siivottomuus

Voiko parisuhdetta kiristellä siipan ja sen perheen siivottomuus? Tuntuu että elämme kaaoksen keskellä, ja suursiivouksenkaan jälkeen ei kämppä pysy siistinä kuin korkeintan pari päivää.
Hänen koiriaan ei ole opetettu sisäsiisteiksi jotenkoirien jätöksiä saa jatkuvasti väistellä ja tuo ne oman arominsakin huusholliin. Tämän takia ei myöskään mattoja voi pitää, ellei niitä halua pestä jatkuvasti. Asunto on täynnä rojua ja roinaa, eikä mikään paikka pysy siistinä. En ole itsekään mikään siivousintoilija mutta koko ajan p:n keskellä olo alkaa rassaamaan.
2519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paikoilleen. Yhdessä keskustelu siitä, miten toimitaan, jotta järjestys pysyisi paremmin.Jokainen voi osalistua myös siivoukseen, jos niin sovitaan. Turha kuitenkaan nostaa siitä meteliä. Naisen osa...
Itse pääsee vähemällä, jos hyväksyy muutamat tosiasiat. Meillä en edes kuvittele mieheni siivoavan, sillä olen kotona. Pikkuhiljaa korjaan tavaroita paikoilleen ja siivouspäivä on joka viikko. Joskus parempi. Koiria pitäisi viedä ulos monta kertaa päivässä ja vähentää illan syöttämistä, jotta kasoja ei yöllä tulisi. Ne voisi laittaa yöksi eteiseen ja ovi kiinni, eli tila pienemmäksi. Tai hanki aitaus niille yön ajaksi. Se koirien jätös on tosi rassaavaa. Voimia sulle.

Äänestä

Jotenkin tuli kuvottava olo tuosta tekstistäsi.Miten sen siippasi henk.koht. hygienia mahtaa olla? En itsekkään ole mikään siivousintoilija, mut tuo kyl kuulostaa hieman oudolta, jos elukat tekee tarpeensa sisälle. Itse ainakin tunnut kärsivän tästä ongelmasta, kun kerta sen puheeksi otit.Hui hitsi,lähtisin kyl vetämään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsyttää kirjoitti:

Voiko parisuhdetta kiristellä siipan ja sen perheen siivottomuus? Tuntuu että elämme kaaoksen keskellä, ja suursiivouksenkaan jälkeen ei kämppä pysy siistinä kuin korkeintan pari päivää.
Hänen koiriaan ei ole opetettu sisäsiisteiksi jotenkoirien jätöksiä saa jatkuvasti väistellä ja tuo ne oman arominsakin huusholliin. Tämän takia ei myöskään mattoja voi pitää, ellei niitä halua pestä jatkuvasti. Asunto on täynnä rojua ja roinaa, eikä mikään paikka pysy siistinä. En ole itsekään mikään siivousintoilija mutta koko ajan p:n keskellä olo alkaa rassaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu