Eli en ymmärrä miks en löydä miestä itselleni. Ex:sä löytyi netistä, enkä halua enää sieltä ketään etsiä. Kaikki ihmiset ympärillä tuntuvat löytävän jonkun vierelleen ihmisen paitsi minä. Miten voikaan se olla niin vaikeaa, kun kaikki muut puhuu onnestaan ja rakkudestaan. Ja kaikille muille tulee se kuin itsestään.
Katsoessa kavereitten onnea se vaan lisää omaa tuskaa, kun tuntee olonsa niin säälittäväksi. Miettii heti mikä mussa on vika, enkö antsaitse onnea. Olen itsestäni huolta pitävä ja kuulemma ihan söpökin, niin en ymmärrä. Kaikki sanoo että siihen törmää kun sitä vähiten odottaa, en ole kuule törmännyt vuosien aikana vaikka etsisi tai en. Sama on tilanne silti. Kai se on vain tuurista kiinni, olen vain nähtävästi niin huono onninen ihminen.
Katsoessa kavereitten onnea se vaan lisää omaa tuskaa, kun tuntee olonsa niin säälittäväksi. Miettii heti mikä mussa on vika, enkö antsaitse onnea. Olen itsestäni huolta pitävä ja kuulemma ihan söpökin, niin en ymmärrä. Kaikki sanoo että siihen törmää kun sitä vähiten odottaa, en ole kuule törmännyt vuosien aikana vaikka etsisi tai en. Sama on tilanne silti. Kai se on vain tuurista kiinni, olen vain nähtävästi niin huono onninen ihminen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
..kaikki ansaitsee palasen onnea, sinäkin. Niin, jos se kumppanin löytäminen olisi niin helppoa ja vaivatonta, eihän näillä sivuilla olisikaan enää muita kuin pelimiehiä ja seksin vonkaajia. Eihän se tunnu hyvältä jos huomaa(luulee) että kaikilla muilla on kumppani ja vain itse on yksin, tiedän tunteen. Ehkä silti kannattaisi vielä nettiäkin kokeilla, miten harrastusten parista tai sitten kyselet, ihan suoraan, ystävättäriltäsi tietäisivätkö he vapaana tallustelevia, kunnollisia, miehiä ? Eipäs vielä luovuteta :-)
luovuttanut jo aikoja sitten, aika on ajanut ohitse. onneksi elämä antaa paljon vaikka sitä katselisi yksinäänkin.
Vikoja ei tarvitse etsiä kuin omasta pikku pääkopasta. Vinttiosasto vaan järjestykseen niin johan alkoi hommat toimimaan, ihminen vaan jos ei ole sinut itsensä kanssa on toisen etsiminen aikas työläs tehtävä.
Masennuksen ja itsesäälin valtaan jos itsensä päästää on ihan tasavarma et yksin jää polkuja tallaamaan varsinkin jos itselleen rakkautta haluaa, parisuhteen löytää kyllä vaikka väkisin mut siinä ei riko kuin itsensä.
Kuinka kauan olet ollut yksin exän jälkeen? Oletko laittanut nettiin kuvallisen asiallisen profiilin? Oletko hymyillyt miehille baarissa, kadulla, kahviloissa?
En ihan purematta niele kaikkia noita esittämiäsi väitteitä.
Ihan kuin omaa tekstiäni. Ystävien rakkaudesta pitäisi olla iloinen, mutta kun itse ei koskaan saa rakkautta niin aika vaikeaa se on.
Sitä etsii, etsii ja toivoo, mutta koskaan ei ketään tapaa.
Ja jos joskus tapaa niin mies ei olekkaan valmis suhteeseen.
Itsekin olen kolmekymppinen ja välillä on ollut tuskaisaa, kun on ollut ainoa sinkku. Yksin on vaikea lähteä "radalle", ja pariutuneet eivät yleensä enää välitä esim. baareista. Onneksi olen saanut uutta sinkkuseuraa, ja aloittanut baarissa käynnitkin uudelleen. Vaikkei sieltä sitä kunnollista miestä löytyisikään, niin itsetunnolle tekee hyvää välillä kunnon flirtti ;) Baareihin siitä vaan, vaikka kaksin vain jonkun kanssa, niin miesseuraa saa parhaiten. Onhan ne tarpeetkin joskus hoidettava =)
hoitamisella meinaat yhden yön panoja niin ei kiitos, ovat täysin omaa arvomaailmaani vastaan, rikkoisin itseni lopullisesti jos sellaisiin ryhtyisin.
t n.23
En tarkoittanut pelkästään panoja, vaan huomionosoituksiakin yleensä, mutta hyvä silti, ettet tuossa iässä harrastakaan mitään yhden yön juttuja. Sinähän olet nuori ja ehdit moneen kertaan vielä löytämään sen oikean. Vanhempana se on vain vaikeampaa. Minullakaan ei seksuaaliset halut olleet iässäsi ylitsepääsemättömiä, mutta tässä iässä tuntuu seksuaalinen vireys olevan korkealla. Joten kun ei ollut pariin vuoteen saanut, niin päädyin kyllä yhden yön juttuun, ja se teki hyvää. En itsekään siis niitä yhden yön juttuja harrasta, mutta viimeksi vain kävi niin, ja se kummallista kyllä piristi todella paljon! Mutta sinun linjasi on paras, pidä siitä kiinni. Mutta flirttiä suosittelen silti piristykseksi, se on harmiton päivän pelastaja =)
Netistä sä sentään löysit jotain, joka kehittyi suhteeksi. Tuskin sä haluat baarissakaan olla mikään pelimiehen uhri?
Toi sun tekstis oli aivan kuin mun elämästä. Täytän pian 22-vuotta, mut en oo vielä tähän ikään mennessäkään koskaan kunnolla seurustellu ja monet ikäiseni kaverit on ollu jo vuosia suhteessa ja onnellisesti kihloissa. Systerikin tuntuu aina löytävän uuden ja vieläpä kunnollisen miehen heti vanhan tilalle. Tuntuu, kuin olisin kirottu, nimittäin aina kun vihdoinkin tapaan kiinnostavan miehen niin vastapuoli ei olekaan musta kiinnostunu tai sit se muuttaa muualle=( Monet miehet on kehunu mua hyvännäköseks ja todellakin tiedän myös tasoni, mut mikään ylipinnallinen pintaliitäjä en kuitenkaan oo vaan pikemmin vähän omalaatuinen tapaus ja haluisinkin löytää sellasen saman tyylisen ja -henkisen miehen.. Tää ikuinen sinkkuilu on johtanu siihen, et jo näinkin nuorella iällä oon pikkuhiljaa alkanu katkeroitua ja mun on vaikee iloita muiden puolesta. Kavereitakaan ei montaa ole, joten on tää yksinäisyys alkanu ahdistamaan aivan äärettömästi. Mitään säpinää miesrintamallakaan ei oo ollu muutamaan kuukauteen, joten tässä ei auta kai muu kuin alkaa taas harrastaa yhenyönjuttuja, et saisin edes hetkeks helpotusta puutteeseen ja voisin tuntee itteni halutuks.
Näin vähän yli kolmekymppisenä miehänä minulla on aivan samanlaiset ajatukset kuin teilläkin. Pitäisiköhän siintä ilahtua vai masentua kun muillakin samanlaisia ongelmia. Onhan se välillä aika masentavaa kun itse on yksin ja suurin osa ikäisistä jo parisuhteessa ja jälkikasvua hoivaamassa. Jaksamisia kuitenkin kaikilla samointunteville ja positiivisia ajatuksia.