Jee jee! Vaaka näytti tänään 80. Eli tasan 15 kg on lähtenyt toukokuun puolivälin jälkeen. Pihistykset ruokavaliossa on tehty lähinnä leivästä, rasvasta ja perunasta. Niitäkin silti syön, mutta vähemmän kuin ennen. Tilalle on tullut kasviksia tosi monipuolisesti. Ja kyllä kevyttuotteistakin on ainakin minulle ollut apua: ei niissä kaikissa sentään ole korvattu rasvaa sokerilla, vaikka nana niistä varoittelikin. Toki kannattaa lukea tuoteselosteet tarkasti. Nanan ohjeet ovat muuten minusta tosi hyvät. Mutta jatketaan ...
YES! -15 kg
Satu
111127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jättäisit leivän ja perunan kokonaan pois niin laihtuisit vielä nopeammin! Voi kun ihmiset tajuaisivat, että niitä ei nykyaikana enää tarvita!
1) Täysjyvävilja ja peruna eivät ole tyhjää hiilihydraattia, jotka lisäisivät nälkää, vaan ne pitävät hyvin näläntunteen pois ja auttavat painonhallinnassa. Esim. aamulla syön usein ruisleipää tai itse tekemääni müsliä, erityisesti jos on tiedossa tilaisuuksia, joissa tarjotaan herkkuja. Jos on syönyt aamulla hyvän aamiaisen, on suhteellisen helppo ottaa vain pieni pala kakkua ja jättää pikkuleivät toiseen kertaan.
2) Sosiaalinen ympäristö vaikuttaa. Juhlissa on vaikea kieltäytyä syömästä mitään herkkuja. Eri tilaisuuksissa otan vähän esim. kakkua ja tasaan kalorit sitten muiden syömisten kanssa. Kakku on hyvää, ja elämässä tarvitaan myös iloja :-)
3) Miksi ihmeessä pitäisi laihtua vielä nopeammin?
Kyllä nyt leipää pitää syödä,siitähän saa kuituja,jotka ovat tärkeitä vatsan toiminnan kannalta. Leipä ei sinänsä lihota,mutta se mitä siihen leivän päälle panee,niin se lihottaa,ellei sitten pane kasviksia tai vihanneksia,jotka ovat terveellisiä. Itse syön leipää päivittäin. Itse laihdutan syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän. Juju piilee tässä,että pitää syödä usein,mutta vähän kerrallaan. Joskus voi tietysti herkutellakin.
Milläs sitä kupunsa täyttää, ellei perusruoalla?
Mitä sitten syödään, jos ei kerra enää voi edes leipää ja perunaa nälkäänsä syödä päivän pääateriolla?
Vettäkö vain pitäsi juoda?????
........
Kasviksilla. Ne ovat täyttäviä ja vähäenergisia ja niissä on kuitua. Herneessä on jonkinverran enemmän energiaa mutta vastaavasti myös proteiineja. Leipä on monesti suolaista niin että ainakin minulla herää halu syödä sitä enemmän. Omat perusateriat ovet viime aikoina olleet noodelipohjaisia joita olen höystänyt kasviksilla ja vihanneksilla (sipuli, tomaatti, pakastekasvikset, paprika, parsa jne) sekä tonnikalalla tai lohella tai kalkkunaleikkeleellä. Todella täyttävässä ateriassa on noin 500-600 kcal. Mielestäni laihdutuksessa perusruoka on parasta eikä mitkään ihmeelliset dieetit ja glykeemiset indeksit. Kun syö vähemmän kuin kuluttaa niin laihtuu ongelmitta puoli kiloa tai kilon viikossa. Muistetaan taas vanha viisaus että ei se ole laatu joka lihottaa vaan määrä.
Laihduttaminen ei saisi olla kuuriluontoista. Kaikkein onnistuneinta laihduttaminen on silloin, kun noudattaa sellaista ruokavaliota, jota voi noudattaa lopun ikäänsä. Jos joku onnistuukin laihtumaan nopeasti ja helposti perunan ja leivän poisjättämisellä, niin voiko tosissaan elää loppuelämänsä ilman leipää ja pottua (=suomalaisten perusruokaa)? Vaikeaa se ainakin olisi.
Toiseksi: fakta on, että kasvikset eivät pidä nälkää. Olen itse yrittänyt laihduttaa jättämällä leivän, potun, pastan ja riisin kokonaan pois. Ateriani ovat koostuneet reilusta (jopa 500g) kasvisannoksesta ja 100-200 g proteiiniannoksesta (yleensä kalaa, esim.seitiä). Tuleehan tuollaisesta annoksesta täyteen, mutta vain hetkeksi. Tunnin päästä on taas nälkä! Nälässä elämistä voi kestää pari päivää, mutta ei kovin paljon pitempään. Tulos: "sortuminen" ja suuren ruokamäärän ahmiminen.
Onnistuneinta laihduttamiseni on ollut Painonvartijoissa. Siellähän on oivallettu, että pottua ja ruisleipää saa syödä aika reilusti, koska niissä on runsaasti kuituja ja vitamiineja ja ne pitävät hyvin nälkää. Omalla kohdallani on parhaiten toiminut systeemi, että aamiaiseksi nauttii 4 viipaletta ruisleipää (esim. Ruispalat), päällä 5 % -juustoa ja kasviksia. Juomaksi pari mukia vihreää teetä, lisäksi joku hedelmä ja ehkä pieni jogurtti. Tällaisen aamiaisen jälkeen tulee seuraavan kerran nälkä vasta klo 13-14 aikaan iltapäivällä!!
Mutta laihduttaminenhan on hyvin yksilöllinen asia. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle. Metodeja on niin monia, ja yhtä hyviä, ja tärkeintä on löytää se oma systeemi jolla pystyy laihtumaan ja säilyttämään painonsa. Jos joku laihtuu jättämällä hiilarit pois, niin omapa on asiansa. Toiselle sopii potun ja ruisleivän syönti. Onko sillä väliä, jos se vain toimii? Tsemppiä kaikille laihduttajille ja painonhallitsijoille!
Miksi tuputat muutoksia Sadun ruokavalioon, kun hän selvästi on saanut sillä tuloksia ja on itse siihen tyytyväinen. Sitä paitsi kuulostaa järjettömältä, että suomalainen perusruoka hyljättäisiin.
Hienoa Satu! Hieman kateuden piikki kaihertaa sisälläni, mutta ihan positiivisesti. Olen aina ollut sitä mieltä, että juuri ihan tavallinen ruoka soipii myös laihduttajalle, sillä juuri sitähän syödään myös ns. laihdutusjakson jälkeen. Eli kyllä normaaliruokaa syömällä laihtuu, kun muistaa hieman pienentää annoksia! Ole ylpeä itststäsi!
Onnea miinuksista, teit sen!
Moikka vaan! Onnea sulle, olet laihtunut tosi hyvin. Minäkin laihdutin aikanaan 20 kiloa, ja paino on pysynyt siinä. Jätin pizzat, makkarat ym.herkut kauppaan ja syön leipää... tosin ruisleipää ja näkkäriä. Mutta syön ruoan ruokana ja leivän leipänä eli eri aikoihin. Enkä lipittele olutta joka lisää ruokahalua... Tsemppiä sulle ja vastaile!