Uni,tuoreeltaan kerron

Näin unta. Muistan vain unen lopun. Olin jonossa. Jono oli pisin, jossa olin koskaan jonottanut. Olin eräänlaisessa suuressa teollisuushallimaisessa"kaupparakennuksessa" "asiakkaana", rakennus oli pituussuunnasa erityisen pitkä, leveys taas oli kapeampi. Kukaan pitkässä jonossa vuoroaan kassalle odottava ei ollut ostanut mitään. En minäkään. Kukaan ei ihmetellyt asiaa, odotti vain jonon etenemistä. Jonossa oli eri kansallisuuksien ihmisiä. Hiljaisuus ja niin paljon ihmisiä, tämä porukka jonotti erittäin hiljaa. Jonossaolijoista kiinnitän huomiota siihen ettei kenelläkään ollut ostettavaa, ei ostoskärryjä, ei ostoskoreja, ei ostoksia käsissään. Silti jonotimme kassalle. Mennessäni tuohon rakenukseen kiinnitin huomion siihen, että kaupassa on monta kassapaikkaa, mutta vain yhdessä on kassa paikalla ja jono todella pitkä.

Jonottelin muiden mukana. Tunnelma oli tummanpuhuva, jännittynyt, kärsimätön, tiedostamaton, yksilön tahdosta riippumaton, kukaan ei olisi halunnut olla siinäjonossa, mutta rakennuksesta pääsi vain ulos kassan kautta.

Jonoa pitkin kohti loppupäätä "kokeili onneaan" aasialaistyyppinen mies, rohkeanoloinen, itsekäs, muita väheksyvä, nopeareaktioinen fyysisesti ja älyllisesti, pysäytin hänet kohdallani jonossa ottamalla hartioista kiinni ja yhteisen kielen puuttuessa osoitin "lisäelein", että on ok, että hän jää siihen. Ajattelin, että yhden eteenpäästäminen ei näin pitkässä jonossa ole pitkässä juoksussa merkityksellistä. Odotin kiitosta tai jotakin sanaa tai elettä kiitokseksi. En yllättynyt, toiset kiittää ja toiset ei.

Jatkoimme jonottamista.

Yllättäen juuri tämä etuilijanpaikkaa hakenut mies tajusi kuolevansa. Hän oli siihen valmistautunut, hän ei isomin pelännyt, mitä nyt elämänsä menettäminen ja sen tajuamisen hetken juuri nyt käsillä olevaksi ohikiitävässä hetkessä tapahtuvaksi aiheuttaa hyvinkin valmistautuneessa "koviksessa".

Näin hänen kuolevan. Näin hänen silti elävän, hän kuoltuaan jatkoi elämistään välittömästi. Yllätyin ja niin yllättyi hänkin. Tajutessaan, että kuolemaa ei olekaan, hän tajusi haluavansa toimia toisin mutta oli myöhäistä, hän oli mennyt valintarajan toiselle puolelle, kiisi tummalla taivaalla kohti päämääräänsä nopealla vauhdilla. Oli kuin magneetti olisi vetänyt häntä puoleensa. Näin epätoivon ja pelon tuossa rohkeassa miehessä. Ja hän katosi pimeän korkeuteen katottomasta hallista.

Jäin jonoon. Olin pahoillani hänen puolestaan.

Saa tulkita tai olla tulkitsematta tämän unen minulle.
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lähestyy isossa talossa naapurin puolella

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Porkkana II kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu