Palasina!

Tuulen viemää?

Mitä ihmettä pitäisi tehdä…

Olen nainen 25v ja täysin ihastunut, ellen jopa rakastunut, tuttavamieheeni. Tästä ei tule yhtään mitään, kun olen päättänyt tuhat ja sata kertaa että unohdan hänet, mutta en vain pysty.

Meillä on ollut pelia viime vuosien aikana useampaankin otteeseen, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Liikumme samoissa piireissä ja tapaamme monta kertaa viikossa. Tiedän että hän pitää minua ‘haluttavana’ ja minä häntä. Salamat lentelevät ainakin minun puoleltani aina kun tapaan hänet, en tiedä hänen puoleltaan mutta yhteiset ystävämme ovat sanoneet että hän on todella perääni.

Mitään ei kuitenkaan koskaan ole tapahtunut. Johtunee osaksi molempien ns. ujoudesta, osaksi… en tiedä.

Nyt olimme taas porukassa ulkona. Katsemmee kohtasivat taas monta kertaa alkuillan aikana mutta kumpikaan ei uskaltanut edes juttusille osaksi koska tiesi mitä peliä tuleman pitää. Istuimme samassa porukassa. Muutaman drinkin jälkeen kuitenkin aloimme taas jutella ja juttu ja vitsi luistikin monen monta tuntia. Vaihdoimme välissä paikkaakin porukalla ja olimme tiiviisti koko ajan yhdessä. Jos hän ei tuntenut sitä samaa kipinää niin ihmettelen. Varmasti tunsi, sellainen “rakkaudesta se hevonenkin potkii” –meininki oli päällä.

Juttu luisti hyvin, muut olivat tanssimassa ja me istuimme kaksin juttelemassa. Hän mm. mainitsi jossain vaiheessa että miespuolinen ystävänsä usein valittaa hänelle kun hän “ei osaa jutella naisille lähellään, esimerkiksi sinulle” (eli minulle) ja otin tämän selvänä ujouden mutta ihastuksen merkkinä. Sitten poistun hetkeksi, kävin vessassa ym. En tiedä mitä kävi, koska hän tapasi kaksi puolituttua naista takaansa ja liittäytyi heidän seuraan humalassa ja alkoi iskeä toista naisista. Katsoin tilannetta sydän särkyneenä ystävieni seurasta jotka eivät tietenkään edes tiedä ihastuksestani. Mitä oikein kävi?! Loppuillan hän jutteli näiden nais(t)en kanssa, jättäen oman porukkamme huomioimatta. Oli lisäksi pyytänyt ystävääni viemään toisen ärsyttävän tuttavamiehemme seurastaan pois koska tämä “pilasi naisen iskemisen”.

Seurasin tilannetta tietysti silmä tarkkana baarin toiselta puolelta koko illan ja olin maani myyneenä. Ensimmäinen kerta elämässäni kun kukaan mies teki tämän – kovaa peliä ja yhtäkkiä lähtee iskemään toista naista.

Loppuillasta näin kun naiset yllättäen ottivat takkinsa ja lähtivät kotiin. Mies jäi seisoman hetkeksi yksin. Kääntyi vilkaisemaan minuun ja näki että äsken mainittu ärsyttävä humalainen ystävänsä oli lähestymässä minua (istuin sillä hetkellä yksin ja vahdin laukkuja). Lähti tulemaan reippaasti minua kohti (kuin auttaakseen pälkähästä) mutta samassa ystäväni saapui kulman takaa luokseni ja mies jäi taas seisomaan paikalleen. Nappasi sitten takkinsa ja lähti kotiin sanaakaan kenellekään sanomatta.

Mikä helvetti vaivaa miestä että monta vuotta on ollut peliä, olen kuullut ystäviltään että on kiinnostunut, ja sitten tekee näin?! Ymmärrän etten ole suoraan sanonut hänelle olevani kiinnostunut, mutta luulisi selväjärkisen miehen sen näkevän minusta.

Olenko sittenkin vain “kaveri”. En tiedä mitä tehdä. En vain saa häntä mielestäni mutta en todellakaan oletanut tätäkään.

Olen vain liian ujo laittamaan viestiä tms, etenkin tämän jälkeen. Olen miettinyt että kenties hän ei sittenkään ole ollut varma siitä, olemmeko vain ystäviä vaiko muutakin. Liikummehan samassa porukassa jossa kaikki vain ystäviä keskenään. Lisäksi hän tietänee että minulla riittää kysyntää esim. baareissa, ja moni tulee juttelemaan jos en ole miesten seurassa. Eilen jopa yksi mies tuli tarjoamaan drinkkiä vaikka seisoin porukassa jossa oli sekä kaverinaisia että –miehiä. Huvittuneena katsoin kun hän sivusilmällä suorastaan vakoili keskusteluamme, jossa mies pyysi ostaa juomaa ja kohteliaasti kieltäydyin ja sanoin etten tarvitse juomaa.

Toisaalta, kyllä hänelläkin riittää vientiä, kuten huomaa.

En tiedä. Olin todella ihastunut.

14

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesäheinä

      hänelle vain tuli äkillinen itsetunnon puute? Hän näkee, kuinka sinulla olisi vientiä ja ajattelee, että et sinä mitenkään voi olla kiinnostunut sellaisesta kuin hän? Ehkä hän yritti sillä toisen naisen iskemisellä vain näyttää, ettei ole mikään epätoivoinen luuseri, vaan että vientiä riittäisi hänelläkin.

      Tämä on ihan pelkkää arvailua. Totuuden saat selville vain, jos nielet sen ujoutesi ja kysyt suoraan.

      • Tuulen viemää?

        Mitä voin kysyä, kun lasketaan mukaan että vaikka olen ulospäinsuuntautunut muuten, olen täysin ujo miehen iskemisen suhteen. Pelkään pakkeja eika siihen auta sanominen "ei auta pelätä". Tiedän etten saisi suutani auki.

        Vastauksesi kuitenkin lohdutti vähän, oletin että joku vastaa heti että luuseri, ihastelet miestä joka ei välitä sinusta paskaakaan.

        Miten voisin enää saada miehestä selville onko hän kiinnostunut, etenkin eilisen jälkeen. En uskalla enää sanoa kavereille asiasta mitään, koska en aiemmin ole sanonut, ja nyt olisi suorastaan tyhmää tunnustaa asia, kun eilen "nauroimme" porukassa hänen naisen iskemistä ja olin olevinaan jutussa mukana vaikka olinkin valmis itkemään. Oma sänky pimeässä huoneessa ei ole koskaan kutsunut enemmän.

        Vai onko karu totuus vain se ettei hän ole kiinnostunut, piste.

      • kesäheinä
        Tuulen viemää? kirjoitti:

        laita vaikka tekstiviesti tai sähköpostia. Pistä siihen vaikka ihan suoraan, että olet kiinnostunut enemmän kuin vain kaveruudesta, mutta ettet oikein tiedä, mitä hän ajattelee.

        Itse vatvoin myös vuosia yhden kaverimiehen perään, kunnes vihdoin otin viestillä asian puheeksi. Omassa tapauksessani kiinnostus oli vain yksipuolista, mutta toisaalta meidän välillämme ei ollut kyllä likikään noin selkeää kemiaa kuin sinun tapauksessasi. Lykkyä tykö! :)

      • Tuulen viemää?
        kesäheinä kirjoitti:

        Kiitos :), ainoa askel olisi siis neuvosi mukaan se viestin laittaminen (minulla ei ole hänen puhelinnumeroaan jostain syystä, mutta mailiosote on..) mutta en usko että uskallan. Voisin kyllä pistää vaikka mitä totuuksia menemään kirjoitetussa muodossa, sehän on helppoa kuin mikä, mutta jos en saisikaan vastausta tai saisin negatiivisen kylmän vastauksen, olisin niin maani myynnyt etten uskaltaisi nähdä häntä enää. Hassua, tiedän. Tai enemmänkin ehkä haittaisi se että olettaisin hänen kertovat kavereilleensa asiasta, ja sitten en kestäisi sitä että kaikki tietävät.

        Niin paljon helpompaa olisi tuollainen että mennään ulos ja siinä tulee peliä ja suudellaan jne. Ei kummankaan puolelta mitään vaivautuneisuuden oloa.

        Mutta ei. Mies lähti iskemään toista naista.

    • FRE.

      No taisi ainakin vähän valehdella siitä ujoudestaan. Meinaan kun ainakin pienessä hiprakassa uskalsi tosta vaan mennä juttelemaan kahdellee vieraalle naiselle ja alkoi jopa iskemään toista. No nyt tiedät millainen hän voi olla. Joten kannattaako tuota nyt enää haaveilla? Samanlainen kakkiainen kuin muutkin miehet.

      • Tuulen viemää?

        ..en pidä tuostakaan yleistyksestä että 'samanlainen kuin kaikki miehet'. Eihän se nyt noinkaan ole (eihän?).

        Mukava mies hän on, ja eikai siinä mitään pahaa jos baarissa juttelee naiselle. Ehkei hän vain tiennyt että olen edes kiinnostunut. En tiedä.

        Olen itse ihan samanlainen, selvinpäin ujo ja sitten humalassa tyyliin ei rajan rajaa missään tekemisessä. Paitsi etten tietenkään edes humalassa mene väliin jos ihastukseni alkaa iskeä toista naista.

        Hitto vie.

        Ei tässä muuta mutta kun ihastuin niiiiiin paljon ja sydämeen oikein sattuu! Ja tämä neiti ei usein tällä tapaa ihastu.

        Sä et koskaan tule tietämään mistään mitään, jos sä et yritä tehdä jonkinlaista aloitetta. Ei se sähköpostin lähettäminen nyt voi niin kamalaa olla? Eikä mies ole edes mikään tuntematon sulle. Voisit vähän kierrellen kysellä siinä mailissa hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan ja kuuluuko niihin nainen...ym. Äläkä sitten alistu miksikään leikkikaluksi, vaikka olisit kuinka ihastunut.

      • Tuulen viemää?
        FRE. kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa.

        Yritän tässä tehdä hommia mutta mies vain ei lähde päästäni pois. Odotan seuraavaan kertaan kun tapaamme ja katson vähän tilannetta eli käyttäytyyko mies kylmästi (eli tajusiko hän vain eilen ettei olekaan kiinnostunut minusta) vai käyttäytyyko normaalisti. Jos käyttäytyy, yritän sitten tehdä jonkinlaisen kunnon aloitteen ja kysyä suoraan. Huh. Mahasta kouraisee kun miettinkin :)

        On se ihme juttu että ihminen jännittää tällaista asiaa.

        Ehkä en vain pysty sanomaan itselleni että hän olisi enää kiinnostunut ja siksi selitän päässäni että jos hän toista naista alkoi iskeä, se nainen oli mielenkiintoisempi kuin minä. Eli valintatilanteessa hän valitsi iskeä tätä toista naista sen sijaan että olisi iskenyt minua.

        En tiedä. Joudun kuitenkin odottamaan nyt maanantaihin asti ennenkuin näen hänet.

        Ehkä olen jopa kuvitellut kaiken ihastumisen hänen puoleltaan ja ehkä kaverinsakin vain vittuilivat asiasta jostain syystä vitsillä, tai ehkä hänen kiinnostuksensa on laantunut viime aikoina enkä nyt vain huomaa asiaa.

        Moni tuttu nauraisi nyt kun tietäisi mitä pohdin. Kaikki tietävät että minulla on kysyntää ympärillä eikä kukaan uskoisi että istun ja mietin sydän särkyneenä jotain joka iski toista naista baarissa.

        Ehkä hänkään ei siis vain tajua tilannetta ja luulee etten ole oikeasti kiinnostunut. Että pidän vain jotain tyhmää peliä paremman puutteessa.

        Säkin voit mokailla pahasti humalassa ollessasi. Joten pettäminenkään sun puolelta ei ole pois suljettu juttu.

      • Tuulen viemää?
        FRE. kirjoitti:

        Säkin voit mokailla pahasti humalassa ollessasi. Joten pettäminenkään sun puolelta ei ole pois suljettu juttu.

        ..eipä se nyt noinkaan ole, tai ei ainakaan ole ollut menneisyydessä - en ole koskaan ikinä milloinkaan elämässäni pettänyt ketään. En edes, jos olen vain tapaillut jotain. 5v suhteeni aikana en kertaakaan edes ajatellut toisen miehen kanssa oloa. Niin luotettava olen.

        Sinkkuus on eri asia tosin. Miksi en saisi pitää hauskaa ja tavata miehiä jos olen sinkku ja ulkona. Enhän kuitenkaan tarkoita että makaan jokaisen vastaantulijan kanssa.

        Enkä sanonut että mokailisin humalassa - sanoin että humalassa olen rohkeampi. Siinäkin on suuri ero. Tarkoitin siis että humalassa uskallan lähestyä ihastustani niin paljon paremmin kuin selvin päin. Mikä lienee täysin normaalia.

        Miten pettäminen ylipäätään liittyy nyt tähän keskusteluun?

    • Caaleppi

      Ennustus: Jos et täneen tee aloitetta ja ilmoita tunteitasi ,voit menettää hänet ikuisiksi ajoiksi... ;) Mietippä tarkkaan.

    • joka ei tiedä mitä haluaa

      unohda tuonlaiset.

      ujous ei kuulu suhteisiin.

    • Taskupokkari

      Mulla on ollut ihan samantyyppinen juttu joitakin vuosia sitten. Olen ollut suunnattoman ihastunut mieheen jonka kanssa oli sama ystäväpiiri.

      Meillä aina katseet kohtasivat ja salamat lentelivät mutta kumpikin oli ilmeisen ujo ottamaan kontaktia toiseen. Mies oli myös veljeni kautta lähettänyt terveisiä että oli kiva nähdä jne. mutta kahdestaan pöydän äärelle jäätyämme molemmat olivat ihan lukossa.

      Eri seurassa juttu kyllä luisti ja molemmat olimme puheliaita.
      Kerran humalapäissään mies teki aloitteen ja istuttiin vaan kuutamoyönä portailla juttelemassa ja taisi vähän mulle itkukin tulla kun tunnusti tykkäämistään. Kuitekin selvin päin oli aivan lukossa mua kohtaan, ja minä nuori tyttö olin eksyksissä - tykkääkö sittenkään kun käytös on tuollaista!?

      Kuitenkin katsekontaktit jatkuivat -- kerran päädyttiin jopa samaan sänkyyn yöksi mutta maattiin vaan vierekkäin - jälleen kerran viinalla oli osansa asiassa..

      Sen jälkeen hän löysi ns uuden. Nainen oli täysin mun vastakohtani, rempseä aloitteellinen blondi. Mies jopa esitteli hänet minulle.. mikä tuska mulla olikaan, sydän kyllä särkyi silloin.

      Nyt jälkeenpäin katsoen ymmärrän tämän täysin -- molemmat olimme vaan liian ujoja, liiaksi tunteidemme pauloissa mutta rohkeus puuttui kummaltakin.

      Tunteita todellakin olisi ollut, mutta ei rohkeutta. Ilmesesti mies koki tilanteen liian hankalaksi ja otti ns helpomman aloitteellisen naisen.

      Tietysti heilläkin varmasti oli tunnetta, en nosta itseäni mihinkään jalustalle :) --
      Mutta tiedän mitä tunsin silloin ja kun mies sen yhden hetken avatui minulle, tiesin ettei se ole yksipuolista.

      Ehkä olimme liiankin samanlaisia ja ujoja että juttu ei päässyt alkua pidemmälle.

      Neuvoni on että joko sinä otat ohjat omiin käsiin tai jäät kaiholla ajattelemaan mitä olisi voinut olla.

    • Jeps.,.

      Tiedätpä, miltä miehistä tuntuu vähän väliä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe