Luetelkaa yötyöpaikkoja?

yötyö on fantastista

Olen entistä vakuuttuneempi, että haluan tehdä vakituisesti töitä öiseen aikaan, syitä on useita; olen täysin yöihminen, pidän yön rauhallisuudesta, yötöissä ihmisetkin (työkaverit) keskustelevat erilaisista asioista kuin päivän hälinässä, haluan aamut ja päivät ja illat vapaata - muutamia syitä luetellakseni. Lisäksi eräs merkittävä syy on se, että tunnen oloni paljon pirteämmäksi yöllä, eikä myöskään yleensä tule kiirettä ja stressiä töihin lähtemisen kanssa.

Mitä kaikkia yötöitä on ylipäätänsä olemassa?

Olen hakemassa jatko-opiskelemaan tänä keväänä ja silti haluaisin tehdä töitä yöllä mieluiten vakituisesti. Haen kauppatieteelliseen ja teknilliseen (joista sitten valitsen jomman kumman tai menen sinne johon pääsen), joten toivottavasti nämä alat eivät sulje pois yötyömahdollisuutta.

Niin, ja kokemusta on kolmesta yötöistä. Olen ollut numeropalvelussa, joka oli 3-vuorotyötä, mutta sain tehdä 80 % työajoistani yötöitä, koska vapaita halukkaita yötyöntekijöitä ei ollut paljoakaan. Lisäksi olen jakanut sanomalehtiä, joka siis sataprosenttisesti yötyötä (paska(hko) palkka tosin). Olen myös ollut terminaalissa käsittelemässä lähtevää ja tulevaa tavaraa, ja niin ikään sain tehdä kyseisessä kolmivuoropaikassa yö- ja iltavuoroja mielin määrin, koska suurin osa halusi tehdä aamuvuoroa siksi, koska "päivät menevät pilalle" muusta kuin aamuvuorosta, jota en ymmärrä alkuunsakaan.

Muita yötyöstä pitäviä?

12

14937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yövirkku

      Kuten jo mainitsit, yötyössä on omat hyvät puolensa. Ja tietty huonot puolet, rajoittaa harrastuksia, ihmissuhteita jne. mutta uskon että yötyö on sulle se oikea vaihtoehto. Tosin mainitsimiltasi aloilta täyspäiväisiä(tai pikemminkin täysyöllisiä) yötöitä ei hirveästi ole, mutta kyllä niitä varmaan jostain teollisuudesta löytynee, tosin jos esimies hommia meinaat tehdä, kuten koulutussuunnitelmista voisi päätellä, on yötöiden löytämien hankalampaa. Mikset ryhdy esim. lääkäriksi, päivystyksiä yöllä pääsee tekemään koska suurin osa lääkäreistä ei halua päivystää varsinkaan yöllä, erikoisalaksi esim anestesiologia ja neuvottelet itsellesi yötyöt pääasialliseksi hommaksi, onnistuu ainakin isommissa sairaaloissa, kuten yliopistosairaalat. Positiivisena puolena helkkarin hyvä palkka, jopa verrattuna keskilääkärin ansioihin. Päivystyksestä maksetaan hyvin.

    • !!!!

      pitkät vapaat. Mutta kun nykyaikana ei ihan vittuillessakaan aaneta ns. palautusmisvapaita, vaan yötä teetetään yhtä tiiviiseen tahtiin kuin päivääkin. Ihminen ei sitä jaksa. Lisäksi kun teet yötä tarpeeksi kauan, sinä poika tai tyttö, niin tulee se kiintiö täyteen. Sitä teinivuosien jälkeen hetken jaksaa. Mutta yötyö vie hengen ennenaikaisesti!

    • Tunisiassa

      hotellin respa ja sekin vain turistisesonkina...
      Silti et voi kehosi luonnollista kelloa pettää... Kostautuu aikaisemmin kuolemisena ja muina sairauksina - vaikka kuinka olisit yöihminen. Et vain halua, että kukaan häiritsee työtäsi ja joku olisi valvomassa kun nukut työssäsi...

      • täysin väärin

        Siis eihän tossa kommentissa ollut mitään järkeä! Miksi siinä kroppaa pitäisi pettää? Jos muutat vaikka toiselle puolelle maapalloa niin joudut omaksumaan ihan samanlaisen rytmin kun jos täällä nukut päivällä ja valvot yöllä. Ei se tosiaankaan minään sairauksina tai lyhyempänä elinikänä kostaudu. Se on tietysti sitten eri asia jos ei yötyön takia nuku normaalisti. Mutta jos nukut vaikka 8-10 tuntia aina yötyön jälkeen niin ei ole mitään ongelmia.


      • you can be?
        täysin väärin kirjoitti:

        Siis eihän tossa kommentissa ollut mitään järkeä! Miksi siinä kroppaa pitäisi pettää? Jos muutat vaikka toiselle puolelle maapalloa niin joudut omaksumaan ihan samanlaisen rytmin kun jos täällä nukut päivällä ja valvot yöllä. Ei se tosiaankaan minään sairauksina tai lyhyempänä elinikänä kostaudu. Se on tietysti sitten eri asia jos ei yötyön takia nuku normaalisti. Mutta jos nukut vaikka 8-10 tuntia aina yötyön jälkeen niin ei ole mitään ongelmia.

        Kai tuo oli vitsi?


    • ehkä tässä !

      Teollisuus: mut surkeat lisät ja tuuliset paikat miten 10-vuoden päästä !?
      Hoitaja :hyvät lisät ja voisi sopia sinun keskusteluihin ja rauhalliseen ilmapiiriin,monet teollisuudessa tai sitä tukevissa ei keskustella kaikkilla niin kiire ja kyrpä otassa painetaan sellasissa desipeleissä ettei pysty edes puhumaan.
      Itse olen teolisuudessa ja mietin nytkin haenko päivään vai en lähinnä päivällä en osaa nukkua ,mut ei se haittaa nukutaan haudassa!!!
      Plussia on et tehdään pitkää vuoroa eli lähtöjä tulee aika vähän eli olen sellanen et mitä vähemmän lähtöjä aina parempi. Ja meillä vaan enää 2 yötä putkeen mikä on hyvä.
      Tietysti palkka on 33% parempi kun on paljon vkl.(2-3/kk) ja yövuoroja(tai ei paljon n.10/kk)iltoja ,mut en taitas jaksaa ainaskaan näin rankkaa ulkotyötä 5 päivää viikossa mielummin pilaan aina ne työpäivät ja vedän aivan piippuun ja olen sit pitempään kotona!!

    • tässä näin

      Nopeasti ajateltuna tulee mieleen yksi varteenotettava vaihtoehto sinulle, nimittäin paikalliskohteessa pelkkiä yövuoroja tekevä vartija (paikallisvartija), paikkoja ainakin pääkaupunkiseudulla jatkuvasti haussa, ja jos "hyvän" kohteen onnistut saamaan, voit vaikka yhdistää pääsykokeisiin lukuakin noihin yövuoroihin.

      Palkka ei tietenkään päätä huimaa (yllätys!), mutta voittaa takuuvarmasti lehdenjakajan palkat, ja on varmaan samaa tasoa kuin yövuorossa postin (itellan) lajittelukeskuksessa, on myös fyysisesti kevyttä hommaa.

      Tietysti jos fyysisesti haluat repiä, niin juurikin jotkin lehdenjakajan, varastotyöntekijän paikat voivat olla ok.

      Entä miten olisi taksikuskin työ, työvuorot ja niiden pituudenkin saat valita aikalailla vapaasti, ja tolpilla istuessasi voit silmäillä pääsykoekirjojakin. Työpaikkoja on pääkaupunkiseudulla tarjolla todella runsaasti. Luultavasti mielenkiintoisin työ näistä mainituista, tosin ainakin henkisellä tasolla myös selvästi haastavin, mutta toisaalta myöskin palkitsevin. Mahdollisuus etenkin vklp yövuoroissa hyviin ansioihin, mikäli vain olet ahkera (provisiopalkkaus/n. 34-38% auton ajovuoron tuotosta).

    • töitä

      ..myös lastensuojelussa eri laitoksissa. Niihin on kuitenkin melko vaikea päästä, varsinkaan jos ei ole alan opiskelija.. Palkka on kuitenkin melko hyvä (yötyölisät ja viikonloppuisin viikonloppulisät), työ voi laitoksesta riippuen olla melko raskasta ja haastavaa. Tuollaiseen työhön kannattaa hakea vain jos on suunnittelemassa uraa lastensuojeluun.

    • per-

      Ravintola-alalla on tarjolla paljon yötyötä. Yökerhossa työtä on tarjolla
      -BAARIMIKOILLE
      -BLOKKAREILLE
      -YÖPÄIVYSTYSSIIVOOJILLE
      -JÄRJESTYKSENVALVOJILLE
      -NARIKKATYÖNTEKIJÖILLE
      -LIPUNMYYJILLE yms...

      Itse opiskelijana teen töitä yökerhossa muutamana iltana viikossa, ja olen viihtynyt.Ü

      Yötyötä saa myös MYYJÄT esim. myös öisin aukiolevista liikennemyymälöistä (ABC-asemat).

      • öllölä

        Jos löytyy tarpeeksi kirjaimia kortista niin esim. monet jakeluajot kuorma-autolla ajetaan öisin, kuin myös rekalla terminaalien väliset runkolinjat. Tilausajobussejakin kulkee öisin. Samoin taksit.


      • Opiskelija-Sijainen
        öllölä kirjoitti:

        Jos löytyy tarpeeksi kirjaimia kortista niin esim. monet jakeluajot kuorma-autolla ajetaan öisin, kuin myös rekalla terminaalien väliset runkolinjat. Tilausajobussejakin kulkee öisin. Samoin taksit.

        Hyvää yötä vaan kaikille yövuorosta! :)
        Eli siis hoitoalalla voi todellakin tehdä yötöitä mielin määrin. Hoitajapulakin on sen verran suuri, että omiin työaikoihin pystyy aika hyvin vaikuttamaan.
        Itse tosin sijaisena voin päättää, milloin töitä teen ja pystyn vaikuttamaan siihen, teenkö yötöitä vai muita vuoroja ja jos joskus ei huvita/ei ole mahdollisuutta (esim. koulupäivä ym...) mennä töihin, ei ole pakko suostua.

        Hoitoalallakin yövuoroja on niin monenlaisia paikkoja. On sellaisia, joissa juostaan tukka putkella tai sellaisia, missä vaan valvotaan, että kaikki on ok (niin kuin minä nyt). Valinnanvaraa on. Mutta miten itse tykkäät, ei kaikkien tietenkään hoitoalalla tarvitse työskennellä. :) Tsemppiä työnhakuun ja opiskeluun!


    • spol8888

      Sotilaspoliisi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      82
      7671
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      156
      1923
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      74
      1731
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1579
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      173
      1511
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe