny finski vai mikä...
Tässähän se tuleekin nyt sit se pointti:
miks vitussa pitää olla unelmana päästä siivoomaan jonkun toisen kämppää ulkomaille ihmissuhteiden ja muiden kustannuksella?
Eiks se oo hiukan sama kuin että mutsi sanois lapselleen
"-voi kulta pieni rakas äiti tykkää susta kauheesti, mut kun äitin pitää nyt mennä puoleks vuotta juomaan olutta vieraitten setien kaa kun äiti on muute niin kiukkunen ettei..."
Edelliselle otan kovasti osaa, kun tyttöystävä lähti ja pamahti paksuksi. En kuitenkaan ymmärrä, saatko siitä jotakin iloa, että arvostelet päätöstäni? Ehkä olen teini-ikäinen joo, mutta mitä sitten? Pitäisikö mun lähteä ulkomaille siinä vaiheessa kun olen kolmekymppinen ja jättää se kakara silloin tänne ja mahdollisesti aviomies? Kuitenkin parempi lähteä nyt.
"miks vitussa pitää olla unelmana päästä siivoomaan jonkun toisen kämppää ulkomaille ihmissuhteiden ja muiden kustannuksella?" Miksi jotkut yleensä unelmoi? Ehkä siksi, että on syy jaksaa.
Kuitenkin. Jos joku muu nyt jaksaisi kertoa omia kokemuksiaan. Lähinnä itse tyttönä, miltä on tuntunut jättää poika/tyttö tänne ja kestikö se?
Lisäänpä vielä, että ei ne puhelinlaskut ongelma ole. Olen vapaa soittamaan poikaystävälleni vaikka keskellä yötä. Puhelimen saa äänettömälle, jolloin muu talo ei kyllä reagoi. Tähänkään päivään asti kukaan perheenjäsenistäni ei ole yöpuheluihin herännyt.
Eikä se pitkä välimatka luottamusta kadota. En lähtisi, jos en poikaani sataprosenttisesti luottaisi. Tähänkään mennessä eivät ole kilometrit suhdetta heiluttaneet.
Niin tuossa joku jo ehdottikin sitä mahdollisuutta, että poikakaverisi lähtisi mukaan? Work & Travel- viisumilla onnistuisi vielä suht helposti. Luuletko, että häntä voisi kiinnostaa?
Itse haaveilin au-pairiksi lähdöstä tai oikeastaan en vain siitä, vaan ylipäätään ulkomailla asumisesta. Tapasin nykyisen poikakaverini 6kk ennen suunniteltua lähtöäni ja suunnitelmani sitten muuttuivat. Päätin "uhrata" miehelle n. puoli vuotta ja siirtää ulkomaille muuttoani. Rakastuin. En kuitenkaan suostunut luopumaan unelmistani. Niinpä viime vuonna muutimme yhdessä ulkomaille, missä nyt väliaikaisesti asumme. Au-pairiksi en lähtenyt siitä syystä, että tunsin olevani jo liian itsenäinen ja itsekäs voidakseni asua perheen kanssa. Halusimme myös asua saman katon alla. Sain mitä halusin ja poikaystäväni kanssa mietimme jo uusia pidempiä reissuja ja ulkomaan "komennuksia". Minä sain molemmat.
Niin ja eikös tuo Skype ole ilmainen?
Ystäväni tyttöystävä on toisella puolella maapalloa ja kaverini sanoo, että heidän välimatkaa helpottaa huomattavasti se, että toisen näkee kameran välityksellä. Ei voi koskettaa, mutta kuulee äänen ja näkee toisen hymyilevän. Kuulumisista on helppo kertoa kun toinen on melkein kuin paikalla.
Mikäli poikaystäväsi Suomeen jää ja sinä lähdet, tuo voisi auttaa ikävässä ainakin lievästi.
Mutta luottamusta tosiaan pitää olla jos noin pitkän (?) aikaa toisesta erossa on.
Tavallaan olisi täysin mahdollista, että "ottaisin" poikaystävän mukaani. Toisaalta hän pääsee tammikuussa intistä, joten voi olla, ettei vuosi tai edes puoli vuotta ulkomailla houkuttele. Australia on kuitenkin Se Juttu vaan mulle.
Hän olisi kuitenkin kiinnostunut rauhanturvaaja-hommista. Sikäli olisi siis kyllä mahdollisuus, että kumpikin olisi sen vuoden ulkomailla, mutta eri maissa. Lievittäisi sikäli ikävää taas se, että kummallakin olisi jotain tekemistä, eikä hänen tarvitsisi istua kotona tekemättä mitään.
Kiitos wele ideasta ja kokemuksen kertomisesta :)
Itse olen parhaillani Skotlannissa au pairina ja poikaystävä on Suomessa opiskelemassa. Olimme seurustelleet noin 5 kuukautta ennen tänne lähtöäni.
Olen nyt ollut ulkomailla puoli vuotta, ja kolmisen kuukautta on vielä jäljellä. Tähän asti kaikki on sujunut mallikkaasti. :) Olemme tavanneet tässä välissä kahdesti, ja poikaystävä tulee pääsiäiseksi tänne.
Sanoisin, että joissain tilanteissa voisi olla parempi laittaa suhde vaikka edes jäähylle erossaoloajaksi, mutta toisaalta joskus suhteeseen kannattaa panostaa. Sanomattakin selvää on, että molemminpuolinen luottamus on avainsana.
En tunne tilannettanne sen tarkemmin, joten en mene neuvomaan muuten kuin että mieti asiaa tarkkaan ja keskustele poikaystäväsi kanssa eri vaihtoehdoista. Ja sanoisin, että älä luovu maailmalle lähdöstä jos se todella on unelmasi!
Mun poikaystävä oli täyden vuoden Kiinassa vaihdossa ja minä kotona Suomessa. Kuhan siihen erossa oloon ja aikaeroon tottu, niin loppujenlopuks tosi nopsaa se vuosi meni. Ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että se oli myös aika hyvä "koetinkivi":)
Aikaero on muuten yks juttu mitä kantsii miettiä etukäteen. Australian ja Suomen ero on 9 tuntia, joka on aika paljon. Kiinaan eroa oli 5-6 tuntia ja välillä tuntu vaikeelta löytää yhteistä aikaa. Ite Australiassa ollessani tunsin ainaki vähän hankalaks yhteydenpidon kavereihin ja perheeseen...Tietty se ei ollu niin paha, kun oltiin siellä yhdessä poikakaverin kans, mut kyllä molemmat mietittiin, että ONNEKS se "meidän aikaero" ei ollu ku sen 5-6h!
Yhteydenpitoa kyllä helpottaa tositosi paljon jos voi käyttää konetta. Mese ja skype on ihan loistavia keksintöjä:) Ite kävin myös kaks kertaa Kiinassa olemassa vähän pitemmän pätkän, joten se katkas vuotta aika mukavasti!
Nyt oon sitten ite huhtikuussa lähössä Ruotsiin...sen verran oon kyllä pitkäaikasesta unelmastani antanu periks, että en lähde kun 3kuukaudeks, koska en taas haluais olla sen pitempään erossa:)
Mutta molemmat on siis oikein hyvin mahdollista saada! Se vaatii vaan molemmilta osapuolilta aika paljon...
Olet vai kerran nuori, lähde maailmalle, jos haluat ja jos saat siihen mahdollisuuden.Aina voit palata takaisin Suomeen,jos hommat ei sujukkaan halumallasi tavalla.Jos et lähde,voit katua sitä lopun elämääsi.Voi kuulostaa raskaalta,mutta suhde kestää ero,jos on kestääkseen.Hyvää matkaa!
Siis elämäsi rakkaus ei jaksa odottaa paria kuukautta?
Kuulostaa että tosi pitkäikäinen ja hieno suhde tulossa vaikka pysyisit Suomessa!
Kiitos Nomppa kokemuksen jakamisesta :)
Uskon kyllä suhteen kestävän, mutta vaihtoehtoja tahdoin tietää. Tai että miten muut ovat asian ratkaisseet. Itse en kyllä pääse Australiasta Suomeen helpolla, mutta täytyy toivoa, että poikaystävällä olisi rahaa vierailla siellä vaikkapa jouluna...
Nimettömälle tiedoksi, en ole missään vaiheessa sanonut, että kyseessä olisi elämäni rakkaus - vaikka saattaa sitä hyvin ollakin. Havaitsin sarkasmia, mutta jätän sen omaan arvoonsa.
Edelleen kuulisin mielelläni, miten vuosi muilla on mennyt.
Itsellä on aupair seikkailu jo niin loppusuoralla että 2 vk päästä on kotiinlähtö avomiehen ja koiran luo takaisin!Aika menee niiiiiiin nopeasti että ei pysty edes ymmärtämään.Mutta silti olen lähdössä kesken vuoden pois(Nyt takana 7kk).Ikävä rakasta kohtaan on suuri mutta minulla on syynä monet muutkin asia,päällimmäisenä opiskelupaikka.Avokin kanssa on yhteisiä vuosia 4 takana ja tuntuu että tämä aika on vielä vahvistanut tunteita.Ensimmäinen kuukausi oli rankka..Itkeskelin joka ilta ja viikonloppuisin ja kaduin lähtöä katkerasti vaikka en ikinä kuvitellut että niin kävisi.Mutta minulla se helpotti sillä tavalla että tutustuin täällä mukavaan mieheen ja ihastuin pahasti.Ei siinä mikään auttanut kuin laittaa suhde suomessa poikki vaikka olikin varmaan vaikein päätös elämässäni.Koko ajan kuitenkin mietin ,että oliko se oikea päätös sittenkään.N.kuukauden eron jälkeen tulin Suomeen lomalle(olen auppari keskieuroopassa) ja tapasin exäni(toki kun yhteinen asunto on) ja tajusin virheeni.Onneksi hän otti minut takaisin ilomielin :) Nyt kaikki on loistavasti ja lasken päiviä kotiinlähtöön..No summa summarun vajaa vuosi oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja avasi silmät monessa suhteessa.Vaikeinta oli tietysti selittää miehelle miksi haluan lähteä ja "jättää" hänet suomeen.Hän tosin suoritti asepalvelusta samalla eikä meidän suhde siinä vaiheessa ollut edes hyvässä kunnossa.
Välillä täällä olen miettinyt miten jotkut pystyvät jättämään rakkainpansa taakseen vuodeksi mutta on täällä vaikka kuinka monta esimerkkiä joilla se on hyvin toiminut.Täältä tosin on helpompi lähteä käymään kotona ja monet käyvätkin muutaman kuukauden välein(kuten minäkin)
Sanotaan näin että asuminen ulkomailla on ainutlaatuinen kokemus joka jokaisen tulisi kerran elämässään tehdä.Avaa silmät niin monessa suhteessa.Mutta vuoden odottelu varsinkin suhteen alussa voi koitua kyllä turmioksi.Toisaalta jos rakkaus on aitoa niin suhde kyllä kestää mitä vaan (meillä tämä on itseasissa jo toinen vuoden ero,edellisellä kerralla mies oli vuoden jenkeissä vaihdossa)
Ma jatin mun poikaystavan.. Aika pitkaan oltiin surusteltu, mutta jatin hanet silti... Olin miettinyt jo aiemmin hanen jattamistaan, joten lahtöni tuli hyvaan aikaan :D
Saan katsella nyt taalla muita miehia :D
Matkani tarkoitus olikin loytaa ei suomalainen mies, silla en enaa pida suomalaisista miehista -_-
hei.
älä murehdi turhia vielä :) ylppäreihin on kuitenkin vielä aikaa, ehdit miettiä asioita. itse lähdin kuukausi sitten keski-eurooppaan, poikaystävä jäi suomeen. tarkoitus olisi loppukesästä tulla takaisin. eli erossa ollaan vähintään sen puoli vuotta. sanon sinulle suoraan, että kannattaa lähteä. itse en edes pähkäillyt asian kanssa, vaikka ikävä onkin ajoittain kova. ollaan kuitenkin nuoria vielä, ja nuorina tällaiset asiat pitää kokea. ei ole samanlaista jos muutat keski-ikäisenä perheesi kanssa ulkomaille. au air aikanasi olet kuitenkin tavallaan omillasi, vaikka perhe onkin mukana tukemassa. luulen, että au pair aika kasvattaa jokaista valtavasti. en voi tietää, mitä meidän suhteellemme tapahtuu, olen kuitenkin ollut poissa vasta kuukauden. mutta vakaasti uskon, että tämä kestää. pidämme lähinnä sähköpostein ja mesellä yhteyttä, joskus kyllä soittelemme mutta yritämme pitää sen minimissä. yhteistä taivalta meillä on takana 2,5 vuotta joista yhdessä asuimme 1,5. luotamme toisiimme, ja haluamme elää elämäämme yhdessä. ihmiselämään verrattuna puoli vuotta nimittäin on valtavan lyhyt aika. ennen kuin huomaakaan, se on jo ohitse. ja tulet takaisin kotiin monia kokemuksia rikkaampana. tottakai ikävä välillä yllättää, joskus kovastikin. itselleni on pahimpia aamut kun on tottunut heräämään toisen vierestä. mutta siihenkin tottuu. jos suhde kestää puolen vuoden erossa olon, se on jo aika paljon! ajattele siltä kannalta, että ehkä tämä näyttää oletteko tosiaan luodut toisillenne. toivotan sinulle paljon onnea matkaan ja rakkautta :)
Minulla on tilanne itse asiassa täysin toisin päin; seurustelen puoliksi ulkomaalaisen nuoren miehen kanssa, ja olen aikeissa muuttaa hänen kotimaahansa kymmeneksi kuukaudeksi aupair-hommien merkeissä. Koska välillämme on about 2000 kilometriä, muuttaminen 120 km etäisyydelle toisesta tuntuu uskomattoman hienolta. Tähän asti ollaan totuttu näkemään noin kerran kolmessa kuukaudessa, ja sitten vietetty aina pari viikkoa yhdessä lähes 24/7. Mutta koska itsellä kaukosuhdetta jo takana, voin kenties jollakin tapaa auttaa.
Poikaystäväni ja minun välinen välimatka on kuitenkin lentokoneella vain reilut pari tuntia, ja halpalentoyhtiöiden ansiosta meno-paluulipusta ei tarvitse satastakaan maksaa. Tosin Australian tilanne on luultavasti aivan toinen. Ensinnäkin ota selvää, olisiko poikaystäväsi tervetullut host-perheeseesi joskus - itselleni tämä on varsin tärkeää. Ja onnekseni todennäköinen aupair-perheeni on jo ottanut moneen kertaan esille, että ukkoni on aina tervetullut. Itse asiassa menen tapaamaan perhettä parin viikon päästä, ja kyseisen perheen mami sanoikin, että voimme ihan rauhassa yöpyä siellä ja käydä vähän tutustumassa paikalliseen yöelämään. Jee jee :)
Mutta koska kohdallanne on kyseessä puoli vuotta, en todellakaan usko sen olevan mahdottomuus. Jos sinä sinä aikana kerran kävisit Suomessa ja poikaystäväsi Ausseissa? Kaukosuhde tosin vaatii täyttä luottamusta toiseen ja paljon kärsivällisyyttä. Ja turhaan huolehditte puhelinlaskuista! Kun minä aikoinani löysin oman miekkoseni, puhelinlaskut pienenivät huimasti. En kyllä vain tiedä mihin ne summat ovat kadonneet, kaippa se kavereille näpyttely on siirtyny koneelle tms.
Mutta tosiaan, on olemassa Skype, mese, ICQ, chatit.. Lista on ties kuinka pitkä. Skype on meidän parisuhteellemme ollut todellinen pelastus: toisen kanssa voi lärpättää vaikka tuntikausia ja täysin ilmaiseksi? Vaikka aikaeroa on, uskon että raivaamalla löydätte kyllä aikaa toisillenne. Ja jos osaatte ilmaista itseänne kirjoittamalla, sähköpostikaan ei ole huono vaihtoehto.
Voin luvata, että ikävä on todella kova, mutta sitä paremmalta toisen tapaaminen tuntuu. Kun muutamaan päivään ei ehdi juttelemaan tai olemaan yhteyksissä kun näpyttelemällä, jo toisen äänen kuuleminen vie melkein jalat alta.
Au pairiksi lähteminen tulee joka tapauksessa olemaan uskomaton kokemus, oletan näin. Kuten tuossa joku jo yllä mainitsi, hetki kaukosuhteessa voi olla hyvä koetinkivi. Ja on sanottu, että kaksi vuotta on kaukosuhteen rajapyykki, jonka jälkeen on tapahduttava jotain. Mutta puoli vuottahan on vain neljännesosa tuosta, kyllä te sen pärjäätte!
Puhukaa, puhukaa ja puhukaa poikaystävänne kanssa. Tehkää toisillenne selväksi, mitä on luvassa, ja mihin olette valmiita. Mutta jos teidän välillänne on sitä kuuluisaa kemiaa, niin ne molekyylit kyllä kestävät puolen vuoden eron :) Tsemppiä!
Kiitän teitä. Uskomattoman suuri apu kuulla, miten muiden suhde on kestänyt. Ollaan koko seurustelu asuttu erillään. Välillä on nyt nelisenkymmentä kilometriä, joten on se Suomi-Australia väli kuitenkin vähän enemmän. Mies on intissä kuitenkin nyt, ja joku on joskus sanonut, että jos parisuhde kestää intin niin se kestää mitä vaan. Onneksi se puoli vuotta on lyhyt aika. Pääsykokeiden takia en voi olla edes vuotta, joten jotain hyvää niistäkin :)
Alan uskoa suhteen kestämiseen. Mieheni totesi tuossa päivällä, että ollaan kyllä selvitty nyt jo monesta asiasta. Pitkä aika erillään on rankka ja ikävä tulee olemaan hirmuinen, mutta niin se on nytkin. Toivon, että me molemmat ollaan valmiita kestämään se ja että juttu toimii :)